Olen aina ollut kova stressaamaan, vaikka minulla on nykyään enemmän toimivia stressinhallintakeinoja kuin vaikka vielä viisi vuotta sitten. Yhdestä asiasta en ole kuitenkaan koskaan stressannut: joulusta.
Se on pienoinen ihme. Olenhan ihminen, joka angstaa jokaista puhelinsoittoa, kaikkea Kelaan liittyvää, stay upien silikonireunojen pitävyyttä kesähelteellä ja sitä, loppuuko peruna lautaselta ennen kastiketta.
Elämäni moniin muihin osa-alueisiin liittyy suorituspaineita, mutta joulu on ollut minulle aina rentoa oleiluaikaa. Silloin aamunsa voi aloittaa puoliltapäivin tunkemalla ensi tekonaan suuhunsa kourallisen Geishoja. En ole koskaan stressannut joulukorttien askartelua, koristeita ja sitä, onko kaikki ”oikeanlaista”.
Tosin perjantaina meinasin lipsahtaa nipottajaksi. Lapsi nimittäin keksi kotimatkalla tarhasta, että hän haluaa leipoa illalla pipareita.
Mielessäni alkoi raksuttaa. Kunnon ruokaihminen tekee tietenkin itse kermalla ja rommilla höystetyn piparitaikinan. Aargh, se taikina pitäisi tehdä päivää ennen leipomista. Nnngh, sillä hyvällä reseptillä taikinasta tulee tosi tahmeaa ja tahmeus + lapsi = säätöä, kimallesokeri on loppu ja ja ja ja…
Onneksi ääni päässäni sanoi saman tien, että ei saatana Janica. Tuo lapsi haluaa vain leipoa pipareita. Se ei pyydä sinua heittämään kolmoisvolttia takaperin tai muuttamaan vettä pillimehuksi. Se haluaa vain PUUHAILLA YHDESSÄ.
Lopulta ostin marketin tarjouksesta tavallista Sunnuntai-piparitaikinaa. Siitä ei tule läheskään yhtä maukkaita pippereitä kuin rommitaikinasta, ja viimevuotinen sokerikuorrutekin oli kuivunut tuubiin. Pipareista tuli aika mauttomia peruskeksejä. Tönköllä sokerimassalla koristeltu Pikku-Myy näyttää sarjamurhaajalta, epämääräisillä hopeisilla nauloilla koristeltu sydän puolestaan ohitusleikatulta.
Mutta yhteinen iltamme, se oli mitä mainioin. Kuuntelimme joululauluja, minä maistelin tumman oluen, leivoimme, halailimme ja ihastelimme tuotoksiamme.
Lapsen mielestä piparit ovat maailman parhaita, ja nirppanokkaäitikin on kallistunut samalla kannalle. Noissa pipareissa maistuu yhteinen hetki.
Joulustressi tuli mieleeni tämän piparikeissin ja parin bloggauksen myötä. Emmi kertoo tuoreessa postauksessaan nauttivansa nyt joulusta pitkästä aikaa. Pari vuotta sitten masennus, työttömyys ja huoli toimeentulosta nakersivat iloa. Somessa vilisevät kuvat täydellisistä jouluista nostivat pintaan omat riittämättömyydentunteet, mutta kaikki eivät ymmärtäneet tätä.
Pirppunen puolestaan stressasi jouluhommia jo syyskuussa. Toisaalta etukäteen valmistautuminen on perfektionistiksi tunnustautuvan bloggaajan keino torjua uupumusta. Hän haluaa askarrella itse nätit kortit, joten niitä kannattaa miettiä hyvissä ajoin, ettei joulukuuhun kasaudu liikaa tekemistä.
Ainoa asia, missä minä lipsahdan jouluhifistelijäksi, on ruoka. Piparit tosin muistuttivat minua siitä, että kaikkeen safkaankaan ei tarvitse satsata täysillä.
Pidän enemmän suolaisista kuin makeista jouluruoista. Niin hyviä kuin rommipiparit ovatkin, ne ovat minun mielestäni vain pipareita. Hyviä omassa kategoriassaan, mutta piparit eivät herätä minussa minkäänlaisia intohimoja. Miksi väkertää niitä otsa hiessä, jos voin käyttää saman energian jouluruokiin, joista pidän enemmän? Siis marinoituihin kaloihin, kylmiin salaatteihin ja juustoihin.
Luulen, että taito priorisoida on suojellut minua pahalta joulustressiltä. Jotta olennaiseen keskittyminen pysyisi mielessäni, päätin listata asiat, joihin satsaan ja joista tingin tänä jouluna. Näistä asioista olen päättänyt tinkiä:
1. Koristelu ja joulukortit
Olen esteetikko, mutta en välitä kauheasti askartelusta. En jaksa väkertää itse himmeleitä, tonttu-ukkoja ja persoonallisia joulukortteja.
Älkää käsittäkö väärin – itse tehtyjä kortteja on tosi kiva saada, mutta minä teen niitä vain, jos ylimääräistä aikaa sattuu olemaan todella paljon. Eli tuskinpa teen.
Emme viitsi raahata isoa joulukuusta kerrostaloasuntoon, koska menemme jouluksi maalle. Kuusen virkaa saa toimittaa joku minikokoinen havupuu, jonka haen Tokmannilta. Pari valonauhaa ja joulutähti, kynttilöitä, muutama joulupallo ja pari talvista kukka-asetelmaa. Eikös siinä ole jo koristetta kerrakseen?
2. Makeat leivonnaiset
Pipareiden lisäksi en ala väkertää kuivia kakkuja, jouluhalkoa tai namuja. Enkä jumalauta enää koskaan raakakakkua, joka lensi viime jouluna roskiin.
Joulusuklaat, juustot ja hillot riittävät jouluaterian jälkkäreiksi. Teen korkeintaan yhden helpon piirakan tai juustokakun, esimerkiksi päärynä-vuohenjuustopiiraan. Mutta myös kaupan jätksi on ihan riittävän hyvää.
Kaikki on ihan riittävän hyvää, kun sen nauttii konjakin kanssa.
3. Paketointi
Olen susipaska paketoija, enkä enää viitsi edes yrittää. Onneksi aviopuolisoni on ekonatsi. Hän opetti minut aikoinaan kääräisemään lahjat sanomalehtipaperiin. Tadaa, maailma pelastuu ja turhaa paperijätettä tulee vähemmän!
Brutaalit sanomalehtimytytkin näyttävät ihan näteiltä, kun niiden ympärille kiepauttaa punaista satiininauhaa, jonka voi uusiokäyttää ensi vuonna. Jee, maailma pelastuu tuplasti!
Paketointia hauskempaa on piilotella lahjoja ja tehdä ovelia källejä. Tyyliin paketoit yhteen paperimyttyyn limen, toiseen pullon tonicia, kolmanteen minipullon giniä ja neljänteen varsinaisen lahjan, drinkkilasit.
Tuossa olivat siis joulujutut, joista olen valmis tinkimään. Tässä puolestaan asiat, joihin satsaan:
1. Suolaiset jouluherkut
Suunnittelimme joulukalojen marinadia ja suolaisten salaattien kastikkeita jo viikonloppuna saunanlauteilla. Olen valmis jonottamaan Nygrenin joulukaloja selkä hiessä pari tuntia ja tekemään makkarat itse.
Myös juustojen pitää olla priimaa kamaa. Ei mitään perus-Auraa, vaan mahdollisimman monia erilaisia laatuja, etenkin kovia ja voimakkaita.
2. Viinit
Ostin samppanjan joulupöytään jo pari viikkoa sitten laivalta. Samppiksen lisäksi pöydässä on oltava etenkin hyviä valkkareita, vaikkapa kiinnostavia Rieslingejä.
Ja saunabissen lisäksi tarvitaan tietenkin hyviä pienpanimo-oluita, joita voi maistella ja vertailla porukalla kaikessa rauhassa.
3. Laiskottelu
En halua tuijottaa jouluna kelloa. Sukuloimme sen verran kuin jaksamme, mutta emme vedä solidaarisuuden vuoksi valtavia kahvittelukierroksia.
Parhaat joulut ovat niitä, kun aika valuu ohitse virtana, joka koostuu toinen toistaan seuraavista aterioista, lautapeleistä, kesken jääneistä kirjoista ja loputtomista brittidekkareista.
Pitkillä koiralenkeillä on mukava käydä, mutta sen suurempi rehkiminen ja kuntoilu saavat odottaa arkeen.
4. Muutama kekseliäs lahja
Lahjojen määrän ja hinnan sijaan arvostan niiden osuvuutta. Ville on askarrellut minulle laserilla muun muassa Matlock-lasinalusen ja Breaking Bad -leikkuulaudan.
Tuo Ikean kympin leikkuulauta on unohtumaton muisto, koska toinen ihminen on käyttänyt työaikaansa koristellakseen sen lempisarjani päähahmolla.
Tykkään ostaa moniosaisia lahjoja, jotka paketoin maatuska-tyyliin toistensa sisään tai piilottelen paketteja ympäri asuntoa. Jo pelkkä pakettien etsiminen ja avaaminen on hauska ohjelmanumero. Mielessäni on myös pari lahjaa, jotka liittyvät osuvalla tavalla läheisilleni tärkeisiin asioihin, vaikka itse lahjat eivät olekaan kovin kalliita.
Nuo ovat siis itselleni tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat.
Prioriteettilistani voi olla jonkun toisen silmissä outo, ja ihan samalla tavalla minä ihmettelen sitä, kuinka jotkut jaksavat väkertää paketteja, jotka kuitenkin revitään auki. Vertailu on kuitenkin turhaa. Omaa jouluaan ei kannata verrata muihin – eikä varsinkaan siihen mystiseen ihannejouluun, joka on usein vain omassa päässämme.
Mielestäni on myös tärkeää, ettei menneitä jouluja glorifioida liikaa, kun elämäntilanteet muuttuvat. Jos mittapuuna on aina lapsuuden herkkuja notkuva joulupöytä, voi sinkun niukka kattaus tuntua valjulta.
Olisi itse asiassa kiva kuulla erikoisimmista, mutta silti hyvistä jouluista, joita olette viettäneet. Voiko joulu olla hyvä joulu, vaikka viettäisit sen syöden kiinalaista ruokaa? Vaikka olisit töissä tai makaisit yksin sohvalla kolme päivää? Voiko ikävistä jouluista päästä yli?
Minä uskon, että voi.
Ihana kirjoitus taas, eikä ollenkaan outo. Minä olen jouluihminen aina joinain vuosina (aika menee liian nopeasti, joulu riittäisi nykyään joka kolmantena vuotena) ja toisina vuosina mennään vähemmällä. Mutta yksi asia on se, mikä tuo joulun, ja se on levollinen mieli. Saavutan sen tekemällä juuri sen verran kuin kulloinkin jaksan/viitsin, tietysti kuitenkin riittävästi niin että lapsille on joulu yhtä joulu joka vuosi, sitä juuri mitä tuo sinun ihana piparihetki lapsen kanssa oli. Pohdin asiaa viime vuonna tuolla https://sauvajyvanen.blogspot.fi/2015/11/leppoisaa-joulunodotusta.html
Samassa jutussa kerroin myös siitä erikoisesta, mutta ihan parhaasta joulusta. Esikoinen oli kuukauden vanha koliikkivauva sinä jouluna, etukäteen mielessä oli ollut juurikin sellaiset ihanat idylliset joulut jossa vauva nukkuu kehdossa tonttulakki päässä villamekko kauniisti asteltuna. No, meidän ensimmäinen vauvajoulu meni valvoessa huutavan vauvan kanssa kuuteen saakka aamulla, sitten unta imetysten välit neljään saakka päivällä ja valmistautumista uuteen samanlaiseen yöhön. Siitä oli idylli kaukana, mutta silti se on edelleen rakkaimpia jouluja. No, siinä hormonipöllyssä ja valvomisesta johtuvassa mielentilassa uutisten seuraaminen loppui moneksi viikoksi tapaninpäivän tsunamiin, mutta se on jo toinen juttu.
Jouluihminen joinain vuosina, tuo on tosi hyvin sanottu!
Minunkin jouluihmisyyteni vaihtelee kausittain. Kun olin opiskelija, välipäivät menivät aina töissä, siinä ei kauheasti leivottu ja fiilistelty. Nyt, kun on oma perhe ja vapaampi työ, joulun merkitys on ihan erilainen. Etenkin, kun joulu tonttuineen ja pukkeineen on 3,5-vuotiaalle niin iso juttu. Sitä tohinaa on ihana seurata ja siihen on mahtavaa heittäytyä mukaan. Voisin lisätä tuolle satsauslistalleni vielä lapsen jouluun eläytymisen. Nyt tuntuu kuin saisin olla taas lapsi itsekin, lasken kalenterinluukkuja ihan eri tavalla kuin vuosiin.
Ja voin hyvin kuvitella tuon vauvajoulun. Meidän likalla oli myös koliikki, ja muistot vauvakesästä ovat aika sumeita, raskaan rakkaita. Eivät ne hetket huonoja olleet, vaikka olinkin ihan tööt ja hormoneissani.