Kun sanat ovat värillisiä ja neliöillä on väliä

Kun Helsingin Sanomien tuore kuukausiliite ilmestyi, ainakin kolme tuttavaani linkkasi minulle heti saman jutun. Artikkeli on Niko Kettusen Minun A-kirjaimeni on punainen, eikä kukaan tiedä miksi. Juttu käsittelee synestesiaa eli aistihavaintojen sekoittumista. Kettunen kertoo jutussa, että hän hahmottaa esimerkiksi ajan kulumisen väreinä ja muotoina. Myös Kettusen kirjaimilla ja sanoilla on omat värinsä.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska joitakin vuosia sitten tajusin, että minullakin on synestesia. Minulla on myös muita erikoisia, lähinnä aisteihin liittyviä piirteitä. Ne liittyvät osittain myös ruokaharrastukseeni, mutta aloitetaan synestesiasta.

Siis keksiksää jokaiselle sanalle oman värin?

En keksi, ne vain ovat. Kuten Kettusellekin, kaikki sanat, luvut ja nimet ovat aina olleet minulle värejä. Värien lisäksi kaikkiin sanoihin liittyy muitakin aistimuksia, voimakkaimpina maku- ja tuoksuelämys. Saatan myös tuntea, miltä sana tuntuu suussa tai kättä vasten. Esimerkiksi maanantai on hyvin haalea ihonbeige, semmoinen possunpunainen. Muodossa on pyramidimaisuutta ja maussa Wiener nougat -suklaata. Tosin ilman niitä ärsyttäviä pähkinämuruja, luojan kiitos.

Sen sijaan samoilla kirjaimilla alkava sana maatuska on kirkkaanpunainen, jonka päälle on roiskunut ruskeaa. Muoto ja tuntuma muistuttavat kuivattua luumua. Maussa on luumun lisäksi tummaa suklaata. A on haalistunut kirjain, maalarinvalkoinen, jossa on etäinen häivähdys violettia. B on lämmin keltainen – ei kuitenkaan yhtään syvä leijonankeltainen kuin numero 2 (joka maistuu korpun ja ruislimpun sekoitukselle ja kuivattaa suuta, sana kakkonen vielä enemmän, hyi).

Hesarin jutun sanoista osa on painettu sen värisiksi, jollaisina Kettunen näkee ne. En tiedä, miten selkeitä Kettusen näkemät värit ovat, mutta minun on joskus vaikea kuvailla sanojen värejä. Melko suuri osa väreistä on murrettuja, ja sanassa voi olla useita värejä. Minun ei tarvitse miettiä, minkä värinen tai tuoksuinen mikäkin sana on. Tiedän sen, samaan tapaan kuin tiedän, että minulla on kaksi kättä ja kymmenen sormea. Siksi en usko, että synestesiassa olisi kyse hyvästä mielikuvituksesta. Aistiyhdistelmiä ei tarvitse kehitellä. Ne tulevat pyytämättä ja yllätyksenä kuin briiffauspaperit Jäätteenmäelle.

Kettunen mainitsee jutussa teorian, jonka mukaan muistikuvat lapsuuden lelujen väreistä voivat alkaa yhdistyä ihmisen mielessä sanoihin. Lasten lelut ovat yleensä kovaäänisiä, muodoiltaan selkeitä ja väreiltään kirkkaita. Vaikea uskoa, että jonkun mölisevän Disney-hahmoni vuoksi nimi Antti tuoksuu hieman hikiselle kainalolle ja maidolle ja on maanantain tavoin väriltään beige.

Joidenkin sanojen ulkomuotoa on vaikea kuvailla. Näen, tunnen, haistan ja maistan sanat Jackson Pollock kohtaa multimediataiteen -tyylisenä yhdistelmänä. Yritä siinä sitten selittää Merita-nimiselle ystävällesi, että sun nimes on semmoinen turkoosi sahalaitakuvio. Se maistuu vissyvedelle, ja lopulta vesi kaatuu kuplien sanan päälle.

Hesarin jutussa kerrotaan laulaja Diandra Floresista, joka halusi antaa lapsena nukeilleen oikean sävyiset nimet. I so feel you Diandra. Inhoan etunimeäni, koska Janica nyt on, no. Se on siirapinruskea, tahmea, valuva ja imelä mönjä. Onneksi Brander sentään on keltainen ja preussilaisen ryhdikäs. Se tuntuu samalta kuin aurinkoinen korkean ilmanpaineen päivä. Suutuntumassa on Brita-kakun rapsakkuutta, maussa voikeksiä ja pannukakkua. Ääni on kiva sekoitus leivinpaperin kahinaa ja kenkien kopinaa.

Voitte vain kuvitella, millainen prosessi nimen valitseminen omalle lapselle oli. Lapsen toisessa nimessä, Elinassa, on myös snadisti samaa hienhajua kuin Antissa. Onneksi Elinan kaunis aaltoileva muoto ja sinertävä väri kompensoivat hajua. Hyväksyn.

Ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, että kaikki sanojen herättämät aistimukseni eivät ole mukavia. Muutama tyyppi on suuttunut, koska heidän nimensä ei ole mielestäni kivan hajuinen ja värinen. Ihan vilpittömällä rakkaudella kaikkia Max-nimisiä kohtaan: en voi mitään sille, että Max tuoksuu ja maistuu koiranmakkaralle ja jää kurkkuun kiinni. Väri on onneksi nätti. Se on syvä turkoosi, alareunassa on tummempaa harmaanruskeaa. Sauli-nimi on myös pois laskuista, jos joskus saan pojan. Sauli maistuu hillosipulille, on muodoltaan siittiö, tuntumaltaan kylmä ja limainen.

Sori Niinistö. En vaan voi tälle mitään.

Siis ooksää niinku autistinen?

Saatan lievässä määrin olla. Myös Kettunen sivuaa autismin ja synestesian yhteyttä jutussaan. Synestesian arvellaan olevan yhteydessä samoihin kromosomimuutoksiin, jotka vaikuttavat autismin syntyyn. Moni autisti on myös synesteetikko.

Minulla on monia muitakin piirteitä, jotka ovat itselleni harmitonta arkipäivää, mutta hämmästyttävät muita. Vaikka en ole matemaattisesti piirun vertaa lahjakas, rakastan lajittelua. Etsin toistuvuuksia, pareja, ryhmiä ja kaavoja ties mistä. Sänkyämme vastapäätä on suuri vaatekaappi, jonka lasin päällä on ristikko. Joka aamu herättyäni lasken ristikon neliöt. Niitä on 12. Teen nopeasti muutaman laskutoimituksen, vähän niin kuin aamujumpan. Tyyliin 3 x 4 =12, 12 / 4 = 3 jne.

Oi. Rauha ja järjestys vallitsee maailmassani. Neliöt ovat tasaisia. Niitä on ihana parillinen määrä, jota voi jakaa, kertoa ja vekslata miten sattuu.

Aina nähdessäni auton tsekkaan sen rekisterinumeron. Jos rekkari on vaikkapa AUI-248, hihkun riemusta. Kun vokaalien väliin ujuttaa sopivat kirjaimet, syntyy sana, esimerkiksi ”autisti” tai ”apuri”. Ja 2 x 4 = 8 ja niin edelleen. Sen sijaan rekisterinumero GZÅ-158 suorastaan vituttaa. Mitä tuommoisellekin teet? Aivan sama, vaikka auto olisi keräily-Jaguar. Se on kelvoton, jos rekkari on tuota tasoa. En ole myöskään tyytyväinen oman automme rekisterinumeroon. Liekö tämä syy siihen, etten ollut kovin pahoillani, kun kolaroin auton Nokian Citymarketin lyhtypylvääseen ja rekisterikilpi vääntyi. Kiäh kiäh kiäh.

Kirjain- ja numeroleikkien ja lajittelun lisäksi rakastan symmetriaa. Kaikkein parhaita – ja pahimpia – ovat neliöt. Kuvitelkaa, millaista kaltaiseni ihmisen on asettautua iltaisin sohvalle television ääreen. Sohva on neliön muotoinen. Samoin sohvatyynyt, olohuoneen matto, pöytä, kaukosäätimet, tv ja sen alla oleva senkki. Oi kyllä vain, olen kuluttanut elämäni aikana varmasti useita tunteja näiden neliöiden suoristeluun. En todellakaan voi keskittyä Breaking Badiin, jos pöytä ja matto ovat vinossa suhteessa minuun tai toisiinsa.

Tämän vuoksi istun mielelläni aina samassa sohvannurkassa, koska sieltä katsottuna tavarat ovat minuun nähden harmonisessa järjestyksessä. Sohvan toiselle puolelle istahtaminen, SIIS HYVÄ JUMALA SENTÄÄN! Sehän on kuin lähtisi ummikkona ulkomaille. Miten mää nyt oon kun toi kaukosäädin on vinossa ja ikkunasta heijastuu pöytään outo kolmikulmio?

Yleensä tässä vaiheessa mies huokaisee. Sanoo menevänsä keittiöön tekemään voileipiä tai pelaavansa erän tankkipeliä. Ilmoita Janica sitten, kun olet saanut järjesteltyä neliöt kuntoon. Arjen jouhevuuden nimissä olenkin opetellut sietämään vinossa olevia sohvatyynyjä, vaikka se tekee tiukkaa.

Yleensä, kun kerron piirteistäni, saan osakseni silmienpyörittelyä. Aika moni on heittänyt jotakin tyyliin ”sää oot outo, ei toi oo normaalia”. Itse ajattelen, että so what? On hupaisaa, että jos kertoisin lajittelevani paitani värijärjestykseen tai silittäväni sukkani, tapojani ei pidettäisi pakkomielteisinä tai outoina. Saisin osakseni kehuja ja ehkä kateuttakin, koska olen pedantti. Kotiin tai taloudenpitoon liittyvät lajittelufriikkeydet ovat hyveitä, satunnaisten neliöiden järjestely epänormaalia. Neliöiden järjestely oman pään sisällä on kuitenkin huomattavasti vähemmän ärsyttävä tapa kuin niiskuttaminen, kynän naputtelu tai maaninen ”joo joon” hokeminen, kun toinen yrittää puhua sinulle.

Olen tehnyt vuosien varrella piruuttani jos jonkinmoisia nettitestejä. Niiden mukaan minulla on sekä Aspergerin, pakko-oireiden, erityisherkkyyden, älykkyyden että luovuuden piirteitä. Voin siis päivästä riippuen valita, haluanko olla tänään hei niinku tosi erityinen ja lahjakas tyyppi vai poikkeava friikki. Semmoinen on tämä meidän diagnoosikeskeinen kulttuurimme. (Kun teette niitä nettitestejä, niin tehkää pliis parillinen määrä kysymyksiä. On kamalaa vastata testiin, jossa on 51 kysymystä.)

Toisessa paikassa ja toisena maailmanaikana minut oltaisiin ehkä poltettu noitana roviolla. Tai sitten meitsiä pidettäisiin shamaanina. Tiukan auktoriteetin kulttuureissa ehkä mallioppilaana. Onhan minulla näiden neliöhommien lisäksi myös aika erikoinen muisti. Ei siis mikään Rainman-tyyppinen ”hei luettelen 22 000 piin desimaalia”, mutta muistan, millainen paita kaverillani oli lukiomme ruokalassa marraskuussa 2001.

Peruskoulussa opettelin usein koealueet sanasta sanaan ulkoa. Halusin myös aina parhaat roolit koulun näytelmissä. Siksi opettelin koko kässärin ulkoa samana päivänä, kun opettaja jakoi sen meille. Seuraavana aamuna osasin kaikkien repliikit. Ala-asteella osat jaettiin usein sillä perusteella, kuka muisti replansa kakistelematta, joten kahmin pääroolit, vaikka olisin ollut susipaska.

Ärsyttävä kakara.

Ooksää olevinas fiksumpi ja erityisempi kuin muut?

En. Arvioin olevani perusfiksu. Olen pärjännyt kivuttomasti useimmissa kouluaineissa, vaikka matematiikka ja kemia aiheuttavatkin minussa hallitsematonta kauhua. Olen joutunut opiskelemaan ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Kirjoitin hyvin arvosanoin ylioppilaaksi, mutta yliopistoon pääsin vasta kolmannella yrittämällä. Olin viimeisellä kerralla pääsykokeissa vähän kännissä, ehkä se rentoutti ja toi lisäpojoja?

Yliopistossa pärjäsin vaihtelevasti. Jos aihe kiinnosti, sain yleensä huippuarvosanan. Jos motivaatio oli nollissa, menin rimaa hipoen läpi. Graduni olivat keskinkertaisia. Valitsin typeryyttäni aiheet, joiden ajattelin kuulostavan tosi fiksuilta, mutta jotka eivät sytyttäneet minua tarpeeksi. Jos olisin tutkinut gradussani Kikkaa, kuten eräs ystäväni, olisin varmasti kirjoittanut hurmioissani paremman tekeleen. Kelaa sitä. Jos olisin pelannut korttini oikein, voisin olla Suomen johtava Kikka-tutkija. Olisin ehkä saanut juuri apurahoituksen Frederikin laululyriikoiden etymologian tutkimukseen.

Moni on sanonut, että olen kielellisesti lahjakas. Olin lapsena myös kuvataiteellisesti aika haka. Luulen, että väreinä näkyvät sanat ja symmetrian tyydyttävyys johtuvat osittain näistä taipumuksistani. Elän kielen kautta, jossain määrin myös visuaalisesti. Se on mukavaa. Lajittelusta ja säännönmukaisuuksien bongailusta on myös hyötyä freelancerille ailahtelevassa nykymaailmassa. Minun on pakko luoda arkeeni kontrollia, sääntöjä ja kaavoja. Ympärilläni ei ole vakityöpaikan ja sen rytmin kaltaisia rakenteita.

Miten tää kaikki saarnaus liittyy sun ruokablogiis?

Siten, että kaikki tämä selittää sitä, miksi kuvailen makuja, tuoksuja ja suutuntumia tarkasti, kun kirjoitan syömisistäni. Kuvailen myös viinejä joskus aika hassuilla tavoilla. Esimerkiksi tämä Zoninin prosecco tuoksuu ja maistuu lukiolleni. Vanhalle kivirakennukselle, jonka lattiat on peitetty muovimatoilla 70-luvulla. Siihen vähän päärynää ja sateen jälleistä iltakastetta päälle. Uu-la-laa!

Synestesian ja lajitteluhimon lisäksi minulla on myös herkät aistit. Jälleen yksi piirre, joka luokittelee minut jonkun nettitestin mukaan erityissiksi tai -täksi. Tästä piirteestä on kokkaillessa ja ruoasta kirjoittaessa onneksi hyötyä. Katsellessani Chef´s Table -sarjaa olen huomannut, että moni huippukokki on aisteiltaan superherkkä ja  hahmottaa ruokia kuten minä sanoja. He kertovat, miltä jokin ruoka kuulostaa tai minkä muotoisia tunteita annoksen pitää herättää. En vertaa itseäni kulinaristiguruihin, mutta pointtini on se, että joillekin ihmisille ruoka on paljon enemmän kuin vatsantäytettä. Kyse on muistoista, kuvista, sävelmistä ja väreistä.

Joskus aistiherkkyys on rasittavaa. Sukan sisälle tarttunut koirankarva voi aiheuttaa niin sietämätöntä kipua, etten voi kävellä. Myös raskausaika oli piinallista. Kävimme tuolloin Madeiralla, ja istuessani lentokentän odotusaulassa haistoin parturin tuoksun. Sen hajun, joka syntyy, kun hieman likaiset, muotovaahdon kyllästämät hiukset kastellaan.

Kun mainitsin tästä, siippani katsoi minua oudosti ja halusi kurkata suuhuni. Siltä varalta, onko siellä terävät kulmahampaat, siis olenko vampyyri. Lentokentällä nimittäin oli parturi. Lähes sadan metrin päässä minusta, kerrosta ylempänä.

Miks sää kirjotat tästä?

No siks, kun aihe kiinnostaa minua ja ehkäpä muitakin. Kun oma synestesiani ja kaikki ”outouteni” alkoivat selvitä minulle, ihmettelin, miten vähän aiheesta löytyi tietoa.

Synestesiasta ja lajittelun ihanuudesta puhuminen sai myös osan ihmisistä hämilleen. Huomasin, että keskustelukumppanin päässä takoi FRIIKKI, FRIIKKI. Eräs tuttavani kysyi, enkö uuvu, kun korvieni välissä on niin kiivas koneisto käynnissä. Hmm. Kyllähän minä nukun mielelläni tosi paljon. Mutta Roger tennisjäbä Federerkin nukkuu kuulemma 11 tuntia yössä. Se nukkuu, koska se tykkää nukkumisesta. Minäkin tykkään, ja se voi johtua synestesiastani tai puhtaasta laiskuudesta. Ja näen niin erikoisia unia, että niitä on kiva katsella. Pitäisikö muuten nyt googlata synesthesia + weird dreams + fatigue + am I normal + what kind of medication?

Njääh. En jaksa. Prosecco tuoksukoot kiviseinälle ja muovimatolle. Keskiviikko olkoot keltainen, parilliset neliöt jumalten lahjoja, rekisterikilvet taidetta arjessa.

Ja arvatkaas mitä. Minulla ei ole koskaan tylsää. Ei yhdessäkään odotushuoneessa tai iltapäiväruuhkassa. Aina voi miettiä, miltä Marja-Liisa tuoksuu ja miksi yhdeksän on epämiellyttävä numero. Entä mitä kivaa rekisterinumerolle JKO-257 voisi tehdä (Jaakko, 2 + 5 = 7). Voisin siis kysyä ihmettelijöiltä, eikä teidän elämänne ole aika laimeaa?

Outo tyyppi kun ei tylsää päivää näe. Aina on kivaa ihan ittensä kanssa. Cin cin!