Bloggaajat Tammelan Malabadissa: Ihan oikeaa turkkilaista ruokaa!

(*Söin ja join ilmaiseksi)

Suussa maistuu vieläkin valkosipuli, päätä on saattanut hiukkasen särkeä tänään. Mutta voi. Oli se vain sen arvoista. Nimittäin bloggaajille järjestetty turkkilainen ilta Tammelan Malabadissa. Törmäsin Malabadiin ensimmäisen kerran vuosia sitten Hervannassa. Huomasin, että Lindforsinkadulla on turkkilaisravintola, joka näyttää oikeasti turkkilaiselta. Listalla oli Lähi-idän ravintoloille tyypillisiä pizzoja ja kebabeja, mutta myös paljon muuta. Ilahduin ja kiinnostuin kuultuani, että Malabadi avaa toisen ravintolan Tammelaan, edesmenneen venäläisravintola Tsaarin tilalle.

Yllätyin nähtyäni alkukesällä ravintolan teippaukset. Turkoosia, oranssia ja valkoista, siis mitä? Peruspizzerioissa ei sisustuksella juhlita, ja fiinimpien etnisten ravintoloiden miljöö on yleensä todella raskas. Siis kultauksia, kiehkuroita, violettia ja punaista plyysiä. Malabadin sisustuksen loihtinut Petra-Miisa Juusenaho ja ravintoloitsija Faysal Bilmez halusivat nyt jotakin aivan muuta. Ideana oli luoda raikas ja nuorekas ilme, jossa on tyyliteltyä itämaisuutta, hitunen pelkistettyä skandinaavisuutta ja mietittyjä yksityiskohtia. Tykästyin tyyliin jo viikko sitten käydessäni Malabadissa lounaalla. Sisustus on yhtenäinen, mutta ei liian mätsäävä. Petra-Miisa kertoi piirtäneensä mustat ristikkosermit itse, ja ne on leikattu laserilla. Valkoisten sermien maalaaminen puolestaan oli kolmen päivän urakka. Visuaalinen ilme ulottuu myös ravintolan nettisivuihin ja ruokalistoihin.





Oli mielenkiintoista kuulla, millaisia materiaaleja sisustuksessa on käytetty, ja miten miljöö ja koko konsepti on suunniteltu. Nämä ovat asioita, jotka jäävät asiakkaille yleensä hämärän peittoon. Kiinnitin huomiota esimerkiksi siihen, että pöydissä on kertakäyttöiset paperimenut, joita yleensä karsastan iltaravintoloissa. Valinta on kuitenkin pitkän harkinnan tulos. Paperimenut eivät nuhjaannu samaan tapaan kuin muovikansissa olevat, koska ne vaihdetaan joka kattaukseen. Paperimenut vievät ajatukset myös enemmän helposti lähestyttävän illanviettopaikan kuin fine diningin suuntaan. Juuri sitä Tammelan Malabadissa haluaa olla. Ravintolassa tarjoillaan oikeaa turkkilaista ruokaa, mutta tarkoitus ei ole pönöttää. Täällä saa nauraa, pitää ääntä ja napata vaikka ravintoloitsijan spontaanisti pöytään.

Valoisa ilme johtuu sisustuksen lisäksi siitä, että myös ikkunalasit vaihdettiin. Tilassa toimi monta vuotta strippibaari Pussy Cat, jossa oli pimennetyt ikkunat. Niitä ei vaihdettu Tsaariin, ja Malabadi halusi irroittautua kokonaan liiketilan nuhjuisesta maineesta. Kiinteistö, jossa Malabadi sijaitsee, on ehtaa 70-80-lukujen neliöestetiikkaa, mutta uudistettu sisustus freesaa koko kadunkulmaa.

Aloitimme turkkilaisiin makuihin tutustumisen mukavan kirpsakoilla drinkeillä, jotka meille tarjoili Faysalin veljenpoika Sevder Bilmez eli Shevo. Faysal painaa lähes ympäripyöreitä päiviä sekä Hervannan että Tammelan Malabadeissa, ja Shevo on Tammelan ravintolapäällikkö ja Faysalin tuki. Malabadissa on hyvännäköinen baaritiski ja juomavalikoima, eli tänne voi tulla yksille ja pienille suolapaloille. Listalla on turkkilaisen kuohuviinin kaltaisia erikoisuuksia, runsaasti oluita ja drinkkejä. Suosittelen testaamaan turkkilaista viiniä. Punkku yllätti iloisesti – en oikeastaan edes tiennyt, mitä turkkilaisilta viineiltä voi odottaa.


En myöskään tiennyt, mitä odottaa ruoalta. Olin kuullut kehuja ravintolan illallisesta. Lounas on lähempänä suomalaista noutobuffetia. Salaattipöydässä oli mukavasti erilaisia marinoituja papuja ja couscousia, mutta tarjolla on myös sienisalaattia, raejuustoa, pizzaa ja vastaavaa. Kaipasin lounaaseen vielä enemmän turkkilaisuutta, mutta ymmärrän, että lounasaikaan on parempi tarjota vähän finskimpää ruokaa, ainakin Tammelassa. Täällä asuu aika paljon vanhempaa väkeä, joka kyllä käy ulkona lounaalla, mutta saattaa säikkyä vahvoja mausteita. Tuolloin seurana ollut kaverini taas tykkäsi juuri suomalaisen ja turkkilaisen ruoan yhdistelystä. Ja kana, se akilleen kantapää, josta aina narisen, se oli täällä lounasaikaankin mehevä ja pehmeää, ei kuivaa putua.

Illallisella ei kuitenkaan tehty minkäänlaisia kompromisseja, mistä olin valtavan iloinen. Maistelimme alkupaloiksi turkkilaista jugurttia (Haydari, 6,5 e) ja tulista tomaatti-paprikasalaattia (Acili ezme, 7 e), fetalla ja persiljalla täytettyä filopiirasta, viininlehtikääryleitä (Sarma, 7,5 e), munakoisosalaattia sitruunan kera sekä turkkilaista leipää. Tulisessa salaatissa oli juuri sopivasti potkua, samoin jugurtissa. Filotaikina oli voideltu huolellisesti munalla ja maidolla, ja koostumus oli lehtevä ja pehmeä. Kaikissa ruoissa oli runsaasti tuoreita yrttejä, ja mausteisuudesta huolimatta vihannesten raikkaus pääsi esille.




Katsokaa nyt tuota timjamin ja rosmariinin määrää. Pöydän ympärillä leijaili huumaava yrttien tuoksu, ja tuli sellainen olo, kuin olisi oikeasti jossain muualla. Siellä, missä valkoista rapattua seinää peittää valtava rosmariinimatto, josta voit napata niin monta oksaa kuin huvittaa. Aika kaukana peruskebsusta. Ja niin oli pääruokakin.

Voi luoja.

Alkupaloja tuli niin paljon, että vaikka olin paastonnut koko päivän iltaa varten, olin jo mukavan täynnä. Seuraavaksi pöytään kannettiin turkkilaisia avopiiraita eli pidelerejä (12,50-15 e). Faysal oli jo saanut minut kiinnostumaan lampaasta kerrottuaan, että Malabadiin tullaan syömään sitä pitkienkin matkojen päästä. Hän lupasi, että tiedossa on jotain aivan muuta kuin sitkeää villasukkaa. Meille tarjottiin lampaalla, kanalla, fetalla ja kasviksilla täytettyjä piiraita. Maistoin lammasta ja kanaa, jotta en tuupertuisi ähkyyn tässä vaiheessa. Ja hitto kun se lammas oli hyvää. Piiraan kuori oli samaan aikaan rapea ja pehmeä. Täytettä oli levitetty reunoille asti, ja päätypaloissa oli muutakin kuin taikinaa.

Nämä turkkilaiset ”pizzat” ovat niin suosittuja, että niitä halutaan ostaa myös mukaan. Faysal ja Petra-Miisa miettivätkin nyt, mikä olisi käytännöllinen ja tyylikäs pakkaus mukaan noutoannoksille. Take away -maineesta halutaan irti, mutta jos asiakkaat haluavat ostaa ruokaa mukaan, he kyllä saavat sitä.



Pääruokien huipennus oli Malabadin bravuuri, grillilautanen (Karisik izgara, 60 e). Tämän pitäisi vissiin olla kahden hengen annos, mutta neljä ihmistäkin joutuu nöyrtymään tämän edessä, jos alla on tällainen setti alkupaloja. Lautasella oli grillattua lammasta, kanaa, lihapullia ja jauhelihavarras, päällä yrttejä runsaalla kädellä. Liha tarjoiltiin riisin, bulgurin, salaatin ja jugurtin kera.

Joskus saa liikuttua ruoan vuoksi, ja nyt kävi niin. En todellakaan muista, koska olen saanut täyslihasta jauhettuja, mediumiksi paistettuja lihapullia, joiden sisältä tirskahtaa nestettä jokaisella suupalalla. Kana oli todella pehmeää ja lihoissa oli ihana paistopinta ja reilusti mausteita. Söin tätäkin lammasta hyvällä halulla. Niin kaunis kuin ajatus kotimaisen lampaan käytöstä onkin, Faysal kertoi käyttävänsä mieluummin uusiseelantilaista, ulkona laiduntanutta lammasta. Suomessa lampaat kasvatetaan Faysalin mukaan usein ahtaissa sisätiloissa, eikä villoja keritä tarpeeksi usein. Faysalin mielestä lihaan tulee tämän vuoksi elttaantunut villan maku.

Arvatkaas miltä tuntuu kuulla tässä vaiheessa, että hei, meillä on teille vielä neljä jälkiruokaa. Siis NELJÄ.

No se tuntuu siltä, että ei tässä nyt syömättäkään kehtaa olla. Saimme listan ulkopuolelta Faysalin loihtimia leivonnaisia, baklavaa (8 e) ja siirappitaikinaa jäätelön kera. Jälkimmäinen oli ihana annos. Siitä tuli hieman mieleen Ben & Jerry´sin Cookie Dough -jäätelö, mutta tämä ei ole imelää. Taikina tehdään couscousin tyylisestä viljasta, pinjansiemenistä ja siirapista. Maku on yllättävän hienostunut ja pehmeä. Baklava oli todella makeaa, kuten asiaan kuuluu. Taikinan koostumus oli taas hyvä. Taikinalehdet saattoi erotella kauniisti toisistaan ja sulattaa kielen päällä. Jälkiruoan kruunasi vahva turkkilainen kahvi, joka tarjoiltiin näin kauniisti.




Tapasin ravintolassa myös pari kaveriani, jotka olivat tulleet illalliselle. Hekin kertoivat ruokiansa olleen todella hyviä, eli keittiö ei petrannut vain meidän vuoksemme. Ja bongasinpa Instagramista kuvia ja kehuja samalta illalta muiltakin. Vaikka suomalaiseen makuun viritetty lounas ei innostaisi, suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan illallisen. Hinta-laatusuhde on mielestäni kohdillaan, ja tunnelma on mukavan rento ja eloisa. Faysal oli järjestänyt paikalle perinteistä turkkilaista musiikkia, ja haaveissa on järjestää täällä myös napatanssi-iltoja ruoan ja yhdessäolon merkeissä.

Faysalin, Petra-Miisan ja Shevon isnännöinti ja emännöinti toi iltaan ihan oman säväyksensä. Faysal kertoi, miten paljon hän on joutunut käymään paperisotaa saadakseen ravintolaan Turkista paikallisen kokin. Oman hankaluutensa ravintolabisnekseen tuo se, että etnisillä ravintoloilla on Suomessa pikaruoan maine. Faysal on tehnyt koko elämänsä töitä ravintola-alalla, mutta monilla kebab-pizzerioiden vetäjistä ei ole minkäänlaista alan koulutusta. Faysal haluaisi kehittää myös Hervannan Malabadia vielä autenttisempaan turkkilaiseen suuntaan, ja hänellä on paljon suunnitelmia Tammelan ravintolan varalle. Ideoinnille vapautuu toivon mukaan enemmän aikaa, kun keittiöön saadaan vahvistusta Turkista.








Ilta valotti minulle sitä, mitä ihan oikea turkkilainen ruoka on. Sain taas lisää perspektiiviä ravintolatyön vaativuuteen, kun kuuntelin Faysalin juttuja siitä, miten paljon hän paiskii töitä, vieläpä kahdessa ravintolassa. Oli myös mukava nähdä, miten täysillä Petra-Miisa on mukana suunnittelemiensa ravintoloiden elämässä ja hoitaa vaikka tarjoilua, jos on tarvis. Lisäksi olen ihan hiton iloinen siitä, että aloitin tämän blogin pari vuotta sitten, ja olen sen ansiosta tutustunut ihmisiin. Ihmiset, seurustelu ja ruoasta puhuminen antavat illalliseen viimeisen silauksen – ehkä tärkeimmän. Oli vänkää tavata livenä ihmisiä, joiden elämää on seurannut blogeissa pitkään, mutta joista ei tiedä, miltä heidän äänensä kuulostaa luonnossa. Tämä on somen parasta antia: Spontaanius ja yhteisöllisyys, jonka se on antanut.

Aterian päätteeksi meille tarjoiltiin rakia, joka siis on samanlaista kuin kreikkalaisten ouzo, anisviinaa. Kreikassahan raki tarkoittaa kirkasta kotipolttoista. Join sitten useamman lasillisen ihan vain varmistaakseni, että joo, kyllä tää turkkilainen raki on niinku Kreikassa ouzo. Sain yllytettyä myös Faisalin ottamaan lasillisen, kun hän istui seuraamme ja kertoi elämästään. Lopuksi oli vielä pakko halata ja kiittää Faisalia siitä, että hän toi tällaisen piristysruiskeen juuri Tammelaan. Moni oli kuulemma ihmetellyt, voiko ravintola menestyä muka Tammelassa, eihän se ole keskustaa. Kyllä se minun tulkintani mukaan alkaa olla. Tammela ja Kaleva ovat nyt ehdottomasti Tampereen mielenkiintoisimpia kaupunginosia.

Illasta ovat kirjoittaneet jo ainakin Kolmen tähden arjen Maija, Mansen muijat ja Emmi. Ja Emmi siis organiseerasi tämän blogi-illan yhdessä Malabadin poppoon kanssa, kiitokset siitä! Laittakaas viestiä tuolle Nuorgamin naiselle, jos etsitte pätevää tapahtumatuottajaa ihan millaiseen tempaukseen tahansa. Ideoita sinkoilee kuin automaatista, enkä ole nähnyt kenenkään yliviivaavan to do -listojaan yhtä jämptisti.

Tämän kuvan copyright kuuluu Emmille, kiitos, kun sain käyttää!
Tämän kuvan copyright kuuluu Emmille, kiitos, kun sain käyttää!

PS. Malabadissa tarjoillaan sunnuntaisin myös brunssia. Se on tällä hetkellä samantyyppinen kuin lounas, mutta tulevaisuudessa brunssia on tarkoitus viilata turkkilaisempaan suuntaan. Malabadia kannattaa siis pitää silmällä vaikkapa Facessa.

 

 

 

5 kommenttia

  1. Oli kyllä erinomaisen kiva ilta ja huippuhyvää ruokaa! Tulee väkisinkin nälkä kun lukee näitä teidän muiden kirjoittamia juttuja. 🙂

  2. Okei myitte tämän. Minun on pakko päästä tuonne illalliselle. Pian.

  3. Mä muistelen tätä iltaa ja noita ruokia koko ajan. Tuli heti mieleen monta kaveria, jotka varmasti pitävät tästä ja jotka haluan tuonne viedä. Harmittaa, kun olin grillilautasen tullessa niin täynnä, että jaksoin maistaa vain pieniä paloja sitä ja tätä. Haluan syödä valtavan keon niitä lihapullia. Ja haluan maistaa vielä kasvisversiot noista avopiirakoista.

    Ja vaikka olisit käynyt lounaalla Malabadissa, kokeile illallinen! Se on niin erilainen kuin lounas, niin paljon turkkilaisempi. Ei myöskään kannata verrata Tammelan Malabadia Hervannan ravintolaan, joka on aloittanut turkkilaisen ja kebab-paikan sekoituksena. Puhtaasti turkkilaisen ravintolan ei uskottu iskevän hervantalaisiin, mikä on ihan ymmärrettävää. Toivottavasti Tampere alkaa nyt olla kypsä kunnollisille etnisille paikoille, Zeytuunin menestys antaa tästä rohkaisevia merkkejä. Niin monta upeaa ruokakulttuuria odottaa vielä löytämistään. Ja minä haluan uskoa, että tässä kaupungissa on ihmisiä, jotka haluavat syödä muutakin kuin pizzaa, kännikebabia ja sokerikastikkeessa uivaa sekavihannespyttipannua, jota kutsutaan kiinalaiseksi ruoaksi.

  4. Anteeks, mun kommentti tähän meni jostain syystä tuonne Bertha postaukseen…en toki syytä koneita vaan itseäni! Mutta kuulostaa tosi kivalta ja mutkattomalta, täytyy mennä jollakin Tammersterin reissulla!

    • Nou hätä! Mutkaton on mielestäni juurikin hyvä termi kuvaamaan Malabadin tunnelmaa. Sinne voi mennä helposti myös perheen kanssa. Oli hauska katsella, kuinka lapset innostuivat, kun muusikot alkoivat soittaa, ja ilmassa oli sen verran puheensorinaa, että pienet kitinät eivät kyllä kuulu eivätkä näy missään. Mielestäni tilaan oli siitä huolimatta onnistuttu luomaan hyvin myös pari yksityisempää nurkkaa, jossa voi supista rauhassa, jos haluaa olla ihan kahden kesken.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*