Madeira, makumatkailijan painajainen

Ruoka on niin tärkeä osa elämääni, että jopa matkakohteet tulee valittua paikallisen makumaailman perusteella. Olen ennakkoluuloton, ja olen maistanut niin kiinalaisia mätämunia eli century eggsejä kuin perinteisiä roomalaista vatsalaukkupataakin. Tähän asti olen löytänyt jokaisesta ruokakulttuurista edes yhden hyvän kokemuksen.

Onneni kääntyi, kun matkustimme syyskuussa Madeiralle. Valitsimme kohteen upean luonnon vuoksi. Suunnitelmissamme oli hikisiä levadavaelluksia ja välimerellistä herkuttelua. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni sen virheen, että en tutustunut paikalliseen ruokakulttuuriin tarpeeksi hyvin. Madeiralla käynyt ystävämme puhui hiukan nihkeään sävyyn paikallisesta ruoasta, mutta ajattelin, että ehkä hänellä oli vain epäonnea ravintoloiden valinnassa.

Totuus valkeni paikan päällä. Madeira ei todellakaan ole mikään herkuttelijan paratiisi. Ei, ellet ole 75-vuotias britti, jonka elämän kiintopisteet ovat bingo, perunat ja tervaksi haudutettu tee. Madeiralla syödään lähinnä perunaa, lihaa ja kalaa – erittäin yllätyksettömällä tavalla valmistettuna. Paikallinen erikoisuus on pitkässä vartaassa paistettu liha, espetada. Toinen paikallinen ylpeys taas on ruma, iso kalanmötkäle, espada.

Raaka-aineet olivat tuoreita, mutta hyvä liha ja kala pilattiin olemattomalla maustamisella ja englantilaistyyppisellä valmistustavalla. Lihavartaat maustettiin aivan liian hennosti suolalla ja laakerinlehdillä. Suolaa ja pippuria saa toki aina lisää, enkä todellakaan ole suolassa uitetun safkan ystävä. Paikallinen lihanvalmistustapa vaikutti kuitenkin enemmän osaamattomuudelta kuin hyvien raaka-aineiden kunnioitukselta. Suolaa ja pippuria näkyi kuluvan myös naapuripöydissä runsaasti. Kala tarjoiltiin yhtä mauttomana ja veteläksi leivitettynä. Tonnikala ja miekkakala käryytettiin rutikuivaksi, eikä tarjoilija ymmärtänyt, miksi joku haluaisi syödä tonnaripihvinsä mediumina.

Annosten lisukkeet veivät ajatukset 80-luvulle. Lihan ja kalan seurana tarjottiin valtava kasa läpikypsiksi keitettyjä perunoita, suolattomia tietenkin. Annoksen kruunasi porkkanaraasteesta sekä kurkku- ja tomaattilohkoista koostuva, kouluruokahenkinen salaatti.

Kastikkeet, marinadit ja yrtit eivät juuri kuulu madeiralaiseen keittiöön. Periaate tuntuu olevan se, että ruoan määrä on makuja tärkeämpää. Äimistelin myös vihannesten vähäistä ja tylsää käyttöä. Saarella kasvaa kaikkea mahdollista orkideoista banaaneihin, mutta paikalliset viljelijät ovat päättäneet pyhittää vähäiset maansa perunalle. Myös jälkiruoat kertoivat saaren brittimenneisyydestä. Menuissa oli jos jonkinsorttista puddingia. Suomalainen versio suositulle Grandmum´s puddingille lienee Pappilan hätävara.

Netistä löytyy jonkin verran väittelyä paikallisesta ruokakulttuurista. Portugalia tunteva ystäväni kertoi, että myös mantereella ruoka on valjua verrattuna muihin Välimeren maihin. Kallistun tämän keskusteluketjun happamien kommentoijien puolelle. Hengetön on hyvä sana kuvaamaan madeiralaista ruokaa. Nimimerkki masseur eli Simo Salin puolustaa madeiralaista ruokaa kovasti tässä ja aika monessa muussakin ketjussa. Hänen mielestään ongelma on siinä, että suomalaiset turistit eivät osaa arvostaa simppeliä kotiruokaa, vaan odottavat yletöntä koketeerausta ja valkoisia pöytäliinoja.

En todellakaan näe asiaa näin. Vaatimaton suomalainen kansankeittiökin menee mielestäni kirkkaasti madeiralaisen edelle. Vilja- ja juurespohjaisiin ruokiin saadaan makua suolalla, voilla ja imellyttämisellä. Suola ja voi ovat kelpo keinoja silloin, kun tuoreita yrttejä ei ole, ja juurekset ovat menettäneet napakan suutuntuman nahistuttuaan kellarissa. Valitettavasti madeiralaisessa ruoassa ei hyödynnetä edes näitä pelastajia.

Myös paikalliset ruokakaupat olivat iso pettymys. Espanjassa ja Italiassa olemme usein ostaneet marketeista tuoretta leipää, hedelmiä ja niiden seuraksi paikallisia, mielenkiintoisia säilykeherkkuja. Madeiralla suuretkin marketit veivät ajatukset 90-luvun alun Viroon. Osa hyllyistä ammotti tyhjyyttään, eikä tuoretavaran määrä ollut mainittava. Tylsät keksit, naksut ja tuontielintarvikkeet veivät hyllytilaa, eikä säilykeosastoilla ollut samanlaisia aarteita ja kreisejä löytöjä kuin vaikka Espanjassa.

Mutta ei matkamme ollut missään nimessä fiasko. Mieletön luonto, dubbaamattomat tv-sarjat ja hyvät leivonnaiset kompensoivat mauttomien perunavuorien tuottamaa pettymystä. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että pelkässä vedessä keitetty pottu on vain vedessä keitetty pottu, suht mauton tärkkelyslisäke. Olkoon vaikka kuinka vulkaanisessa maaperässä kasvanut.

Parhaat ravintolat löytyivät yllätykseksi hotellistamme Porto Maresta. Kaikki muut hotellin ravintolat ovat suosittelun arvoisia paitsi (yllätys, yllätys) perinteiseen madeiralaisruokaan keskittynyt Atlantida. Tässä pari kuvaa suosikistamme, ravintola Medistä.

Monissa paikoissa ruokatarjonta oli valitettavasti tätä.

 

Siskot kokkaa -bloggajien kokemus Madeiran makumaailmasta on aivan erilainen. Minua taas alkoi heti karmia, kun näin tuon papukaijakalan takana lymyilevän porkkanaraasteen.

 

 

12 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.