Lahden takana kaikki on paremmin. Oikeasti. Tai ainakin moni asia. Heinäkuinen Ruotsin-matka antoi taas puhtia pitkäksi aikaa. Ai miksi rakastan Ruotsia?
a.) Siellä ei ole ABC:n kaltaisia hehtaaribensiksiä, vaan enemmän yksilöllisiä, pieniä taukopaikkoja. Autoilu Ruotsissa on tämän vuoksi paljon kivempaa kuin Suomessa.
b.) Kauppa ei ole yhtä pahasti keskittynyt kuin Suomessa (vaikka ICA onkin melkoinen mammutti, ja Ruotsinkin pelloilta löytyy vielä pahempia hehtaarihalleja).
c.) ICA:n ja Willy´sin pitkien lihahyllyjen sisällöstä yli 80 prosenttia on marinoimatonta lihaa.
d.) Kaikkialta saa isoja, tuoreita ja meheviä katkarapuvoileipiä.
e.) Ruotsista saa hyvää kakkosolutta.
f.) Mihin tahansa ruokaan voi lisätä kebablihaa.
g.) Ihmiset ovat välittömiä, keveitä ja ystävällisiä.
Hitto, kun kamera ei sattunut mukaan, kun olimme keskikokoisessa Willy´s-marketissa. Se lihahylly. Se oli ihan jumalattoman iso, ja marinoituja tuotteita oli ehkä kaksi, grillivartaat ja -pihvit. Kaikki muu liha oli naturellia. Kamera oli onneksi mukana parilla taukopaikalla, joille pysähdyimme ajomatkalla Laxån tietämillä.
Toinen paikka oli pienen kotiseutumuseon tyylinen. Idyllisessä, savupirttiä muistuttavassa tuvassa myytiin ah niin ihania lihapulla- ja katkarapuvoileipiä. Suomessahan vitriineistä löytyy useimmiten meetwurstisitä ja -tätä, mutta hintaa on saman verran kuin merenelävillä ladatulla megaleivällä. Toinen, bensismäisempi taukopaikka oli samalla todella laadukas kahvila. Barista teki kahvit alusta loppuun maitovaahtoa myöten. Salaattibuffetissa oli rucolaa, artisokkaa ja kirsikkatomaatteja, jääpaloilla täytetyssä altaassa tuoreita smoothieita. Mutta hei, ABC:lla on lastennurkka ja Oriveden Apsilla Nääspossua. Kelatkaa nyt: LASTENNURKKA JA NÄÄSPOSSUA!!!!!!!!
Kauppojen ja huoltoasemien koosta ja vähäisemmästä keskittymisestä tuli mieleeni viimeisimmän Yhteishyvän pääkirjoitus. En valitettavasti löydä enää lehteä, enkä löytänyt pääkirjoitusta Yhteishyvän verkkosivuilta. Mahdolliset virheelliset muistikuvani saa siis oikaista. Oliskikohan kirjoittaja ollut lehden päätoimittaja Kai Ovaskainen, joka perusteli ketjujen suuryksikköjä sillä, että näin pienessä maassa on keskitettävä, jos kuluttajille halutaan tarjota monipuolista ja laadukasta ruokaa sekä luomua.
En tunne Ruotsin elinkeinoelämää erityisen hyvin. Pinnallinen kuluttajatuntumani on se, että kauppojen valikoima on vähintään yhtä hyvä, usein parempi kuin Suomessa, eikä kauppa ole yhtä keskittynyttä. Valistakaapa joku viisaampi, miksi maantieteellisesti ja väestöltään isommassa, mutta yhteiskuntarakenteeltaan samantyyppisessä naapurimaassa asiat ovat tässä suhteessa paremmin. Markkinat ovat juu Ruotsissa isommat, mutta niin ovat välimatkatkin.Vastauksia löytyy jonkin verran suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin sivuilta. Vertailun vuoksi, Ruotsissa kolmen suurimman toimijan markkinaosuus on yhteensä noin 87 prosenttia. Suomessa pääpottia jakavat vain K- ja S-ryhmä, joiden osuus on yhteensä noin 80 prosenttia. Jo se, että suuria toimijoita on kahden sijaan kolme, on aika merkittävä ero, jonka huomaa jo katukuvassa.
Mutta seuraaviin aiheisiin, kebsuun ja kaljaan. Olen nössö ja lussu ja nynny, tykkään kakkosoluesta. Usein illalla tekee mieli vain yhtä raikasta ja kylmää olutta, mutta ei sitä pöhnäistä oloa, joka tulee jo yhden 0,5 litran tölkin jälkeen. Raskausaikana löysin pari hyvää alkoholitonta bisseä. Olen pitkän kuivan kauden jälkeen vieläkin tosi herkkä alkoholille, ja usein nappaan jääkaappiin janojuomaksi alkoholitonta sekä ykkös- ja kakkosolutta. Kevytoluiden valikoima vain on Suomessa naurettavan pieni, Lahden Sininen ja Sven Tuuva. Ruotsissa on todella hyvä valikoima kevyempiä oluita. Niitä oli tarjolla väkevämpien lisäksi häissä, joissa kävimme.
Älkää ymmärtäkö väärin. En todellakaan halua, että keskiolutta laimennetaan. Mutta haluaisin sen rinnalle enemmän vaihtoehtoja. Suomalaisten perustelut voimakkaampien oluiden diggailulle kuuluvat samaan kategoriaan kuin Sauna-Timon ihannoiminen. 120-asteiset löylyt, turpiin vetävä viski, suun limakalvot raapiva kuiva ruisleipä, kotivärjätty musta tukka harmaalla tyvellä. Samaa aikuisten tekokovisten scheissea kaikki. Mielestäni lagerit ja vehnäoluet eivät kaipaa ylettömiä prosentteja. Ipoissa ja etenkin tummissa oluissa tuhtius on tarpeen, mutta honestly, ketä kiinnostaa vetää janojuomana mämmin paksuista tummaa olutta? Me nössöt vaadimme kauppoihin lisää hyviä kevytbissejä!
Ylistin vuolaasti ruotsalaista kebabpizzaa jo talvella. Tälle länsinaapurin ihanalle innovaatiolle oli skövdeläisessä ravintolassa oma menunsa. Maistelimme kuitenkin kalaa ja jälkiruoaksi jäätelöä. Åjjjåj. Ruotsalaiset asiakaspalvelijatkin ovat vaan niin ihania. Pirtsakoita, rohkeita ja huumorintajuisia. Hekottelin koko matkan ravintolasta hotellille, vaikka tarjoilija sekoili koko illan. Ja tsekatkaa vaniljajäätelön väri ja vaniljahituset.
Mielikuvani ruotsinlaivoista ja laivojen ravintoloista on todella negatiivinen. Mieleen tulevat lähinnä kuivat lihapullat, tönivät kännimaakarit ja kaoottinen aamiaissali. Todellisuus vastasi ja ei vastannut mielikuvia. Ikävänä ihmisenä kerron ensin huonot kokemukset. Paluumatkalla Silja Symphonylla aamiasbuffet oli juuri niin kamala paikka kuin muistinkin. Meluisien perheravintoloiden tarjonta koostuu edelleen pihveistä ja ranskalaisista. Ja kaikenikäisten ihmisten käytöksessä olisi parantamisen varaa.
Positiiviset kokemukset jäivät kuitenkin tällä kertaa mieleen. Söimme meno- ja paluumatkalla rauhallisessa Bistro Maximessa, jossa on miellyttävän suuri sali ja suht rauhallinen tunnelma. Saimme aivan käsittämättömän hyvää palvelua. Olimme pyytäneet isolle seurueellemme hiukan syrjäisempää pöytää, jotta vauvan mahdolliset kilarit eivät häiritsisi muita asiakkaita. Olin äimän käkenä, kun molemmilla kerroilla tarjoilijat tulivat itse ehdottamaan, että vaunukoppa nostettaisiin tuolien päälle, että vauvakin pääsisi seurustelemaan.
Olemme käyneet vauvan kanssa monta kertaa ravintoloissa ja kahviloissa päiväaikaan. Kesällä kynnys on matala, koska jos ipana vetää herneet nenään terassilla, se ei häiritse itseä ja muita niin paljon kuin sisätiloissa. Intiimiin iltaravintolaan en kuitenkaan veisi lasta, koska haluan itsekin käydä tällaisissa paikoissa lataamassa akkuja aikuisten kesken. Bistro Maxime ei ole mikään fine dining -paikka, mutta vähän parempi ravintola kuitenkin, joten stressasin hiukan siitä, miten meihin suhtauduttaisiin. Tarjoilijat olivat todella kohteliaita ja välittömiä ja kävivät juttelemassa seurueellemme ja höpöttelemässä vauvalle. Kiitos hyvän tuurin ja apuhoitajien, useamman tunnin ruokailut sujuivat hyvin ja itkuitta.
Pitäisi lähettää vielä erityiskiitokset Siljalle ja kehua Pirjo-nimistä tarjoilijaa. Tämä hauska ja rempseä nainen jopa neuvoi meitä tilaamaan alku- ja jälkiruokabuffetin mieluummin erikseen kuin yhteislaskutuksena, koska se on halvempaa, ja monilla jää jälkkäribuffet väliin todella runsaiden alkupalojen ja pääruokien jälkeen. Kuinka moni tarjoilija neuvoo asiakkaalle, kuinka heidän ravintolassaan voi säästää rahaa? Ei todellakaan moni, mutta tässä tuli taas todistettua asiakaspalvelun voima. Menomatkan käynnistä jäi niin hyvä fiilis, että menimme samaan ravintolaan paluumatkallakin. Muutaman euron säästö toi siis tälle ravintolalle todellisuudessa satojen eurojen tulot.
Kokonaisuutena illalliset Maximessa olivat noin kasin arvoisia kokemuksia. Alku- ja jälkiruokabuffetit olivat todella hyviä. Runsaasti kasviksia ja kekseliäitä salaatteja, hyviä leikkeleitä sekä pieniin annosmaljoihin tehtyjä annoksia. Buffetpöytää siivottiin ja täydennettiin hyvään tahtiin. Laivaravintoloiden pääruoatkin ovat hitaasti tulossa 2000-luvulle. Pippuripihvi löytyy omalta Classics-listaltaan, mutta tarjolla on myös ylikypsää sikaa, vasikkaa, lammasta ja muutakin kalaa kuin lohta. Kasvisruokailijoille toivoisin enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia joustoon keittiön puolelta (pienestä alkukasvissalaatista voitaisiin tehdä isompi annos pääruoaksi jne.). Suomen kautta seilaavilla laivoilla ei taida olla yhtään todella kovan tason iltaravintolaa, mutta edistystä on luojan kiitos tapahtunut.
Tax freestä löytyi hieman tarveellisempiä yöpalanaksuja. Öölantilaisten papusipsien ravintosisältö on korkeahkosta rasvapitoisuudesta huolimatta huomattavasti parempi kuin perunalastujen. Ja mikä voisi olla ruotsalaisempaa kuin painaa pussin taakse naksujen kehittäneen pariskunnan hymyilevä yhteiskuva ja tunteellinen tarina papusipsien syntymisestä. Eivät nämä silti kauhean hyviä olleet. Olisin kaivannut reilusti enemmän chiliä.
Tax freessä sattui hauska tapaus. Olimme valitsemassa hääparille viskipulloa, koska he ovat viskiharrastajia. Mumisin itsekseni, mitä ihmettä voisimme viedä lahjaksi. Samassa vieressäni seissyt mies alkoi pitää todella asiantuntevaa viskiesittelyä. Hän suositteli Lagavulin 21 yo:ta arvioiden sen 95 pisteen viskiksi, jolla on todella hyvä hinta-laatusuhde, ja jota ei saa Alkosta. Ihmettelin, onko herra mahdollisesti töissä viskien parissa, sen verran vakuuttavan ja houkuttelevan myyntipuheen hän piti. Herra paljastui viskibloggaajaksi, ja jos nyt en aivan väärin muista, hän kirjoittaa juurikin tuota Elävä pullo -blogia.
Suunnittelimme ostavamme Lagavulinia myös itsellemme paluumatkalla, mutta valitettavasti Symphonyn valikoimassa sitä ei ollut. Dämit. Kiitän kuitenkin suosituksesta ja panen merkin korvan taakse.
Tulipas taas Ruotsi-propagandaa. Nyt kaikki pakkoruotsin vastustajat tänne märisemään. Minä kannatan Suomen pakkoruotsalaistamista. On se vain niin paljon kivempaa olla iloinen ja syödä katkarapuvoileipiä kuin huutaa avannossa kännipäissään. Sen kunniaksi:
Jutun luettuani alkoi heti tehdä mieli lähteä Ruotsissa käymään. Aiemmat kokemukseni ovat olleet pettymyksiä, mutta ehkä maa ansaitsee uuden mahdollisuuden. Ruotsinlaivojen ruokapuoli ei ole koskaan todellakaan häikäissyt, mutta kokemuksesi Maximessa antaa toivoa että laivoillakin pystyy syömään hyvin.
Aamiaispuffetin jätän kyllä väliin, on se niin kaamea paikka!
Kiitos, oli taas loistava kirjoitus.
Kiva, jos bloggauksessani oli jotain tolkkua. Joskus kirjoitellessa on niin skitsofreeninen olo, kun pitää koko ajan keskeyttää ruokkimaan ja sylittelemään vauvaa ja hormonipöllykin on vielä päällä. Sitä vain tuijottaa omaa tekstiään ja miettii, että helvetti soikoon, onkohan tässä mitään järkeä, kun en suurin piirtein osaa enää edes taivuttaa sanoja.
Luulen, että positiiviseen Ruotsi-kuvaani vaikuttaa sekin, että meillä on siellä aivan ihania sukulaisia. Ruotsiin lähteminen on aina virkistävää ja hauskaa. Ja kun kyläilee tavallisen perheen luona, pääsee arkielämään ja yhteiskuntaan sisälle ihan eri tavalla kuin shoppailureissuilla.
Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia maita, on etenkin henkisessä ilmapiirissä aivan valtava ero. Ruotsalaisia moititaan usein teennäisen ystävällisiksi ja pinnallisiksi. Mutta mitä pahaa on small talkissa ja muodon vuoksi mukavien jutustelussa? En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisten avointa jurottamista ja suoranaista vittuilua heti, jos toisen naama ei sataprosenttisesti miellytä.
Ehkä kuvaavin esimerkki henkisen ilmapiirin erosta on se, miten ihmiset käyttäytyvät kohdatessaan kadulla tuntemattoman vastaantulijan. Oli jotenkin pysäyttävä hetki, kun olimme kerran kävelyllä ruotsalaisella omakotitaloalueella. Vastaan löntysteli isokokoinen, tatuoitu karju, joka hymyili iloisesti ja totesi ”hejsan”. Ihan vain siksi, että satuimme kävelylle samoille kulmille, ja vastaantulija saattaa ehkä olla naapuri, joten häntä moikataan vaikka vain varmuuden vuoksi.
Eron huomasi erityisen selvästi nyt, kun olimme liikkeellä vauvan kanssa. En todellakaan oleta enkä odota, että kaikki ohikulkijat pitäisivät lapsestani ja ilmaisisivat sen. En kaipaa erityistä lässytystä, mutta en kyllä sitäkään käytöstä, johon ainakin Tampereella törmää valitettavan usein. Siis pyöritellään silmiä, valitetaan milloin mistäkin (vaunut, lapsen itku, saakohan se nyt happea tuolla kantoliinassa, ei saa tuoda kuolaavaa lasta kahvilaan, äitien paikka on neljän seinän sisällä jne.). En mielestäni änkeä lapsen kanssa ehdoin tahdoin hankaliin tilanteisiin, tyyliin ruuhkabusseihin tai Michelin-ravintoloihin illalla. Mutta jo pelkkä kadulla käveleminen tai ruokaostosten tekeminen lapsen kanssa tuntuu sapettavan etenkin tamperelaisvanhuksia niin paljon, että tässä on joutunut kuuntelemaan kaikenlaisia letkauksia pitkin kesää. Ruotsissa tuntui hämmentävältä ja mukavalta, kun ihmiset hymyilivät ja tulivat spontaanisti juttelemaan. Ja nekin, jotka eivät lapsista välitä, eivät nyt sentään hakkaa pikkutyyppiä kyynärpäillään, vaan ovat omissa oloissaan ja antavat meidän olla omissamme. Tampereella ihmiset tuntuvat pihtailevan kohteliaisuuksia, mutta varjeles, jos satut Maire-Mielikin tielle, kun hänellä on huono päivä. Silloin kyllä leipäläpi laulaa…