Kesäpäivä Kangasalla: Täältä saat luomumunat, marjat, lihan ja leivokset

(*Kaupallinen yhteistyö Kangasalan kaupungin kanssa)

Teille on tullut varmasti selväksi, että olen henkeen ja vereen kaupunkilainen. Niin paljon kuin ratikkatyömaa minua rasittaakin, rakastan asua Tampereen keskustan kupeessa. Rakastan lähikulmien ravintoloita, kahviloita, teattereita ja elämääni helpottavia palveluita.

Samaan aikaan olen kuitenkin niitä ihmisiä, jotka puhuvat lähituotteiden ja -palveluiden puolesta. Syynään, missä salaattini on kasvatettu ja miten kala on pyydetty. Jos minun pitäisi nimetä tila, josta voin ostaa, sormi menisi kuitenkin suuhun. Juu-u, siellä jossain se on, ihana suomalainen maaseutu, joka sulautuu silmissäni loputtomaksi pelto- ja metsämössöksi. Jossain on varmaan joku idyllinen pikkutila, josta voisi ostaa sitä ja tätä. En kuitenkaan osaa hankkiutua näihin paikkoihin, koska eksyn jo Peltolammilla.

Nyt pääsen kuitenkin paukuttelemaan henkseleitäni: olen oppinut monta siistiä paikkaa Kangasalta! Tiedän, mistä niitä luomumunia saa. Tiedän, missä tehdään ruisleipää Suomen vanhimmalla juurella, tiedän missä Herra Heinämäki -leffa on kuvattu ja MÄÄ OON AJANU KUMMELITYYPPIEN KESÄMÖKKIEN OHI!

Kaikki tämä on Kangasalan kaupungin kanssa tehdyn yhteistyöprojektin ansiota. Minä, Kangasalan lähiruokahankkeen koordinaattori Katja Ala-Kerttula ja valokuvaaja Tomi Aho kiertelimme kaksi päivää kuvaamassa ja haastattelemassa paikallisia maatalous- ja ravintolayrittäjiä. Kuskinamme toimi taksiyrittäjä Mika Liikka, joka on uskomaton tietopankki. Kysy mitä tahansa Kangasalan kartanoista, Kaarina Maununtyttärestä tai liikenneympyröistä, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

Aloitetaan roadtripimme ensimmäisestä päivästä. Löysin muun muassa yhden Pirkanmaan kauneimmista kahviloista ja tein kiinnostavan viljelytapoihin liittyvän havainnon.

Rekolan tila ei tuota enempää kuin maa jaksaa

Ensimmäinen etappimme oli Rekolan biodynaaminen maatila Heponiemessä. Minullle on ollut suht epäselvää, mikä on luomun ja biodynaamisen ero. Tiedän, että jotkut pitävät biodynaamisuutta hörhöilynä, johon liittyy suurin piirtein  orasmehudieettejä ja enneagrammmeja. En yrittänyt leikkiä fiksua, vaan tunnustin tietämättömyyteni tilan yrittäjille, Henri Murrolle ja Joona Rekolalle.


(Vasemmalla Joona, oikealla Henri)

Rekolan biodynaaminen tila Kangasala
Rekolan biodynaaminen tila Kangasala

Minulle tuli nopeasti selväksi, että Rekolan taustalla on jäniksenkäpälien sijaan akateeminen tieto ja pitkä käytännön kokemus. Sukutila on perustettu 1619, ja Joonan isä Kalervo Rekola kiinnostui biodynaamisesta viljelystä opiskellessaan agronomiksi. Biodynaamiseen viljelyyn siirryttiin 70-luvulla. Tai oikeastaan tuolloin päätettiin pitäytyä tavassa, jolla maata viljeltiin ennen kemiallisia lannoitteita, torjunta-aineita ja vastaavia.

Yksinkertaisimmillaan biodynaamisuuden idea on tämä: Rekolassa on lehmiä. Ne kakkaavat, ja kakalla viljellään maata. Maa tuottaa kasveja, myös rehun lehmille. Systeemiä kutsutaan nykyään kiertotaloudeksi. Kyse on kuitenkin maatalouden ikivanhasta ytimestä.

Eläinten määrän suhde maapinta-alaan lasketaan tarkasti. Tavoite ei ole valtava tuotanto, vaan se, että systeemi pyörii omillaan, on monipuolinen ja maaperään sopiva. Rekolassa ei tuoteta mitään, joka ei sovi ympäristöön, ja jonka viljely  kuormittaisi tilaa liikaa. Lisää tietoa biodynaamista viljelyä ohjaavista Demeter-tuotantoehdoista löytyy täältä

Kompostoitu lanta riittää koko tilan lannoitteeksi. Eläimille pitää ostaa vain mineraaleja, ja omavaraisuuden ansiosta talous ei kiiku vaakalaudalla. Tämä oli mukava kuulla, sillä monesti maatalousyrittäjyydestä puhutaan aika negatiiviseen sävyyn. Luonnonvarakeskuksen mukaan elämme koko 2000-luvun pahinta katokesää, ja karjaa jouduttaneen teurastamaan, koska eläimille ei riitä ruokaa. Rekolassa ongelmaa ei kuulemma ole ollut, vaan maa on tuottanut riittävästi rehua. Tämä oli kiinnostava havainto. Se toistui rundimme kaikilla pientiloilla, joilla viljellään luomusti tai lähes luomusti.

Rekolan vihannekset ovat minulle tuttuja Ravintola C:n lautasilta. Rekola on C:n ja vegaanisen ravintolaketju Gopalin hovitoimittaja. Puutarhassa viljellään esimerkiksi yrttejä, salaatteja, kaalia, juureksia ja marjoja, joiden viljely on Henrin vastuulla. Käytössä on 70-luvulta, Juupajoen Helsingin yliopiston tutkimusasemalta peräisin oleva kasvihuone, joka on edelleen priima.

Rekolan vihanneksia ei onneksi tarvitse ajella hakemaan Kangasalta asti. Perjantaisin ja lauantaisin Tampereella Tammelantorilla on nimittäin Rekolan myyntipiste.

Saimme kasviksia myös kotiinviemisiksi. Vertasin piruuttani marketista ostamaani kevätsipulia Rekolan nippuun. Ero oli valtava. Rekolan sipulit olivat kolme kertaa suurempia, vaikka monesti kaupan luomuvaihtoehto on pienempi.

Rekolan biodynaaminen tila Kangasala

Rekolan biodynaaminen tila Kangasala

Tein tuttavuutta myös Limousine-karjan kanssa, jonka hoito on Joonan hommia. Osa 30-päisestä laumasta viilenteli navetassa, osa metsälaitumella. Eläimet ovat selvästi tottuneet olemaan ihmisten kanssa, ne eivät ole pelokkaita tai stressaantuneen oloisia. Stressittömyys näkyy kuulemma myös lihan laadussa. Se ei ole liian kuivaa, mutta ei myöskään ui rasvassa.

Lihaa voi ostaa 1020 kilon lajitelmina Rekolasta. Helpoiten kaupanteko käy, kun kilauttaa suoraan Joonalle ja kysyy, koska lihaa on myynnissä. Rekolan nettisivut ja Facebook kannattaa ottaa seurantaan, sillä tilalla järjestetään yleisölle avoimia tapahtumia. Esimerkiksi viime kesänä ravintola C perusti Rekolaan viikoksi suositun pop up -ravintolan. Tila tekee myös yhteistyötä muiden maataloustoimijoiden kanssa, luo verkostoja ja kouluttaa.

Rekolan biodynaaminen tila Kangasala

Sarkalasta voi ostaa luomumunia itsepalvelutyyliin

Seuraavaksi suuntasimme Sahalahteen Sarkalan tilalle. Jukka ja Liisa Sarkala ovat tuottaneet luomumunia 90-luvulta lähtien. Aikaisemmin tilalla pidettiin myös lihakarjaa.

Löysin Sarkaloista mielenkiintoisen Sydän-Hämeen lehden jutun, jossa pari kertoo siirtyneensä luomuun 90-luvulla paljolti taloudellisista syistä. Halusin kysellä tästä tarkemmin. Mielikuvani luomutuotannosta on se, että talous on aina vähän kiikun kaakun.

Sarkalan luomutila Sahalahti

Sarkalat kertoivat kiinnostuneensa luomutuotannosta käytyään seminaarissa, jossa esiteltiin maanviljelyn evoluutiota. Yksinkertaistettuna kaari on tällainen. Ensin on mummo kanastensa kanssa. Sitten mummo haluaa ammattimaistaa tilansa tuotantoa. Volyymit kasvavat, mutta kasvu tuo mukanaan monenkirjavia haasteita, jotka koettelevat taloutta. Mummo tekee pahimmassa tapauksessa konkurssin ja palaa lähtöpisteeseen. Siis pieneen luonnonmukaiseen tuotantoon, josta riittää ruokaa omiksi tarpeiksi ja sen verran myytäväksi, että tila pyörii.

”Sitä kuunneltuamme totesimme, että olisi varmaan fiksuinta jättää konkurssi välistä ja siirtyä heti luomuun”, Jukka Sarkala nauroi kuvaillessaan päätöksen syitä. Luomuviljelyyn saatu valtion tuki oli hyvä, ja viljelykokeet osoittivat, etteivät sadot pudonneet luomuviljelyllä.

Pihalla tepastelee noin 350 Brown-kanaa ja kymmenisen kukkoa. Tarkkaa lukua on vaikea sanoa, sillä joskus ketut pääsevät livahtamaan päivälliselle aitaukseen, vaikka australiankarjakoira Hero pitää jöötä. Sarkalat tuottavat rehun kanoilleen itse.

Sarkalan luomutila Sahalahti
Sarkalan luomutila Sahalahti
Sarkalan luomutila Sahalahti
Jukan isoisä perusti tilan vuonna 1893. Sen tarkoitus on tuottaa elanto, mutta yhtä tärkeää on eläinten kanssa oleminen ja mahdollisuus päättää itse tekemisistään. Asiakkaita käy riittävästi, sillä viidakkorumpu laulaa.

Munien myynti hoidetaan mutkattomasti. Niitä voi ostaa joka päivä suoraan tilalta tai Tampereen yliopiston luomuruokapiirin kautta. Torimyyntiä ei tehdä, sillä se vaatisi munien leimaamista ja tuotantotilojen muuttamista. Tätä Sarkalat eivät ole jaksaneet, sillä nykyisilläkin myyntimäärillä pärjätään.

Vierailu munamyymälässä oli melkoinen kokemus kaupunkilaiselle, jonka kädet tärisevät jo Stockan irtomunahyllyllä. Sarkalan kauppa toimii itsepalveluperiaatteella. Puodissa on kylmäkaappi, jossa munat ovat. Niihin on merkitty munimispäivät. Yhdellä pöydällä on kennoja, toisella hinnasto, asioimisohjeet ja vaihtorahakippo.

Tällainen luottamus asiakkaisiin tuntuu sympaattiselta. Mieleeni tuli ihana Doulianan kylä Kreetalla. Olemme vuokranneet sieltä parina kesänä talon, jonka emäntä Vasso antaa meidän käydä ominpäin puodissaan. Laitamme lapulle ylös, mitä olemme ostaneet, ja maksu hoidetaan lähtöpäivänä.

Kysyin lopuksi myös Sarkaloilta kuuman kesän vaikutuksista rehumääriin. Vastaus oli sama kuin Rekolassa: kesä ei ole ollut erityisen katastrofaalinen.

Sarkalan luomumunat
Sarkalan luomumunatila Sahalahti
Sarkalan luomumunatila Sahalahti

Vehoniemen Alamaja on gluteenittoman paratiisi

Lounastimme Vehoniemen Alamajassa, joka sijaitsee Kaivannon kanavan kupeessa Vehoniemenharjulla. Harjun toisella puolella siintää Längelmävesi, toisella Roine. Lemmikinsininen puuhuvila on alun perin Joutsiniemen kartanon kesänviettopaikka, jonka Adolf Joutsiniemi rakensi 1800-luvulla.

Nyt karamellinkauniin talon yläkerrassa asuu kahvilayrittäjä Marjut Järvinen. Järvisen perhe asui talossa jo 70-luvulla, ja Marjutin vanhemmat pyörittivät Alamajassa tilausravintolaa. Tämän jälkeen talossa asui ja piti ateljeetaan lasi- ja tekstiilitaiteilija Virpi Kinnunen.

Monien vaiheiden jälkeen Marjut osti takaisin perheensä vanhan kotitalon, ja pari vuotta sitten hän alkoi pyörittää alakerrassa maisemakahvilaa. Jos Alamajan vaiherikas historia kiinnostaa, kannattaa lukea tämä Aamulehden juttu.

Maisemat ovat komeat, ja niin on talokin. Kaikkialla on kauniita vanhoja tavaroita. Yhden huoneen teemaväri on sininen, toisen puuteriroosa. Vanhat ikkunalasit on säilytetty, ja huoneisiin tulvii valoa.

Vehoniemen Alamajan kahvila

Vehoniemen Alamajan kahvila

Vehoniemen Alamajan kahvila
Maisemakahvilassa kannattaa piipahtaa myös tarjonnan vuoksi. Valikoimassa on useita gluteenittomia leivonnaisia, sekä suolaisia että makeita. Tämä saa keliaakikot ilahtuneen häkellyksen valtaan. Siis täällä on oikeasti monia piirakoita, joista voi valita, ei yhtä mautonta keksiä? Kaikki leivonnaiset ovat laktoosittomia, ja valikoimassa on aina jotain maidotonta. Vegaaneille löytyy itse tehtyä jäädykettä eri mauissa.

Söimme kauniin leipäjuustosalaatin, paksun savulohikeiton (kahvilan suosikkiannoksia) ja jälkkäriksi gluteenittoman marenkileivoksen, joka on kahvilan myydyin tuote. Kaikki on itse tehtyä, sillä Marjut on työskennellyt useissa ammattikeittiöissä.

Vehoniemen Alamajan kahvila
Vehoniemen Alamajan kahvila glluteeniton
Vehoniemen Alamajan kahvila gluteeniton
Vehoniemen Alamajan kahvila gluteeniton
Vehoniemen Alamajan kahvila gluteeniton

MarjaPuntarin mansikat sopivat jopa allergikoille

Päivä päättyi MarjaPuntarin tilalle Kuhmalahteen. Elina ja Petri Saloniemi viljelevät puutarhakasveja ja viljaa Yli-Hinkkalan tilalla, joka on mainittu maakirjoissa jo vuonna 1540. Tila on ollut Elinan suvulla vuodesta 1650.

Päätös tilan jatkamisesta ei ollut Elinalle itsestäänselvä, ja hän asui ja työskenteli pitkään Tampereella. Kun pari alkoi etsiä kotitaloa maalta, paluu sukutilalle alkoi houkuttaa. Nyt Saloniemet ovat Yli-Hinkkalassa tilallisina neljättä kesää, ja Elina on maanviljelijä neljännessätoista polvessa. Sukupolvenvaihdoksen myötä tilalla alettiin viljellä mansikkaa, joka on mennyt kuumille kiville.

MarjaPuntarin marjatila Kangasala

Vierailumme aikaan sato oli ehditty poimia lähes kokonaan. Marjakausi alkoi heti juhannuksen jälkeen ja loppui nopeasti. Löysin kuitenkin maisteltavaksi pari makeaa marjaa.

MarjaPuntarissa kasveja ei suojata kemiallisilla torjunta-aineilla. Mansikantaimet ovat varmistettuja kotimaisia taimia, rikkaruohot kitketään käsin ja hometta torjutaan mehiläisten avulla. Vettä ei suihkuteta kasveihin, vaan maaperään, ja myös tämä torjuu hometta. Mansikkapunkkeja ei hätistellä kemikaaleilla, vaan levittämällä kasvustoon käsin ihmiselle vaarattomia petopunkkeja.

Maallikoksi käännettynä kaikki tämä tarkoittaa sitä, että marjoissa ei ole kemikaalikuormaa. Monet mansikka-allergikot pystyvät syömään niitä, sillä oireita ei aiheuta aina marja, vaan torjunta-aineet. MarjaPuntarissa voi käydä itse poimimassa marjoja, ja moni allergikko on kertonut, että nämä marjat eivät kutita käsiä.

Vaikka mansikkakausi on ohi, kannattaa panne korvan taakse, että MarjaPuntarin mansikoita voi ostaa Kangasalan torilta, Jennin Vihanneksen ja Marjan kojulta ja Tampereella Ahlmanin tilapuodista.

MarjaPuntarin marjatila Kangasala
MarjaPuntarin marjatila Kangasala
Yli-Hinkkalan pihapiirissä on myös kota ja savusauna, joita voi vuokrata. Täällä on kuulemma järjestetty monenlaisia häppeninkejä polttareista jazziltoihin.

Jussin Kota Yli-Hinkkala Kangasala
Jussin Kota Yli-Hinkkala Kangasala

Suosi lähiruokaa, tuet yrittäjää ja luonto kiittää

Ensimmäisen päivän jälkeen oloni oli innostuneen pökertynyt. Pääsin ensimmäistä kertaa kiertelemään Kangasalan maaseudulla, joka on paljon eläväisempi ja monipuolisempi kuin kuvittelin. En esimerkiksi tiennyt, että Kangasala on yksi Suomen suurimmista broilerintuottajista – kaikista pien- ja luomutiloista puhumattakaan.

Keskustelut tilallisten kanssa saivat taas miettimään ruoantuotantoa, sen ketjuja ja ympäristövaikutuksia. Kun hain seuraavana päivänä ruokatarpeita, menin torille, jotta raha menisi suoraan tuottajille ja myyjille, ja ruoka tulisi läheltä, ei pitkien auto- ja lentomatkojen päästä.

Lähiruoan lisäksi Kangasalta löytyy monipuolista kulttuuria ja todella kovatasoisia ravintoloita, joihin kannattaa lähteä pidemmänkin matkan päästä. Näistä lisää seuraavassa postauksessa!

 

4 kommenttia

  1. Ihan hyvä juttu, lukuunotaamatta pieniä asiavirheitä. Emolehmät imettävät aina vasikkansa, riippumatta onko luomu- vai tehotuotanto. Lypsylehmien vasikat otetaan pois ja juotetaan tuttiämpäristä, riippumatta siitä onko teho- vai luomutuotanto, ero niiden välillä on että vasikka luomutuotannossa saa yleensä olla emon kanssa ternimaitoajan n.5pvää, mutta toki lehmää myös lypsetään. vasikka juotetaan 3kk tuttiämpäristä maidolla, tehotuotanto kaksi kuukautta yleensä maitojauhejuomalla. Lypsylehmähän tuottaa maitoa ihmisravinnoksi, kävisi kalliiksi jos vasikka joisi ison osan maidosta.

  2. Savusuolaa

    Kiitos tarkennuksista Terttu, korjaan!

  3. Välillä vähän erilainen juttu. Hyvä näin! Vielä kun ihmiset puheiden lisäksi ostaisivatkin lähituottajien tuotteita. Itsekin sorrun kaupan tiskillä usein siihen ”helppoon ja turvalliseen” valintaan.

    • Savusuolaa

      Kiitos Mika! Juuri siksi halusin lähteä tähän mukaan, että saisin itsekin tietoa ja astuisin keskustakuplani ulkopuolelle. Nämä kaksi päivää Kangasalla olivat älyttömän mielenkiintoisia ja opettavaisia. Maaseutuun ja sen yrittäjyyteen sai aivan erilaisen otteen paikan päällä, keskustellessani yrittäjien kanssa.

      Mä olen lähiössä kasvanut 90-luvun eineslapsi, jolla ei ole yksinkertaisesti ollut minkäänlaista mahdollisuutta tutustua maaseutuun ja sen elinkeinoihin. Kaikki sukulaiseni olivat muuttaneet työn perässä duunareiksi kaupunkiin. Maaseutumaisinta, mitä koin, oli Näsijärven rannalla mummon luona mökkeily. Kun mitään siteitä tai kontakteja ei ollut, eikä myöskään kiinnostusta esim. ympäristö- tai taloustieteisiin, on aika ymmärrettävääkin, että musta on kasvanut ihminen, jolle Peltolammi edustaa maaseutua. 😀

      Kuten kirjoitinkin, olen silti yrittänyt suosia lähituottajia, tämän käynnin jälkeen vielä enemmän. Onneksi meillä on kätevästi tori vieressä. Sieltä saa kaikki peruselintarvikkeet, joiden pitäisi olla mun mielestä ruoanlaiton ydin. Siis puhtaiden kasvisten, munien, kalan ja lihan. Jos niitä ei osaa käsitellä, mitkään maustesekoitukset eivät ruokaa pelasta. Pesuaineet, bisset ja vastaavat täydennykset voi ostaa samalla reissulla viereisestä K-marketista. Seuraava proggis olisi käydä vielä enemmän Tampereen kauppahallissa ja innostaa myös muut, nuoremmat sukupolvet sinne ostoksille.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*