Vastaus: Ei mitään. Tulin tänään tähän lopputulokseen pengottuani jääkaappiamme ja mietittyäni, minkä kaikkien ehtojen toivoisin täyttyvän omassa kulutuksessani ja syömisessäni. Ajatus sai alkunsa lyhyestä keskustelusta, jonka kävimme istuessamme iltaa kavereiden luona. Sanoin pitäväni Poppamiehen maustekastikkeista, koska toisin kuin monet vastaavat tuotteet, ne eivät ole lisäaineilla, etikalla, sokerilla ja keinotekoisilla aromeilla ryyditettyjä. Kaverimme sanoi huomanneensa, että aika suuri osa Poppiksen tuotteista valmistetaan Costa Ricassa.
Tsekkailin äsken jääkaappimme sisältöä. Melkoinen makumatka maailman ympäri. Siellä ovat sulassa sovussa Latviassa valmistettu suomalaisen brändin salaatinkastike, suomalainen hillo ja tanskalainen feta – anteeksi fetaa muistuttava salaattijuusto. Monen tuotteen alkuperä jäi epäselväksi. Paketissa on mainittu pelkkä valmistuttaja, mutta ei sitä, onko ruoka todella valmistettu samassa maassa, missä valmistuttaja pitää päämajaansa. Kaikkien raaka-aineiden alkuperä on tietenkin oma lukunsa, kuten kohu hevosenlihasta on osoittanut.
Ongelmaa ei ratkaise se, että alkaisin valmistaa kaikki salaatinkastikkeet ja soosit itse. Jos haluan ruokaani eksoottisia makuja kuten mangoa, kookosta, chiliä, kardemummaa ja jeeraa, minun on hyväksyttävä se, että nämä raaka-aineet rahdataan kauppoihimme tuhansien kilometrien päästä. Vaikka tekisin kastikkeen alusta loppuun itse, en voi tietää, millaiset olot hedelmä- tai mausteviljelyksillä on ja mitä lisäaineita kasvatuksessa käytetään.
Joskus kuvittelin, että Reilun kaupan tuotteiden suosiminen ratkaisisi kivasti tämän ongelman. Not. Mediassa on esitetty, että Reilun kaupan valvontasysteemi ei ole vedenpitävä (esim. Ylen juttu banaaninviljelystä.) Reilun kaupan logo suklaapatukan tai jäätelöpurkin kyljessä ei myöskään takaa jättimäisen valmistajaorganisaation koko toiminnan eettisyyttä. Nestlén suklaapatukoissa on käytetty Reilun kaupan ehdoin tuotettuja raaka-aineita. Puritaanisesti ajateltuna minkä tahansa Nestlén tuotteen ostaminen on kuitenkin koko organisaation ja sen arvomaailman tukemista.
Ruoan alkuperämaa ja valmistusprosessissa työskentelevien ihmisten olosuhteet ovat vain yksi eettinen näkökulma. Joku toinen painottaa arvomaailmassaan eläintensuojelua, ekologisuutta tai ilmastoa. Kasvissyönti toisaalta kuormittaa ilmastoa vähemmän kuin sekasyönti, mutta sekään ei ole mikään eettinen patenttiratkaisu. Kuinka moni kasvissyöjä suostuu syömään vain mahdollisimman lähellä tuotettuja, sesongin kasviksia? Tähän aikaan vuodesta se tarkoittaisi Suomessa pelkkien talven yli säilyvien juureksien syömistä. Niin viehättävä kuin ajatus kotikunnassa kasvatetuista luomutomaateista onkin, biologinen fakta nyt on se, että tomaatteja ei ole tarkoitettu kasvamaan näillä leveyspiireillä tähän aikaan vuodesta.
Linssien, pähkinöiden, palkokasvien ja soijan ongelma on se, että tuotteet tulevat usein todella kaukaa. Ja vaikka tuote olisi myynnissä ekologiseksi brändätyssä viherkaupassa, ei se takaa automaattisesti sitä, että tuotteet olisi valmistettu eettisesti ja ekologisesti. Yhdysvalloissa maataloustukia saavat eniten soijan- ja maissinviljelijät. Usein rehuna ja prosessoiduissa elintarvikkeissa käytettävien soijan ja maissin tehoviljely on johtanut siihen, että vihannesten kasvattaminen ei enää kannata taloudellisesti. Brasiliassa karjatalouden lisäksi soijanviljely on tuhonnut valtavasti savanneja.
Ja koska elämähän ei saa olla liian helppoa, ei tässä vielä kaikki. Minä mietin ostoksilla ollessani todella paljon ruoan laatua ja lisäaineiden määrää. Haluan syödä leikkeleitä, joiden pääraaka-aine on liha, ei jauho tai lihan kaltainen aromi. Jos ostan mango-chilikastikkeen salaatille, haluan, että sen pääraaka-aineet ovat mango ja chili, eivät vesi, hyytelöimisaine ja sokeri. Haluaisin ostaa mahdollisimman lähellä tuotettuja tuotteita, joiden kuljettaminen ei ole kuormittanut ympäristöä tarpeettomasti, joiden valmistajat saavat työstään kunnon palkan ja joiden tuotto jää Suomeen. Haluaisin tukea tunnistettavia yrittäjiä, jotka voivat kertoa tuotteistaan itse eivätkä piiloudu monimutkaisen organisaation ja markkinointiarmeijan taakse.
Kun tähän yhdistetään vielä se, että ruoka ei todellakaan ole minulle polttoaine, vaan harrastus ja nautinto, on soppa valmis. Kun oikein aletaan änkyröidä, ei kotoamme taida löytyä yhtäkään tuotetta, joka täyttäisi kaikki eettiset, ekologiset ja kulinaristiset periaatteet, joita haluaisin noudattaa. Edes appiukkomme itse metsästämä peuranliha ei ole luomua. Luomumääritelmän mukaan liha on luomua vain, jos eläimen syömän ravinnon alkuperä ja eettisyys voidaan todeta. Emme voi olla varmoja siitä, mitä peurat tonkivat Sastamalan metsistä. Koivunvesat ne jyrsivät tehokkaasti, mutta mistäs sitä tietää, jos peura on käynyt tonkimassa biojäteestä tehokasvatettuja omenoita, joita pienet lapset poimivat säkkeihinsä työleirillä.
Minun täytyy miettiä ostoksilla ollessani myös rahaa. Joskus on vain pakko valita halvinta. Olen kuullut monesti väitteen, jonka mukaan hyvän ruoan hinta ei häiritse, jos ihminen miettii tarkasti syömisensä ja karsii ruokalistaltaan pois rahaa vievän turhan hötön, kuten einekset, limsat ja karkit. Meillä juodaan limsaa ehkä muutama pullo vuodessa. Irtokarkkeja ostan noin viisi kertaa vuodessa, ja viimeisestä sipsipussistakin on vierähtänyt useampi kuukausi. Syömme selkeitä aterioita emmekä mussuta välipaloja. Siitä huolimatta minun pitää miettiä ruokaostoksilla käydessäni ostosten hintaa ja sitä, mihin voin satsata ja mistä on tingittävä.
Oletteko jo läkähdyksissä? Minä ainakin olen. Johtopäätökseni on se, että ruokaan liittyvät arvovalinnat ovat samalla tavalla makuasioita kuin se, mikä on ruoka tai viini on hyvää. Minä mouhoan eniten ruoan prosessoinnista, lisäaineista, alkuperästä ja K- ja S-ketjujen ylivallasta. Nämä eivät kuitenkaan ole absoluuttisia laadukkaan ja oikealla tavalla tuotetun ruoan kriteerejä, vaan oman arvomaailmani ilmentymiä.
Se, että tämä asia on minulle ongelma, on melkoista ylellisyyttä. Suurin osa maailman väestöstä ei voi miettiä, mistä ruoka tulee, mille se maistuu ja onko joku kärsinyt sen vuoksi. He syövät pysyäkseen hengissä. Se on tämän pohdiskelun jälkeen helvetin pysäyttävä ajatus. Aion jatkossakin mouhota lisäaineista ja lähiruoasta, mutta toivon muistavani, että en todellakaan ole tässä suhteessa mikään jeesus. Olen vain sen verran hyvinvoiva länsimaalainen kuluttaja, että minulla on varaa muodostaa näin problemaattinen ja arvolatautunut suhde ruokaan. Ja arvot, ne ovat minun subjektiivisia uskomuksiani, eivät lopullisia totuuksia. Yritän muistaa tämän, kun seuraavan kerran jään nillittämään marketin maitohyllylle jogurttien vähäisestä marjapitoisuudesta.
PS. Mieleeni pulpahti novelli-idea, jonka keksin vuosia sitten. Se tosin jäi idean tasolle. Päähenkilö oli fanaattinen ekohippi, joka lopulta oivalsi jokaisen henkäyksensä olevan niin moraaliton ja ilmastoa kuormittava teko, että hän päätti tehdä itsemurhan ja ampua itsensä takapihan biojäteastiaan. Ongelma oli, onko tällainen itsemurha hankala jätteenkäsittelyn kannalta, jos luoti ei jääkään kehoon kiinni, vaan menisi siitä läpi ja hukkuisi biojätteen joukkoon.
Loistavaa pohdintaa, kiitos siitä. Olen paininut näiden asioiden kanssa jo useamman vuoden. Ruokakaupassa käymisestä tuli itkua ja hammastenkiristelyä ja reissut venyivät hullun pitkiksi, kunnes jossain vaiheessa ymmärsin tekeväni asiat liian vaikeaksi. Muistaakseni kävin kaupassa siskoni kanssa ja olin silmät pyöreänä siitä, miten helppoa hänelle on ostaa ruokaa. Sen kun poimii kiinnostavan näköisen tuotteen hyllystä ja nostaa koriin. Ei tarvinnut pohtia ruoan koko tuotantoketjua alusta loppuun tai syynätä tuoteselosteita ja valmistuspaikkoja.
Muutenkin ihana blogi, mahtavaa lukea etenkin näin tamperelaisena. 🙂
Hei Anna ja kiitos kehuista 🙂 Tämä bloggaus poiki Facebookissani tosi hauskan ja absurdin keskusteluketjun. Tähän mennessä olemme todenneet, että ainoita supereettisiä ruokia taitavat olla porkkana ja itse kasvatettu kaninliha. Tietenkin kasvattajan pitää varmistaa, että hän syöttää kanille eettisesti tuotettua luomua, jotta kania voi sitten aikanaan kutsua luomulihaksi. Kani lisääntyy nopeasti ja vie vähän elintilaa, joten ympäristöä kuormittavia laidunmaita ei tarvita. Yksi kaverini muisteli norjalaista tutkimusta, jonka mukaan kani olisi ekologisempaa ravintoa kuin esim. poro.
Marjatkin vaikuttavat päällisin puolin viattomilta, mutta tässä piilee monta sudenkuoppaa. Ensin on varmistettava, että pakastealtaan marjat ovat suomalaisia, eivät latvialaisia tai puolalaisia. Seuraavaksi pitäisi selvittää, kuka marjat on poiminut, suomalainen vai Filippiineiltä tullut poimija. On punnittava, onko filippiiniläisen poimijan tekemän työn tukeminen oikein. Osa pitää marjaturismia ihmisarvoa alentavana, mutta filippiiniläiselle marjakeikasta saatu pienikin palkka on iso raha.
Seuraavaksi kuvioon tulevat mukaan syrjäytyneet nuoret. Aamulehden tekstaripalstan valistamana tiedän, että metsiimme mätänee joka vuosi miljoonia kiloja marjoja, koska tukia nostelevat, laiskat syrjäytyneet nuoret eivät viitsi edes puolukoita poimia. Mutta he ovat kuitenkin suomalaisia, ja heidän saamistaan tuista pidätetään vero, joka jää pyörimään suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan byrokratian hampaisiin. Perimmäinen eettinen kysymys puolukkapussin äärellä voikin siis olla: haluanko tukea globaalia halpatyöläisyyttä, joka toisaalta auttaa marjaturistin oloja hänen kotimaassaan, mutta on suomalaisesta näkökulmasta riistoa, vai annanko roponi mieluummin laiskalle ja kelvottomalle, mutta sentään suomalaiselle sohvaperunalle?
Nämä ovat vaikeita juttuja. Siinä vaiheessa, kun pohdinnassa tulee jonkinlaiseen lopputulokseen, ovat marjat ehtineet jo sulaa vetiseksi mössöksi ja myymäläetsivä huohottaa niskaasi.
Löysin blogisi kun hain Hox Huanin ruokalistaa netistä. Luin useamman postauksesi ja olen monessa asiassa samoilla linjoilla. Osaat kirjoittaa värikkään osuvasti ja kuvat havainnollistavat kaikkea nätisti.
Itselleni tuo yllä oleva tekstisi oli hyvin mielenkiintoinen, sillä olen monesti miettinyt samoja asioita. Oli mielenkiintoista lukea sellaisia juttuja joista en aiemmin tiennyt, kuten tuosta Poppamiestuotteiden valmistusmaasta. Tieto tuo usein tuskaa. Tässä tekstissä kiinnitin huomiota siihen ettei eläinten tehotuotannosta puhuttu mitään. Mikä on suhtautumisesi siihen?
Ylempänä pohdiskelit myös mm. soijatuotannon epäeettisyyttä. On totta että soijan takia metsiä raivataan viljelysmaiksi. Kumminkin lihakarjan kasvatuksessa soijaa ja muuta ihmiselle kelpaavaa ravintoa kuluu huomattavasti enemmän. Yksi nauta syö lyhyenkin elämänsä aikana kymmenen kertaa enemmän rehua, esim. soijaa kuin tuottaa lihaa. Keskimäärin yhtä lihakiloa kohden on mennyt 10 kg kasvisrehua. Eli on paljon eettisempää syödä soija ja muut rehut suoraan itse, kuin tukea epäekologista tuotantoa ostamalla lihaa. Lihakarjan tuotanto kuormittaa myös huomattavasti ympäristöä ja tuhlaa vettä. Lisäksi lihaksi kasvatettavien sikojen, lehmien ja kanojen elinolosuhteet ovat meillä ja muuallakin jäätävää katseltavaa.
Reilun kaupan tuotteiden suosiminen ei ratkaise ongelmaa, mutta niitä suosimalla toimii kumminkin eettisemmin kuin ostamalla mitä tahansa riistokahvia tms. Jo 15-vuotiaana ahdistuin siitä kuinka melkein kaikessa on jotain nurjaa. Ylikansallisten yhtiöiden lista sai pääni pyörälle. Silloin mietinkin, että kaikkein eettisin teko olisi tappaa itsensä. Sen sijaan päätin tehdä parhaani sopivassa suhteessa. Yhdistin terveen hedonismin ja tiedostavan maailman parantamisen. Ruokavaliokseni muodostui kala-kasvis-riista.
Koen riistan paljon eettisemmäksi ja puhtaammaksi, kuin luomun, vaikkei eläinten syömistä raaka-aineista voikaan olla ihan satanen lasissa. Kumminkin keskiarvo ratkaisee ja Suomen riistaeläimet eivät ainakaan syö soijaa. Huonoa omatuntoa ei kannata kantaa, jos kokee tekevänsä parhaansa tai itselleen riittävästi. Minä tuumin usein first world problems, kun mietin näitä juttuja ja vertaan omaa tilannettani nälän runtelemaan intialaiseen tyttölapseen.
Kiitos blogistasi, on mielenkiintoista lukea toisen tamperelaisen ajatuksia laadukkaan maukkaasta ruoasta ja tutuista miljöistä 🙂
Kiitos kehuista! Nyt tutut varmasti ajattelevat, että olen käynyt itse imartelemassa itseäni 🙂
Hiukan kieli poskessahan tämä postaus on kirjoitettu. On minullakin periaatteita, joita yritän noudattaa jo ihan vain oman moraalini vuoksi, vaikka aina en jaksakaan. Mutta jo osittainen eettisyyskin on parempi vaihtoehto kuin se, että ei edes yritä kiinnittää valintoihinsa huomiota. Olen esim. vähentänyt tonnikalan syömistä reilusti, ja syömme runsaasti riistaa. Siinä vaiheessa mennään mielestäni metsään, kun ihminen alkaa jakaa toiset hyviksiin ja pahiksiin sen perusteella, mitä kenenkin lautasella on. Todella tiukoista periaatteista väkisin kiinni pitäminen voi myös aiheuttaa vaikeita tilanteita ulkomailla. Kiinassa oli yllättävän vaikea saada puhdasta kasvisruokaa, ja jos olisin ollut vegaani, ja minulle olisi tarjottu munia paikallisen perheen luona, en varmaan olisi kehdannut kieltäytyä maistamisesta.
Ruokaa koskee sama fakta kuin elämää yleensä. Mikään ei ole mustavalkoista, ja ihmisen valinnat ovat enemmän tai vähemmän kompromisseja, joita pitää perustella itselleen, jotta maailma ei tuntuisi niin sietämättömän vaikealta.