Tampereen paras runebergintorttu, rakkaani

Rakas, sinä tulit taas. Kerran vuodessa tiesi löytää Jokioisten leipomosta kahvila Aitoleivän tiskille. Noin kahden viikon ajan saan nauttia kiihkeästä romanssista kanssasi. Rakkautemme on kostea ja karvasmantelinen, mehevä ja vaniljainen. Se on jotain aivan muuta, mitä toisten leipomoiden kuivakkaat vanhapiikapiirakat kykenevät antamaan.

Rakas Jokioisten torttu, sinä olet rakkauden ammattilainen. Tosin jaat lempeäsi niin auliisti, että olen joutunut taistelemaan sinusta. Pari vuotta sitten Rosa Meriläinen hehkutti ihanuuttasi Facebookissa niin vuolaasti, että  luoksesi jonotettiin suorastaan väkivaltaisesti. Edessäni ollut asiakas vei viimeiset kolme torttua. Jäin katsomaan hänen loittonevaa selkäänsä. Sinä yönä minusta tuntui pahalta, koska tiesin vieraan miehen uppoutuvan sinuun.

Mutta nyt, sinä olet täällä taas. Ja nyt me olemme me, sinä ja minä, Janica ja torttu, rakkaus ja maailmankaikkeus. Esittelen rakastani teille nyt turvallisen välimatkan päästä, valoa hohkaavien kuvaruutujen ja bittien kautta. Katsokaa kaunista rakastani. Siinä hän kiskottelee valkoisessa pedissään aamunraukeana ja viekoittelevana. Itse asiassa, tänä yönä heitä oli kaksi. Enempää en niistä tapahtumista paljasta.


Ihana rakkaani on vihkiytynyt populaarikulttuuriin ja laadukkaaseen tv-tarjontaan. Hänkin pitää Breaking Badista, joten tutustutin hänet uuteen leikkuulautaani. Hän piti siitä. Minä pidän hänestä siksi vieläkin enemmän.


Rakkaani ei ole yksioikoinen ja helppo. Toisinaan hän kärsii eksistentialistisesta kriisistä ja kyselee itseltään, loppuuko olevaisuuteni, kun olen uponnut tuntemattomaan ruoansulatuskanavaan? Onko elämää helmikuun viidennen ulkopuolella?

Pohtiessaan kaikkein syvimpiä kysymyksiä hän haluaa olla rauhassa, katsella lumisateen katoavaisuutta varjoisella ikkunalla.


Kuten minäkin, rakkaani on estetiikan ystävä. Talvipäivän ainoana kirkkaana hetkenä asetumme erkkerin ääreen orkidean alle. Kasvin vihreät lehdet täydentävät hänen punaista hillosilmäänsä upeasti, ja minun on myönnettävä: kyllä, olen sisustanut tämän asunnon juuri sinun väreihisi sopivaksi.


Toisinaan rakkaani haluaa tanssia. Valitsemme yhdessä kepeää jazz-iskelmää, jota soitan hänelle vinyylilevyiltä.

Pyörähtelemme punaisissa kengissämme ja haluamme uskoa, että tämä sokerihumala voi kestää ikuisesti. Ei ihminen tarvitse muuta ravintoa, eihän? Onhan siinä hillossa vadelmaa, eli ihan varmasti vitamiineja ja kuitujakin.


Armaani on myös hupsu kujertelija, ehkä hiukkasen turhamainen. Hän jaksaisi peilailla vaaleanpunaista sokerikuorrutettaan tuntikausia. Olen tosin varoitellut, että älähän ylpisty, ettei sinulle käy kuten Lumikin äitipuolelle.


Ihaninta torttusessa on hänen lapsenomainen kykynsä heittäytyä mielikuvitusmaailmaan. Olemme koko iltapäivän ratsastaneet viljavilla mailla uljaan orin selässä, hiukset ja korppujauhon muruset hulmuten.


Lemmittyni on myös altis vaarallisille houkutuksille. Niin moni muukin haluaisi sulkea hänet ikuiseen syleilyynsä. Muun muassa tämä jättimäinen myrkkysieni, jonka kourista ehdin juuri ja juuri pelastaa hänet.


Mutta vaaroista pahin ei ole sieni, vaan poikkeuksellisen raaka ja ahnas peto, joka oli vähällä tuhota rakkaani yhdellä haukkauksella. Peto ei ole onneksi kaikkein fiksuimmasta päästä, ja sain harjautettua sen kuivalla ruisleivän kannikalla.


Tuota, satuinko jo mainitsemaan, mistä saa Tampereen parhaan runebergintortun, ja että pidän siitä aika paljon?

 

2 kommenttia

  1. Vaadin ehdottomasti jatko-osan. Esim. baarikierros, nähtävyyksien katselu, leffailta, ystävän kanssa ostoksilla.. 🙂

    Onko salarakas mahdollisesti herra Laskiaispulla?

    • Savusuolaa

      Ai ai, likainen salaisuuteni paljastui. Tästä rakkautta pursuavasta oodistani huolimatta myönnän, että olen katsellut myös Aitoleivän laskiaispullia sillä silmällä jo jonkin aikaa. Sekä manteli- että hillotäytteisiä. Mutta olen päättänyt suhtautua näihin romansseihini juristi Heikki Lampelan tavoin. Omatuntoni on puhdas, rakkauksia tulee ja menee. On pullia ja torttuja ja enkeleitä, on vaaleahiuksisia kiinteistövälittäjiä, on merenrantahuviloita, miss Viroja ja kuolemattomia mietelauseita.

      Kuten Heikki sen Ilta-Sanomissa sanoi, ”Minulla on vieläkin kaikkivoipaisuuden tunne. Kaikki asiat ovat järjestelykysymyksiä.” Voin siis ilman omatunnontuskoa tanssia jazzia runebergintorttuni kanssa ja vaihtaa seuraavalla viikolla kepeästi kahteen laskiaispullaan, maistella molempia omien mielihalujeni ajamana.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*