Arvostelu: Heinätori on suomalainen versio italialaisesta perheravintolasta

Lukiessani arvioita tamperelaisista ravintoloista olen toistuvasti törmännyt ravintola Heinätoriin. Usein kaava menee näin: arvostelija kehuu hintavaa fine dining -paikkaa. Kommentoijat teilaavat ravintolan ylihintaiseksi pipertelyksi. Lopuksi ketjuun ilmaantuu Heinätorin, Coussican ja Saludin ylistäjiä. Siis näitä vanhemman koulukunnan keittiön ystäviä, jotka haluavat tietää, mitä syövät, ja odottavat reiluja annoksia.

Ennen viimeisintä käyntiäni olen syönyt Heinätorilla vain kerran. Kokemus oli ihan mukava, mutta ei sydäntä sykäyttävä. Mieleeni jäi vain se, että ruoka oli kovin suolaista, ja olo oli loppupäivän nuupahtanut ja turvonnut. Ystävämme ovat hehkuttaneet Heinätoria toistuvasti, ja lähdin mielenkiinnolla mukaan sunnuntaipäivälliselle. Tästä tuli yksi kaikkien aikojen mieleenpainuvimmista ja positiivisimmista ravintolakokemuksistani, ennen kaikkea upean asiakaspalvelun vuoksi.

Varasimme pöydän puoli neljäksi, jotta saisimme olla lapsikatraan kanssa rauhassa. Sunnuntaisin ravintola sulkeutuu kello 17. Vanha vaakahuone on tilana sekä haastava että tunnelmallinen. Sali koostuu useammasta pienestä kabinetista, mikä tekee tilasta toisaalta intiimin ja vähentää hälyä, mutta tuo ravintolaan ahtauden tuntua. Me pääsimme keittiön viereiseen isoon kabinettiin, jossa voi ihailla salin hienosti entisoityjä rakenteita.

Heinätorin menu on kirjaimellisesti lähes kiveen hakattu: menu löytyy ravintolan ulko-oveen pultatusta kyltistä. Listalla on aina tietyt, samat annokset, ja muutama sesongin mukaan vaihtuva kokin erikoinen. Tällä kerralla talo tarjoili vakimenunsa lisäksi siikaa, jota tosin oli päivän lopulla jäljellä vain yksi annos. Listalta löytyi onneksi kaikille jotain mieluisaa.

Ilahduin löytäessäni listalta Vorschmackin ( 9 e). Talon emäntä kertoi, että heidän versiotaan tästä klassikosta on kehuttu ravintolapiireissäkin. Muut ottivat alkupalaksi Heinätorin lajitelman ( 9 e), jossa on kylmäsavulohta, savustettua punajuurta ja metsäsienisalaattia.

Vorschmack oli juuri niin hyvää kuin uskalsin odottaa. Pidän kovasti kalaa sisältävistä kastikkeista, tahnoista ja pateista, joissa suolainen, makea ja imelä yhdistyvät tasapainoisesti. Annoksen lisukkeet olivat yksinkertaisia: punajuurta, suolakurkkua, perunapyrettä ja smetanaa. Olisin kaivannut runsaan smetana-annoksen sijaan vaikka hieman enemmän punajuurta raikastamaan lajitelmaa. Hieman kadutti, kun suostuin puolivälissä vaihtamaan annoksen, että muutkin saisivat maistaa Marskin herkkua. Kylmäsavulohikin oli tuoretta ja hyvää. Talon lautasen parasta antia olivat punajuuret, joihin savustus antoi pikanttia potkua.

Jep, tuo muusin takana piilotteleva köntsä se on. pehmeä, kostea, ihanan suolainen Vorschmack. Älä anna vaatimattoman ulkonäön hämätä.
Jep, tuo muusin takana piilotteleva köntsä se on. Pehmeä, kostea, ihanan suolainen Vorschmack. Älä anna vaatimattoman ulkonäön hämätä.

Pääruoaksi otin maksaa ( 19 e), jota saa aika harvassa paikassa. Hieman jännitti, koska maksan saa lähes aina ylikypsänä. Ehkä parhaita kypsyyksiä Tampereella on Tuulensuussa. Muiden lautasilta löytyi helmikanan rintaa ( 22 e) ja härän sisäfileepihvi ( 26 e ). Pääruokien hinnat ovat mielestäni varsin kohtuullisia annoskokoon ja laatuun nähden.

Harmikseni maksani oli lähempänä kypsää kuin mediumia. Maksa oli kuitenkin laadultaan hyvää, ja lisukkeet oivallisia. Perunamuusi oli kuin sitä kuuluisaa mummon tekemää, pekonia oli juuri sopivasti, enkä saanut tällä kertaa suolaähkyä. Olin sen verran mustasukkainen annoksestani, että en suostunut enää vaihtamaan lautasta kenenkään kanssa. Seurueemme muutkin jäsenet vaikuttivat tyytyväisiltä.

Omaan silmääni näytti siltä, että kana tarjoiltiin aikamoisen kastikeannoksen kanssa, ja pihvin esillepano oli hieman koruton. Toisaalta tällaisista asioista nillittäminen tässä paikassa ei ollut paikallaan. Kovin perinteisiähän Heinätorin ruoat ovat, täältä on turha kysellä innovatiivisten geelien ja melbaroiskeiden perään. Annoskoko on reilu, eikä raaka-aineita erityisemmin tuunata, mutta mielestäni se on paikan tyylin mukaisia.

Perinteisyydestään huolimatta annoksissa ei sorruttu kliseisimpiin turn offeihin. Siis persiljatupsuun pihvin päällä ja grillimaustettuihin ranskalaisiin. Heinätori tekee hyvin ne annokset, jotka ovat monissa muissa ravintoloissa laimeimpia esityksiä. Tämä on kuin suomalainen versio italialaisesta perheravintolasta, johon tullaan vuosi toisensa jälkeen koko suvun voimin syömään ne tietyt lihapullat ja verestämään muistoja. Salissa olikin paljon perheellisiä sekä hieman vanhempaa väkeä.

Pääruoan jälkeen olin niin täynnä, että en jaksanut enää jaksanut innostua crème brûléesta, suklaakakusta tai juustoista. Sen sijaan meille tehtiin annokset talon omasta mansikkajäätelöstä ( 9 e). 4-vuotias sai vielä oman kannullisen kinuskikastiketta – joka tosin taisi päätyä aikuisten suihin…

Jäätelö oli raikasta ja siinä maistui oikea mansikka. Yhdeksän euron annokseen olisin kuitenkin kaivannut jotain säväytystä. Monissa paikoissa samanlainen jäätelöannos maksaa 4-6 euroa. Samanhintaisessa crème brûléessa oli ihanana yllätyksenä hilloja lisukkeena.

Mansikkaa se on, vaikka valo vääristääkin, ja annos näyttää suklaajäätelöltä.

Palvelusta on annettava erityistä kiitosta. Seurueen leikki-ikäiselle tehtiin listan ulkopuolelta lihapulla-annos, ja talo tarjosi vauvoille keitetyt perunat. Perunoiden lisäksi nahkahampailla järsittiin innokkaasti Aallon hiivatonta ruisleipää.

Tunsin hieman huonoa omaatuntoa sottaamisesta, mutta isäntä vakuutti, että perunan- ja leivänmurut eivät heitä häiritse, sitä vartenhan ravintolassa käy siivooja. Saimme myös viedä vauvat nukkumaan ravintolan katetulla sivupihalle, ja veksalata vaunuilla edestakaisin keittiön ohi. Suosittelen myöhäistä sunnuntaipäivällistä lämpimästi perheellisille, jotka haluavat ruokailla rauhassa ja antaa rauhan muille asiakkaille.

Saimme niin uskomattoman lämmintä ja huomioivaa kohtelua, että olen törmännyt tällaiseen Suomessa vain muutaman kerran aikaisemmin. Tuli todellakin sellainen olo, että ravintoloitsijaa kiinnostaa, viihdymmekö  ja maistuuko ruoka. Annan plussaa myös siitä, että kaikkien raaka-aineiden alkuperä ja tuottajat esiteltiin. Henkilökunnan sosiaalisuus oli luonnollista ja rouheaa, ei tekopirteää. Yrittäjistä näki, että ravintola on heidän elämäntapansa, ei pelkkä työpaikka.

Suosittelen Heinätoria ennen kaikkea perhetapahtumien juhlistamiseen. Paikan tyyli sopii hyvin seurueille, joissa on sekä ravintolaharrastajia että niitä, jotka syövät harvoin ulkona ja vierastavat erikoisuuksia. Hämyisänä talvi-iltana ravintola on kuin suoraan satukirjasta.

Tuomio: Ruoka 3,5 tähteä, kokonaiselämys 4

 

2 kommenttia

  1. chef simeoni

    annoskuvista ei saanut kovin hyvin selvää mutta smetanan määrä järkytti. kaipasiko annos edes sitä? punajuuria olisi pitänyt olla enemmän.
    geelit ja melba tuovat mieleen 1980-luvun ruotsinlaivan.
    eivätkö ruokailua odottavat ystäväsi häiriinny kun kuvaat kaikki annokset?

    • Pieni smetanaripaus olisi sopinut annokseen, mutta tässä annoksessa sitä oli kyllä liikaa punajuuren kustannuksella.

      Olen onneksi oppinut sen verran nopeaksi kuvaajaksi, ettei kenenkään tarvitse odotella annostaan jäähtymispisteeseen. Mutta ilmassa on kyllä aina sellaista pientä vitsailua tyyliin ”kukaan ei saa syödä ennen kuin Janica on kuvannut” 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*