Tampereen keskustan kupeessa on aivan uskomaton aarre, Ahlmanin ammattiopisto. Ahlmanilla voi opiskella vaikkapa kokiksi tai floristiksi, ja tavalliselle tallaajalle se tarjoaa palan autenttista maaseutua. Asuin aivan pienenä Ahlmanin lähellä Veisussa, ja alue oli tuolloin täydellistä landea. Nyt lähikaupunginosat ovat tiivistyneet, mutta Ahlman on oma saarekkeensa automarkettien ja Hervannan valtaväylän takana. Lehmät laiduntavat koulun mailla, maitobaarista voi ostaa oman tilan käsittelemätöntä maitoa ja tilapuodista pirkanmaalaisten lähituottajien ruokaa.
Kävin Ahlmanilla ensimmäistä kertaa vuosiin viime viikonloppuna. Koulu on jo useampana vuotena järjestänyt suositun Läheltä hyvää -lähiruokatapahtuman. Paikalliset pientuottajat kokoontuvat tuolloin Ahlmanille myymään ruokiaan, ja myös tilapuoti, maitobaari ja opiskelijaravintola Kapusta ovat tuolloin auki. Ahlmanilla voi piipahtaa syömässä ja ostoksilla toki muulloinkin, mutta pääsääntöisesti tila palvelee vain arkisin.
Vietimme Ahlmanilla aurinkoisen parituntisen. En tajua, miksi tänne ei ole tullut lähdettyä aikaisemmin, onhan lähellä sentään meidän molempien perheiden lapsuusmaisemia, joita kävimme nytkin fiilistelemässä. Nyt pitää ryhdistäytyä ja selvittää, miten Ahlmanille pääsee näpsäkästi bussilla. Käymme joka viikonloppu jossakin pienellä kaupunkiretkellä, yleensä kävelle tai bussilla, koska koslassa tulee istuttua arkena aivan tarpeeksi. Ahlmanilla oli nyt valtavasti kävijöitä ja koko piha oli autoja täynnä. Paikalla oli onneksi sujuva liikenteenohjaus.
Aluksi suunnittelin, että mää haluan tota ja tota ja tota, juostaan katsomassa kaikki eläimet ja koneet ja tehtävärataja ja hei sit on ihania kukkavihkoja ja ruokaa tuolla ja tuolla. Tajusimme aika nopeasti, että alue on niin suuri ja täynnä tapahtumia, että parin tunnin aikana ei kannata yrittää kahmia kaikkea. Floristi-puolen luomukset jäivät siis tällä kertaa väliin, koska nälkäiset vatsat johdattivat meidät yrttitarhan läpi saman tien ravintola Kapustan buffetiin.
Ehdin kuitenkin ikuistaa tämän huikean kukista, silkkinauhoista ja lasipulloista tehdyn floristien taidonnäytteen. Aloin taas haaveilla ihanasta pitsihuvilasta Käpylässä tai Petsamossa. Siellä minä vain ripustaisin lasipulloja puutarhaamme autuaan tietämättömänä vanhojen peltikattojen kosteusvaurioista, öljylämmityksen kuluista, ruohonleikkuusta ja auraamattomasta pihasta, johon auto juuttuu talvella. Siis eiks kaikki omakotiasujat vaan koristele ja fiilistele koko ajan ja oo niinku kauheen onnellisia. Blogeista olen näin lukenut, ja kaikki, mitä blogeissa kirjoitetaan ja näytetään, on totta.
Lounas noutopöydästä maksaa 9 euroa. Miljöö on aika kouluruokalamainen, mutta ruoka, voihan moro. Harvoinpa sitä tulee kasattua lounaslinjaston muovitarjottimelle näin maukasta apetta. Tarjolla oli kasvis- ja lihamoussakaa, ja testasimme molemmat. Lihaversiossa oli vasikanjauhelihaa ja kasvisruoassa reilusti härkäpapuja. Moussakassa oli hyvin mausteita, runsaasti juustoa ja kasvisannoksessa kerrankin riittävästi proteiinia.
Alkusalaatti oli kaukana tympeistä raasteista ja raaoista tomaattilohkoista. Kreikkalaisessa salaatissa oli paljon punasipulia ja yrttejä sekä Ahlmanin omaa fetaa- ei kun siis kreikkalaistyyppistä salaattijuustoa. Direktiivit ja silleen. Myös leivät olivat mahtavia. Oli makeaa saaristolaisleipää ja juuri uunista tullutta hiivaleipää, johon oikea voi suli silmissä. Annokseen kuului myös kahvi tai tee sekä marjakiisseli kermavaahdon kera.
Ihmiset: käykää täällä lounaalla! Ensi viikolla listalla on esimerkiksi munakoisopastaa, gulassia ja pinaattilettuja bechamel-kastikkeen kera. Tarjolla on aina sekä liha- että kasvisvaihtoehto. Alle 2-vuotiaat syövät 2 eurolla, 2-12-vuotiaat hintaan 4,50 euroa. Ravintola palvelee maanantaista perjantaihin kello 11-13.
Lounaan jälkeen päätimme pyörähtää tilapuodissa ja tsekata pihalla olleet ruokakojut. Tilapuodissa oli melkoinen ruuhka, mutta suomalaiset jonottivat kerrankin nätisti, eikä yksikään munatiu pudonnut lattialle. Täältä löytyy lista tilapuodintuottajista. Kaupasta löytää peruselintarvikkeita leivonnaisista lihaan, muniin, maitotuotteisiin ja kasviksiin sekä muutamia mausteita ja säilykkeitä. Ostokset voi maksaa sekä käteisellä että kortilla.
Ostoskoriimme päätyi lopulta savustettu nieriä, ruisleipää, Ahlmanin omia juustoja ja karitsaa. Kaivelimme kotona jääkaappia, ja löysimme oliivi- ja kaprispurkin jämät, joista syntyi aikas kiva herkkulautanen. Pidin Ahlmanin savujuustosta, mutta kermajuusto oli harmikseni tosi mauton, se oli lähinnä vain rasvainen. Sinihomejuusto taas oli niin vahva, että vesi melkein valui silmistä, joten molempien juustojen jämät menivät ruoanlaittoon. Karitsaleike sen sijaan oli ihanaa ja nieriä tuoretta.
Päädyimme seuraavanakin päivänä lähiruoan pariin, tosin vahingossa. Tarkoituksena oli esitellä Tampereen maisemia tyttärelle ensimmäistä kertaa Pyynikin näkötornista ja haukata munkit. Näkötornin pihaan oli parkkeerattu Iloisen pojan kauppa-auto. Pasi ja Anna Tannisen kipparoima auto kiertää ympäri Pirkanmaata ja myy paikallisten tuottajien ruokia.
Pieneen autoon on saatu mahdutettua vaikka mitä laajasta olutvalikoimasta lähtien. Tällä kertaa mukaan tarttui vain pari Pyynikin panimon olutta ja makeita herneitä. Pitää seurata Iloisen pojan aikataulua ja lähteä joskus isommille ostoksille. Pasi on tosi hauska mies ja kertoo auliisti valikoimasta, joten kannattaa uskaltautua juttusille. Auto kiertää todella perusteellisesti niin pikkukylien toreilla kuin Tammelantorin kaltaisilla markkinapaikoilla. Kauppa-autossa voi tehdä kunnon ruokaostokset, sillä myynnissä on liha- ja maitotuotteita, munia, juustoja, erilaisia jauhoja ja leseitä sekä makeisia, vaikka mitä.
Viikonlopusta tuli monella tapaa nostalginen olo. Kauppa- ja kirjastoautot kuuluivat omaan lapsuuteeni, ja voi että niiden tuloa odottettiinkin. Kävimme Ahlmanilla katsomassa myös ensimmäistä lapsuudenkotiani Veisunkadulla. Kävin jopa nuuhkimassa talon kellaria ja kurkkasin saunaan. Tuli hyvä ja haikea olo. Olin todella pieni, kun asuimme Veisussa, mutta tuoksut ovat jääneet mieleen, viinimarjapensaat ja löylyjen höyry kellarin betonilattiaa vasten.
Ja kyllä sinne tornille kannatti lähteä muutenkin, vaikka oikutteleva vanha hissidaami tuokin nousuun aina oman jännitysmomenttinsa. Tässä siis Tampereen keskustan kuuluisa levoton ja meluisa betonihelvetti. Kyllä ei ole hyvä paikka ihmisen elää.
