Herranjumala, täällähän on hotelli täynnä viinaa! En vain voinut mitään intuitiiviselle reaktiolleni saavuttuani hotelli Vaakunaan Norex Spiritsin syyskauden avaukseen. Se on se ikuisen opiskelijan geeni, joka saa aistini valpastumaan, kun haistan etanolin tai opiskelijakuppilan paninit. Tilaisuudessa oli mahdollisuus tutustua lähes parinkymmenen tuottajan viineihin. Lisäksi kaksi viinitaloa järjesti tastingin ja luennon omasta tilastaan. Ilmoittauduin sekä katalonialaisen Parés Baltàn että uusiseelantilaisen Vinultran tastingeihin.
Päätin malttaa haluni ja vaiensin viettini. Täällä oltiin oppimassa, ei juomassa. Maistelin päivän aikana toistakymmentä viiniä, mutta alkoholia nautin yhteensä maksimissaan 12 sentin lasillisen. Tämä oli todella hyvä ratkaisu. Tastingit, joissa olen aikaisemmin käyneet, ovat olleet aika pieniä, ja niissä 4-6 sentin viinilasilliset on voinut juoda ilman humaltumista ja aistien turtumista. Aistien tukkoon meneminen nimittäin vaikeuttaa maistelua todella paljon. Jos ilmassa leijailee useiden eri viinien aromeja, ja keho alkaa olla hieman turta ja kuuma, eivät haju- ja makuaisti todellakaan pelaa parhaalla tavalla.
Siispä syljeskelin kiltisti kippoon ja yritin oppia itseäni fiksummilta. Kymmenien viinien megatastingissa aistit varmasti turtuvat väkisinkin, vaikka kuinka sylkisi viinin pois ja yrittäisi huljutella välillä vettä suussaan.
Ensimmäisen luennon ja tastingin piti Fleur McCreen Vinultrasta. Myönnän, että olin hieman skeptinen. Pidän vanhan maailman viineistä, ja mietiskelin, mitä tarjottavaa vuonna 2002 perustetulla tilalla voisi olla. Kaupallinen viinintuotanto alkoi Uudessa-Seelannissa vasta 70-luvun alussa. Sadonkorjuussa ja tuotannossa käytetään pienilläkin tiloilla paljon enemmän koneita kuin Euroopassa, ja olen mieltänyt Uuden-Seelannin viinit aina kaikin puolin teollisiksi ja aika sieluttomiksi.
Fleur on niin suuri persoona ja loistava esiintyjä, että hänen säteilynsä paikkaa sitä, minkä Vinultra menettää historiassa ja hiukan kliinisessä imagossaan. Ja ei se Uuden-Seelannin viinituotanto nyt ihan niin teollistunutta ole kuin olen luullut. Punaviinit kypsytetään ehdottomasti ranskalaisissa tammitynnyreissä, ja tästä ei kuulemma tingitä.
Maistelimme kolme Sauvignon Blancia ja kolme Pinot Noiria. Keskityn nyt valkkareihin, koska sain niistä kaikkein eniten irti. Sauvignon Blanc aukesi minulle kunnolla oikeastaan tässä tastingissa. Maistelimme ensin Insight Sauvignon Blancin, seuraavaksi Little Beautyn ja kolmanneksi Little Beauty Black Editionin.
Insightin tuoksu oli todella voimakkaan persikkainen ja hunajainen. Aluksi tuoksu hurmasi, mutta jossakin vaiheessa se alkoi hieman tökkiä. Aivan kuin hedelmien mehevyys olisi ehtinyt jo ylikypsyyden puolelle. Tuoksussa ja maussa oli kuitenkin myös hauskaa kivisyyttä, ja Fleur kuvasikin aistimusta liuskekivien täyttämäksi joenpohjaksi. Aivan kuin olisin haistanut ja maistanut kosteat kivet, jotka tasapainottivat metisyyttä.
Little Beauty oli mielestäni mineraalisempi, vaikka siinäkin oli pyöreyttä ja makeutta. Hedelmäisyys ei kuitenkaan ollut yhtä ylitsevuotavaa kuin Insightissa, vaan aromista tuli mieleen enemmänkin maissi. Samaa maissia maistoin Black Editionissa, mutta tämä oli kermaisempi ja pyöreämpi, suosikkini kaikista kolmesta. Kaikki viinit sopisivat hyvin hedelmäisten merenherkkujen kaveriksi. Kalavartaita ja mangosalsaa, katkarapuja, basilikaa ja tomaattia eri muodoissa, myös aurinkokuivattuna.
Valkkareiden jälkeen vuorossa oli minulle vaikea rypäle Pinot Noir. Eräs maistelija kuvasi Pinotia hienosti primadonnaksi, joka on vasta puhkeamassa kukkaan. En ole vielä syttynyt tälle kevyelle rypäleelle paria poikkeusta lukuun ottamatta. Mutta syy lienee ihan vain se, että olen ymmärtämätön moukka. Toivottavasti kehityn ja innostun tästäkin rypleestä joskus. Sama kivinen polku pitäisi käydä myös Chardonnayn kanssa, joka herättää minussa aina mielikuvan takakireästä espoolaisrouvasta, joka siemailee viinilasillista Henry Lloydin pikeepaidassa valkoisella kuistillaan. Semmoisella naisella on nariseva ääni, harrastaa Lexingtonin tekstiileitä, kun oikein villiksi heittäytyy.
Maistoimme Insight Pinot Noirin, toisena Little Beautyn ja kolmantena Black Editionin tästäkin rypäleestä. Kanssamaistelijoiden kynät sauhusivat, muistiinpanoissa oli ryhdikkyyttä, tammisuutta, mitäänsanomattomuutta ja mausteisuutta. Samassa tastingissä oli ravintolan C:n Heidi Mäkinen, joka on lyhyen ajan sisällä palkittu sekä Suomen parhaana nuorena sommelierina että ikäluokkansa toiseksi parhaana koko maailmassa. Heidi todennäköisesti erotti viineistä miljoona ja yksi kiinnostavaa ja tärkeää asiaa, mutta itse en tahtonut saada Pinoteista lainkaan kiinni. Iloinen yllätys oli se, että näissä kevyissä viineissä oli mukavasti mausteisuutta, jopa pientä polttelua. Mutta Pinot, sinä ja minä, meillä on niin pitkä tie kuljettavana.
Tasting venähti aikataulusta, ja meille tuli hieman kiire ennen seuraavaa etappia. Ehdin kuitenkin maistella salin puolella pientä välipalaa ja paria portviiniä, jotka kyllä nielin. Ihan sentin vain. Tai kaksi.
Ei puhuta siitä enempää.
Viinitasting käy todellakin työstä, jos samaan aikaan yrittää maistella, kirjoittaa muistiinpanoja, valokuvata, kuunnella muita ja jutella ihmisten kanssa. Vaikka aihe oli nautinnollinen, päivä ei kauheasti eronnut juttukeikasta, jossa yrität pitää koko ajan päätäsi, aikatauluasi, muistiinpanojasi ja kameralaukkuasi kasassa. Luojan kiitos nyt riesana ei ollut toimituksen deadlinea, vaan sain muhistella jutun omassa tahdissani blogiin.
Parés Baltàn tastingin piti Joan Cusiné Carol, jonka perhe on pitänyt pyörittänyt 1790-luvulla perustettua tilaa vuodesta 1978 lähtien. Joan hauskuutti meitä vanhempiensa Suomi-muistoilla. Joanin vanhemmat tekivät aikoinaan häämatkan Suomeen, ja maassamme oli jotain niin maagista, että Joan syntyi tasan yhdeksän kuukauden kuluttua. Joanin vanhemmat olivat säilyttäneet jopa vanhat Viking Linen lippunsa ja risteilymainoksen. He olivat kuvailleet tätä kokemustaan poliittisen korrektisti ”ikimuistoiseksi”.
Harmikseni en ehtinyt jäädä maistelemaan Parés Baltàn viinejä, sillä olin buukannut junaliput etukäteen, ja aika kävi vähiin. Ehdin onneksi kuulla biodynaamisesta viljelystä. Tila on nykyään täysin biodynaaminen, ja Joan selvitti meille luomun ja biodynaamisen eron. Biodynaaminen viljely tähtää myös maaperän puhdistamiseen kemikaaleista, joita viljelyssä käytettiin aikaisemmin. Viinintuotannon lisäksi huomiota kiinnitetään koko biodiversiteettiin. Sadot jäävät joskus pieniksi, koska viljely tapahtuu täysin luonnon ehdoilla ja luonnonmukaisilla menetelmillä. Joanin mukaan pienetkin sadot ovat kuulemma aina laadukkaita.
Parés Baltàn ja Vinultran ottaminen samaan päivään oli mielenkiintoinen yhdistelmä, tilat ovat niin erilaisia. Siksi minua harmittaa edelleenkin, että alkumaljana tarjotun, täysin kuivan Brut Nature Cavan lisäksi en ehtinyt maistella muuta.
Mitä siis opimme tästä? Älä ole loppasuu, vaan yritä oppia ja sylje pönttöön. Pinot Noir on minulle edelleenkin yksi hankala pirulainen, viinien murkkuikäinen. Olen ollut aina huono nuorten kanssa. Sauvignon Blanc sen sijaan, mmmm. Tulipa taas ikävä kesää. Merenrantaa, kalaruokia ja simpukoita, tomaatteja, hedelmiä ja välimerellistä yötä. Kun istuskelet pilkkopimeällä patiolla ja kuuntelet kaskaiden siritystä, viinilasi huurtuu kädessäsi ja kaikki on sillä hetkellä juuri niin kuin pitääkin.
Syksy.
Ei sinua kestä ilman alkoholia.
Pinot noir tuo pirulainen. Mulla ainakin vaati aikaa, vuosia ja maun muuttumisen viinien suhteen ennen kuin rakastuin kyseiseen rypäleeseen.Jotenkin koen, että pinot noir on ennen kaikkea ruokaviini.
Pitäiskö meidän siis järjestää sulle pienoinen pinot noir-tastingin meidän suosikeista
Hei se olisi ihan mahtava idea! Taas tänään vängyin ja vonguin aiheesta, kun pohdittiin, että mikä viini otetaan pizzan kaveriksi. Luulen, että tässä on aika paljolti kyse siitä, että maku- ja hajuaistini ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt. Aloitteleva viininjuoja valitsee mutu-tuntumani mukaan usein vaikka tosi jynkyn ja savuisen punkun, koska se nyt takuulla maistuu jollekin. Mutta sitten, kun kokemusta ja vertailupohjaa alkaa olla enemmän, hienovaraisemmat sävyt alkavat kiehtoa. Ainakin ruoan kanssa mulle on käynyt näin. Rakastan nykyään esim. kesäkurpitsaa, joka opiskeluaikoina oli minulle mauton täytekasvis ruokaan kuin ruokaan.
Varmaan kyse on myös aistien muuttumisesta ajan myötä. Makua niin paljon, että tuntuu viinit kävi mulle ainakin ajan myötä tylsäksi ja yksioikoiseksi. Pinot noir ei ole myöskään helppo rypäle kasvattaa ja niitäkin on monelaisia. Jos ranskalaiset pinot noirit ei vielä uppoa niin kokeile vaikka USA/Chilen pinot noireja. Ne on yleensä hieman mausteisempia ja tammi maistuu niissä myös enemmän.
Palataan s-postilla tastingiin. Kunnon porukka kasaan. Paljon viiniä ja ruokaa+hyvää seuraa kuulostaa aika hyvältä ajanviettotavalta sateisena syksyiltana
Jee, Pinot-tasting, mahtavaa! Mä muistan juoneeni joskus Tiiliholvissa todella ikimuistoisen Pinotin. Sen jälkeen innostuin rypäleestä hetkeksi ja ostin Pinotia usein perjantaiviiniksi, mutta pettymys oli aina kova: tylsä, en saa tästä mitään irti.