ajanhallinta kiireen ja stressin vähentäminen

Kun kotiruoasta tuli eliitin hifistelyä

Olen törmännyt entistä useammin näkemykseen, jonka mukaan kokkiohjelmat ovat tie turmioon. Ruoasta tehdään liian houkuttelevaa, ja lenkkeilyn sijaan ihmiset kuluttavat aikaansa marinoimalla ribsejä ja vahtaamalla Master Chefiä. Kesällä ravitsemusterapeutti Hanna Partanen varoitteli meitä liian maukkaan ruoan vaaroista. Hyvää ruokaa tulee syötyä helposti liikaa, joten kannattaa syödä vähän tylsempää apetta, joka ei herätä intohimoja.

Tänään samalla linjalla jatkoi Hesarin pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen, jonka jutun otsikko on ytimekkäästi Ruokahifistely on elitismiä. Akkasen ajattelussa on mielestäni ihan hyvä pointti, josta olen samaa mieltä. Köyhällä ei yksinkertaisesti ole varaa syödä aina niin hyvin kuin haluaisi. Sivusin aihetta viime viikolla pohtiessani, onko (ruoka)bloggaamisesta tullut eliittilaji. Voiko vain ihminen, jolla on varaa hankkia satojen tai tuhansien eurojen edestä kuvauskalustoa ja rekvisiittiittaa tehdä blogia, joka on nykyisen lifestyle-genren mittapuulla ammattitaitoinen?

Tämän enempää yhteistä minun ja Akkasen ajattelussa ei sitten olekaan. Akkasen argumentointi nimittäin syöksyy sekunnissa siskonmakkarasopasta japanilaiseen Kobe-härkään. Akkasen mukaan ”asiaan paneutuneesta kokkailusta on tullut eliitin uusi harrastus”. Seuraavaksi mainitaan Jyrki Katainen, joka on kuulemma herkutellut calvadosilla liekitetyllä majavalla.

Lähi- ja luomuruoasta puhutaan samssa lauseessa ”muun erikoisemman ruoan” kanssa. Näistä erikoisuuksista Akkanen mainitsee Kobe-härän, jolle soitetaan klassista musiikkia ja juotetaan olutta, jotta  lihasta kasvaisi stressitöntä ja mureaa. Vähävaraisella yksinhuoltajaäidillä ei kuulemma ole mahdollisuuksia tällaiseen luksukseen, kun hän miettii marketissa, mitä jauhelihaa ostaisi.

Logiikka on siis suurin piirtein sama kuin jos minä väittäisin, että vain hyvin tienaavilla ihmisillä on varaa luopua yksityisautoilusta. Heillä on varaa asua kantakaupungeissa julkisen liikenteen lähellä. He voivat ajaa satunnaiset pidemmät matkansa taksilla. Kaikki tämä on totta.

Akkasen logiikan mukaisesti tästä ajatuksesta hypättäisiin väitteeseen, jonka mukaan varakkaat ihmiset ostavat itselleen harvinaisia keräilyautoja, joihin lähiössä asuvalla Toyotan orjalla ei ole varaa. Ja tadaa, näin saamme julkisen liikenteen käyttämisestä näppärästi vain rikkaiden kaupunkilaisten etuoikeuden. Niiden, joilla on varaa hommata keräily-Jaguar vahailtavakseen tallin perukoille.

Tai jotain. Jotenkin näin. Ninnonnunna.

Kyllä, vähävaraisella ihmisellä ei ole rahaa ostaa luomubroileria, sillä yksi paketti rintafileitä maksaa saman verran kuin ihmisellä on käytettävissä perheen parin päivän ruokaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki luomu ja lähiruoka olisivat eliitin hifistelyä, jolle pitää naureskella. Myös itse kasvatetut yrtiti, tomaatit, kurpitsat ja perunat ovat lähiruokaa, samoin sienet ja marjat. Mitä muuta toreilla myydään kuin lähiruokaa?

Vaikka vähävaraisella ei olisi rahaa (kaukaa rahdattuun) Kobe-härkään, hän voi ostaa pussillisen paikallisen viljelijän porkkanoita. Hän voi kokata siskonmakkarasoppansa itse sen sijaan, että ostaisi litrahinnaltaan kalliimman eineskeiton.

Kaikkein eniten ihmettelen sitä, että ruokaelitismistä valittavat ovat usein vanhempaa sukupolvea. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet kuorimaan perunansa itse koulussa ja keittämään puuronsa mikron sijaan liedellä. Mahtavatko kasvissyönnille naureskelijat ymmärtää, että suuri osa suomalaisesta perinneruoasta on kasvisruokaa, koska muuhun ei ollut varaa?

Lukiessani tällaisia mielipiteitä minun tulee ikävä edesmennyttä Jaakko Kolmosta. Miestä, joka osoitti, että äijätkin voivat letittää pullaa. Joka painotti ruoan alkuperän ja puhtauden tärkeyttä. Joka söi jotain niinkin eksoottista ja hifiä kuin käärmettä.

Jossakin vaiheessa mikron kilahduksesta ja kasvottomasta, marinadissa lilluvasta suikalemössöstä tuli Suomessa tolkullisuuden mittari. Virranjakajan tällä puolella olemme me, eliitin kotkutuksille nauravat tavikset. Jossain tuolla taas ovat nirppanokat, jotka kyselevät marketissa sekä paikallisia perunoita että sinfonioilla hellittyä Kobe-härkää. Koska nehän ovat yksi ja sama asia.

Tässä vielä kuvituskuvaksi lautasellinen itse tehtyä kalakeittoa. Käytin siihen luomukalaa ja -palsternakkaa sekä itse viljeltyä porkkanaa ja perunaa. Nyt menen nurkkaan ja häpeän elitistisyyttäni.

perinteisen kalakeiton ohje resepti

 

3 Kommenttia

  1. Nimenoon juuri jotkut oman maan perunat, kasvikset, mansikat tai omenat sekä lähimetsästä itsepoimitut sienet tai marjat ovat lähiruokaa parhaimmillaan eikä niinsanotusti riko pankkia. Tietysti sienestyt ja marjastus tai kalastus vaatii aikaa ja vaivaa..

    Pakko myöntää että itsekkin silloin tällöin sortuu itsekkin elitismiin kun sitä pyörittelee päätä esim. vanhemmille sukulaisille jotka ei suostu juomaan muuta kahvia kuin niitä juhlamokkia ja kulta katriinoita eivätka ymmärrä minun hipsteri-kahivpapuja joihin olen itse valinnut sekä jauhaus- että paahtoasteen..
    Onhan tollanen elitismi ja hienostelu typerää asiassa kuin asiassa.. toisille ihmisille se ruoka on tärkeämpää kuin muille. Eihän kaikki juuri kiinnosta ulkona syöminen ollenkaan eikä sen tarvitsekaan..

    On muuten todella herkullisen näköistä kalakeittoa. Ihan nälkä tulee kuvaa katsoessa.

    • Vanhempien sukulaisten suhtautuminen ”ruokahifistelyyni” on muuten hassua. Isäni jaksaa aina ihmetellä, että ihanko oikeasti te teette kaikki joululaatikot itse. Muistuttelen silloin, että kyllä ne laatikot kuule tehtiin itse sinunkin lapsuudessasi, koska muista vaihtoehtoja ei ollut.

  2. Niinhän se on.

    Eikös se tule halvemmaksikin kun itse tekee kuin että ostaisi niitä eineslaatikoita? Ja takuulla paremman makuista.
    Noissa valmislaatikoissa on usein kaikennäköistä muunnettua maissitärkkelystä ja muuta ei nyt sillä että olisin ehdottomasti kaikkia lisäaineita vastaan.

    Ymmärrän kyllä köyhempiä ihmisiä siinä mielessä että se varmasti tulee halvemmaksi ruokkia perhe kun ostaa ison kassin jotain pakasteranskalaisia ja kalapuikkoja kuin että ostaisi paljon tuoreita vihanneksia.. tietty kaikki ei aina voi valita mitä tulee jokapäiväiseen arkiruokaan.
    Mutta ei ne eineksetkään aina ole niin halpoja..

    Jaakko Kolmonen oli kieltämättä hieno mies, varmaan harva äijä nykyään osais tehdä perinneruokia yhtä hyvin. 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.