Täyteläinen kukkakaalirisotto ja ideoita blogin tulevaisuudesta

Kukkakaali on yksi niitä kasviksia, joihin olen rakastunut aikuisena. Lapsena en voinut sietää kukkakaalia. Jo pelkkä haju sai minut yökkimään enkä ymmärtänyt, miksi keitetty kaali voisulan kera oli vanhempieni mielestä jumalten herkkua. Tänään huomasin, että minusta on tullut se, joka ärähtää jälkikasvulleen ”nyt sää syöt sen kukkakaalis, jos haluut sitruunakakkua”. Ja nyt jaan teille kukkakaalirisoton ohjeen, joka on mielestäni ihana.

Niin ne ajat muuttuvat.

Kaveriperheemme kävi meillä eilen ex tempore -illallisella. Tarjosimme pääruoaksi peuran ulkofilettä täyteläisen kukkakaalirisoton kera. Olen syönyt ihanaa kukkakaalirisottoa jo vuosia sitten Henriksissä, ja suunnittelin tämän risoton reseptin vanhojen makumuistojeni mukaan. Kukkakaali keitetään ensin kypsäksi, soseutetaan ja maustetaan. Pyre sekoitetaan risottoon, jonka nesteenä käytetään vain kasvis- tai kanalientä. Valkoviini voisi peittää kukkakaalin pehmeyttä turhan paljon, joten tämä yhdistelmä tuntui toimivammalta.

kukkakaalirisotto ohje

Kukkakaalirisotto

6 annosta

  • 1 pieni kukkakaali
  • 500 grammaa risottoriisiä
  • 1 keltasipuli tai 2 salottisipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1,3 litraa hyvää kasvis- tai kanalientä
  • 1 reilu kourallinen raastettua parmesaania
  • 1 kourallinen tuoretta persiljaa
  • vettä kaalin keittämiseen
  • öljyä ja voita kuullottamiseen
  • suolaa
  • mustapippuria

  1. Esivalmistele ensin kukkakaali. Leikkaa kaali pienemmiksi paloiksi ja poista kova kanta. Pane kaali kattilaan ja kaada joukkoon niin paljon vettä, että kaali peittyy kokonaan. Keitä kukkakaalia, kunnes se on täysin pehmeä. Ota 1/3 kaalista talteen annoksen koristelua varten. Kaada suurin osa keitinvedestä pois, mutta jätä sitä kattilan pohjalle noin desi, jotta pyreestä tulee juoksevaa.
  2. Soseuta kukkakaali sauvasekoittimella. Mausta pyre kevyesti suolalla ja voilla.
  3. Kuori ja silppua kelta- ja valkosipulit. Kaada kattilan pohjalle reilu loraus öljyä ja nokare voita. Kuullota sipulisilppua keskilämmöllä ja varo, ettei sipuli ruskistu tai pala. Kaada joukkoon kuiva riisi ja jatka kuullottamista pari minuuttia koko ajan sekoittaen.
  4. Ala lisätä kasvislientä riisin joukkoon vähän kerrallaan. Riisi imee nestettä todella paljon. Risotto on valmista, kun riisi on vielä hieman pureksittavaa eli al denteä. Risoton kuuluu olla koostumukseltaan irtonainen ja helposti sekoitettava, ei tiivis ja kova.
  5. Lisää lopuksi joukkoon kukkakaalipyre, parmesaaniraaste ja silputtu persilja. Sekoita hyvin, tarkista maku ja mausta risotto suolalla ja varovaisella rouhauksella mustapippuria.
  6. Kuumenna pannulla vielä hieman öljyä ja voita. Paahda yli jäänyt, keitetty kukkakaali keskilämmöllä kullanruskeaksi. Koristele annokset paahdetuilla kukkakaalinnupuilla ja persiljalla.

Nyt kehun itseäni täysin ansaitusti, sillä tästä tuli aivan älyttömän hyvää. Kukkakaalirisoton lisukkeeksi voi paahtaa myös cashewpähkinöitä, jotka sopivat todella hyvin yhteen täyteläisen ja pehmeän kaalin kanssa. Sain lapsenkin lopulta popsimaan sekä risottoa että paistettua kaalia melkoisen annoksen.

Innostuin valtavasti kasvispyreellä maustetuista risotoista. Seuraavaksi ajattelin kokeilla palsternakkarisottoa. Ja olisiko lantturisotto jouluna liian hevi idea? Jotain vähän erilaista joulupöytään.

Huomasin, että muutaman viikon kuluttua Savusuolaa juhlii taas synttäreitään. Neljä vuotta, jihuu!


Kirjoitan silloin tarkemmin fiiliksistäni ja tulevaisuudensuunnitelmistani, mutta en malta olla raottamatta niitä hiukan jo nyt. Ensinnäkin, haluan uudistaa blogin ulkoasua. Tämä teema on niin vanha, että se ei vörki mobiilissa toivomallani tavalla. Haluan saada myös isompia kuvia, kunnon juttuarkiston ja sellaisen ylellisyyden kuin mahdollisuuden kursivoida ja lihavoida tekstiä. Jep. Se on tässä ulkoasussa mahdotonta.

Ärsyttävää, että kaikki nämä bugit paljastuvat vasta sitten, kun ulkoasun ottaa käyttöön. Neljä vuotta sitten minulle oli tärkeintä saada blogiin ”jotain raikasta vihreää”, enkä ajatellut tarpeeksi juttuarkistoa, vimpaimia ja muokattavuutta. Järkyttävä ahdistus iski, kun luin Lähiömutsin postauksen hänen bloginsa ulkoasun uudistuksesta ja jutun kommentit. Voi helvetti mikä urakka edessä. Pitäisikö postausten näkyä etusivulla kokonaan? Vaiko ainoastaan yksi kuva ja tekstinpätkä sekä lue lisää -painike?

Nnngggh. Kummää oon ihminen, joka haluaa vain maata uuninpankolla voivottelemassa. Kaikki tämä, tämä on niin mukavuusalueeni ulkopuolella. Saatana. Anteeksi. Perkele. Anteeksi taas.

Lisäksi olen miettinyt, että olisi kiva laajentaa Savusuolaa sisällöllisesti. Ruoka, ravintolat ja kaupunkielämykset olisivat edelleenkin blogin the juttu. Haluaisin kuitenkin kirjoittaa myös muista ajatuksistani. You know, elämästä. Vähän niin kuin Hanna Jensen, joka kirjoittaa ruoan lisäksi ajatuksistaan ja haaveistaan.

Minulla olisi esimerkiksi mielessäni koko joukko rouva Gyggen-Hylderin tyylisiä mielikuvitushahmoja, joita haluaisin esitellä teille. Haluaisin kirjoittaa myös köyhyydestä. Itsetunnosta. Sitä, miten elämää jaksaa. Miksi varpaankynsien leikkaaminen on ärsyttävintä, mitä tiedän.

Semmosta.

 

9 kommenttia

  1. Campasimpukka

    Lämpimästi kannatan näitä Gyggenheim-juttuja ja erilaisia hahmoja. Rakastan itsekin sellaisia.
    https://campacamino.blogspot.fi/p/blog-page.html
    Ja nuo vimpaimet ja muut uuninpankolta pois pakottavat jutut, niitäkin on kiva olla. 🙂

    • Savusuolaa

      Ihanaa, että Gyggenheimille on kysyntää! Ja olipas kivaa, kun linkkasit nuo omat seikkailusi. Mielestäni olisi mukavaa saada ruokablogiskeneenkin vähän semoista pöhinää, että ruoan lisäksi voi kirjoitella muustakin, jos siltä tuntuu. Minulla ruokaan liittyy esimerkiksi kaikenlaisia muistoja ja aika mielikuvituksellisiakin juttuja, ja tuntuu siltä, että pelkkien reseptien kirjoittelu rajaa karsinani turhan tiukasti.

      Vielä pitäisi päättää se, mitä tekisin uudessa ulkoasussa etusivun kanssa. Pitäisikö kaikkien bloggausten näkyä kokonaan vai ainoastaan otsikko ja parin rivin ingressi, ja jutun lukeakseen artikkeli pitäisi klikata auki? Mielipiteet tuntuvat jakautuvan tässä tiukasti kahtia. Osa vihaa read more -nappuloita ja on jopa lopettanut blogien lukemisen niiden vuoksi. Toiset taas sanovat, että niiden ansiosta blogi on helppolukuisempi ja etusivua on helpompi selata ja skrollata alaspäin.

      Oi voi, en osaa päättää.

  2. Campasimpukka

    Minä olen aina tyhmyyksissäni ajatellut, että saan/voin kirjoittaa blogeihini ihan mitä tykkään 😀 😀 Minä erityisen paljon pidän blogeista, joissa on erilaista luettavaa ja vaikkei sitä saisi sanoa, niin tykkään aivan hupsuista otsikoista, joista ei yhtään tiedä, mitä lukeman pitää. Minä siis haistatan googleoptimoinneille kukkaset. En minä sen takia lakkaa kivaa blogia lukemasta, jos on read more-nappula, muttei se ole minusta kiva juttu. Sitä vartenhan minä tulin blogiin, että voisin lukea more.

    • Savusuolaa

      Ja mieti, miten suosittu säkin olet. Kyllä mä uskon siihen, että ”content is the king”, vaikka blogin löydettävyyttä voikin avittaa vaikka sillä optimoinnilla.

      Tuo lue lisää -nappula voisi siinä mielessä olla perusteltu, että meikäläiselläkin on välillä piiitkiä postauksia, joissa on paljon kuvia. Hätäinen lukija saattaa menettää malttinsa, jos etusivulla näkyy vaikka vain kolme postausta ja hän haluaisi nähdä, mitä olen kirjoittanut koko kuukauden aikana. Tässä avittaisi myös parempi juttuarkisto, jossa jokaisen kuukauden alla näkyy myös postausten otsikot. Niistäkin saa jo jonkinlaisen kuvan blogin sisällöstä.

  3. Minäkin kannatan monenlaista sisältöä yhteen blogiin, koska juuri ne muut jutut usein tekevät blogeista kiinnostavan. Harvoin pelkkä reseptiosuus kiinnostaa, paitsi tietty tuota kukkakaalirisottoa on ihan pakko kokeilla.

    Minä olen se, joka melkein lopettaa blogin seuraamisen sen read moren jälkeen, monta juttua ainakin jää lukematta kun en jaksa klikata. Jotenkin ärsyynnyn ylimääräisistä klikkailuista. Mutta pahin on se nyt yleistynyt blogityyppi, jossa sivulla on otsikoita kaiken maailman juttuhin, ja sitä uusinta, jonka perässä tuli esim. top100-sivulta ei löydy ei sitten millään. Ne olen jättänyt lukematta kokonaan.

    Mutta kannattaa jättää minun mielipiteet omaan arvoonsa, olen se jämähtäjä jolla blogissa ei ole ollut mitään uudistuksia viiteen vuoteen (eikä ole tulossakaan), ja jonka otsikot on ne maailman tylsimmät, sellaiset että ei varmastikaan ole mitään mysteeriä siitä mitä sisältö on. Se ei johdu mistään optimoinnista tai mistään muusta hienosta, vaan ihan pelkästään siitä syystä että olen niin tylsä tyyppi. Lapsi jonka nallen nimi oli Keltavalkonalle, sellaisesta kasvaa tällainen aikuinen. Ja nallen väritykseen ei liity mitään kompaa.

    Minä pystyn itse määrittämään sen, kuinka monta postausta näkyy yhdellä ”sivulla”, siihen ei tekstien pituus ti kuvien määrä vaikuta. Se on hyvä, sillä minua ärsyttää sekin, kun jollain on juttujen määrä säädetty hyvin pieneksi, en jaksa klikata silloinkaan.

  4. Campasimpukka

    Jos saa vielä jaaritella, niin kommentoin tuota rakkaan ystäväni kommenttia: Bloggerissa, jossa tämä savusuolaa-blogi ei ole (käsittääkseni) onkin kiva, kun voi säätää, kuinka monta postausta näkyy ja minä tykkään siitä ominaisuudesta tosi paljon. Ja olen tosi samaa mieltä siitä, että ne joitten sivulle klikatessaan ei ollenkaan tiedä minne pölähti ei ole kivoja. Yhtäkkiä ei olekaan uusimmassa postauksessa, vaan jossain ihan muualla. Sekavaa.

  5. Savusuolaa

    Sauvajyvänen, voi miten ihanalta toi keltavalkonalle kuulostaa! Mä taas aina varastin lapsena jostain syystä meidän koiran lelut ja piski oli mulle ihan hullun mustasukkainen. Ja kaikkien lelujen nimi oli joko Kalle tai joku Kastehelmi-Mirjam-Jasmiina. Logiikka? Linjaus?

    En minäkään kauhean kepoisesti tätä ulkoasua jaksa uudistaa. Olisi vain niin kiva saada noista vaakakuvista himpun verran isompia. Tekstiä olisi myös kiva voida kursivoida.

    Itseäni ahdistaa, jos sivulla on kauheasti tavaraa. Siis liikkuvaa kuvaa, miljoona pientä härpäkettä ja banneria siellä sun täällä. Luulen, että se johtuu osittain siitä, että saan migreenikohtauksen esim. siksak-kuviosta, ja olen muutenkin visuaalisesti yksinkertaisen ystävä.

  6. Oi, ehdottomasti lisää muitakin ajatuksia! Toki rakastan ruokaa johtoteemana, ja erityisesti ravintola-arvosteluja, mutta aina kun näen postauksen otsikossa jotain mielipidekirjoitukseen viittaavaa niin sisäinen fanini hihkuu! Sinulla on niin loistava tapa sanoittaa ajatuksiasi, että niitä lukisi ilomielin lisää 🙂
    Ainoa toive blogimuodon uudistukseen on, että postauksesta toiseen pääsisi edelleen liikkumaan edellinen-seuraava -painikkeilla. En millään jaksa seurata blogeja, joissa joka postauksesta on palattava aina etusivulle valitsemaan uusi luettava kirjoitus. Kauhee vaiva kato.

    • Savusuolaa

      Siis onko tällainenkin asettelumuoto olemassa, että edellisestä postauksesta ei pääse seuraavaan normaalisti edellinen-seuraava -namikoilla? Kuulostaa kauhean hankalalta, miksi ihmeessä? Pitäisi alkaa tässä loppuvuodesta etsiskellä uutta teemaa, joka olisi sekä nätti että lukijan kannalta järkevä ja toiminnallinen. Voi että, joskus kaipaan niin kovasti ikiwanhoja LiveJournal- ja Blogger-aikoja, jolloin oli tyyliin kymmenen teemaa, joista sai valita yhden ja kaikkien blogit olivat ulkoisesti tosi samanlaisia.

      Ja kiva, jos muutkin asiat kuin ruokahifistely kiinnostavat! Olen tässä pohdiskellut, että mihin minä loksahdan tässä ruokablogit/blogit -kategoriassa. Olen siinä mielessä erilainen ruokabloggaaja, että minä en paukuta tänne joka päivä uutta reseptiä ja huippustailattuja kuvia. Kirjoittaminen, ajattelu ja jonkinlainen kantava teema joka postauksessa ovat itselleni tärkeitä juttuja, ja koen olevani niissä vahvimmillani. Niin, ja taidan kyllä kiroilla aika paljon enemmän kuin julkisesti kirjoittavat ihmiset keskimäärin. 😀

      Ja kerronhan minä täällä muistakin menoistani ja tekemisistäni. Matkoista, teatterista, mökkeilystä ja mielipiteistäni. Eli ehkä Savusuolaa on jonkinlainen ruokablogin ja lifestyle-blogin välimuoto. Harmittaa, kun lifestyle-blogiin liitetään nykyään niin negatiivisia, läpikaupallisia mielikuvia. Itse ajattelen, että ne ovat parhaimmillaan julkisia päiväkirjoja. Sellaisiahan monet life-blogit alkuaikoina olivat, kurkistuksia elämään ja ajatuksiin, eivät ainoastaan täydellisiä asukuvia ja yhteistyöpostauksia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*