Kirjoittaja eli kuka toi muija on?

Jaa mää vai? Jaa tää vai?

Savusuolaa on Janica Branderin (minä, ks. kuva, kukaan ei varmaan tajunnut) blogi, jonka väljä yleisteema on ruoka. Kirjoitan ravintolakokemuksistani ja kokkailuistani, mutta myös elämästä. Teatterista, matkustelusta, viineistä, kirjoista, freelance-työstä ja Matlockista. Elämän ihanuudesta.

Tykkään kokata ja syödä kaikkea, paitsi säilykelihaa. Koska olen citykuplassa elävä kulttuurihippi, suosin ruokapöydässäni kasviksia, kalaa ja riistaa. Pidän mausteista ja suolasta, vaikka huijaankin terveydenhoitajille, että huolehdin verenpaineestani. Kehotan sinua siis luottamaan myös omaan makuaistiisi ja mieltymyksiisi, kun teet keitoksia ohjeideni pohjalta.

Välillä homma lähtee kierroksille.

Saatan kirjoittaa mielikuvitushahmostani, porvarisrouva Hyllen-Gyggelistä, joka opastaa lukijoita perinnehopeiden kiillottamisessa. Kirjoitan lattialle pudonneista kakuista, naapurikyttäyksestä, ensikänneistäni Keskustorin McDonald´sin nurkalla ja nolonsuloisista 70-luvun ruokalehdistä. Savusuolaa on itsekäs leikkikenttäni, jossa hiekka pöllyää ja keskiolut roiskuu. Mielipiteeni eivät ole ostettavissa, mutta olen avoin reiluille ja fiksuille yhteistyötarjouksille.

Millä oikeudellä päden?

Olen viestintäalan ammattilainen vuodesta 2003 lähtien. Olen työskennellyt valtaosan urastani vapaana toimittajana, mainostoimiston copywriterina, tiedottajana ja pr-suunnittelijana. Siis mitä nyt ihmisten vakoilulta ja Astral-tv:n toljottamiselta ehdin.

Juttujani voi lukea esimerkiksi Kotiliedestä, Annasta, Kaksplussasta ja Voimasta sekä Tampereen ammattikorkeakoulun Tamk.nyt-lehdestä. Kirjoitan sujuvasti niin ruoasta kuin teknisistä innovaatioistakin. Näppäimistöni sauhuaa suomeksi ja englanniksi. Olen työskennellyt myös Aamulehden verkkotoimituksessa, Alma Median paikallislehdissä, Radio 957:ssa, Iskelmässä ja MTV3:n vaalibloggaajana. Olen ollut laajasta tapahtumatuotannosta vastaavana  projektisihteerinä Tampereen kaupungilla ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa. Teen myös viestintäkoulutuksia. Asiakkaitani ovat esimerkiksi kaupan alan organisaatiot ja koulut.

Tässä blogissa yritän kuitenkin pidättäytyä journalismikeskustelusta, sillä pohdin siihen liittyviä aiheita tarpeeksi työssäni. Lipsahdan periaatteestani, kun aihe liittyy ruokaan mediassa tai kirjallisuudessa. (Hirveän fiksusti ja nätisti muotoilin sen, että ei jaksa länkyttää.)

Olisi myös kivaa olla rikas perijätär tai selvännäkijä. Ponnistelen näidenkin tavoitteideni eteen.

Sen lisäksi, että rakastan ruoanlaittoa ja ravintoloita, olen intohimoinen lukuhiiri. Olenpa onnistunut kirjoittamaan kirjankin. Esikoisteokseni, novellikokoelma Lihakuu (Otava) näki päivänvalon syksyllä 2011.

Jaa ooksää joku huuhaa-humanisti?

Koulutukseltani olen filosofian ja yhteiskuntatieteiden maisteri, mutta osaan vaihtaa lampun itse. Ei kuitenkaan puhuta mitään siitä, kuinka monta kertaa olen polttanut sormeni. Tai kainaloni. Senkin voi polttaa. Vaikka keittäessään pastaa.

Mutta asiaan. Opiskelin Tampereen yliopistossa puheviestintää ja tiedotusoppia. Olin kesävaihdossa Shanghaissa Fudanin yliopistossa, missä opiskelin yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Ja lauloin huonosti karaokea ja olin aina vatsataudissa. Ensimmäisessä gradussani tutkin insinöörien viestintätaitoja (insseillä oikeasti on sellaisia), toisessa kiinalaista propagandaa (Kiina todellakin tekee sellaista, kuka olisi uskonut!).

Voit lukea lisää ammatillisesta osaamisestani ja kurkkailla juttunäytteitäni LinkedInistä. Mölähtelen myös Twitterissä ja postaan pientä kulkijaa hämmästyttäviä ja kummastuttavia asioita Instagramiin.

Loppuun vielä asiallista jorinaa, jolla yritän kiillottaa julkisuuskuvaani.

Kaunokirjallinen CV:

Bären und Wölfe, saksaksi käännetty novelli Der Herbst kommt jedes Mal zu früh -kokoelmassa, Wallstein Verlag, 2014

El Peso de la Nieve, espanjaksi käännetty novelli Suomen espanjanopettajien Boletín-lehdessä, 2013

Lumen paino, novelli Opettaja-lehdessä, 2013

Tampereen kaupungin luovien alojen stipendi, 2012

Tiiliskivi-kirjallisuuspalkintofinalisti, 2012

Novellikokoelma Lihakuu, Otava, 2011

Otavan ja Suuren suomalaisen kirjakerhon Suuri rakkaustarina -kilpailun voitto novellilla Aaprahamin taakka, 2007

Valtakunnallisen nuorisonäytelmäkilpailun voitto, 2006

Pirkanmaan kirjoituskilpailun novellisarjan voitto, 2006

Pätevien tyyppien sanomaa:

Esikoisnovellisti Janica Brander ei kysele, missä menee genren raja, vaan latoo tasan sellaista tekstiä, jota haluaa. Kun lause on työkalu näin suvereenilla tavalla eikä kuviteltavan raja tule vastaan, syntyy mahtavaa tekstiä. — Lihakuu jättää väkevän olon. Kirja on kapoinen, mutta sisällöltään iso. Kun tai jos Brander tempaisee romaanin, siitä tulee tapaus. (Juhani Karila, Helsingin Sanomat)

Minähän olen uutistoimittaja ja viihdyn reaalimaailmassa, silti tämä novellikokoelma kiehtoo minua kovasti. En pysty analysoimaan lukemaani, annan periksi. Sanon vain, että tämä on hyvä, tämä toimii. (Saara Rantanen, MTV3)

Janica Branderin esikoisnovelliteos Lihakuu on karskia mutta taidokasta luettavaa. Branderin (s. 1983) tekstiä hallitsee usein lapsen näkökulma. Erityisen taitavasti se on tavoitettu niminovellissa, jossa lapsi joutuu vastuunkantajaksi. (Eija Komu, Keskisuomalainen)

Hetket Janica Branderin kanssa ovat aina jättehärliga, hän on niin intresantti. Teki vielä hyvät naimakaupatkin, se jos mikä on tärkeää. Kun Janica oli pieni, jag sade att Jannis, parasta, mitä nainen voi tässä elämässä saavuttaa, on päästä diplom-insenjöörin rouvaksi ja oppia kiillottamaan hopeat molemmin puolin. (Isotäti Hyllen-Gyggel pienissä sherrysievissä)

Siis mä en oo koskaan nähnyt kenenkään syövän salamipizzaa jäätyneestä maasta sellaisella intohimolla. Se muija oikeesti vetäs sen kahdella hotkaisulla. (Eräs aivan pirun pätevä tyyppi Näsilinnanakdulla uudenvuodenyönä 2007 klo 05.05 nollaviish)

Jaksoitko lukea? No en helvetti minäkään.