Huomasin tänään Culinaria Keittiöelämän Facebook-sivulta, että Tampereen uuden Food Is Art -kuukauden teema on julkistettu. Tällä kerralla hemmotellaan kasvisten ystäviä. Tarjolla on Tampereen kärkiravintoloiden kasvismenuita.
Olen sekasyöjä, mutta tulin uutisesta todella iloiseksi. Suomalaisten ravintoloiden kasvisruoat ovat usein ala-arvoisia, vaikka muihin ruokiin satsattaisiin. Koko suomalainen suhtautuminen kasviksiin on nurinkurinen. Ne, jotka ovat kasvissyöjiä, ovat sitä usein henkeen ja vereen. Kasvissyönti määrittelee ihmisen koko persoonaa, maailmankatsomusta ja moraalikäsitystä. Vannoutuneet lihansyöjät taas ylpeilevät sillä, että minähän en perkele kaninruokaa syö. Kyllä oli minun äidinmaitokin ydinluunestettä, perkele.
Olen kuullut monelta kasvissyöjältä, että heidän ruokavaliotaan ei ymmärretä muualla Euroopassa, saati sitten kauempana. Kun opiskelin Kiinassa, porukassamme oli poika, joka ei uskontonsa vuoksi syönyt lihaa. Hän joutui kanniskelemaan mukanaan lappua, johon oli kirjoitettu kiinaksi perusteellinen selitys hänen ruokavaliostaan, sen syistä ja rajoituksista. Kasvisruokaa kyllä järjestyi aina, kun viesti meni perille. Kiinalaisten tuntui vain olevan vaikea ymmärtää ruokavalioajattelua. Kaikki mahdollinen näytti kelpaavan lautaselle; niin sisäelimet, kilpikonna, pavut kuin salaatitkin.
Tämä on outoa. Välimeren maissa syödään rutkasti enemmän kasviksia kuin Suomessa. Kasvislisukkeet ja puhtaat kasvisruoat ovat luonnollinen osa myös sekasyöjien ruokavaliota, eikä asiaa alleviivata. Köyhällä kiinalaisella taas ei edes ole joka päivä varaa lihaan, vaan hän syö kasviksia pysyäkseen hengissä.
Suomalaisten lihafanaattisuus ja kasvissyöntiin yhdistettävät aatteellisuus johtuu ehkä siitä, että olemme syöneet satoja vuosia juureksia pakon edessä. Talonpoika puri lanttua ja naurista päivästä toiseen, koska muutakaan ei ollut. Perunakin yleistyi vasta reilut sata vuotta sitten, ja lihan makuun päästiin kunnolla sotien jälkeen. Ruokavalion liha- tai kasvispitoisuuden painokas esille tuominen voi johtua siitä, että ennen meillä ei ollut vaihtoehtoja. Nyt kauppojen hyllyt tursuilevat niin sisäfilettä kuin munakoisoakin. Yksilöllisessä kulutusyhteiskunnassa elävä, juuri puusta laskeutunut suomalainen haluaa mouhota kovaan ääneen, mitä hän syö tai ei syö.
Italiassa ja Espanjassa matkustellessani ruokavalioni painottuu kasvisruokiin ja paikallisiin mereneläviin. Hyviä kasvisruokia on löytynyt helposti pientenkin ravintoloiden listoilta. Sukulaisperheemme -kasvissyöjiä kaikki- kehuu, että Kreikka on kasvissyöjän paratiisi. Muistoni elämäni ainoalta Kreetan-matkalta ovat samanlaisia. Viininlehtikääryleitä, salaatteja, keittoja, täytettyjä paprikoita, munakoiso- ja kesäkurpitsavuokaa, ihania hedelmiä.
Tampereella nousi taannoin haloo, kun kouluihin ehdotettiin kasvisruokapäivää. Vanhemmat vinkuivat, että heidän Jani-Malviinansa kuihtuu, jos joka aterialla ei ole eläintä tarjolla, lapsi kun tarvitsee proteiinia. Toisaalta perustelu on naurettava. Kasvuikäinen lapsi ei kuole, jos hän syö yhden kasvisaterian viikossa.
Toisaalta perustelu pitää paikkansa. Laitoskeittiöiden kasvisruoat ovat ravitsemuksellisesti karuja. Keitetään vetelää makaronia ja tehdään juustokastike, tarjoillaan ”juustoisena pastamuhennoksena”. Heitetään seuraavana päivänä samaan ruokaan porkkanaraasteen jämät ja vaihdetaan safkan nimi puutarhurin aurinkopadaksi. Proteiinia kasvissapuskasta ei löydy. Ei ihmekään, jos ne rohkeat, jotka syövät tätä ruokaa vapaaehtoisesti päivästä toiseen, leimataan oudoiksi ja hulluiksi.
Myös ravintoloilla on paljon parannettavaa. Ainoat kasvisvaihtoehdot tuppaavat olemaan kasvispasta tai vuohenjuustosalaatti. Helppoja ja nopeita ruokia, joissa on harvoin mitään persoonallista. Hinta on kuitenkin ravintolatasoa.
Tehdäänpä nopea katsaus erityyppisiin ravintoloihin. Joskus Tampereen parhaaksi ravintolaksikin äänestetyn perinnepaikka Coussican vaihtoehdot: uuniperuna sienikastikkeella ja juureksilla, kasvispihvit vuohenjuustokastikkeen ja kasvispaistoksen kera.
Huippuravintolaksi rankattu Tiiliholvi. 23.1.2013 A la carte -listalla ei ole yhtään kasvisannosta. Maa-artisokkakeittokin tarjoillaan kanikroketin kanssa.
Edullisemmassa istuskelupaikassa 2H+K:ssa on enemmän vaihtoehtoja. Pikkusuolaisista löytyy oliiveja, leipää ja rucolasalaattia. Tuhdimmissa salaateissa kasvisvaihtoehdot ovat halloumi ja vuohenjuusto. Lämpimistä ruoista löytyy juusto-kasvisleipä ja pinaatti-mascarponerisotto.
Jälkimmäisen paikan valikoima on näennäisesti aika hyvä. Jokin mättää silti. Ravintoloiden kasvissafkoihin haetaan makua lähes aina juustolla ja kermalla. Annokset ovat pelkkää rasvaa ja hiilihydraattia. Maailma on pullollaan pähkinöitä, papuja ja linssejä. Eivät maksa paljon. Missä nämä proteiininlähteet ovat? Puhumattakaan erilaisista soijavaihtoehdoista.
Rasvalla läträäminen kertoo joko ravintolan välinpitämättömyydestä tai kokin kehnoista taidoista. Suomalaisravintoloista saa aivan liian harvoin hyvin maustettua kasvisruokaa, joka on täyttävää, mutta ei liian raskasta. Mielestäni kasvikset ovat parhaimmillaan juuri mausteisissa ruoissa. Tulisuus yhdistettynä rasvaan ja lihaan tietää ainakin minulle yötä vissypullon ja Rennien seurassa.
Vai onko vika sittenkin suomalaisissa asiakkaissa? Olemmeko niin pettuleivän traumatisoimia, että emme usko, että kasvisruoka voi olla aivan pirun hyvää ilman sitä pään kokoista vuohenjuustokiekkoa?
Eritäin vakuuttavana loppukaneettina kerrottakoon, että tulossa on lähipäivinä todella herkullinen kahden makkaran pastan ohje…
