Kirjoitin juuri niin sentimentaalisen Facebook-päivityksen tämän vuoden anneista ja opeista, että päätin jatkaa heruttelua vielä täällä blogin puolella.
Nyt, kun neljäs bloggausvuosi tuli täyteen, aloin hahmottaa, miten hauskaa ja paljastavaa on selailla vanhoja kuviaan ja postauksiaan. Kohokohtiin on syytä palata etenkin silloin, kun vajoaa märinämoodiin ja valittaa, että oe voi ko miul ei oo mittään.
Onpas. Ihan hitosti kaikkea kivaa. Katsotaanpa, mitä kaikkea mukavaa minun elämässäni oli vuonna 2016.
Tammikuu:
Juhlimme vuoden vaihtumista vanhalla ja rakkaalla ystäväporukalla Masussa. Kävin paljon teatterissa, alkuvuonna ihastuin Työväen Teatterin kipeän hauskaan Dostojevski -tulkintaan Papparaisen uni.
Keskustorin legendaarinen Mäkkäri kuopattiin, tilalle tuli Friends & Brgrs. Kävin Mäkkärissä muistelemassa kultaista nuoruuttani ja dippasin ranuja pehmikseen, koska se nyt vaan on hyvää. Sain äidiltäni pinon vanhoja ruokalehtiä, joissa on, krhm, omaa aikaansa kuvaavia reseptejä, kuten tuo hapankaalilla ja kinkulla täytetty ananas.
Humoristiset postaukseni olivat tosi suosittuja ja totesin, että perskeles, ruokablogi voi olla muutakin kuin täydellisiä annoskuvia ja poseerausta. Miksi minun blogini olisi vain sitä, kun en minä itsekään ole. Hienosti sanottuna: tein identiteettityötä.
Helmikuu:
Tallinnalainen ravintola Ribe kutsui minut illalliselle. Vietimme Villen kanssa ihanan miniloman, pössyttelimme sikareja ja tuumimme, että vaikka Ribe olikin hyvä ravintola, Tampereen ravintolaskene ei häviä Tallinnalle tai Helsingille pätkän vertaa.
Kävimme bloggaajajengillä illallisella Ravintola C:ssä. Kokemus oli taas sellainen, että itku tuli melkein liikutuksesta silmään. Nyt sitä Micheliniä Ilkalle ja Christinalle niin kuin olisi jo, jumalauta! Rakastan tätä ravintolaa aina ja ikuisesti.
Luin trendikkäiden ruokabloggaajien postauksista, että veriappelsiini on kevättalven the juttu. En kuitenkaan löytänyt Kattimatista veriappelsiineja, vaan geenimutaatioita, joita myytiin nimellä puoliveriappelsiini. Siis oikeasti. Tein sitten tuommoisen puoliveriappelsiinikanan.
Opettelin ripottelemaan rehuja rustiikkisesti annosten päälle, että blogini olisi nätimpi. Minulle nimittäin iski myös helvetillinen blogimasennus, ja jopa tuo likalle taiteilemani Muumi-palapeli meni vituroilleen. En osaa mitään, miksi mie en koskaan oe voi, nyyh nyyh jne.
Maaliskuu:
Vietimme superkivan pääsiäisen Briteissä. Lapsemme kävi puskapissalla yhden Cambridgen arvostetuimman yliopiston takapihalla. Söimme kevyttä englantilaista pubiruokaa.
Härmään palattuani vierailimme Emmin kanssa suloisessa ravintola Pyyssä, jossa söin tietenkin paikan nimikkoannoksen, pyytä. Vedimme kännit Teatterikulmassa ja symppasimme viisikymppistä Reiskaa (Raipea? Hanskia?), jonka poika oli joutunut huonoille teille (se oli Hanski se mies, joo).
Kävimme myös Suomalaisen klubin brunssilla, joka on hintavahko, mutta joka sentin väärti. Täällä saa upeita käsityönä tehtyjä ruokia, ja kaikki tehdään hilloista lähtien itse.
Loppukuusta ostin Nygreniltä madetta ja tein madekeiton, se oli makoisaa. Pääsin myös illalliselle Lapland Hotelin ravintola Dabbaliin. Olin jo pelkän alkupalan jälkeen valmis julistamaan paikan kaupungin parhaaksi hotelliravintolaksi. Dabbal on mielestäni myös kaupungin kovimpien illallisraflojen joukossa.
Huhtikuu:
Lähdin isolla bloggaajaporukalla Tukholman lakritsifestivaaleille. Avecinani oli toimittajakollegani Eveliina Lauhio. Eveliinalta on ilmestynyt ihan huikean hyvä kirja julkkisten sielunelämästä. Eveliina on myös hyvä pelaamaan hedelmäpelejä ja houkuttelemaan kaverinsa risteilyaluksen valokuvaajan eteen. Huomatkaa tuon lehden kantta imitoivan prosyyrin teksti.
Huhtikuussa tyttönen innostui taimien kasvatuksesta. Hän kävi juttelemassa kasveille joka päivä, ja hienostihan ne kasvoivatkin.
Tein sitruunaparsaa ja japanilaisittain marinoituja ramen-munia. Tämän reseptin piti ilmestyä eräässä mediassa, mutta homma kusi, joten julkaisin sen sitten blogissani. Haistakaa huilu löperöiden yhteistyöehdotuksienne kanssa!
Tein myös toivepostauksen aiheesta Lidlissä asioinnin ABC. Tungin kännykkäni paistopisteen bokseihin, ihan vain saadakseni autenttista kuvamateriaalia.
Toukokuu:
Olin yyberhipster. Hortoilin sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä. Tein maitohorsman varsista parsaa. Tuore horsma maistuu häkellyttävän parsamaiselle, joten tätä aion tehdä myös ensi vuonna. Toimii niin pannulla kuin uunissa paahdettuna, sekä voin että oliiviöljyn kera.
Myös voikukannanupuista tehdyt kaprikset onnistuivat yli odotusten. Tänä keväänä aion kerätä nuput aikaisemmin, jotta saan niitä enemmän. Hyvä minä, kiitos luonto!
Kesäkuu:
Drinksua Epsanjassa.
Heinäkuu:
Drinksua lentokoneessa. Oliksh tää she Kreikka? Misä mää oon ja misä mu housut o?
Elokuu:
Hei! Minä en sitten ollut ainoa, joka törpötteli!
Syyskuu:
Takaisin ruotuun. Tein herkullisen kurpitsa-juustosalaatin. Hyviä rasvoja pähkinöistä. Mitä nyt ihan vähän Tampereelle avatussa Pizzariumissa poikkesin. Mutta huom, se kurpitsasalaatti.
Lokakuu:
Kävimme Berliinissä. Se oli harmaasta säästä huolimatta salamarakkautta. Löysimme hinta-laatusuhteeltaan upeita ravintoloita ja koimme yhden oudoimmista, mutta mauikkaimmista ravintolakokemuksistamme. Nyt lueskelen Döblinin Berlin Alexanderpltazia ja suunnittelen jo uutta reissua, jotta voisin tutustua kaupunkiin paremmin.
Kävin myös tutustumassa ravintola Henriksin brunssiin ja kiljuin riemusta ja hämmennyksestä: miksi en ole käynyt täällä aikaisemmin. Tämä on hinta-laatusuhteeltaan kaupungin ykkösbrunssi, jossa pää- ja jälkiruoka tarjoillaan pöytään.
Syyskuun lopussa Ville vietti synttäreitään. Yllätimme hänet lapsen kanssa robotilla, perinteisellä lohikeitolla ja muffinssikakuilla. Kuvassa pääkokki, joka tekee laadunvarmistusta maistelemalla hilloa ja suklaavaahtoa.
Marraskuu:
Kävimme Mansen bloggaajien kanssa Hesoissa Shelterissä illallisella. Oli hyvää, mutta kuten Tallinnassakin: ei Mansesterin tarvitse yhtään hävetä Stadin rinnalla. Ilta päättyi BasBasin alakerran viinibaariin, joka oli sykähdyttävimpiä suomalaisia ravintolakokemuksia aikoihin. Mikä palvelu, mitkä viinit, miten upeita, autenttisia makuja!
Nautin marraskuussa myös paljon punaviiniä, ei kun siis punaviinikastiketta, poropastaa punaviinikastikkeessa. Semmoista. Vietimme bloggaajien kanssa myös pikkujouluja Aleksanterinkadun ravintoloissa. Herlevi tarjosi samppanjaa Naughty Brgr:ssa, Santeri puolestaan jätti taas puumerkkinsä tähänkin sofistikoituneeseen otokseen.
Kotosalla pipersin omassa mittakaavassani aivan helvetisti, kun asettelin ratatouillen kasvikset tuolla tavalla nätisti pystyyn. Tämähän näyttää jo ajoittain ihan oikealta ruokablogilta!
Joulukuu:
Jatkoin projektiani ”Janica opettelee syömään perunaa”. Onnistuin kokkaamaan ulkomaalaisen pastan ja riisin sijaan joka viikko jotakin kotimaisesta perunasta. Tajusin, että pienet jipot piristävät potturuokia, niinpä tämä muusi sai väriä ja makua pestosta.
Annoin periksi lapsen pinkki- ja röyhelövimmalle. Elämämme on yhtä hilekimalletta, Muumeja, Annaa, Elsaa, tanssia ja hihittelyä. Se on ihanaa. Hän pihistää huulipunaa meikkilaukustani ja näyttää ihan Batmanin Jokerilta. Sekin on ihanaa.
Tein jouluaterialle jälkiruoan lempiraaka-aineistani. Siis voista, kermasta, suolasta ja sokerista. Sain lisää monipuolisia uusia töitä ja uskalsin kieltäytyä niistä, joita en ehtinyt ja jaksanut tehdä.
Olin onnellinen. Olen onnellinen.
Vuosi on kyllä pitkä, kun sitä listaa tähän tapaan 😀 Onneksi tänä vuonnakin on mahdollisuus syödä ja paljon, hyvää uutta vuotta!
Ja nuorempana yksi vuosi vasta pitkältä tuntuikin. Kiesus sentään. Joku lukiokin tuntui kestävän ikuisuuden, vuoden aikana ehti tapahtua vaikka mitä. Mieli muuttui, unelmat vaihtuivat, samoin poikaystävät. Nyt aikuisena arki tuntuu herkästi olevan sellaista hahmotonta mössöä, jossa päivät vain lipuvat ohi. Tällainen vuosikatsaus on mukava siksikin, että tajuaa konkreettisesti, miten paljon vuodessa on ollut tapahtumia ja rikkautta, vaikka arki tuntuukin välillä tahmealta.
Olen vasta hiljattain löytänyt blogisi pariin ja onnittelen itseäni siitä lämpimästi. Kirjoitat nimittäin niin hurjan hauskasti ja eläväisesti, että ihailen 🙂 Vuosipostauksesi kautta päädyin lukemaan monta itselleni uutta juttua, myös blogimasennuksesta, joka täälläkin on tässä loppuvuodesta nostanut päätään. Yksi viestinnän alan ihminen täälläkin siis taivastelee, onko tässä blogiajantuhlauksessa yhtään mitään järkeä. Vissiin vielä on ollut, kun saitti on pystyssä. Onneksi on kanssabloggaajia, joilta saa tukea ajatuksilleen.
Voi kiitos kehuista! Ja älä sinä nyt herranjumala vaivu samaan, turhaan blogiangstiin kuin minä. Tykkään ravintola-arvosteluistasi, koska ne ovat analyyttisiä. Eivät vain sellaisia toteamuksia, että ”olipas hyvää” tai ”en tykännyt”.
Ehkä tämä itsekriittisyys johtuu osittain siitä, ette teemme viestintää myös työksemme ja rima nousee turhan korkealle. Ja olen varma, että kyse on osittain ihan silkasta kaamoksesta. Olen huomannut nyt niin monena syksynä, että itsekiriittisyys ja melankolia puskevat päälle aina joulun tiimoilla, mutta keväällä alkaa helpottaa. Kaikki tuntuu silloin kirkkaammalta ja kevyemmältä, siltä, että elämä ja bloggaaminen ovat täynnä mahdollisuuksia, miksi ihmeessä tätä ei tekisi. 🙂
Onpa kiva kuulla, että olet käynyt lukemassa meidän arvioita! 🙂 Joskus (tai aika usein) tulee mietittyä, kirjoittaako blogia vain itselleen vai onko siellä lukijoitakin. Eipä sekään huono juttu ole, jääpähän asiat ainakin itselle jemmaan.
Tuota samaa pohdin itsekin, että rimaa pitää välillä aivan turhan korkealla. Vaikka pari vuotta sitten blogia perustaessani mietin, että ihanaa, kun saa kirjoittaa vapaasti, ilman vaatimuksia tai tiettyä tasoa. Sitten kun raapustaa blogiin vähän rennommalla otteella kuin töissä, se jälki ei enää miellytäkään itseä. Ihan itse aiheutettu typerä kehä. 😉
Mä myös ahdistun aina, kun alan lukea blogikonsulttien näkemyksiä siitä, millainen hyvän blogin pitäisi olla.
Pitäisi vain muistaa, että niitä suosittujakin blogeja on laidasta laitaan, samoin mielipiteitä. Ja myös someasiantuntijoita. Selailin tuossa yhdenkin bloggauskonsultiksi julistautuneen ihmisen referenssejä ja taustoja, ja voi hohhoijaa. Tässä somemaailmassa on nyt vähän samoja piirteitä kuin puhelinmyynnissä aikoinaan: Yksi jos toinen julistautuu someguruksi ja myy hyvään hintaan neuvontaa muille, vaikka näkemykset olisivat aika heppoisella pohjalla.
Yritetäänpäs muistutella jatkossakin toisiamme siitä, että nyt sitä rimaa alas ja näppäimistö riemukkaasti laulamaan! Kaikkien ei tarvitse noudattaa samaa, ”täydellisen blogin” kaavaa – joka on osittain pelkkää bullshittiä!