kevätmasennuksen oireet

Huhtikuussa muistan kaiken sen, mitä en saanut

Huhtikuu. Vuodenajoista kivuliain, avohaava. Se masentaa minua ja monia muita vähintään yhtä paljon kuin marraskuu. Enemmänkin, eri tavalla.

Kevätmasennus on tehnyt tuloaan jo muutaman viikon. Ei paha sellainen, mutta ikävä kuitenkin. Kuten Laura kuvasi osuvasti jo viime kuussa, kevät aiheuttaa minullekin ”voi hyvä luoja” -reaktion. Kalpea, kylmien ja kuumien päivien vuorottelusta hämmentynyt iho näppylöineen ja maksaläikkineen yllättää joka vuosi. Samoin kalvakkaa ihoa vasten liian tumma tukka, tyvestä puskeva harmaa ja meikkivoiteen tahrima takinkaulus. Vaatevalinnat, jotka ovat joka päivä liian kylmiä, kuumia, hiostavia ja hiertäviä. Helvetin typerän näköisiä.

Huhtikuussa peiliin tulee katsottua monella muullakin tavalla. Marraskuussa kärsin lähinnä väsymyksestä ja turtumuksesta. Huhtikuussa väsymykseen sekoittuu valon lisääntymisen aiheuttamaa huonovointisuutta, univaikeuksia ja ajoittaista hyperaktiivisuutta. Työpäivät tuntuvat tahmeilta, mutta illalla koneisto kiihtyy. Erehdyn googlailemaan vääriä asioita ja vääriä ihmisiä. Hakemalla haen ja miettimällä mietin asioita, joita en ole ehtinyt ja älynnyt tehdä ja joissa olen surkea.

Siinä sitä sitten mennään. Tähän masentuneeseen kiihtymykseen eivät tehoa ristikot, Kotikatu-maratonit tai meditointi. Makaan sängyssä, kuulen jokaisen narahduksen ja ärsyynnyn jokaisesta valoläikästä. Mietin, mitä kaikkea minun pitäisi tehdä, miten vähän olen saanut aikaan.

Lukiossa psykologianopettajamme puhui tunnistetusta huhtikuumasennuksesta ja kevätpiikistä itsemurhatilastoissa. Hän pohti, että ehkä lisääntyvä valo paljastaa paitsi lakastuneen ruohon, myös ihmisen rujouden. Oma keskeneräisyys ja epäonnistumiset tuntuvat sietämättömiltä, kun luonto alkaa elpyä. Kun vielä kaikkialla toitotetaan kevätsiivousta, bikinikuntoa, ylioppilaskirjoituksia, kesätöitä, pääsykokeita ja lomia, ahdistus on taattu.

kevätmasennuksen oireet
Kevätmasennukseeni liittyy paitsi kiihtymystä kaikesta siitä, mikä pitäisi tehdä ihan just nyt heti, myös surua kaikesta siitä, mille en enää mahda mitään. Olen huomannut, etten ole tämän katkeran haikeuden kanssa yksin. Kevät on aikaa, jolloin surraan syntymättömiä lapsia ja kuolleita rakkauksia, kadonneita ystäviä ja menetettyjä tilaisuuksia. Keväällä mietitään, miksi en silloin uskaltanut. Miksi en sanonut, miksi en kieltänyt. Miksi en suostunut ja miksi en yrittänyt.

Nuorempana kevätahdistus liittyi konkreettisiin, sillä hetkellä ajankohtaisiin asioihin. Stressasin kokeita ja kevättodistuksen arvosanaa, kirjoituksia ja pääsykokeita. Yliopistossa huhtikuu oli sietämätöntä aikaa. Parhaat kesätyöpaikat oli jaettu, mielessä takoi cv ja rahojen riittävyys. Paniikista versoi hillitön kateus niitä kohtaan, jotka pääsivät tiedottajiksi suuriin firmoihin tai kesätoimittajiksi Ylelle.

Lopulta pyörin kaiket yöt unettomana ja mietin, mitä typeryyksiä olin kirjoittanut työhakemuksiini. Miksi en ottanut sivuaineeksi kauppatieteitä tai historiaa? Miksi en hakenut aikoinaan helpommalle alalle ja päässyt suoraan lukiosta yliopistoon? Ei olisi tullut välivuosia ja olisin jo töissä, helpommalla ja varmemmalla alalla.

Nyt, kun ikää on sen verran, että kutsun itseäni tytön sijaan naiseksi, olen alkanut surra entistä enemmän huhtikuussa. Vaikka elämäntilanteeni on parempi kuin koskaan aikaisemmin, mietin menetyksiäni ja epäonnistumisiani. Viimeisten kuuden vuoden aikana niitä on ollut aika paljon.

Ennen kuin freelance-työt alkoivat sujua, koin useammankin kerran ”hirveen kiva ja hyvä oot ja kiitos, mutta ei kiitos” -tilanteita. Suuria lupauksia sisältäneitä työviritelmiä, joista ei kuitenkaan tullut mitään. Jalka hiertyi ovien välissä, mutta ei edennyt sen pidemmälle. Ei tullut ammatillista big bangia, arvostusta, vakisopparia ja rauhoittavaa summaa pankkitilille kuukausittain. Samaan aikaan tein erästä yli neljä vuotta kestänyttä kirjoitusproggista, joka meni osittain itsestäni riippumattomista syistä kummalliseen solmuun ja raukesi.

Pettymysten muisteleminen ja ikätovereideni elämän seuraaminen nostavat katkeran kevätkaihon pintaan. Lehdet täyttyvät opiskelujutuista ja pinkeäposkiset parikymppiset kertovat hakevansa lääkikseen, oikikseen ja teatterikorkeaan. Ihailen heidän intoaan ja itseluottamustaan, mutta olen samaan aikaan jumalattoman kade. Mutisen itsekseni kuin kuivakka mummo, että voi kun tietäisitte, kyllä se Siperia vielä opettaa.

Oman lapsi tuo haikeuden vielä lähemmäksi. Pieni kipu muistuttaa olemassalostaan aina, kun katselen ihmistä, jonka pettymykset ja onnistumiset ovat vasta edessä. Ensin pitää tutkia nurmikkoa ja kukkia, polttaa sääret nokkosiin ja kaatuilla pyörällä. Laulaa Suvivirsi ainakin yhdeksän kertaa ja hakea kesätyöpaikkoja, joita hakee 1500 muuta aktiivista ja iloista nuorta. Pitää hikoilla takapuolensa kipeäksi luentosaleissa, jakaa postia ja pettyä päättäjäisbileissä, kun se tyyppi kaulaileekin jotain toista.

huhtikuu masentaa

kevätmasennus
Mutta hän ei tiedä tästä kaikesta vielä mitään. Ei pätkätöistä tai murentuvasta eläkekertymästä, ei tyytymisestä, yrityksistä ja epäonnistumisista. Hän tietää vasta nokkosista ja kukista, ja hänen innostuksensa katselu on kaiken haikeuden keskellä mielettömän liikuttavaa. Ja tällainen ylitunteilija kun olen, liikutus ruokkii kevätsuruani, suru iloa.

Sitten mennään taas.

Googletellaan ja pohditaan vielä kolmatta koulutusta. Mietitään, mitä sitä elämältään haluaisi. Murehditaan sekavaksi myllättyä vaatekaappia ja pölystä sameita ikkunoita. Kiukutellaan, kun ”kaikkien muiden” elämä on muka helpompaa. Kun ne kaikki muut kirjoittavat kirjoja ja voittavat journalistipalkintoja ja kehittävät innovaatioita ja juoksevat maratoneja ja voittavat perkele yli 80 miljoonaa vastikkeetonta rahaa Eurojackpotissa.

Taaskaan ei nukuta. Kuunnellaan autojen suhahduksia ja hikoillaan lakanat märiksi. Valitellaan kevätmigreeniä ja lasketaan minuutteja herätyskellon pirahdukseen. Yskitään koivua ja katupölyä, hikoillaan ja hytistään vuorotellen.

Ja kun syysmasennus taas marraskuussa iskee, haaveillaan huhtikuusta. Kun se on niin toiveikasta aikaa se kevät.

 

14 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.