Pieni pilkahdus taas kesähiljaisuuden keskelle. Hitaan päivitystahdin vastapainoksi tarjoilen nyt aimo läjän kuvia. Aiheena on Masu, Hans Välimäen toinen Tampereelle rantautunut ravintola. Odotukseni olivat ristiriitaiset, koska en pitänyt Särkänniemen Midhillistä. Sinänsä hyvä ruoka tarjoiltiin kylmänä, tilauksen kanssa sekoiltiin, ja miljöö oli kaoottinen.
Kuten lukuisat muut ravintoloitsijat, Välimäkikin on nyt innostunut astetta rennommasta ruoasta ja aasialaisista vaikutteista. Nämä elementit yhdistyvät Masussa, jota on markkinoitu rentona aasialaispaikkana ”tamperelaiseen makuun”. Pakko tunnustaa, ettei kuvaus juuri houkutellut. ”Tamperelaiseen makuun” kun tarkoittaa aivan liian usein väkinäisiä viritelmiä siivistä ja mustastamakkarasta, tekorennolla meiningillä kuorrutettuna.
Masun sijainti Hämeenkadun alkupäässä, Stockmannia vastapäätä, on loistava. Tilassa oli viimeksi eteläafrikkalaisena markkinoitu Flame, jonka liekki ei koskaan syttynyt kunnolla. Putkimainen muoto on ollut aina salin haaste, niin nytkin. Sisustus on yllättävän tumma ja raskas, omaan silmääni jopa vanhanaikainen. Pitkän aulatilan kapeus, hohtavan kuumat punaiset ledivalot ja kummallinen kulutettua seinää mukaileva tapetti korostavat ahdasta vaikutelmaa. Eräs seurueemme jäsen sanoikin, että sisustuksessa ei ollut mitään aidosti aasialaista, vaan enemmänkin piirteitä aasialaisesta länkkäribaarista.
Masun aula toimii ensisijaisesti drinkkibaarina, ja perällä on varsinainen ravintolasali. Varausyrityksestä huolimatta ravintola oli lauantaina tupaten täynnä. Saimme kuitenkin pöydän baarin puolelta, jonne tarjoillaan myös ruokaa. Syöminen on hieman kinkkistä matalan pöydän ääressä, mutta lopputulos ratkaisee. Pääsimme kuin pääsimmekin syömään.
Aloittelimme ruokalistaan tutustumisen drinkkien kera. Listan kaikki juomat maksavat 9,5 euroa. Valitsin seljankukkamehulla ja sitruunalla terästetyn Elderly Swissledin. Seuralaiset maistelivat muun muassa GT:t ja inkiväärioluella blandatun Gin Gin Mulen. Jälkimmäinen herätti minussa kateutta. Oma seljadrinkkini oli niin hapan, ettei mehun luonnollinen aromi juurikaan erottunut kirpeyden alta. Sen sijaan seurueen kuski oli erittäin tyytyväinen alkoholittomaan passionhedelmäjuomaansa, ja tilasikin niitä kaksin kappalein.
Menuita selatessamme huomasimme ainakin yhden piirteen, missä Välimäen kuvailema ”manselaisuus” näkyy. Ruokalistojen teksteissä on yritetty viljellä jonkinlaista rennon huumorin ja rautalangasta vääntämisen yhdistelmää. Ranskalaisia kutsutaan ”raneiksi” (vaikka oikealle manselaiselle ne ovat tietenkin ranut), alkukeittoa kuvaillaan ”kaikkien keittojen äidiksi ja isäksi”, ja friteeratut nyytit neuvotaan syömään ”joko puikoilla tai sormin”.
Mielestäni sävy on enemmänkin teennäinen ja hiukan nolo kuin hauska. Vaikka barbaar- siis tamperelainen olenkin, ymmärrän sentään sen verran, että jos pöytään tuodaan ruokailuvälineet, ja kropastani kasvaa lisäksi tällaiset jännät ulokkeet, joilla voin laittaa kaikenmoista kamaa suuhuni, saan ruoan vatsalaukkuuni ihan oma-aloitteisesti.
Menu on niin laaja, että aluksi en aikonut tehdä Masusta arviota yhden käyntikerran perusteella. Onneksi saimme lopulta kasaan ison seurueen, ja päätimme tilata pöydän täyteen erilaisia pikkupaloja. Ravintolan tason pitäisi tulla selväksi liki parinkymmen ruokalajin jälkeen.
Pöytään tuotiin lopulta niin paljon ruokaa, että listasta unohtuu varmasti jotakin: japanilaisittain marinoituja maustekurkkuja, parsaa dashiliemessä keitetyn uppomunan ja yuzu-hollandaisen kera, pikkuburgeri paahdetusta possusta, härkätartar, ravunlihalla täytettyjä kevätrullia, kanatäytteisiä dim sum -nyyttejä, tempura-rapuja fenkoli-limesalaatin kera, misotahnassa marinoitua paahdettua siikaa, soijassa ja seesamiöljyssä wokattuja vihanneksia, pikkelöityjä vihanneksia, mausteista riisiä, japanilainen mac ´n`cheese…
Lisukkeet maksavat 5 euroa kappale. Grilliannosten hinta vaihtelee 30 euron molemmin puolin. Tempurat ja dim sumit maksavat vajaat 20 euroa annos, sushiannokset noin 15 euroa ja alkupalat 10 euroa. Kokonaiset menut tarjoillaan vain koko seurueelle. Kaikkien pitää siis ottaa täysin sama setti, mikä toki helpottaa keittiön työtä, mutta vähentää asiakkaan valinnanmahdollisuuksia. Runsaiden menukokonaisuuksien hinnat olivat kuitenkin kohdillaan, 39-69 euroa.
Ensiksi kehu – ja varoitus – Masun annoskoosta. Se on snackseissa ja pikkupurtavissakin lähellä valtavaa. Kuuluisan pikkunälän tyydyttää maniosti yhdellä annoksella. Alkupalojen hinta saattaa tuntua korkeahkolta, mutta annoskoko vastaa hintaa enemmän kuin hyvin. Ehkä reilusti kohdillaan oleva hinta-laatusuhde on sitä kuuluisaa manselaisuutta.
Jälkiviisaana mietin, että ruokaa tuli tilattua aivan liikaa. Mielenkiintoiset maut söivät toistensa tehoa. Tosin mistä tämän olisi voinut arvata. Olen monesti tilannut kokonaisen illallisen erilaisista pikkupaloista. Tarjoilija on varoitellut, että ”ruokaa tulee sitten ihan kauheasti”, ja lopulta lautaselle on aseteltu kaksi pientä falafelpalleroa ja basilikanlehti.
Dim sumeina ja gyozina mainostetut pastanyytit yllättivät friteerauksellaan. Odotin Kiinassa syömieni, pehmeiden dumpling-nyyttien kaltaisia palleroita. Friteeraus ei onneksi ollut kovin paksu. Nyytit tarjoiltiin retikan, inkiväärin, chili- ja ponzukastikkeen kera. Aika tuhti annos, ja hitusen yksitoikkoinen.
Kevätrullat olivat todella isoja, ja niissä oli reilusti täytettä. Aivan toista maata kuin peruskinskien tiukat puikulat, joissa on vain rasvaista taikinakuorta eikä nimeksikään täytettä. Suosittelen tilaamaan sekä nyyttien että rullien oheen jonkin kasvislisukkeen, koska tämäkin annos olisi ilman lisukkeita ollut raskas.
Sen sijaan fenkolisalaatin kera tarjoiltu tempura-rapu yllätti raikkaudellaan. Rapujen taikinakuori ei ollut liian paksu ja raaka, vaan juuri sopivan napakka. Limellä raikastettu salaatti oli annoksen kruunu. Sopiva yhdistelmä keveyttä ja ruokaisuutta.
Hirata bun eli pieni burgeri tarjoiltiin korealaisen majoneesin ja maustekurkkujen kera. Odotin tätä annosta, mutta sen jättämä makujälki oli yllättävän vaisu. Purilaisen liha oli ihanan sulavaa. Pullamainen sämpylä toi kovasti mieleen taannoisen Kiina-kesän, mutta en ole koskaan erityisemmin syttynyt tällaisella makean turpealle leivälle. Miniburgeri on ideana hauska ja annoksena laadukas, mutta maut jäivät nyt mielenkiintoisempien ruokien varjoon. Olisin myös kaivannut hieman enemmän kastiketta, joka olisi tasapainottanut hallitsevaa sämpylää.
Yksi illan yllättäjä oli parsa. Suhtauduin siihen aluksi nuivasti, koska vastaavia parsa-annoksia on tarjoiltu koko kevät ja alkukesä siellä sun täällä. Nähtyäni annoksen kaduin heti ennakkuloolojani, vaikka parsa olikin ottanut hiukan liikaa tuntumaa pannuun. Uppomuna oli täydellisen valuva, mutta pysyi kuin pysyikin kasassa. Vaikka annoksen itämaiset elementit jäivät mausteista huolimatta vähäisiksi, kaikki kiittelivät makua.
Lisukeranskalaiset olivat omaan makuuni ihan ok, mutta eivät fanfaarien arvoiset. Mausteriisi ja japanilainen juustomakaroni olivat aika mitäänsanomattomia. En oikein ymmärrä, miksi listalle on pitänyt väkisin laittaa ranskalaiset ja ylikypsä makaronimössö, jossa en maistanut mitään aasialaista.
Sen sijaan kasvislisukkeet saivat pöytämme vannoutuneet lihansyöjätkin villeiksi. Etenkin pikkelöidyt vihannekset olivat nappisuoritus: kypsyys al dente, mausteliemessä sopivassa suhteessa makeutta ja happoja. Myös pienet maustekurkut olivat hyviä.
Keskittyisinkin omaperäisiin kasvislisukkeisiin ja heivaisin listalta turhat ranut ja makaronit. Meidän maalaistenkin suusta löytyy nystyröitä, jotka kaipaavat makuja. Vaihtoehtoisesti ranskalaiset voisi varioida jostain kiinnostavammasta juureksesta, ja annokseen voisi tuoda enemmän aasialaisuutta. Tyyliin seesampaneroidut porkkanatikut.
Jälkiruokalistalta (kaikki 12 e) valitsimme lämpimän suklaakakun vihreäteejäätelöllä ja uppopaistetun banaanin jäätelön kera. Friteerattu banaani ja jäätelö on inhokkini. Ne harvat kerrat, kun olen erehtynyt tilaamaan tämän annoksen, olen saanut eteeni lammikollisen jäätelöä ja paksun taikinakuoren. Tämä kokeilu kuitenkin kannatti. Masun friteeraus osui taas nappiin. Banaani oli vain käväissyt paistorasvassa, ei unohtunut sinne tuntikausiksi lepäilemään. Paahdetut mantelit ja suolatoffee tekivät kokonaisuudesta ihanan: suolaista, makeaa ja sopiva ripaus äitelyyttä.
Myös fudgella viimeistellyn suklaakakun tilannut oli annokseensa tyytyväinen. Makua kuvailtiin täyteläiseksi ja koostumusta juuri oikeanlaiseksi.
Koska ravintola oli tupaten täynnä, jännitin hieman, miten palvelu mahtaisi sujua. Tarjoilijat saivat kirjaimellisesti juosta koko illan. Palvelu oli kuitenkin positiivinen yllätys. Pöytämme sai päätarjoilijan, joka esitteli ruokalajit ja avusti juomavalinnoissa, sekä aputarjoilijan, joka auttoi tuomaan ruokia pöytään. Päätarjoilijamme tuli vielä hyvästelemään meidät työvuoronsa päätteeksi ja toivotti hyvää illanjatkoa.
Tarjoilija kertoi ruoista ja viineistä sujuvasti, joskin jälkiruokadrinkin kuvailu hieman ontui. Kaverini halusi korvata makeat syömiset juomalla, ja hänelle suositeltiin ”hunajaista ja suklaista drinkkiä”. Olimme aika hämmästyneitä, kun drinkillä ei ollutkaan mitään tekemistä suklaan kanssa. Maku oli enemmänkin mesimäinen.
Kokonaiskuva Masusta jäi tämän illan perusteella positiivisen puolelle. Sisustus ei ihan iskenyt, ja ravintolasali on kiireisenä iltana todella hälyisä. Turhat kädenojennukset manselaisuudelle saisi siistiä listalta, ja keskittyä rohkeammin kreisimpiin kehitelmiin.
Eat.fi:n arviot eivät ainakaan vielä anna Masusta kuvaa kuin korkeintaan keskinkertaisena paikkana. Olen kuullut, että hintavaa sunnuntaibrunssia on luonnehdittu ”paskaksi”. Aloin kuitenkin miettiä, kuinka paljon palautteessa on kyse siitä, että Hans Välimäen mollaaminen on tällä hetkellä trendikästä. On hauskaa nauraa Hansille, kun se on niin kökkö Lidlin mainoksissa. On valveutuneen kuluttajan merkki jauhaa kuukausikaupalla kuuluisasta vesipullojupakasta. On tiedostavaa huokailla, että voi voi, se reppana on taas perustanut uuden bistron stadiin, ja Hesari antaa sille vain kaksi tähteä.
Osa seurueestamme kävi vielä toistamiseen Masussa, pelkästään ihanien pikkelöityjen vihannesten vuoksi. Tällä kerralla annos oli täysin erilainen, suolaisuudessaan lähes syömäkelvoton. Tarjoilijat olivat luvanneet viedä keittiöön palautetta, mutta hyvitystä tai pahoittelua ei kuulunut.
Tuo kokemus tietenkin vaikuttaa myös omaan arviooni. Siitä huolimatta olisi täysin kohtuutonta lähteä helpolle linjalle ja lytätä Välimäen paikka, koska Hansin haukkuminen tuntuu olevan nykyään jonkinlainen meriitti. Osa ruoista kaipasi rohkeutta, mutta kärähtäneet (ja maukkaat) parsat olivat ainoa todellinen virhe, joka kokonaisuudessa pisti silmään. Viime aikojen Välimäki-lyttäysten vuoksi odotukseni eivät olleet tapissa, mutta suurin osa annoksista ylitti ne. Annoskoko oli hyvä, pienimmätkään annokset eivät olleet piperrystä.
Kaikkein parasta Masussa on se, että se opettaa ja rohkaisee sosiaaliseen syömiseen. On paljon hauskempaa jakaa erilaisia pikkuannoksia kuin jyystää mustasukkaisesti omaa pihviään. Miljööltä olisin kaivannut enemmän selkeyttä ja raikkautta, mutta palvelu nousi neutraalin mitä-sais-olla -tason yläpuolelle. Mielestäni vahva aloitus uudelle ravintolalle.
Tuomio: Synkkä ja hälyinen miljöö pudottaa pisteitä, 3,5
Mä en sitten ymmärrä, miten ruoan jakaminen ravintolassa voi olla niin hulvattoman ihanaa. Sitähän tehdään joka ikinen päivä kotona.
On kiva saada ravintolassa syödä juuri sitä, mitä itse haluaa, eikä sitä, mikä käy kaikille.
Ehkä tämä on tottumis- ja makuasia. Minulle iskee ravintolassa usein annoskateus, mutta ongelmaa ei ole, kun saa maistella hieman kaikkea. Pidän myös sosiaalisen syömisen herättämästä keskustelusta. Kun ruoka jaetaan ja kaikki saavat maistella kaikkea, syntyy enemmän jutustelua ja mielipiteidenvaihtoa siitä, mistä kukin piti, miksi joku tykkäsi jostain annoksesta ja toinen ei taas voinut sietää sitä.
Onnistunut sosiaalinen syöminen vaatii toki sitä, että porukan maut käyvät suurimmaksi osaksi yhteen. Olen onnekas, koska minulla ei ole mitään allergioita. En inhoa mitään ruokaa, paitsi säilykelihaa ja lihahyytelöä. Tässä jengissä meillä oli samanhenkinen porukka, eikä valinnoista tarvinnut vääntää. Mutta jos seurueessa on paljon allergikkoja ja/tai ihmisiä, joilla on hyvin jyrkät ja eriävät makutottumukset, taitaa omien annosten tilaaminen olla parasta, jotta fiilis säilyy.