Tänä syksynä Maruseki sai fuusiosisaren Kyttälään. Leo Suzukin uusi ravintola Izakaya Nomu ei ole perinteinen japanilainen. Listalta löytyy sushin ja sashimin lisäksi hampurilaisia, pihvejä, vartaita ja erilaisia sormiruokia. Idea on samanlainen kuin Hans Välimäen Masussa, siis rennompaa ruokaa yleisaasilaisella otteella.
Testasimme ravintolan torstai-iltana. Varaus kannatti tehdä, sillä sali oli alkuillasta lähes täysi. Yllätyin, miten suuri tila on sisältä. Kun kävin etsiskelemässä Nomua ravintolan avauduttua, kävelin kaksi kertaa paikan ohi. Vaalea puu ja musta eivät ole ulkomainonnassa pysäyttävimpiä värejä. Sisältä tila tuntuikin hätkähdyttävän valoisalta ja avaralta. Saimme paikat salin keskeltä, ja hetken ajan tunsin olevani liian framilla ja kaipasin pöytien väliin kevyitä sermejä. Onneksi tunne haihtui, kun pääsimme syventymään ruokiin. Naapuripöytien jutustelutkin sulivat jonnekin taustamusiikin joukkoon.
Tila on sisustettu neutraalisti, eikä Aasia-viittauksia juurikaan ole. Tiiliseinät ja maalaamattomat putket vievät ajatukset enemmänkin teolliseen tyyliin. Perusidea miellytti minua, mutta kokonaisuus on hiukkasen alaston. Seinille voisi harkita vaikka muutamaa kuvaa katseenvangitsijoiksi.
Tilasimme pääruoat sekä pikkupurtavia jaettaviksi. Nomun listalla ei ole tiukasti eroteltu pääruokia ja lisukkeita, ja koko aterian voi halutessaan koota pienemmistä annoksista, joita tuodaan pöytään sitä mukaan, kun ruoat valmistuvat.
Japanilaisena pizzana mainostettu okonomiyaki (10,90 e) kuulosti niin mielenkiintoiselta, etten voinut olla testaamatta. Tarjoilija kuvaili annosta tortillaletuksi, joka on täytetty kaalilla, cheddarilla ja pekonilla ja höystetty japanilaisittain. Muina pääruokina maistelimme beef teriyaki -hampurilaisen (12,90 e), grillattuja jättirapuja ponzu-kastikkeella (9,90 e) sekä soijalla ja inkiväärillä marinoituja kanavartaita (8,90 e).
Alkupaloiksi ja lisukkeiksi tilasimme rapeita perunanuudeleita (6,50 e), perunanuudeleita pekonin kera (6,50e), thaipippurilla maustettuja ranskanperunoita (5,50 e), kahdenlaisia marinoituja ja paahdettuja vihreitä papuja (5,90 e) sekä edamame-pavusta tehtyä hummusta (2 e). Odotellessamme ruokia tutkailimme drinkkilistaa, ja vierustoveri päätti aloittaa ateriansa kuumalla Shiso Mohjitolla. Hauska idea, joka vei ajatukset teekulttuuriin.
Ruoat eivät tulleet pöytään perinteisessä pienimmästä suurimpaan -järjestyksessä. Vieruskaveri pääsi aloittelemaan hampurilaistaan, kun minä join vasta olutta. Vaikka tarkoituksena onkin pyristellä irti perinteisestä tyylistä, olisi ollut mukavaa, jos kaikki olisivat saaneet pääruokansa yhtä aikaa.
Hampurilainen ei ollut kovin iso, mutta tilaaja oli tyytyväinen hinta-laatusuhteeseen. Pihvi tarjoiltiin kysymättä täydellisen mediumina, ja maussa oli kuulemma mukava sekoitus suolaista ja makeaa. Katkarapujen tilaajakin piti annoksestaan, vaikka ponzu-kastike oli hänen mielestään tällä kerralla terävämpi kuin aikaisemmin. Pääsin apajille kanaa tilanneen annoksesta, ja olin tyytyväinen. Kana oli ihanan pehmeää, mikä ei todellakaan ole suomalaisissa ravintoloissa oletusarvo. Pidin myös kanan marinadista. Esillepanoon olisin kaivannut pientä koristelua.
Sitten olikin oman pääruokani vuoro. Tämä oli yksi hämmentävimmistä koskaan syömistäni annoksista. Nostan kädet pystyyn ja myönnän, etten ole mikään Aasiaa vuosikausia kolunnut ekspertti, ja hämmennykseni menee osaksi outouden piikkiin. En rakastunut sushiinkaan varauksettomasti ensimmäisellä kerralla, vaikka nykyään himoitsen sitä raivokkaasti.
Okonomiyakin pohja muistutti raa´aksi jääneen piirakkataikinan ja munakkaan sekoitusta. Täytteenä oli kuullotettua kaalia, pekonia ja juustoa. Annoksen päällä oli runsaasti kahta erilaista kastiketta, joista tosin maistoin vain tumman. Se muistutti sitruksisesta ponzu-kastikkeesta tehtyä siirappia. Koristeena oli tanssivaa tonnikalaa eli kuivattua tonnikalaa ohuina lastuina. Kalalastut alkavat vipattaa ilmassa, kun ne joutuvat kosketuksiin kuuman kanssa. Efekti oli kieltämättä vänkä.
Annoksen makuun en kuitenkaan ihastunut, koska siinä oli mielestäni liikaa kaikkea: suolaista, kirpeää ja rasvaa. Maistatin ruokaa seurueemme muillakin jäsenillä, eikä kukaan oikein tajunnut annoksen jujua. Puoliraakaa taikinaa muistuttava pohja, munakasmainen täyte ja kirpeä kastike vain olivat liian outo yhdistelmä. Voisin ehkä tajuta annoksen idean, jos söisin tätä useammin, mutta enpä taida kokeilla uudelleen.
Vaikka pääruokani oli pettymys, lisukkeet korvasivat sen moninkertaisesti. Olin aluksi ihmeissäni, kun Nomussa aikaisemmin käyneet kaverimme intoilivat paikan perunalistasta. Mielestäni perunat eivät istuneet kokonaisuuteen ollenkaan. Väärässä olin. Ramenina markkinoidut, friteeratut perunanuudelit valkosipulidipin kera, grrrrr. Taivas. Kiehkuraperunat olivat niin hyviä, että tilasimme näitä vielä toisen annoksen. Toiset perunanuudelit muistuttivat hieman wokkia. Jos annoksessa on rasvaa, hiilihydraatteja ja pekonia, voiko siitä olla pitämättä?
Myös ravintolan ranskalaiset olivat jumalaiset. Olen kuvitellut, että minulla on jonkinlainen ranskanperunavamma. En esimerkiksi innostunut Huberin tai Midhillin hehkutetuista ranskalaisista. Nämä taas upposivat kuin veitsi voihin. Ranut oli tehty alusta loppuun itse kunnon perunasta, niissä oli hyvin mausteita ja ihana paistopinta
Pidin myös tilaamistani pitkistä vihreistä pavuista, jotka oli paahdettu, marinoitu soijakastikkeessa ja koristeltu seesamilla. Suolaa olisi voinut olla hitunen vähemmän, mutta toisaalta annos ei ollut iso. Myös chilillä maustetut pikkupavut toimivat, ja tulisuutta oli sopivasti. Suosittelen myös täyteläistä edamame-hummusta. Pavun hento maku pääsee esille, koska tahnaa ei ole maustettu liikaa.
Menussa ei ollut jälkiruokia, mutta emme toisaalta niitä kaivanneetkaan. Ilta pääteltiin Baileysilla sekä Bloody Hello Kitty -drinkillä. Epäröin, kun tarjoilija kertoi, että tässä alkoholilla terästetyssä mansikkapirtelössä on grenadiinia. Maku ei kuitenkaan ollut imelä, vaan metsämansikkainen. Mikäs sen mukavampaa kuin aikuisten versio mansikkamaidosta.
Tarjoilija varoitti meitä jo tilausvaiheessa siitä, että ruoissa kestäisi kiireisenä iltana hieman pidempään. Mielestäni ruoat tulivat pöytään kohtuullisessa ajassa, mutta palvelussa oli koko ajan pientä säätöä. Juomatilauksemme unohdettiin useampaan otteeseen, ja juomat tarjoiltiin väärille tilaajille. Maksamisessa kesti melko kauan, koska laskua ei tuoda pöytään, vaan jokaisen pitää eritellä kassalle itse omat tilauksensa. Meitä palvellut tarjoilija oli kyllä mielettömän mukava, mutta ihan näin paljon unohtelua ei saisi olla.
Harvemmin muuten tulee piipahdettua ravintolan vessassa kameran kanssa, mutta nyt tein poikkeuksen. Kovin monessa paikassa ei ole näin ylellistä naistenhuonetta. Kampaspöydältä löytyy hiuslakkaa ja muita tykötarpeita. Taidanpa nyt suositella blogissani ensimmäistä ja ehkä ainoaa kertaa, että käykää vessassa. Japanilainen wc-pönttö kun on ihan oma elämyksensä.
Laskun loppusumma ei huimannut päätä. Iltani maksoi kolmesta alkoholiannoksesta huolimatta vain reilut 30 euroa. Tässä näkyy trendi, josta on viime päivinä keskusteltu, ja joka huolestuttaa ravintoloitsijoita. Syömme ravintoloissa enemmän kuin ennen, mutta kertaostos on pienempi. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse fine diningista, ja hinta-laatusuhde on mielestäni viilattu kohdilleen.
Oma pääruokani oli pettymys, ja tarjoilussa oli hapuilua. Olisin kaivannut miljööseen ja tunnelmaan enemmän aasialaisuutta. Nyt taustalla soivat lähimenneisyyden listahitit, eikä sisustus viittaa juurikaan ravintolan teemaan. Nomu on kuitenkin lupaavimpia istuskelupaikkoja aikoihin. Kuten olen monesti maininnut, tykkään viettää iltaa ajan kanssa ja jakaa pikkuruokia porukalla. Listalta jäi mieleen monta annosta, jotka haluan palata testaamaan. Palaan jo pelkästään ihanien perunoiden vuoksi.
Mää allekirjoitan kaiken. Tuota uutta illallislistaa en vielä ole päässyt maistelemaan, mutta lounas on ollut kummallakin kertaa oikein mainio, kuten illallinenkin. Meidän illallisella tarjoilu oli myös haparoivaa, mutta me toisaalta ryysättiin syömään jo heti toisena iltana (tätä voidaan siis kutsua ns. omaksi mokaksi). Aika jännä, ettei homma kuitenkaan toimi edelleenkään.
Haa, siis siellä on lounaskin? Tätä en tiennyt, mutta pitääpä testata. Toisaalta se palvelu oli todella symppistä, tarjoilija pyyteli anteeksi moneen otteeseen unohduksiaan jne. Mutta kyllä se turhauttaa, kun haluaisi vain rentoutua ja olla, ja sitten pitää muistella, että hetkinen, enkös mä tilannut kaljan, juu tilasin, sitten pyydät sitä uudelleen, eikä tarjoilija ole varma, oletko tilannut Tigerin vai Singhan. Sain kyllä hyvityksenä jälkiruokaryyppyyni aika runsaana.
Joo on! Vaihtuva lista – mää oon syönyt jonkun burgerin ja riisiannoksen, kumpikin oikein passeleita. Hinta 10€ (kiva kun alkaa olla aika vakiintunut hinta) ja siihen kuuluu misokeitto, pääruoka ja kahvi + keksi/suklaa.
Eihän se ole väärin olla ymmärtämättä Okonomiyakia, mutta on se silti aivan hemmetin hyvää 😛 ! Kaalin ystäville.
Kuten tuossa pohdinkin, en ehkä syttynyt, koska makuyhdistelmä oli niin uusi. Pidän kaalista, mutta tässä annoksessa se ei oikein päässyt oikeuksiinsa. Se ei ollut tarpeeksi kypsää ollakseen ihanan makeaa, mutta ei myöskään hapokkaassa kastikkeessa raakakypsynyttä. Mutta tosiaan, en ehkä vain tajunnut 🙂