Perheloma Tukholmassa: muumihytissä Junibackenin satumaailmaan

Marraskuun lopussa vietimme kaivatun miniloman. Lähdimme sukulaispoppoolla pariksi päiväksi Tukholmaan, sillä lastenkulttuurikeskus Junibackenissa on muumien oma teemahuone tammikuuhun 2017 asti.

Tyttäremme on monen muun 3-vuotiaan tavoin hulluna muumeihin, joten päätimme pyhittää risteilyn lapsille ja näille valkoisille patukoille.

Seilasimme toisen matkan Silja Serenadella ja toisen Symphonylla. Molemmissa laivoissa on muutama muumiteeman mukaisesti koristeltu perhehytti.

Hyttejä varataan seurueille, joissa on vähintään yksi lapsi ja kaksi aikuista. Enimmillään hyttiin mahtuu kuusi henkilöä. Suosittelen muumihyttiä kuitenkin maksimissaan neljälle matkustajalle. 14 neliön huone on sen verran pieni, että en todellakaan tiedä, miten koko kuuden hengen seurueemme olisi mahtunut sinne – saati sitten vaunujen kanssa.

Silja Line muumihytti

Silja Line muumihytti

En muista hytin tarkkaa hintaa, enkä löytänyt sitä nyt näppärästi Siljan sivuilta. Useamman satasen muumihytti kuitenkin maksoi, ja mietin kovasti, oliko se hintansa arvoinen. Hytin seinät on siis koristeltu muumimaalauksilla, verhot muistuttavat Muumimamman esiliinaa ja minibaarissa on lapsille Muumi-kuohujuomaa.

Olisin kaivannut vielä jotain vau-elementtiä, mutta likka oli aivan pähkinöinä kaikesta. Oli kuulemma maailman siisteintä nukkua sängyssä, jonka vieressä oli Pikku-Myyn kuva.

Muumihytistä on myös riittänyt kovasti juttua jälkikäteen. Se sai minut miettimään, että niin. Olivathan jojot, trollit ja muu muovikrääsä minunkin mielestäni lapsena maailman upeimpia, vaikka vanhempieni mielestä tavarat olivat käsittämätöntä rahanhukkaa.

Jos perheessä on kovan luokan muumifaneja, hytti voi siis olla joka satasen arvoinen. Jos yksi hemmetin piirros seinässä innostaa lapsen tällaiseen tanssahteluun, vanhemman kannattaa pitää mölyt mahassaan ja nauttia pikkuihmisen ilosta.

Silja Line muumihytti

Silja Line muumihytti

Silja Line muumihytti

Viime vuoden Tukholman-reissullamme illastimme menomatkalla fine dining -ravintola Bon Vivantissa ja paluumatkalla buffetissa. Tällä kertaa valitsimme kuitenkin italialaistyylisen perheravintola Tavolàtan. Seurueessamme oli yksi puolivuotias herra, jonka kärsivällisyys ei riitä vielä tuntikausien illalliseen, vaikka plikka olisikin jaksanut kännykän aakkospelin ja puuhavihon voimalla. Tavolàta on myös rauhallisempi vaihtoehto kuin buffet, ja tähän ravintolaan mahtuu kätevästi vaunujen kanssa.

Anoppini muisteli, että Tavolàtan tarjonta oli pari vuotta sitten hiukan eineshenkistä, mutta nyt sekä meno- että paluumatkan illalliset yllättivät positiivisesti.

Kiinnitin huomiota jo alkupaloina nautittuun oliiviöljyyn, sormisuolaan ja oliiveihin. Öljy oli todella tuoretta, vihreää ja kipristeli ihanasti suussa. Oliivit olivat napakoita ja kivellisiä, eivät öljyssä lilluvia halpiksia.

Menomatkalla testasimme leikkelevalikoiman (14 e) ja paluumatkalla jaoimme alkupalaksi parmesaani-tryffelirisoton (puolikas annos 13,5 e, kokonainen 22 e). Leikkelelautanen pikkusuolaisineen oli todella runsas ja lihat hyviä.

Harmikseni risotto ei ollut samanlainen nappisuoritus. Suolaa, juustoa ja happoja oli liian vähän. Koostumus oli mukavan notkea, mutta näin mauttomana risotto muistutti turhan paljon riisipuuroa.

Silja Line ravintola Tavolata arvostelu
Silja Line ravintola Tavolata arvostelu

Pääruoaksi maistelimme menomatkalla munakoiso-tomaattivuokaa (20 e) ja kanaa saltimbocca salviakastikkeen ja pinaatin kera (25 e). Tosin menomatkalla tilasimme toiseksi pääruoaksi kalaa, mutta tarjoilija oli kai kuullut, että pyysimme kanaa. Emme kuitenkaan jaksaneet valittaa mokasta, sillä kana-annos näytti hyvältä ja olimme nälkäisiä.

Typykkä halusi pastaa kermaisen hummerikastikkeen ja fenkolin kera, ja tilasimme hänelle pienen annoksen (pieni 16,50 e, kokonainen 25 e). Menomatkalla ravintolassa ei ollut mitään erillistä lasten buffetia, mutta menun annoksia tarjoiltiin lapsille puolikkaina annoksina.

Paluumatkalla Tavolàtassa oli myös lasten buffet. Kun muksu oli nähnyt lihapullat ja jälkiruokapöydän jäätelöt, oli turha kysellä, mitä hän haluaisi syödä. Buffetin lämpimät ruoat olivat hiukan kuivahtaneita, mutta lasten salaattipöytä oli monipuolinen.

Paluumatkalla söimme sitten nieriääkin friteeratun kukkakaalin kera (25 e). Rohkaistuimme kokeilemaan myös paistettua vasikanmaksaa balsamicokastikkeen ja karalimellisoudun sipulin kanssa (25 e), vaikka jännitimmekin maksan kypsyyttä.

Pisteet siitä, että lähes kaikkien ruokien kypsyys oli erinomainen. Broileri oli poikkeuksellisen mehevää ja hienosti paistettua. Myös maksa oli tehty just eikä melkein. Olen saanut monta kertaa paljon kalliimpaa maksaa ylikypsäksi käristettynä.

Ainoastaan nieriän nahka olisi kaivannut rapeutta. Nyt irrottelimme pehmeähkön nahan kalasta pois. Nieriä olisi kaivannut myös voimakkaampia lisukkeita. Friteerattu kukkakaali oli todella mietoa, ja annos huusi suolaa ja sävyjä. Maksa-annoksessa suolaisen ja makean liitto onnistui paremmin.

Suosikkejamme olivat hekumallisen maukas hummeripasta, jota paha äiti napsi lapsen lautaselta. Jälkikasvu tosin piti puolensa napakasti, kuten kuvista näkyy. Pasta oli paistettu täydellisen al denteksi, ja kastike oli niin hyvää, että sivelin loput leivälle.

Myös moussaka-tyylinen munakoisovuoka oli mehevää ja hyvin maustettua. Viinilistaltakin löytyi ihan kiinnostavaa maisteltavaa, ja anopin tilaama salviajäätelö (8 e) oli rohkean yrttinen. Tavolàta siis ylitti odotukset ollakseen perheravintola.

Palvelu oli mukavaa molemmilla kerroilla. Saimme hyvän pöydän, jossa oli helppo olla lasten kanssa, mutta vaunumme eivät olleet muiden tiellä. Laivojen ravintolat ovatkin joustavuutensa ansiosta hyviä paikkoja, joissa voi harjoitella ulkona syömistä lasten kanssa tuntematta itseään häiritseväksi kakkosluokan kansalaiseksi.

Silja Line ravintola Tavolata arvostelu

Ravintola La Tavlota Silja Line arvostelu

tavolata_hummeripasta

tavolata_hummeripasta2

tavolata_jalkiruoka

Tukholmaan päästyämme kippasimme tavarat hotelli Scandic Ariadneen, joka sijaitsee Silja Linen terminaalin lähellä. Ariadne on perustason ketjuhotelli, eikä miljöö ole kovin ihmeellinen, sillä lähellä ei ole kauheasti palveluita, saati sitten kiinnostavia ravintoloita.

Ariadne on kuitenkin logistiikan kannalta kätevä hotelli. Tavarat saa nopeasti laivasta hotelliin ja takaisin, ja niin metro, bussi kuin ratikkakin kulkevat vierestä.

Menimme Ariadnesta bussilla Junibackeniin. En oikein tiennyt, mitä odottaa, koska eräs kaveripariskuntamme kertoi, että Junibackenissa on aika kaoottista. En sitten tiedä, olimmeko hyvänä päivänä liikkeellä, mutta Junibacken oli meille ihana kokemus.

Lapsia oli toki paljon, mutta tungos ei ollut mielestäni ahdistava – ja sanon tämän ihmisenä, joka ahdistuu ryysiksessä ja melussa todella herkästi.

Junibackenin huoneet on sisustettu Astrid Lindgrenin satujen mukaisesti. Täältä löytyy esimerkiksi Katto Kassisen talo ja Peppi Pitkätossun Huvikumpu.

Kaikkein parasta paikassa on se, että lapset saavat kiipeillä, lasketella ja leikkiä sydämensä kyllyydestä. Kaikkeen saa koskea, kaupassa on kassakone ja verstaassa työkaluja. Pitkätossun talon katolta voi laskea alas liukumäkeä pitkin, ja kaikkialla on salakoloja, kurkistusluukkuja ja portaita.

Junibacken arvostelu

Junibacken kokemus

Junibackenissa lapset liikkuvat ja touhuavat. Sitä oli ihana katsella, ja intouduin änkeytymään itsekin kaiken maailman minimökkeihin ja paatteihin.

Juostessani Peppi Pitkätossun talosta Muumilaaksoon mietin, miten ihmeessä Suomessa ei ole vastaavaa paikkaa? Muumimaailma on onneksi jo petrannut toiminnallisuudessa. Kun Muumimaailma avattiin 90-luvulla minun ollessani koululainen, se oli kuin museo, jossa sai katsoa, mutta ei koskea. Muumitalo oli täynnä vitriinejä ja köysiä, joiden sisäpuolella oleviin tavaroihin ei saanut kajota.

Vielä enemmän ihmettelen kotikaupunkini Tampereen tylsiä Muumi-museoita. Pääkirjasto Metson kellarissa ollut Muumilaakso oli hämäryydessään tunnelmallinen, mutta eipä sielläkään lapsille ollut juurikaan tekemistä, vain kosketuksilta varjeltua katseltavaa.

Nyt Muumilaaksoa ollaan siirtämässä Tampere-taloon. Toivon kovasti, että lapsille olisi tarjolla muutakin kuin Tove Janssonin alkuperäisiä grafiikoita. Niiden katselu on ehkä kiinnostavaa meille aikuisille, mutta taaperot ja koululaiset haluavat olla mukana satumaailmassa, paistaa lettuja leikkinuotiolla ja hypätä uimahuoneen laiturilta veneeseen.

Muumilaakso tarjoaa valtavan paljon taikaa ja mahdollisuuksia touhuiluun ja liikkumiseen. Miksi näitä mahdollisuuksia on hyödynnetty Suomessa niin kehnosti?

ruotsi_junibacken3

Junibackenin huikein kokemus oli satujuna. Yhteen huoneeseen on rakennettu Lindgrenin satumaailmojen halki kiemurteleva junarata. Kertojanääni, jonka saa myös suomeksi, johdattaa vaunun Vaahteramäkeen, Katto Kassisen kotiin ja Ronja Ryövärintyttären metsään.

Yht´äkkiä junavaunu nousee ilmaan. Sieltä käsin matkalaiset pääsevät ihastelemaan Tukholman kattoja, joiden yläpuolella Katto Kassinen pörrää. Lopuksi kyynelhanat aukeavat, kun siirrytään Leijonamielen veljesten tarinaan.

Junamatka oli niin koskettava ja pienoismallit niin upeasti tehtyjä, että me aikuiset nyyhkytimme liikutuksesta. Kolmivuotias on onneksi vielä niin pieni, ettei hän tajunnut Veljeni Leijonamielen surullisen kaunista tarinaa. Satujunastakin on kuitenkin juteltu kovasti jälkeenpäin.

Ruotsalaiset tekevät tämänkin niin paljon paremmin. Ne duunaavat lapsille ihan oikean lentävän junan, mutta suomalaiset panevat kellastuneita papereita lasin taakse ja pyörittävät korkeintaan jotain aktivoivaa videoinstallaatiota pimennetyssä huoneessa. Blaah. Ei kun hei sori, onhan Vantaallekin tulossa se Jurase Park! Sieltä saa kuulemma kierrepullan euron alennuksella, jos ostaa Jurase Parkin osakkeita.

Tai jotain.

ruotsi_junibacken6

Junibacken kokemus

Pari tuntia telmittyämme kävimme tankkaamassa Junibackenin ravintolassa. Huvipuistojen ravintolat ovat yleensä kaoottisia, likaisia ja ylihintaisia. Junibacken oli tässäkin miellyttävä poikkeus.

Tarjolla oli niin keittoa, lihapullia, salaatteja kuin lettujakin. Katkarapuleipiä rakastavat aikuisetkin löysivät itselleen valtavan rapu- ja majoneesikeon kohtuuhintaan. Omnomnomnom.

Muumimaailman ja Särkänniemen kotiruokaravintoloihin verrattuna Junibacken oli siis parempi. Ympäristö oli siistimpi, ruoka parempaa ja halvempaa.

Junibacken ravintola arvostelu kokemus

Junibackenin jälkeen pyörähdimme vielä keskustassa katsomassa NK:n jouluikkunaa. Siinä missä Helsingin ja Tampereen Stockalla ja Sokoksella on yksi isompi jouluikkuna, NK:llä niitä on lähemmäs kymmenen. Viime vuonna jokainen ikkuna oli somistettu eri vuosikymmenen tyylin mukaisesti.

Tänä vuonna teemana oli yleisemmin joulu, mutta toteutus ei ollut piiruakaan laiskempi. Ikkunoissa oli lumiukkoja, tonttuja, nukkeja, pupuja ja oravia. Liikkuvia, soivia ja laulavia kuvaelmia, joiden ääreen ihmiset jonottivat.

Jouluikkunat ovat NK:ssä tietääkseni uuteenvuoteen asti, joten jos suuntaan seuraavan parin viikon sisään Tukholmaan, älä missaa näitä.

NK_n jouluikkuna
NK:n jouluikkuna

NK:n jouluikkuna

Reissu sai pienen ikävän käänteen, sillä tyttö alkoi yskiä Junibackenissa. Yöllä hänelle nousi kova kuume, joka laski onneksi aamuun mennessä. Pikkukaveri oli kuitenkin sen verran väsynyt ja yskäinen, että kaupunkiturneet jäivät nyt tekemättä.

Söimme illallista hotellin ravintolassa, joka ei ollut kovin kummoinen. À la carte -listaa ei jostain syystä tarjoiltu tuona iltana. Vaihtoehdot olivat kanttiinimainen buffet ja bistrolistan burgerit ja pihvit.

Hampurilainen oli aika kallis siihen nähden, että ranskalaiset olivat pakastekamaa ja pihvi kaukana mediumista. Onneksi paluumatkalla Tavolàta oli taas mukava kokemus.

Kuivat pihvit ja köhät eivät myöskään latistaneet reissuamme. Muumilaivasta, lentävästä junasta ja Pikku-Myyn diskosta intoillaan edelleen, ja jouluristeilystä taitaa olla muodostumassa jo perinne.

Kokemus oli itsellenikin niin liikuttava ja mukava, etten jäänyt harmittelemaan sitä, että Tukholman keskustan hipster-mestat jäivät väliin. Niiden aika on taas joskus. Välillä on kuitenkin hauskempaa livahtaa puun sisään koverrettuun salamajaan ja soittaa banaanipuhelimella hattivateille.

 

7 kommenttia

  1. Muumihytin hinnassa ei ole tavalliseen vastaavaan perhehyttiin verrattuna yhtään ”Muumi-extraa”. Sama hinta molemmilla. Suosittelen Commodore-luokkaa kuitenkin.

    • Ok. Olen yleensä varannut ikkunallisen pikkuhytin, enkä ole kauheasti tutkaillut noiden hyttien hintoja. Aikaisemmin minulle oli aika samantekevää, millainen hytti oli, mutta nyt lapsen kassa matkustaessa on kivaa, että tilaa on enemmän. Ja vaunujen tai rattaisen kanssa isompi hytti on ehdoton. Jouduimme säätämään aika tavalla, että saimme vauvamatkalaisen kärryt toiseen hyttiin.

  2. Mielenkiintoinen kirjoitus. Junibacken vaikuttaa loistavalta paikalta viedä ipana..pitääpä painaa mieleen.

    Samaa mieltä että Särkänniemen ravintoloilla olisi kokonaisuudessaan paljon petrattavaa.. Midhillkin oli massiivinen pettymys hintaansa nähden varsinkin kun Tampereella on aika hyvä hamppari tarjonta nykyään.
    Lasketaanko Näsinneula tähän? Siinä on kyllä mahtava ravintola ja edeleen kaupunkin top vitosessa jos multa kysytään.

    • Onko se Midhill siis vielä Särkässä? Lintsiltähän se lopetettiin, eikä se tunnu olleen mikään suksee Tampereellakaan. Ruoka oli tosi kallista palvelun hitauteen nähden, ja annokset olivat myös ihan kylmiä, kun saimme ne. Ympäristö oli mielestäni levoton ja aika sotkuinen. Junibackenissa pöytiä blokattiin tehokkaammin ja tilaakin oli enemmän, joten sitä muru- ja sosekaaosta ei ehtinyt muodostua samalla tahdilla. Lisäksi valtavalla katkarapukeolla päällystetty voileipä maksoi 8 euroa, ja siitä riitti siis ihan hyvin kokonaiseksi lounaaksi.

    • Ja Näsinneula on siis minunkin mielestäni hyvä rafla. Tosin en ole koskaan käynyt siellä huvipuistoreissun yhteydessä, vaan aina iltaisin.

  3. Oli Midhill ainakin vielä kuluvana kesänä särkässä.. Näyttäis olevan ainoa Midhill joka on vielä paikallaan.. sinänsä yllättävää että näinkin pitkään on pysynyt kun ei nyt ihan mielettömältä sukseelta vaikuta tosiaan. Lähinnä jäi mieleen just toi palvelun hitaus, korkea hinta ja jotenkin mauton ruoka.. ranskikset oli kyllä ihan jees.

    Junibacken vaikuttaa todella mukavalta.. Naantalin Muumimaailmasta ei oo kokemusta mutta se metson Muumilaakso oli kyllä lapsen silmin aika iloton ja kuiva paikka.. vaikka tietysti Tove Janssonin hieno taide ansaitsee tulla näytille niin kyllä nyt perhana Muumilaaksossa pitäis olla lapsille tekemistä.

    • Kävin edelliskesänä ensimmäistä kertaa Muumimaailmassa Naantalissa oman lapsuuteni jälkeen. Nykyään Muumitalossa, paloasemalla ja Hemulin talossa saa onneksi koskea tavaroihin. Lisäksi vieressä on joku seikkailusaari, Tyrky, Hyrsky tms., jossa on lapsille vissiin kaikenmoista temppurataa ja muuta. Nyt Muumimaailman hahmot myös ottivat lapsiin ihan eri tavalla kontaktia kuin minun lapsuudessani. Vanhemmat saivat huilihetken, kun Tuutikki alkoi tehdä jotain palapeliä naperon kanssa. 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*