Leipomisen filosofiasta

Pari sanaa leipomisesta. Rakastan ja vihaan sitä samalla tavalla kuin joku toinen rakastaa ja vihaa juoksemista, joogaamista, sudokuja tai avantouintia. Leipominen on samalla autuaan rentouttavaa ja raastavan rasittavaa. Se tarjoaa euforisia onnistumisen ja lannistavia epäonnistumisen tunteita. Se on konkreettista. Jälkimmäinen on ehkä tärkein syy siihen, miksi leivon. Koska minä olen kävelevä aivo, ahdistunut ja masentava sellainen. Tyyppi, joka kulutti lapsena kauneimmat kesäpäivät mökin yläkerrassa kirjojen ja piirustustarvikkeiden parissa. Joka itkee elokuussa sitä, että kesä loppuu ja elämä loppuu ja tuo lattialla möllöttävä kolmekuukautinen vauvakin on pian yksinäinen vanhus ja se ihan saletisti vihaa äitiään.

Aloin leipoa toden teolla, kun kirjani ilmestyi. Se oli elämäni kamalin syksy, vaikka olin haaveillut siitä 6-vuotiaasta asti. Yht-äkkiä hengentuotokseni ei ollutkaan enää omassa mielensisäisessä kammarissani, vaan maiskuteltavana kriitiikeissä, blogeissa ja saamissani palautemaileissa. Sinä syksynä aloin juosta raivokkaasti – ja leipoa.

Leipominen tulee iholle. Se hellii. On ihanaa upottaa kätensä huoneenlämpöiseen taikinaan ja vaivata. Kuin koskettaisi pehmeää, hyväksyvää ihoa. Leipominen palkitsee ja kasvattaa. On aivan mieletön tunne, kun onnistuu hengityksen pidättelyä vaativassa pipertelyssä. Lisäksi leipominen on paljon kivempaa kuin askartelu, koska lopputuotoksen voi syödä. Kartongista väännetyt origamiruusut vain hämmentävät minua. Ei niitä kehtaa roskiinkaan heittää, ja ennen pitkää huomaat asuvasi Tiimarissa.

Toisaalta on väkivaltaisen lannistavaa, kun tuntikausia eri kipoissa valmistuneet geelit, vaahdot ja hyydykkeet menevät perseelleen, ja vieraasi mutisevat vaikeina, ”on tää ihan kiva”. Se tuntuu yhtä pahalta kuin nimimerkin ”Ihmettelijä Jalasjärveltä” taakse kätkeytyvän pohjanmaalaisen lisäravinnekauppian lähettämä palautemaili, jossa valitetaan, että kirjassasi on liikaa adjektiiveja, eikä hän tykännyt tekstistäsi, koska ei ymmärrä, miten jonkun hengitystä voi kuvailla sanalla ”huokoinen”.

Mutta koettuaan suurten ajattelijoiden palautteet ja juoksettuneet geelit kerta toisensa jälkeen, sydämeen kasvaa pieni paatunut kuori. Ei paha, vaan sellainen suojaava, jonka ansiosta uskallat kokeilla kirjan kirjoittamista toisenkin kerran. Samoin sitä helvetin kolmikerroksista juustokakkua hyydykemelballa ja suklaalastuilla.

Lähiaikoina leipominen on taas onnistunut ja epäonnistunut, hellinyt ja lannistanut. Kotilieden reseptikalenterista napattu ja muokattu raparperipai helli. Innovoimani ruusu-vadelmakakku ei niinkään. Kiva idea, mutta maistui hajuvedelle. Pitää yrittää uudelleen. Ehkä sitten, kun toinen kirja joskus ilmestyy, ja ahdistaa ja hävettää taas niin paljon, että tekisi mieli perua oma syntymisensä.

Raparperipai (pohja):

2 desiä vehnäjauhoja
1 desi kauraleseitä
100 grammaa voita
pieni ripaus rouhittua merisuolaa
1 ruokalusikallinen tummaa sokeria
1 ruokalusikallinen
0,5 desiä vettä

Täyte:

0,5 desiä vettä
2 desiä tummaa sokeria
300 grammaa raparperia
1 sitruunan mehu
4 ruokalusikallista maissitärkkelysjauhoa
3 kananmunan keltuaista
1 ruokalusikallinen voita
2 teelusikallista vaniljasokeria

Marenkivaahto:

3 kananmunan valkuaista
1 desi tavallista vaaleaa sokeria tai tomusokeria

Tee ensin taikina. Pehmennä voi mikrossa. Sekoita kaikki pohjan ainekset kulhossa ja anna taikinan vetäytyä viileässä puolisen tuntia. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja levitä taikina tasaisesti vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia 175-200 asteessa (kiertoilmalla alhaisempi lämpötila). Anna pohjan jäähtyä sillä välin, kun valmistat täytteen ja kuorrutemarengin.

Kuori ja kuutioi raparperit. Pane raparperit, vesi, sokeri, sitruunamehu ja maissijauhot kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi ja sekoita koko ajan, ettei täyte pala pohjaan. Lisää kiehumispisteessä joukkoon voi, keltuaiset ja vaniljasokeri. Kun seos on sekoittunut tahmeaksi, karamellimaiseksi massaksi ja raparperit hajonnee pieniksi, ota kattila pois levyltä ja jäähdytä hetki.

Tee lopuksi marenkivaahto. Varmista, ettei valkuaisten joukossa ole yhtään keltuaista, koska se voi pilata marengin. Sekoita valkuaiset ja sokeri kulhossa ja vaahdota voimakkaasti, kunnes seos on muuttunut jämäkäksi vaahdoksi.

Levitä raparperitäyte esipaistetun piirakkapohjan päälle. Lisää täytteen päälle vielä marenki. Paista paita kymmenisen minuuttia 175-200 asteessa. Pai on valmista, kun marengin huiput ovat saaneet kellanrusehtavan sävyn. Nautiskele tummapaahtoisen kahvin, kuivan madeiran tai calvadoksen kera.

Olen jo kauan leikitellyt ajatuksella tehdä ruusuvedellä maustettu kakku. Ensin suunnittelin, että teen klassisen juustokakkupohjan (2-3 desiä kermaa, 200 grammaa philadelphiaa, 4-5 liivatetta, sokeria ja vaniljasokeria), johon vatkaan joukkoon noin 400 grammaa vadelmia ja maustan koko roskan ruusuvedellä. Päätin kuitenkin vuorata keksipohjan kokonaisilla vadelmilla ja levittää niiden päälle ruusulla maustetun juustokakkupohjan. Ajattelin, että näin ruusun ja vadelman maut pääsevät paremmin oikeuksiin; erillään, mutta toisiaan säestäen.

Ei kakku huono ollut, mutta ei se kyllä fantasiaanikaan vastannut. Täyte maistui niin voimakkaasti vain ruusulle, että tuntui, kuin olisin syönyt vanhan tädin pitsejä. Ehkä vadelman olisi pitänyt antaa olla pääosassa ja vain hieman korostaa sitä ruusulla. Tai sitten en vain ole vielä tottunut tähän makuun tai en osaa vielä annostella sitä. Vesi oli mielestäni aika mietoa, joten käytin koko 100 millin pullon luomuruusuvettä, joka löytyi Stockan leivontaosastolta. Kakun rakenteeseenkaan en ollut kovin tyytyväinen, taisin vatkata kerman liian kovaksi. Toisaalta nämä ovat makuasioita. Mies kiitteli, että kakussa oli mukavan täyteläinen ja lohkeava rakenne.

Mutta siis, kertokaapa, jos teillä on onnistuneita kokemuksia tuon ruusuveden käytöstä. En aio luovuttaa.

Kakuista kahviin. Kuulin pari viikkoa sitten aikas erikoisesta verkostomarkkinointisysteemistä. Kaverini on alkanut edustaa Romboutsin ja Malongon kahveja, teelajeja ja kahvikoneita Zinzino-markkinointifirman nimissä. Idea siis on se, että ostat kahvikoneen sekä joka kuukausi satsin kahvi- tai teepodeja. Lisäksi voit koittaa tehdä bisnestä siinä ohella myymällä tuotteita.

En syttynyt idealle, koska kaikki verkostomarkkinointi nostaa niskakarvani pystyyn. Muistissa on vieläkin vuosi 2003 ja hämärä hässäkkä, johon eräs hyppyritukkainen, pinkkiin kauluspaitaan pukeutunut heebo yritti minua puhua. Hei siis eka vaan tilaat Ruotsista 1500 eurolla autavahaa ja lattianpesuainetta ja sit sä pääset sisään tähän meidän tsydeemiin, missä myydään kännykkäliittymiä. Ihan ilmasta tavallaan, kunhan myyt parit punkkipannat ja ihokarvanpoistovaahdot ja osallistut joka kuukausi pari hunttia maksavaan laivaseminaariin. Nerokasta, eikö vain? Kahvikoneen ostamista voisin harkita, mutta kaikki sitoutumista vaativat järjestelmät ahdistavat. Sanomalehden voin tilata kestona, mutta en mitään muuta.

Anyways, maistelemani kahvit olivat kuitenkin erinomaisia. Kofeiiniton kahvi on ideana vitsi, mutta nyt maistoin ensimmäistä kertaa oikeasti hyvää kofeiinitonta kahvia. Kahvin luvataan olevan pientuottajilta ostettua Reilua kauppaa ja valmistustavan sellainen, että parkkihapot eivät pääse pilaamaan kahvin aromeja ja ravintoaineita. Kahvimasiinasta en osaa sanoa oikein mitään, koska en ole koskaan kokeillut sellaista, ja kaikki laitteet, missä on irrotettavia osia, ahdistavat minua.

 

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.