Tammelan Pussy Cat lopettaa???!!!

Ollessani tänään ostoksilla Tammelassa huomasin, että kaupunginosan ainoa ja yksi Tampereen kuuluisimmista erotiikkaravintoloista näyttää suljetulta. Siis lopullisesti. Pussy Catin tyttöteippaukset – jotka taisivat enemmän huvittaa  kuin innostaa suurinta osaa ohikulkijoista – on raaputettu irti.

Voihan syy toki olla sekin, että ravintoloitsija on vihdoinkin havahtunut todellisuuteen ja päättänyt uusia paikan ulkoasua. Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte asiasta enemmän – ja kehtaatte tunnustaa sen julkisesti.

Tammela on jännä kaupunginosa, ja Pussy Cat on ollut yksi syy alueen omaleimaiseen ilmeeseen. Emil Aaltosen puiston ympäristössä on laadukkaita pikkuputiikkeja, vehreyttä, vanhoja taloja ja iso lasten leikkipuisto. Tammelantori ja sen lähikorttelit taas ovat aikamatka suomalaisen arkkitehtuurin häpeällisiin vuosiin. Toria ympäröivät kenkälaatikkotalot ja sottaisen näköiset liiketilat. Kauneus ja ankeus kulkevat käsi kädessä halki koko Tammelan. 70-luvun kerrostalojen väliin on sinne tänne jäänyt vanhoja kivi- ja puutaloja. Puistokadun varrella on tarjolla niin etnistä ruokaa, vintagea, erikoiskahveja kuin halpoja mattojakin. Tammelaan tullaan flaneeraamaan ja ördäämään. Puistossa viettävät kesällä aikaansa juopot, narkkarit, vanhukset, perheet ja skumppapiknikillä olevat hipsterit.

Pussy Cat on edustanut Tammelan rähjäistä ja mautonta puolta. Tissibaari on jöpöttänyt itsepintaisesti vuodesta toiseen kaupunginosan paraatipaikalla. Jos baari on lopettamassa, on mielenkiintoista nähdä, mitä sen tilalle tulee. Ja jos kyse on vain teippausten uusimisesta, odotan uutta ilmettä lähes yhtä suurella mielenkiinnolla. Ei se nyt ihan yhdentekevää ole, millaiset daisarit sitä ohittaa matkalla ruokakauppaan.

Kuultuani, että Hans Välimäki perustaa Tampereelle ravintolan, aloin heti miettiä, minne. Hämeenkadun loppupäässä, entisen El Toron paikalla on tyhjä liiketila ravintolalle. Paikkaan piti tulla aasialainen ravintola, mutta omistajalla oli kai jotain tekemistä ihmiskaupan kanssa tai häntä epäiltiin siitä, ja toiminta loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan.

Olisi aika villi ajatus, jos Välimäen ravintola tulisi Pussy Catin tilalle. Tämä on vain hyvin epävarmaa spekulaatiota. Todennäköisesti ei tule. Koko talo on niin ruma, että Välimäki tuskin suostuisi perustamaan ravintolaansa siihen. Sydämestä vihlaisi, kun selailin joskus Salhojankadun Pubissa Tammelan historiaa käsittelevää kirjaa. Kirjassa oli kuva upeasta jugendtalosta, joka nykyisen rakennuksen paikalla on ollut. Sitten tuli grynderien kulta-aika, ja piparkakkutalon tilalle jyrättiin tasakattoinen pönttö. Talossa on nykyään K-kauppa ja hippien tunnekeskus Lumpeenkukka, jonka ikkunat ovat tammelalaiseen tyyliin, hmmm, hyvin persoonalliset.

EDIT: Postauksen julkaisemisen jälkeen sain pariltakin taholta vahvistuksen Pussy Catin lopettamisesta. Ovessa oli kuulemma ollut pari viikkoa sitten lappu, jossa lopettamisen syyksi kerrottiin konkurssi. Samassa lapussa oli ystävällisesti mainittu, missä lähin erotiikkabaari sijaitsee. Hyvä asiakaspalvelua jos mikä.

 

2 Kommenttia

  1. Juu ei tule Välimäen paikka Tammelaan, vaan paikalle tulee venäläinen ravintola Lari. Lisätietoa löytyy paikan facebook-sivulta https://www.facebook.com/LariTampere?ref=stream

    • Kiitos tästä infosta! Eikös Lari aloittanut jossain Iidesrannassa? Paikalla oli muistaakseni muutama Citydeal-tarjous, joista se on jäänyt mieleeni. Mutta tämä kuulostaa äärettömän mielenkiintoiselta. Tammelasta saa parinsadan metrin matkalta pian kiinalaista, texmexiä, hampurilaisia, intialaista, venäläistä, malesialaista ja tietenkin Veijon Kokkitykin lohikeittoa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.