Täydellistä piilopaikkaa etsimässä: Juurevan boheemi Runo

Kuten ensimmäisessä piilopaikkapostauksessa kerroinkin, olen tykästynyt kahviloihin, joissa saa siemailla kahvia mummokupeista, ja tarjolla on itse leivottua pullaa. En tiedä, tulisinko näihin paikkoihin, jos etsisin vain täydellistä kahvikupillista. Mutta kun kirjoitan ja teen töitä, ympäristö ja ilmapiiri vaikuttavat todella paljon siihen, mitä saan aikaan. Ehkä vanhanaikainen suodatinkahvi ja voisilmäpulla muistuttavat jostain idyllisestä, ja luovuus virtaa paremmin.

Ehdoton suosikkipaikkani etenkin talvella on Ojakadun ihanassa miljöössä sijaitseva kahvila Runo. Olen alkanut viihtyä siellä erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana. Aluksi naureskelin, että hohhoijaa, en sitten yhtään kliseisempi voisi olla, menen kirjoittelemaan Runoon. Mutta tässä paikassa on taikaa, en ole ainoa, joka on sanonut samaa. Sadepäivinä on mukava kavuta Runon yläkertaan, kuunnella alhaalta kantautuvaa puheensorinaa ja selata kirjoja.

Runo on kahvila, jota joko rakastaa tai vihaa. Siinä missä joku toinen näkee eriparisia huonekaluja, nukkavieruja nalleja ja pölyttyneitä kirjoja, joku toinen näkee ajan patinaa, tunnelmallisuutta ja tarinoita. Minua haastateltiin joskus kivikaudella Keski-Suomalaiseen voitettuani yhden kirjoituskilpailun. Valokuvaaja halusi treffata juuri Runossa, ja asetteli minut ja runoilijaystäväni poseeraamaan portaikkoon kuivatut ruusut käsissämme. Silloin tuli hieman sellainen olo, että voi morjens, voisiko yhtään tekotaiteellisemmaksi mennä.

Mutta tänä talvena Runo pääsi jotenkin varkain ihoni alle. Olen myyty niille kuivatuille ruusuille, keinuhevosille ja aforismeilla koristelluille tapeteille. Odotan jokaista käyntiä innolla, sillä täällä törmää mahtaviin tyyppeihin. En ole edelleenkään ihan varma, ketkä ovat virallista henkilökuntaa, ja ketkä hääräävät fiiliksen mukaan sekä asiakkaan että tarjoilijan roolissa. Runossa pääsee välillä todistamaan kohtauksia, jotka kuvailtuna kuulostavat boheemikliseiltä, mutta todellisina tapahtumina ne ovat riemukkaita.

Tarjolla on hyvä valikoima etenkin makeita leivonnaisia. Suolaisennälkään voi ostaa itse tehtyä piirakkaa ja erilaisia täytettyjä leipiä. Osa leivonnaisista on valmistuotteita, mutta myynnissä on onneksi myös niitä kotiuunin pullia, joita kaipaan.

Runon teetarjonta on mahtava, kirkkaasti kaupungin parhaita ellei paras. Valikoimassa on toistakymmentä teetä, ja muutamia laatuja voi ostaa myös mukaan. Teen lisäksi listalta löytyvät kaikki pakolliset erikoiskahvit.

Kesällä Runo on käytännössä kolmikerroksinen kahvila. Jos yläkerran parvella on liian kuuma, voi kahvinsa nautiskella alakerran salissa tai terassilla. Kahvilan alakerrassa kaikuu aika paljon. Romanttiset salaisuudet kannattaakin supista parvella tai ulkona. Sali ei ole kovin iso, joten vaunuttelijoilla on hellepäivinä varmasti mukavampaa terassilla, jos alakerta on täynnä. Myös koirakaverit ovat tervetulleita Runoon. Viime kerralla bongasin terassilta seuralaiselle tuodun vesikipon.

Kaikkein parasta Runossa on kuitenkin tunnelma. Kahvilassa käy koko ajan tasainen kuhina, vaikka se sijaitsee hieman syrjässä. Saman katon alle mahtuvat niin raksaäijät, tulevaisuuttaan tuskailevat lukiolaiset, ensimmäisten treffien jännittäjät kuin työläppäreiden näprääjätkin. Ja kaikki tuntuvat sopivan tilaan yhtä saumattomasti. Paikassa on samaan aikaan  juurevaa manselaisuutta ja kultturelliutta.

Kahvilan wc on myös oma kokemuksensa. Sinne laskeutuminen tuntuu siltä kuin pääsisi penkomaan vanhan talon varastoa. Jyrkissä portaissa vain kannattaa olla varovainen.

Suosittelen jos:

– Olet teenjuoja. Valikoimassa on erilaisia teelajikkeita niin hyisiin sadepäiviin kuin hellesäähän, kaikenlaisiin tunnelmiin ja makuihin.

– Olet liikkeellä koiran kanssa ja etsit paikkaa, johon voisit pistäytyä kahville nelijalkaisen kanssa.

– Pidät enemmän vanhoista tavaroista kuin uudesta ja kiiltävästä.

– Haluat tavata ihmisiä laidasta laitaan ja etsit maanläheisellä tavalla boheemia tunnelmaa.

– Haluat olla tietokoneella samalla kun kahvittelet. Sekä ala- että yläkerrasta löytyy muutama pistoke, ja etenkin yläkerrassa on viihtyisiä nurkkia, vaikka vanhat tuolit eivät ehkä olekaan ergonomisimmasta päästä.

– Kaipaat lukemista. Runossa on aina vino pino Aamulehtiä sekä iltapäivälehtiä ja tietenkin runokirjoja, joista osa on myynnissä.

 

 

 

8 kommenttia

  1. Runo on varsin idyllinen kahvila, jossa on monet kirjat tullut luettua yläparvella. Kohtaamispaikka, jossa on niin monia muistoja jo lukioajoilta asti. Tätä paikkaa jäin todella kaipaamaan pk-seudulle muutettuani. En vieläkään ole löytänyt täältä samankaltaista ”omaa” kahvilaani.

    • Eräs kaverini sanoi hyvin, että Runo on siitä harvinainen paikka, että se onnistuu olemaan oikeasti henkevä olematta korni.

  2. Pääseekö koirakaverit siis sisälle asti?

    • Pari kertaa parvella nöpöttäessäni olen kuullut alakerrasta sen verran kiivasta karvakuonojen välistä ”keskustelua”, että koiran saa varmasti ottaa sisälle. Uusien määräyksien mukaan koiraystävällisiin kahviloihin saa muistaakseni ottaa lemmikin sisälle, ellei kenelläkään kahvilan asiakkaalla ole mitään sitä vastaan. Tammelassa Kahvilla on erittäin koiraystävällinen paikka. Papu on ollut tervetullut myös Tallipihan kahvilaan, kun muut asiakkaat antoivat siunauksensa.

  3. Mulla meni vähän fiilikset Runoon, kun kerran siellä ollessani otin pullastani puhelimella kuvan (daa) ja lähdin sen jälkeen käymään vessassa. Tällä aikaa oli henkilökunta sanonut mun seuralaiselle, että siellä on kuvaaminen kielletty, etenkin jos kuvat päätyy nettiin ja että jos ei sen vertaa oo käytöstapoja, niin ei kannata tulla. Mulle kuitenkaan asiasta ei mainittu, eikä siellä ole mitään kylttejäkään aiheesta. Seuralainen kertoi tän kun oltiin jo ulkona kahvilasta, mutta jäi kyllä tosi outo maku suuhun.. Sinänsä harmi, koska Runolla olis

    • Mun mielestä kuvauskielto ei ole markkinointimielessä fiksua. Ihmiset nyt tuskin jaksavat kauheasti kuvailla paikkoja, joista eivät pidä. Eiköhän niitä pullakuvia napsita juuri tällaisen hehkutuksen ja hyvän mielen jakamisen vuoksi. Yrittäjähän siinä vain ilmaista mainosta saa.

      Ja noita kuvauskieltojahan vedetään välillä ihan hatusta. Mä pidän toimittajana aika tiukasti kiinni oikeudestani ottaa kuvia julkisissa tiloissa (http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2010/06/artikkelit/minullakin_on_oikeus/missa_saa_ja_missa_ei_saa_kuvata/). Toki yrittäjällä on oikeus heittää minut ulos, mutta esim. tässä tapauksessa se olisi ollut täysin järjetöntä. Tai no, jos heitä ei kiinnosta ulkopuolisen ihmisen pyyteettömät kehut, jotka useat tuhannet ihmiset lukevat, niin enhän mä sille mitään voi 😀

      La Famille on pitkään ollut mielessä. Kävin täällä usein lounaalla, kun olin Aamulehdessä töissä. Nykyään vain tulee kovin helposti jämähdettyä ”kosken tälle puolelle”. Ja tuo kehumasi Pannu&Huone on myös houkuttanut pitkään, mutta miten sinne oikein pääsee, eikös se ole jossain Onkiniemessä?

      • Ja vielä tuosta kuvaamisesta. On mielestäni ihan eri asia kuvata omaa pullaansa, pöytäseuruettaan tai yleisesti miljöötä, kuin tyyliin salakuvailla pitkällä putkella viereisen pöydän pariskuntaa.

  4. Helposti ollut potentiaalia yhdeks mun lempparipaikoista! Mites La Famille tai Pannu&Huone, onko niistä mihinkään tässä piilopaikkaetsinnässä?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*