Gydaa täältä Janican porvarisnurkasta. Tänään meillä on aiheena tuo joka kodin arkinen, paljon päänvaivaa meille pikkurouville aiheuttava toimenpide, nimittäin perintöhopeiden puhdistaminen. Isotäti Gyggen-Hylderin liemivateihin ja vaaseihin kertyy vuosien saatossa ajan patinaa, ja mikä onkaan ikävämpää kuin tarjoilla sunnuntaipäivällisillä vasikanpääleikettä tummuneelta lautaselta. Siispä esiliinat rusetille ja toimintaa!
Tällainen herttainen ja melko tyhjäpäinen koristus kun olen, olen puhdistanut hopeani vuosikaudet täysin väärillä menetelmillä. Olen yrittänyt hangata tummuneita kohtia pois ruokasoodalla ja jopa hammastahnalla. Vilken synd! Onneksi sentään naimakaupoissa onnisti, ja päädyin diplomi-insinöörin rouvaksi. Puolisoni opasti minua viime sunnuntaina hellästi ja päättäväisesti uudenaikaisissa ja sangen intresanteissa menetelmissä, joilla hopeat saa hellävaraisesti kiiltäviksi. Jos nyt pehmoinen pieni pääni oikein muistaa, menetelmän nimi oli elektrolyysi, elektrolysen.
Ja kas näin se käy, arvon neidit ja rouvat:
1. Valitse astia, joka kestää kuumaa vettä tai tee puhdistus tiskialtaassa. Sulje tiskialtaan tulppa (proppen), ja leikkaa pohjalle suuri arkki alumiinifoliota.
2. Asettele hopeat folion päälle, ja ripottele astoiden päälle runsaasti ja tasaisesti suolaa.
3. Keitä kattilallinen vettä. Kaada kiehuva vesi astioiden päälle. Ja kas, tummuneet kohdat alkavat kuin sulaa pois silmiesi edessä! Anna astioiden olla vedessä, kunnes vesi on jäähtynyt ja hopeat ovat puhdistuneet. Toista toimenpide tarvittavan monta kertaa.
4. Kuivaa hopeat hellävaraisesti nukkaamattomalla pyyhkeellä. Laita Consommé Olga tekeytymään ja tarjoile laakealta lautaselta. Jälkiruoan kera suosittelen kuivaa sherryä.
Ja katsokaa miten kauniita niistä tulikaan! Kyllä nyt kelpaa kutsua rouvat kanavatyöiltamiin, kun he voivat tarkistaa ohimennen otsalaineidensa kaarevuuden kahvilusikkansa kuperalta puolelta. Miten nerokasta, hur briljant! Aloitimme tyttöjen kanssa valtavan seinätyön, johon aiomme kuvata maamme kaikki kauniit kansallispuvut tanssin pyörteissä. Aseinamme tässä taistossa toimikoot neulat ja parhaat puuvillalangat – teetä toki pitää myös terästää hiukkasen, för hälsans skull.
Nyt harkitsen puisen vitriinin hankkimista keittiöön, jotta nämä ihanuudet pääsisivät oikeuksiinsa. Valkoista uusrokokoota vaiko talonpoikaistyyliä, kas siinä pulma. Onneksi olen diplominsinöörska, ja armas puolisoni voi ratkoa puolestani tällaiset maalliset pulmat. Aijai, nyt paneuduin liikaa raskaisiin aiheisiin, otsaani pakottaa. Tarvitsen linimenttiä, hushålska, kom hit!
Mutta muistakaahan tyttöset, että puhdistettu lusikka päivässä pitää pienet aivosolunne vireinä. Juokaa myös säännöllisesti lakkalikööriä ja naikaa en diplomingenjör, -ingenjören, -ingenjörer, ingenjörarna. Hangossa nähdään!
Oi då! Tästä kiillottamiesesta (jota harrastan joka perjantai-ilta) menee koko huvi, kun ei isompaa hinkkaamista tehdä! Mutta nyt voin keskittyä pölyjen huiskimiseen kristallikruunuista!
Voi minä niin odotan, että pääsen puhdistamaan ruokailuhuoneemme kristallikruunun kristalli kristallilta! Odottelen nyt vain saapuvaksi Sveitsistä tilaamaani pakettia, jossa on tarkoitukseen soveltuva mikrokuituliina.
Oi ihanuus, tämä on juuri se kirjoitus mitä kaipasin tähän päivään! Juuri näin, pidetään hopeistamme huolta. Minä tosin puhdistan hopeani edelleen oikein koru-ja kelloliikkseestä ostetulla hopeankiillotuskankaalla. Minähän toimin joka vuosi, Mysi Lahtisen oppien mukaan ennen joulua, käytännössä aina ennen itsenäisyyspävää jotta silloin hopeat ovat parhaimmillaan.
Minä olen onnistunut kans pääsemään itseäni parempiin naimisiin ja hopeita on kinostunut nurkkiin. Nyt kyllä rupean elektrolyysaamaan ihan välittömästi! Kiitos och tack!
Voi miten olenkaan tyytyväinen voidessani tuottaa iloa kanssasisarilleni! Tuntuu lähes yhtä hyvältä kuin täydellisen symmetrisen lusikkaleipäpellillisen loihtiminen!
Sattuipa sopivasti. Perintökalleuteni saapuivat viikko sitten huomaani oltuaan 30 v nyt edesmenneiden appivanhempien huomassa. Olen jo elekrolytsioinut ja saanut teknikkomieheltäni hyväksyvän katseen. Join prosessin kuluessa tölkin olutta.
Mutta ihan vakavammin: mitä jos itse arvostaa vain käyttöä, terästä, ja koettaa vähentää liikaa tavarapaljoutta? Ja toisaalta siellä on isovanhempien lusikoita joissa lukee Hulda, ja suojeluskuntapalkintolusikoita ja onpa minullekin aiottuja kalevalaisen näköisiä. Ja sokeriottimet! Asia on monitahoinen ja herättää paljon kysymyksiä, niin paljon että ei mahdu tähän, mutta ymmärrätte varmaan… Kiitoksia vinkistä, näyttävät jo paremmilta ja olipa veikeä kirjoitus joka sitten nostatti monia ajatuksia pohjemmaltakin!
P.S. Mihin tarvitaan simpukanmuotoista lusikkaa, joka on täynnä pieniä reikiä?
Käytännöllisempikin emäntä löytää kyllä tavaroilleen mitä härliigeimpiä käyttötapoja, kunhan vain oikein pinnistelee kekseliäisyyttään ja käy vaikkapa sunnuntaipromeneerauksella asiaa pohdiskelemassa. Kas, kun minullakin pyöri nurkissani täysin tarpeeton yönsininen samettipalli, jonka olin jo lahjoittamassa maalla asuvalle Aulikki-serkulleni ( Aulikki ja miehensä Uno asuvat Pirkkalassa, tuoksahtavat hieman lannalle, mutta ovat sydämellisiä ihmisiä, ja Aulikki tekee neljälettisiä pullapitkoja).
Eräänä sunnuntaina, hieman alakuloisella mielellä ollessani, tokaisin sitten itselleni: Janica, haluatko sinä todellakin olla palliton nainen? Eikö tämä stolen olisi mitä parhain möbel näiden masentavien syyspäivien mietiskelytuoliksi? Ja kas, näin löysi palli paikkansa naisen sydämestä ja taloudesta.
Joka sunnuntai kello 14.28 istahdan stoolille ja mietiskelen siinä oikein ankarasti kolmisen minuuttia kaikkia maailman kamalia ongelmia. Kuten sitä, että alakerran Hjördiksen kuningatarhillo homehtui, koska se pikku tahmatassu ei desinfioinut lasitölkkejä kunnolla ennen säilöntää. Siinähän nyt on ja kärsii homeisen sylttynsä kanssa. Minä murehdin asiaa pallillani, tirautan hänen puolestaan soman pullean kyyneleen ja palaan mieli kevenneenä senhetkisen sysslanin pariin.
Laitapa sinäkin pienet touhukkaat aivosolusi hieman hääräämään, niin johan sieltä alkaa puskea jos jonkinlaista avsiktia mitä moninaisemmille tavaroille. Ja jos epätoivo meinaa iskeä, muista minun sanani: palliton fröken ei ole fröken eikä mikään.
PS. Kuvailemasi lusikka on pariisilainen torstailusikka. Sillä tasapainotetaan ruokavaliota viikon puolivälissä, jotta viikonloppuna on varaa nauttia taa ankanmaksaa. Torstailusikan kanssa kuuluu nauttia vain hyvin sihdattuja liemiruokia. Silmänruoka on tärkeämpää kuin maallinen kylläisyys. Pus pus!
Haluaisin huomauttaa, että äveriään diplomi-insinöörin lisäksi atleettinen urheilijanuorukainen on sangen oiva puolisoehdokas. Mikä määrä terveellä kilpailu- ja urheiluhenkisyydellä ansaittuja hopealusikoita lieneekään piirongin laatikossa!
Ja kuten eräs kemian professori luennollaan totesi: arvoisensa kyläilypaikan tunnistaa siitä kuinka nopeasti kahvikuppiin asetettu lusikka lämpenee (teräs vs hopea). Diplomi-insinöörismiehenne osannee kertoa aiheesta lisää!
Lapsenne lienee syntynyt hopealusikka kourassa? 😉
Kun lapsemme syntyi, kolme viisasta miestä toivat hänelle säkeittän mirhamia, pöytähopeita ja Boknäsin huonekaluja. Lahjoja ihasteltuamme nautimme kahvit (Löfbergs Lila) ja kuuntelimme Jussi Björlingin tulkinnan O helga nattista.
Kiitos, päivän naurut! Sekä teksti että kommentit, huippuja.
Terveisin eräs, joka ei ole vielä koskaan kiillottanut hopeitaan. Ehkä ensi jouluksi?
Voi kyllä minä suosittelen kiillottamaan hopeat jo ennen sitä! Se on naisihmiselle mitä virkistävintä aivoinharjoitusta ja mukavaa vetreytystä sormille. Paljon terveellisempää sekä henkiselle että fyysiselle terveydelle kuin nämä nykyajan epämääräiset överraskningenit, crossfitit, mindfulnessit sun muut.
Tässä jälleen pitkän ajan kuluttua mk. Kiitoksia kovasti Janica-rouvalle, kun vastasitte ystävällisesti kommenttiini, vaikka olenkin vain teknikon vaimo. Sen verran pitää minun kyllä sanoa, että se pariisilainen torstailusikka ei ole oikein toiminut. Rahat ovat edelleen loppu kahdesti kuukaudessa ja silti olen lihonnnut kolme kiloa.
Tästä huolimatta olen oikein iloinen huhusta, jonka mukaan insinöörskä Guggenheimer, niinhän se oli, mahdollisesti jakaisi muiden vieraskynien ohella tietotaitojaan tässä blogissa!
Insinöörskän sofistikoituneelle mielenmaisemalle on todellakin niin valtavasti kysyntää tänä pinnallisen hapatuksen maailmanaikana, että hän tekee varmasti vierailuja tälle areenalle jatkossakin.
Jos kilot karttuvat lanteillenne pariisilaisesta torstailusikasta huolimatta, kehoitan turvautumaan huushålskaltamme oppimaani neuvoon nimeltä sillikompressi.
Asetellaan kolme sillifileetä jalkapohjaa vasten ja kiedotaan raaja tiukkaan etikalla imeytettyyn kääreeseen. Vasenta kättä tulee hieroa samaan aikaan lipstikkalinimentillä silmät suljettuina. Kun vielä sujautatte ruiskukkakimpun tyynynne alle ja kävelette kolme kertaa takaperin kaivon ympäri ennen maatepanoa (sillikompressi koko ajan tiukasti jalan ympärille käärittynä), kilot karisevat aamuun mennessä, näette unessanne seuraavan viikon lottorivin ja säästytte talven tuberkuloosiaallolta.
Praktsikt!