Nyt on jännakakka housuissa. Aion kirjoittaa arvostelun siipiravintolasta. Siipiweikot-arvioni kirvoitti hurjasti kommentteja Facebook-sivullani, aivan mahtavaa. Siivet ovat Tampereella aivan oma pikaruoka-alakulttuurinsa, johon liittyy kiihkeitä tunteita. Etikkaista, sanoo yksi täydellisestä kastikkeesta. Tulista ja mausteista perkele, huutaa toinen. Kuivaa rapsakkuutta vai pehmeää mehevyyttä, kas siinä pulma.
Ennen kuin uskallan kirjoittaa sanaakaan, painotan taas, että en ole siipiguru. Pikaruoka-asiantuntemukseni painottuu vanhan ajan grilliruokaan ja kebabiin. Yritän nyt arvostella Sticky Wingersiä nöyränä ummikkona. Viitekehys olkoon pikaruoka- ja mättöravintolat, kriteerit ruoan laatu, palvelu, miljöö ja hinta-laatusuhde, subjektiivisesti arvioituina. Olen tukeutunut kartoituksessani ystäväni apuun. Häneen voi luottaa, koska hän kuuluu Mensaan ja on paljon fiksumpi kuin minä. Minä olen ylikoulutettu idiootti, joka tajusi vasta aikuisiällä, että maustekurkku on ihan tavallinen avomaankurkku, mutta marinoituna.
Ja siinä menivät viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Asiaan.
Sticky Wingers on jäätäävän iso ravintola. Aikaisemmin tilassa on toiminut useampikin Sedun yökerho, ja hevibaari, olisiko ollut Hellä. Nyt alakerrassa on urheilubaari ja yläkerrassa ravintolasali. Arki-iltana alakerta oli kiinni. Yläkerran takaosakin oli suljettu, mutta ravintola tuntui siitä huolimatta autiolta ja kolkolta. Asiakkaita oli tasaisesti, ja tunnelma olisi ollut lämpöisempi pienemmässä tilassa. Sisustus pursuilee urheiluun ja jenkkikulttuuriin liittyviä yksityiskohtia, joita oli hauska katsella ruokaa odotellessa.
Alkupaloiksi valitsimme ranskanperunoita valkosipulilla ja parmesaanilla (4,80 e) ja friteeratun jättisipulin (8,50 e), jollaista en ole koskaan ennen kokeillut. Kaverini otti 12 kappaletta tavallisia siipiä (12,90 e) ja minä valitsin 8 kappaletta maustepaneroituja siipiä eli wingersejä (9,60 e). Ravintolan printtimenussa oli harhaanjohtava maininta. Paneroitujen siipien mainostettiin olevan ”alkuperäisiä, isoja siipiä” (en muista tarkkaa sanamuotoa, jotenkin näin), ja päättelin, että siivet ovat jotenkin merkittävästi erilaisia kuin tavalliset. Paneroidut siivet ovat kuitenkin ihan tavallisia siipiä, joihin panerointi tuo himpun verran lisäkokoa, ei kuitenkaan merkittävästi.
Ranskanperunoissa riitti menussa luvattua parmesaania ja valkosipulia, etenkin jälkimmäistä. Perunoiden tuoksu oli huumaava, mutta koostumus vähän lötkö, kaipasin rapsakkuutta. Kuorrutteiden runsaus varmasti ilahduttaa juuston ja kynsilaukan ystäviä, mutta minulle olisi riittänyt vienompikin maustaminen.
Jättisipuli oli hyvin erikoinen kokemus. Se muistutti, öööö, aivoja. Maustettu sipuli oli kuitenkin maukas, mutta niin rasvainen, että emme kahteen pekkaankaan saaneet syötyä sitä kokonaan. Hauska kokeilu kuitenkin.
Tässäkin siipiravintolassa kastike- ja dippisysteemi sai päämme pyörälle. Voin ihan käsi sydämellä sanoa, että en kunnolla muista, mikä soosi kuului automaattisesti mihinkin annokseen, ja mihin sai lisämaksusta tilata jotakin. Pöydässämme oli ainakin valkosipuli- ja bbq-dippiä. Valitsin siipiini sweet and spicy -kastikkeen, joka oli menun mukaan keskitulinen. Miedompaa kastiketta halunneelle kaverilleni tehtiin keittiön oma miksaus Texas Petestä ja jostakin makeasta kastikkeesta, olisko ollut honey bbq. Tarjoilija sanoi, että tämä kastike ei olisi kovin ärhäkkä. Minun kastikkeeni ei kuitenkaan ollut tulista nähnytkään, se muistutti kiinalaista hapanimeläkastiketta. Kaverini kastike taas oli omaan makuuni, kaverille se oli liian polttava.
Siipien koostumus oli mielestäni mukavampi kuin Siipiweikoissa. Liha ei ollut niin kuivaa, ja se irtosi luista helpommin. En voi sietää kuivaa lihaa missään ruoissa, vaikka joidenkin mielestä siipien kuuluu olla tikkuisia, jopa kärähtäneitä. Nämä siivet olivat mielestäni parempia kuin Siipiweikoissa. No niin, nyt asiasta enemmän tietävät voivat piestä ja teloittaa minut.
Kaiken tämän rasvan ja jauhon syömisen (oluen kera, toki) jälkeen ei ihan heti tehnyt mieli mitään makeaa. Kiinnostuimme kuitenkin, kun tarjoilija kertoi, että tarjolla oli jugurttijäätelöä (4 e). Tätä herkkua ei kuulemma ihan aina saa, koska kone on ollut välillä rikki. Mikäpä sen mukavampi päätös aterialle, kuin jäinen, hieman hapan ja raikas jugurtti?
Kastikevaihtoehtoja oli lakritsasta pähkinään ja kiivistä mansikkaan. Tarjoilija suositteli kiiviä, joka kuulemma on monen suosikki. Kun kysyimme, onko kastike tehty aidosta kiivistä vai kiivin kaltaisesta esanssista, hän ei osannut kertoa kuin ”on siinä ainakin kiivin siemeniä”. No olkoot kiivi. Mielestäni lakritsi tai suklaa ei sovi yhteen happaman jugurtin kanssa.
Valitettavasti kiivikastike oli nähnyt enemmän e-koodeja kuin oikeaa hedelmää. Maku oli tyrmäävän äitelä, enkä jaksa uskoa, että tämä väri olisi peräisin ihan vain hedelmästä itsestään.
Tarjoilu oli pirteää ja mukavaa, mutta odotimme annoksia huomattavasti pidempään kuin täyteen ammutuissa Siipiweikoissa. Keittiössä näkyi hääräävän ainakin kaksi kokkia, eikä ravintolassa ollut tungosta. Toisaalta odottelu on aina merkki siitä, että köökissä tehdään jotain eikä painella vain mikron nappia.
Sticky Wingers on hinta-laatusuhteeltaan mielestäni melko lähellä Siipiweikkoja. Siipiweikkojen etu on kuitenkin se, että alkupaloja voi tilata haluamansa määrän. Tyyliin kaksi sipulirengasta ja yhden mozzarellatikun. Täällä annoskoko on ennalta määrätty, emmekä jaksaneet maistella sormiruokia yhtä monipuolisesti. Alkupalalista oli myös suppeampi.
Siivet olivat mielestäni meheviä, ja pidin wingersien maustepaneroinnista. Kastikkeiden tulisuusasteikko ei tuntunut olevan kohdallaan, ja makea chilikastike muistutti liikaa kiinalaisten ravintoloiden hapanimelää. Kiitän kuitenkin mahtavan laajasta kastikevalikoimasta.
Sisustuksen sportti- ja jenkkiteema on loppuun asti mietitty. Ravintola on valitettavasti aivan liian iso, mikä syö tunnelmaa todella paljon. On vaikea kuvitella, että siivet ja screeniltä näytettävät urheilumatsit voisivat vetää paikan täyteen, kun tila oli yökerhoaikoinakin usein tyhjähkö. Pelkkien siipien perässä tulisin tänne, mutta kokonaisuus ratkaisee: Siipiweikoissa on parempi tunnelma, nopeampi palvelu ja todella hyvä alkupalalista.
Tuomio: Siivet 4 tähteä, kokonaisuus 2,5
Asiahan on kuitenkin niin että siipikastike on Texas Peteä ja siivet syödään Hookissa. Ei se itse kananpalan kypsennys siellä aina mahtava ole mutta suhteellisen luotettava verraten moniin paikkoihin. Kastiketta kuuluu olla paljon ja kaverina siipien kanssa syödään selleriä (, porkkanaa) ja sinihomejuustodippiä. Wingers kokematta, mutta viittaamassasi Siipiweikoissa isoin ongelma on heikko kastike.
Minulla Hook on vielä kokeilulistalla. Siipiweikoissa tökki eniten se, että kana oli kuivaa ja tikkuista. Kuulin, että Weikkojen siivet valmistettaisiin pakastetusta lihasta, ehkä siinä syy kuivuuteen.
En varmaankaan uskalla sanoa mitään kovin jyrkkää yhdenkään paikan siivistä, aihe herättää sen verran kuumia tunteita 🙂 Eräs kaverini taas on sitä mieltä, että siipiä ei missään nimessä saa uittaa kastikkeessa. Höyryssä on hänen mielestään parhaat, jenkkityyliset siivet, joissa ei ole liikaa kastiketta. Mutta minä tyydyn vain nostamaan kädet pystyyn, ainoat kriteerini siivissä ovat a.) liha ei saa olla liian kuivaa ja b.) pelkkä etikkaisuus kastikkeessa jurppii, pidän mausteista.
Mahtavat käyttäjänimet ja mailiosoitteet sinulla muuten, piristi iltaa:D
Kokeilin Madridissa frozen yoghurtia tuoreella kiivillä, oreon muruilla ja suklaakastikkeella. Toimi! Se tosin oli sellainen paikka, jossa myytiin vain tuota yhtä tuotetta.
Hmm, voisin ehkä pitää frozenista tumman suklaan kera. Mutta kylmä ja hapan+ällömakea eivät vain sovi yhtä aikaa mun suuhuni. Toki marjat, myslit, hunaja ja vastaavat sopivat ihan hyvin jugurttiin, mutta tuo Sticky Wingersin lakritsikastike olisi kyllä ollut ihan liikaa.