Pahaa ruokaa ei tarvitse syödä

En enää kauheasti jaksa katsella ruokaohjelmia, koska niitä tulee liikaa. Gordon Ramsayn riehuminen rähjäisissä brittikuppiloissa jaksoi huvittaa muutama vuosi sitten. Kiinnostukseni laski kuin lehmän häntä sen jälkeen, kun sarja siirtyi Jenkkeihin, ja draamaa alettiin vääntää väkisin musiikkiefektien pauhatessa taustalla.

Viime vuonna alkanutta, Kari Aihisen luotsaamaa Kaappaus keittiössä -sarjaa olen jaksanut seurata. Tosin olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon perheen syöminen on oikeasti muuttunut, ja kuinka paljon Aihisen tarkastuskäyntiä varten pinnistellään ja ollaan paraatikunnossa. En myöskään kestä katsella sitä alun keittiöratsiaa. Kehut saa vain, jos keittiö on epätodellisen kliininen. Siis kaikki arkiset lehtikasat, laturit, läppärit, magneetit  ja post it -laput on piilotettu työtasoilta, seiniltä ja jääkaapin ovesta. Russutus alkaa heti, jos marjat ja makkarat ovat pakastimessa samassa lokerossa. Ja auta armias, jos jääkaapissa on yksikin pullo HP-kastiketta, ”jaahas jaahas, maustekastikkeita on taas joka lähtöön, mutta ei kunnon ruokaa ollenkaan”.

Sarja on kuitenkin ihan kiinnostava, koska siinä ei kilpailla, ei vetistellä ihan mahdottomasti, ja pääosassa ovat tavalliset ihmiset. Tällä viikolla alkaneen toisen kauden ensimmäisessä jaksossa tavattiin perhe, jolla oli kaksi ongelmaa. Kaikki olivat ronkeleita, ja nirsoilun vuoksi jokaiselle perheenjäsenelle piti laittaa oma ruokansa.

Toinen ongelma jäi erityisesti mieleeni. Perheen äiti oli sitä mieltä, että ruoan ei tarvitse olla hyvää. Se on pelkkää polttoainetta, josta ei tarvitse saada erityisempää nautintoa. Askeettista linjaa kuvasi hyvin se, että perheen uunilohi oli todellakin vain uuniin laitettu lohi. Ei mitään mausteita, ei edes suolaa, jota äiti ei ollut käyttänut 20 vuoteen.

Mieleeni tuli eräs kahvipöytäkeskustelu muutaman vuoden takaa. Sanoin, etten suostu syömään mitään pahaa ruokaa. Muiden reaktio oli yllättävän kipakka. ”Kyllä ruoka pitää syödä vaikkei tykkäisikään”, ”Tommonen nirsoilu on lapsellista” ja ”Mä sanon sulle nyt saman, jonka sanon usein lapsilleni: joskus vaan pitää syödä ruokaa, josta ei tykkää”.

Viimeinen lause kiteyttää keskustelun suurimman väärinymmärryksen. Se, että ei suostu syömään pahaa ruokaa, ei tarkoita sitä, että ihminen olisi nirso. Päinvastoin, väitän olevani paljon moniruokaisempi ja ennakkoluulottomampi kuin ihmiset keskimäärin. Blogistanikin varmaan huomaa, että innostun yhtä lailla fine diningista, Vaakon Nakista kuin tavallisesta kotiruoastakin. Maailmassa on kaksi ruokaa, joita en voi sietää: nötkötti ja lihahyytelö. Molempien suutuntuma on vastenmielinen, ja valmistustapa pilaa hyvän raaka-aineen.

Mielestäni se, että ei suostu syömään pahaa ruokaa, ei tarkoita sitä, että ihminen haluaisi syödä vain gurmeeta ja herkuiksi miellettyjä ruokia. Minulle se merkitsee sitä, etten suostu syömään pilaantunutta, huonosti valmistettua tai mautonta ruokaa. Syön nakkikastiketta, maksaa, kalaa, makaroonimössöä, ankanmaksaa, eineslihapiirakkaa, voimakkaita homejuustoja, etanoita, sisälmyksiä. Mitä tahansa, jos raaka-aine on hyvälaatuinen ja tuore, eikä sitä ole pilattu valmistusvaiheessa. Yllättäväkin ruoka voi olla hyvää sopivassa promillem- mielentilassa. En ehkä kerro tästä sen enempää, kaverini kyllä tietävät, mihin viittaan…

Ajatus, jonka mukaan hyvää ruokaa vaativa ihminen on hankala nirppanokka, on hieman samansuuntainen kuin se, että ajattelee ruokaa vain polttoaineena. Suuhun tungettavana täytteenä, jonka ei tarvitse maistua miltään. Joka voi olla jopa pilaantunutta tai pilattua, koska ”ruoan ei tarvitse olla hyvää”.

Äärimmäisen yksinkertainen ruoka on useimmiten hyvää. Vaikkapa pyttipannu. Kunhan käyttää paistamisessa oikeaa voita, hiukan suolaa ja pippuria, ei kuitenkaan liioittele. Ja mielellään lihaisaa makkaraa, jos vain kukkaro antaa myöten. En edes ole kovin kiinnostunut vääntämään kotona monimutkaisia vaahtoja ja hileitä. Syön arkisin enemmän kuin mielelläni todella tavallista ja helppoa ruokaa. Salaatteja, munakkaita, keittoja, pastoja, uuniruokia. Tavallisen arkiruoan tuunaaminen on oikeastaan paljon hykerryttävämpää kuin eksklusiivisten annosten pipertely. Kaikkein nautinnollisinta on tehdä joku todella tavallinen ruoka, jota viilaa omaan persoonaan ja mieltymyksiin sopivaksi yllättävällä raaka-aineella tai mausteella.

Tänä iltana aion syödä ihan tavallista ruokaa, vieläpä pakastimesta sulatettua. Entraan kana-pähkinäwokkia tuoreilla vihanneksilla ja chilillä, katan annoksen kauniisti. Tavallinen elämä maistuu hyvältä.

Et sitten yhtään imelämpää loppulausetta keksinyt.

 

 

 

 

11 kommenttia

  1. Oikein hyvä kirjoitus! Kai tuo on jotain pula-ajalta peräisin olevaa ajattelua, että kaikki on syötävä, mitä eteen tuodaan. Eihän sitä tiedä, jos se ruoka vaikka loppuu huomenna…

    • Mielestäni parempi fraasi olisi vaikka ”vaatimatontakin ruokaa pitää joskus syödä”. Tai yksinkertaista, nopeasti tehtyä. Mielestäni pelkät keitetyt perunatkin voivat olla älyttömän hyviä. Tai ruisleipä voin kanssa. Tai opiskeluaikojeni suosikki, makaroonimössö. Paljon sipulia ja valkosipulia, hyvin maustettua jauhelihaa ja ämpärillinen makaroonia, nautitaan runsaan ketsupin kera. En nyt ihan joka päivä söisi teekkarityyliin, mutta mainiota lohturuokaa silloin tällöin.

  2. Härkätele

    Hyvin sanottu. Tai siis kirjoitettu.

    Kerropa oi ruokaguru, mistä Nääsmansessa saa sellaista kunnollista oikeaa ruislimppua? Siis sellaista missä ei olisi kaikkea mahdollista lisäshitiä seassa, vaan lähinnä ruisjauho, vesi, suola (hiiva) -osastoa. Ei löydy ainakaan marketeista, enkä ole hallissakaan törmännyt sellaiseen. Lappeenrannassa myytiin sellaista kuin Pullin ruisleipä, joka oli jotakuinkin täydellistä, etenkin tuoreena ja oikean voin kanssa.

    • Hmm, ruislimpusta en ole ihan varma. Mulle tulee mieleen sellainen limppupaketti, jossa on sininen etiketti, mutta en muista valmistajan nimeä.

      Mutta jos ruisleipä kelpaa, osaan antaa heti pari vinkkiä. Aallon ruisleipä, jota saa sekä S- että K-ryhmän kaupoista ja Stockalta, ja tietenkin Aallon omasta myymälästä esim. hallista, on juuri tuollaista puhdasta tavaraa. Ei muita valmistusaineita kuin vesi, hiiva, jauhot ja suola. Ei ole pilattu lisäaineilla. Leipä nimittäin kuivahtaa aika nopeasti, mikä tekee siitä toisaalta herkullista paksun voikerroksen kanssa, toisaalta hankalan leikata. Kyseinen rakas leipä tunnetaankin tässä taloudessa kolmannesta käyttöpäivästä eteenpäin nimellä ”se saatanan kivikova myllynkivi, tuu nyt perkele halkaseen tää mulle”.

      Tammelasta Aitoleivän kahvilasta saa vähintään yhtä hyvää ruisleipää. Tämä on suorastaan jumalaista. Mies ostaa melkein kaikki leipämme koiranulkoilutuslenkeillään Aitoleivästä. Vähän ennen kahvilan sulkemisaikaa, noin klo 17…18, leipää saa myös hyvällä alennuksella.

  3. Elämä on tässä ja nyt. (vielä astetta imelämpi loppulause…) 😀

    • Ja täällähän niitä piisaa: http://fi.wikiquote.org/wiki/Paulo_Coelho

      Oma suosikkini taitaa olla ” Joskus elämän virran juoksua ei voi pysäyttää. ”

      Ai ihanko totta, että ei voi pysäyttää? Mä haluan kans miljonääriksi itsestäänselvyyksiä jauhamalla. Joskus maanantain jälkeen on vain annettava tiistain tulla. Kun kakattaa, on mentävä vessaan. Kissa ei ole koira jne.

      Ja tohon käteen taaloja kiitos! Luentopalkkioihin lisään alv:n ja matkakulut 😀

  4. Olipa mainio kirjoitus. Pääni sisällä sama ajatus, mutta julkituominen hiton vaikeaa. Onneksi on niitä, jotka osaavat pukea ajatukset sanoiksi.

    Koin valaistumisen lounasruuan osalta helmikuussa kun löysin lähes täydellisen lounaspaikan. (mikään ei ole täydellistä, aina voi parantaa)
    Syödessäni ylikypsää härkää chimichurrin kanssa (hintaan 8.80, sis. salaatin, keiton jälkkärin ja kahvin) tajusin että miksi ihmeessä ole syönyt _ikinä_ keskinkertaista lounasruokaa monessa paikassa? Mautonta lihamössöä, ylikypsää lohta (yök), nahistuneita salaatinlehtiä salaatissa jne jne.

    Lounasruuankin voi tehdä hyvin, tässä tapauksessa annostarjoilu tekee ruuasta hyvän. Montako kertaa olen ratsannut Nanda Devin tai PikkuPandan buffetin? Välillä nekin ovat vaihtelua, mutta buffetin ongelma minulle on ylensyönti. Yritä siinä sitten loppupäivä tehdä töitä kun vatsa vaatii kaiken verenkierron että ruoka sulaisi.

    Nykyään ei tule ylensyötyä lounaalla ja ruoka on hyvänmakuista ja lounaan jälkeen on parempi mieli.

    • Lounasbuffetin idea on hirveän kiva, mutta käytännössä juuri tuo ylensyönti tekee niissä asioimisesta mahdotonta. Mä en voi syödä lounasaikaan kovin raskaasti, jos haluan pysyä hereillä loppupäivän.

      Joidenkin mielestä tuo annoskoko on kuitenkin yhtä kuin hyvä ruoka. Työskennellessäni Siperiassa kävin usein lounaalla La Famigliassa. Annoskoko oli juuri passeli, koska ruoka oli kuitenkin aika rasvaista ja tuhtia pastaa ja risottoa. Siihen kevyt alkusalaatti ja leivänpala, juuri sopivan kokoinen lounas. Kehuin paikan tatti-rosmariinirisottoa joskus kaverilleni (mies), joka valitteli, että ”ei halua maksaa niin paljon piperrysannoksesta, kun Siperian lounasruokalasta sai samalla rahalla sekä keittoa että kuivahtanutta pizzaa että lohikiusausta että ruokaisaa salaattia että leipää että jälkiruoan jne.”

    • Ja hei ilmiannapa tuo täydellinen lounaspaikka minullekin! 🙂

  5. Pahoittelen, että kesti. Luin taas pitkästä aikaa blogia. Tahti tuntuu olevan kerran kuussa.
    Tuli mieleen että taisin jotain viimeksi lukiessani kommentoida.

    Paikka on Tom&Crill, Suvantokatu 2. Mukavasti piilossa ränsistyneessä talossa Ratinan suvantoon mentäessä. Paikka ei ole sisustuksella komistettu, mutta se ruoka on pääasia.
    Maista Tomin tekemää ”salsaa” salaattibuffetissa, on hyvää.

    Lounaslista taitaa olla vain FB:ssa. Lähes kaikki taitaa olla itse tehtyä, en ole kyllä maistanut kertaakaan mitään valmista. Tällä viikolla oli tosin mustaamakkaraa. Eka kerta kun törmäsin tuollaiseen valmiiseen ruokaan. Olin yllättynyt. Perjantaisin tarjolla täytekakkua 🙂

    https://www.facebook.com/pages/TomCrill/218884218181344

    Niinkuin kaverini sanoi, ”hidden gem of Tampere”.

    • Muistelen kuulleeni tästä ”salapaikasta” ennenkin kehuja. Pitääkin tsekata, ihan jo tuon salaperäisyyden vuoksi. Kiitos vinkistä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*