Bloggaus väsymyksestä, ärtymyksestä, pelosta ja kulmakarvoista

Ennen vanhaan blogikirjoitukset olivat enemmänkin otteita päiväkirjoista. Reseptit uppoutuivat jonnekin tunnelmoinnin keskelle. Sen ihmeempää asiaa ei aina ollut, ja se kerrottiin. Oli enemmän tunteita ja harhailevia ajatuksia, vähemmän mietittyjä artikkeleita, hakukoneoptimointia ja houkuttelevia otsikoita.

Lukemisen kannalta mietityt jutut väliotsikoineen ovat miellyttäviä. Suosittelen sellaisten kirjoittamista omilla blogin kirjoittamisen kursseillani. Tänään rikon sääntöni, koska en jaksa.

Tässä postauksessa ei ole kovaa ydintä. Ei klikkiotsikkoa, väliotsikoita, kirkasta punaista lankaa ja teräviä argumentteja. Tämä on puuroisen, väsyneen, hämmentyneen ja pelokkaan ihmisen tekstiä tunteistaan.

Arki ei ole koskaan kulunut yhtä nopeasti tai hitaasti. Koko ajan on perjantai, ja teemme lähtöä mökillemme Hämeenkyröön (saman sairaanhoitopiirin alueella, jossa asumme ja puolen tunnin matkan päässä kotoa, tiedoksi kaikille paheksuville kyttääjille). Aina on sunnuntai, kun palaamme mökiltä ja mietimme, mistä tilaisimme illalla pizzaa.

Aina on epämääräinen jokintai keskellä viikkoa. Päivä, joka tuntuu raskaalta, vaikka en tekisi juuri mitään. Päivä, joka kuluu saman yksitoikkoisuuden, äärilaidasta toiseen seilaavien tunteiden ja samantekevyyden vallassa. Päivä, jolloin iloitsen ja raivoan naurettavan pienistä asioista.

Aina on sama päivä, mutta silti aika tuntuu valuvan hiekkana sormien välistä.

Ensimmäinen leppäkerttu. Iloitsin, vaikka tämäkin on varmaan merkki otsonikadosta, lajien tuhosta ja perikadosta.

Kaikki on samantekevää, ja kaikki ärsyttää. Ihmisten sivistymättömyys ärsyttää. Turvavälistä lenkkipolulla viis veisaaminen ärsyttää. Jatkuvat Insta Livet ärsyttävät (olen tehnyt itse). Jatkuva hittipastareseptien rummuttaminen ärsyttää ja leipominen ärsyttää (leivon niin maan perkeleesti itse). Vaikuttajat, joilla on suuri suu, mutta pienet aivot ja kirjahyllyssä pelkkä peikonlehti, ärsyttävät. Kaikki, jotka ovat ”jotakin”, ärsyttävät.

Tunnen itseni surkeaksi ja mitättömäksi. Olen varma, että kaikki vihaavat minua. Pelkään kuolemaa ja ennen kaikkea pelkään hysteerisesti puolisoni kuolemaa. Pelkään mielenterveys- ja perhepainajaispommia, joka tässä keväässä muhii. Näen painajaisia. Näen hassuja ja hölmöjä unia. Yhdessä paksuja kulmakarvoja paheksuttiin, koska ne ovat ”ärsyttävät eskimokulmat”, ja Clarion-hotellin spa tarjosi kulmien vahausta puoleen hintaan kello viiteen asti.

Ystävä laittaa viestiä ja kertoo leipovansa. Minäkin leivon, vastaan. Samaan aikaan kaikkien muiden leipominen tulee korvista pihalle. Ja tiedän, että tämä on normaalia. Kriisin vaiheet, kieltäminen, shokki, raivo laadilaa. Sen kertoo järki. Mutta kun minä en jaksa ymmärtää, olla kypsä, sopeutua ja ottaa tätä kasvun mahdollisuutena, huutaa sielu.

Nyt lopetan, koska olen väsynyt. Pohjattoman väsynyt, vaikka en ole tehnyt juuri mitään.

Koronakevät 2020
Minä juuri Clarion hotellin eskimokulmakarvavahauksesta uneksineena.
 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.