Arvostelu: Ihan kiva, mutta kaoottinen Napoli

Kaupungilla ystävän kanssa. Nälkä, pienehkö.

Ystävä: Mentäiskö lounaalle?
Minä: Joo mennään vaan. Mitä sa haluut syödä?
Ystävä: Mulla ei oo mikään överinälkä. En tarvii mitään kauheen raskasta.
Minä: Joo en mäkään. Europa on tossa lähellä, siellä on ihan ok salaatit.
Ystävä: Sopii mulle.

(Kävelemme kohti Cafe Europaa. Ohitamme pizzeria Napolin ruuhkaisimpaan lounasaikaan. Pysähdymme.)

Ystävä: Mmmm, Napolin pizzaa…
Minä: Mutta meidänhän piti syödä jotain kevyttä
Ystävä: Voi sen pizzan laittaa puoliks ja ottaa loput foliossa mukaan.

Näin ne kauniit ja terveelliset aikeet valuivat sekunnissa viemäriin, vain yhden herkullisen tuoksun vuoksi. Puolustaudun tosin sillä, että ystäväni asuu Englannissa. Hän valitteli, ettei sieltä saa yhtä helposti ohutpohjaista, ”oikeaa” pizzaa. Tarjolla on enemmän paksua, jenkkityylistä pannupizzaa. No niin. Olikohan tuossa tarpeeksi tekosyitä sille, että söimme terveellisten salaattien sijaan suolaa ja rasvaa tihkuvat mäjäykset ja löyhkäsimme loppupäivän valkosipulille.

Napoli on toiminut samalla paikalla jo kunnioitettavat 35 vuotta. Ravintola mainostaa olevansa Suomessa ainoa Snellman-sertifikaatin saanut ravintola. Minulle ei selvinnyt nopealla ja laiskahkolla googlettelulla, mikä kyseinen sertifikaatti on. Sen selittäminen ravintolan verkkosivuilla olisi paikallaan. Napolin listalla on sadan pizzan ja erikoistäytteiden lisäksi myös pastoja, salaatteja ja jälkiruokia. Eksoottisimpia ruokia ovat Finlandia-vodkalla, mustallamakkaralla, strutsilla ja villisialla täytetyt gourmet-pizzat.

Ravintola oli puoli kahden maissa täyteen ammuttu. Tilanne on sama oikeastaan aina lounasaikaan ja etenkin viikonloppuisin. Tuolloin paikat jaetaan jonotusperiaatteella, eikä pöytävarauksia oteta vastaan. Laskua ei tuoda pöytään, vaan ruoka käydään maksamassa tiskillä lähdettäessä.

Jonottaminen tekee ruokailusta stressaavaa. Tulee sellainen olo, että ruoka pitää mättää kiduksiin mahdollisimman nopeasti, jotta jonossa malttamattomina tuijottavat pääsevät syömään. Pieni ja synkkä sali ei paranna tunnelmaa. Tummat seinät, muovikukat ja ruudulliset muovipöytäliinat näyttävät elähtäneiltä. Pieni freesaus alkaisi olla jo paikallaan. Vaaleat värit rauhoittaisivat kaoottisuutta ja tekisisvät salista tilavamman tuntuisen.

Palvelu oli nopeaa ja perusystävällistä. Tällainen vaikutelma minulle on jäänyt myös aikaisemmilta Napoli-käynneiltä. Hyvin tyypillistä suomalaista asiakaspalvelua: nopeaa ja hymyilevää, mutta ei mitään ylimääräistä tai persoonallista. Onhan se kiireessä vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

Lounaslistalla oli 7,50 euron ja 8 euron pizzoja, yksi salaatti ja muistaakseni pari pastaa. Melko laaja valikoima lounalistaksi siis.  Ystäväni valitsi halvemmalta listalta Pollo Grecon (fetajuustoa, kanaa, oliiveja, punasipulia) ja minä otin kalliimmalta listalta Melanzanan (aurinkokuivattua tomaattia, grillattua munakoisoa, tuoretta basilikaa, vuohenjuustoa). Lounasajan ulkopuolella nämä pizzat olisivat maksaneet reilut 11 euroa. Lounaaseen sisältyy myös alkusalaatti ja kahvi tai tee, eli annoksen hinta-laatusuhde on kohdallaan.

Salaattipöytä ei kuitenkaan ollut järin houkutteleva. Tarjolla oli kaikkein halvimpia raaka-aineita: kaali- ja porkkanaraastetta, etikkapaprikaa, pakasteherneitä ja nahistuneita pepperoneja. Muistelen, että salaattipöytä on sama myös lounasajan ulkopuolella. Halpispizzerian mieleen tuova kaaliraaste ei kauheasti houkutellut, joten otimme aika pienet lautaselliset salaattia. Tässä olisi ihan selvä petraamisen paikka, jos ravintola mainostaa olevansa Tampereen paras pizzeria ja Suomen kärkeä. Esimerkiksi ketjupaikka Bella Romassa on monipuolisempi ja tasokkaampi salaattibuffet.

Pahoittelut kuvien hienoisesta rakeisuudesta. Järkkäri ei ollut mukana ja turvauduimme kännykkään.
Pahoittelut kuvien hienoisesta rakeisuudesta. Järkkäri ei ollut mukana ja turvauduimme kännykkään.

Pizzat olivat taattua Napoli-laatua. Selvästi paremmat kuin viiden euron halpispizza, mutta eivät mitään gurmeeta. Ja kyllä pizzastakin voi saada suorastaan esteettisen makuelämyksen. Pizzapohja oli ohut ja rapea, mutta ei peltinen. Tomaattikastiketta olisin kaivannut enemmän. Oma kasvispizzani ei todellakaan ollut kevyt, siitä pitivät huolen kaksi eri juustoa ja suolaiset aurinkokuivatut tomaatit. Muistelen, että olen aikaisemminkin ollut Napolin pizzan jälkeen kuin janoon kuoleva Saharassa. Jos olisin syönyt koko pizzan, en tiedä, miten olisin selviytynyt loppupäivästä. Folio on onneksi salaattipöydällä, ja asiakkaat voivat itse paketoida yli jääneen pizzan.

Kaverini pizzan houkuttelevuutta vähensivät teollisen näköiset kanapalat. Luulin ensin, että hänelle on tuotu väärä annos, jonka täytteenä on paahdettuja lanttutikkuja tai ranskanperunoita (Ruotsissa kebabilla, bearnaise-kastikkeella ja ranskalaisilla täytetty pizza on jonkinlainen kansallisherkku…). Kana olisi näyttänyt maukkaammalta, jos se olisi krouvisti revitty pizzan päälle. Täytteenä olleet oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit olivat halvimmasta päästä. Pizzani munakoiso oli mukavan ohutta ja kypsää, pisteet siitä.

Emme ottaneet lounaaseen kuuluvia kahveja, koska termarissa seisova sumppi saa vain pahalle tuulelle. Jälkiruokakin jäi tällä kertaa väliin. Muistelen syöneeni Napolissa taannoin ihan kelvollista suklaakakkua. Mitään kovin italialaista tai monimutkaista jälkiruokalistalta ei löydy: jäätelöä, suklaakakkua, juustokakkua. Myös viinilista on suppea ja yllätyksetön. Kaikkia viinejä saa laseittain, eikä yksikään pullo maksa yli 28 euroa.

Napoli ei ole läheskään paras pizzapaikka, jossa olen käynyt. Sen laatu on kuitenkin tasaisen varmaa. Tätä ravintolaa voisi kuvailla termillä ihan kiva. Omassa genressään ok, mutta ei erityinen. Napoliin tullaan ennen kaikkea syömään isosti, ei istuskelemaan ajan kanssa. Vanha maine vetää varmasti asiakkaita hyvin jatkossakin. Salia voisi kuitenkin laittaa uuteen kuosiin ja miettiä, miten kiireisestä miljööstä saisi miellyttävämmän. Ja salaattipöytä pitäisi ehdottomasti uusia. Kaipaisin edes tuoretta kurkkua ja tomaattia bulkkiraasteiden rinnalle.

Tuomio: 3 tähteä

 

 

 

16 kommenttia

  1. Ai mun mielestä Napolin salaatti on just ihanaa 😀 paljon kaaliraastetta ja paprikoita sekä mättösesti päälle varsinkin sinihomejuustokastiketta (ja unkarilaista). Nams. Siihen loppu kastikkeeseen voi sitten dippailla pizzanreunoja!

    • Savusuolaa

      Kaaliraaste menee, jos kyseessä on ns. karvakäsikebab, jossa annos maksaa sen viisi euroa. Mutta lounasajan ulkopuolella Napolin pizza maksaa vähintään puolet enemmän. Jos asiakas maksaa pizzastaan yli kympin, pitäisi kaalin ja porkkanan lisäksi tarjolla olla vähintään tuoretta kurkkua ja tomaattia. Muistelen, että joskus tuossa salaattipöydässä leipävaihtoehtona on ollut pizzapohjasta tehtyjä leipätikun tapaisia. Se on jo naurettavaa. Jonot ovat niin pitkiä, että tämä paikkaa tekee varmasti sen verran tulosta, että asiakkaille voisi laittaa tarjolle kunnon leipää ja monipuolisempia kasviksia.

  2. Minusta Napolin ongelma on se että kun listalla on 100 pizzaa, niin ei pysty mitenkään arvaamaan mitkä täytteet ovat tuoreita ja mitkä purkista. Tai no, arvaahan sen että suurin osa on purkista.

    • Savusuolaa

      Juuri tämä säilykefiilis minullekin on aika usein Napolissa tullut. Sen sijaan Trattorian pizza oli taannoin iloinen yllätys, täytteenä ollut lohi oli täydellisen mediumia ja koko pizza oli muutenkin ”arjen yläpuolelta”.

  3. Hyvää tekstiä Napolista. Itse en ymmärrä mikä ihmisiä vetää tähän paikkaan, Olen syönyt itse parhaat pizzat jossain ihan muualla. Monesti ihan perus ”kebab & pizza” ajaa tarjonnallaan ohi Napolin. Käykö ihmiset täällä vanhasta tottumuksesta, ajoilta jolloin Tampereelta ei saanut pizzaa muualta. Ihmettelen suosiota.

    • Savusuolaa

      Luulen, että Napolin suosio perustuu paljolti vanhaan maineeseen. Niinhän on monen muunkin ”legendaarisen perinnepaikan” tapauksessa. Jotenkin ne kultaiset muistot ja paikasta huokuva nostalgia saavat ehkä ruuan maistumaan paremmalta. Halpispizzerioissa kastiketta on yleensä omaan makuuni sopivasti ja se on maukkaampaa kuin tässä Napolin pizzassa ollut arka tujaus jotain tomaatin väristä. Johtuu ehkä siitä, että noita halpispaikkoja pitävät usein Lähi-Idän ja Turkin suunnalta tulleet, jotka maustavat ruokansa muutenkin reilummin.

      Hirvittävä suolaisuus ja rasvaisuus eivät mielestäni tee pizzasta automaattisesti hyvää, vaan makuelämys syntyy myös mausteista ja kokonaisuuden tasapainosta. Mutta suomalaisethan tuntuvat innostuvan aina mistä tahansa safkasta, jossa vain on kauheasti rasvaa ja lihaa – laadusta viis. Muistan, kun olin aikoinaan kesätöissä leirintäalueen baarissa. Turistit, myös isokokoiset miehet, tilasivat usein simppelin pizzan, kuten vegen tai bolognesen. Tyypillinen suomalaisasiakas taas vain pamahti tiskille ja alkoi vain luetella lakonisesti täytteitä (aloittamatta edes keskustelua alustuksella tyyliin ”moi, ottaisin ton Fantasia-pizzan ja täytteiksi tulisi…”). Ja ne täytteethän olivat aina salami, jauheliha, kinkku, tuplajuusto, aurajuusto jne.

  4. perusta itse parempi ravintola, joka pyörii yli 30 vuotta tampereen keskustassa. teeppä pienet kate laskelmat +henkilöstö sivukulut ja katso kuinka paljon säilykkeitä joudut itse käyttämään. tuoreita raaka-aineita jos käytät.olisitko valimis maksamaan yli 20 euroa pitsasta? itse en olisi!

    • Ravintola tuskin menee konkurssiin, jos salaattipöydässä olisi kaali- ja porkkanaraasteen lisäksi tuoretta kurkkua, tomaattia ja jäävuorisalaattia. Mausteiden lisääminen pizzan tomaattikastikkeeseenkaan myöskään tuskin kaataa yritystä. Ja jos kaataa, ovat firman asiat aika huonolla tolalla. Sen sijaan, että pizzan päälle lataa ison kasan höttöisiä, öljymäisiä halpisoliiveja, voisi oliivien määrää vähentää ja laatua nostaa.

      Joskus on ihan mukavaa syödä iso kasa halpaa, suolaista ja rasvaista ruokaa. Pizzan ei kuitenkaan tarvitse aina olla sellaista, ja myös Tampereelta löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan laadukkaista raaka-aineista. Trattorian listalla olevat pizzat maksavat ilman S-etukorttitarjouksia noin 14-15 euroa. Se on toisaalta kova hinta ”vain” pizzasta. Mutta kun pizzan päällä on täydellisen mediumia lohta, meheviä jokirapuja ja itse tehtyä kaprismajoneesia, maksaa makunautinnosta mielellään hiukan enemmän. Myös Bella Roman pizzat ovat lounasajan ulkopuolella hieman kalliimpia kuin Napolin. Salaattipöydästä löytyy kuitenkin muutakin kuin halpoja juuresraasteita. Hyvin näkyy kannattavan.

  5. Minkälainen ruoka-arvostelija menee arvostelemaan tilannetta lounasaikaan? Laadullisesti paikassa ei ole mitään vikaa. Eikä mitään tarvitse muuttaa. Asiakas voi mennä paikkaan, joka vastaa hänen näkemystään ja laatutasoaan paremmin. Tässä tapauksessa se lienee joku viiden euron paikka.

    • Savusuolaa

      No esimerkiksi sellainen arvostelija, joka lukuisten muiden asiakkaiden tavoin käy Napolissa lähinnä lounasaikaan.

  6. Olen pitkälti toimittajan kanssa samoilla linjoilla milijööstä ja salaattipöydästä. Olen käynyt vuodesta 1978 asti ainakin kerran vuodessa Napolisssa pizzalla ja se riittänee pizzojen syönnille. Täytyy sanoa, että makuelämys on saavutettu joka kerta joten käykää ja pitäkää yllä tätä Tamperelaista kulttuuria vaikka muuten vaan.

    • Harri, Napoli menee minulla aika lailla samaan kategoriaan. Kuuluu Tampereeseen, ja aina silloin tällöin tuolla tulee pistäydyttyä, mutta jos minä haluan todella hyvää pizzaa, menen Sitkoon/tilaan sitä sieltä Foodoran kautta. Tuon arvostelun kirjoittamisesta on jo pari vuotta aikaa, ja Tampereen ravintolakulttuuri on kehittynyt sen jälkeen valtavasti. Kympillä ja halvemmallakin saa monesta paikasta niin uskomattoman upeita lounaita, että ymmärrystä näille kaaliraasteille ja säilykejalapenoille heruu aina vain vähemmän.

  7. Ehkä yrittäjä nyt yrittäisi edes tehdä jotain kun näin kainosti vihjaamme. Hyvää ja meneksytekästä kevättä toimitukseen.

    • Maukasta kevättä myös sinulle Harri! 🙂 Yleisesti ottaen olen nykyään hirmu tyytyväinen tamperelaisten ravintoloiden tapaan reagoida asiakaspalautteisiin. Luulen, että Napolista haetaan niin vahvasti sitä tiettyä, tuttua ja turvallista elämystä, että paikan ei kannata ääriradikaalisti muuttaa tyyliään. Mutta salaattipöytää voisi todellakin tuoda tänne 2010-luvulle.

  8. Tämä mesta menee aivan samaan kategoriaan kuin karvakäsien puolet halvemmat. Kova känttyreuna ja keskeltä räkämälliä.
    Turun ja nimenomaan TURUN Dennis sen pizzojen voittanutta ei ole. Ohut, hyvä pohja ja laadukkaat täytteet reunoille asti. Ilmankos siellä on tupa koko lailla täynnä arki-iltoinakin.
    Ne kerrat, kun syön vuodessa ravintolapizzaa, saa laskea yhden käden sormilla. Yleensä juurikin rakkaassa Turussa käydessäni, paitsi jos valinta osuu Svarte Rudolfin loistavaan lounasbuffettiin.

    • Moikka A!

      Minäkin kävin viime viikonloppuna piiiiitkästä aikaa Napolissa. Nykyään menen aina hyvää pizzaa halutessani Sitkoon, ja jos haluan hyvää pastaa, noh, syön sitä kotona.

      Olin liikkeellä lapsen kanssa, ja kun hän halusi pastaa, ajattelin, että jos sitä nyt testaisi Napolin vuosien jälkeen. Se on kuitenkin perheystävällinen ravintola ja vähän tunnelmallisempi kuin Sokoksen tai Stockan yläkerta, joista saa myös päivittäin pastalounaan. Hyviä pastapaikkoja ja italialaista ylipäätään on tällä hetkellä syntisen vaikeaa löytää Tampereelta. Piemonte on enemmän sellaiseen iltaistuskeluun ja Comoon ei pääse rattailla.

      Napolin kunniaksi on sanottava, että palvelu oli todella hyvää. Ei tullut yhtään sellainen olo, että anteeksi nyt, kun tulen tänne höpöttävän 4-vuotiaan kanssa ja se puhaltelee maitoonsa kuplia pillillä. Pasta sen sijaan oli kehnoa. Lohipastan lohi maistui mutaiselle, siis vanhalle, ja se oli pientä hakkelusta. Pastan sanottiin olevan tuorepastaa, mutta rakenteesta huomasi, että se on sitä samaa, halpaa, kuivattuna myytävää tuorepastaa, mitä käytän itse silloin, kun pihistelen. Kypsyys oli kaukana al dentestä, ja kuten suomalaisissa rafloissa aina, kermakastiketta oli liikaa.

      Lapsi ei tietenkään kiinnitä vielä tuollaisiin asioihin huomiota. Lihapullat maistuivat ja ravintolakäynti oli hänelle elämys. Pikkukaverin vuoksi voin siis joskus poiketa tuonne, mutta pastaa en kyllä enää ota.

      Valitettavasti ainoa kokemukseni Tampereen Dennisistä ei ole kovin hyvä. Tosin tästä on jo monta vuotta aikaa eli voisin antaa paikalle uuden mahdollisuuden. Viime käynnilläni en nähnyt kinkkupizzassani kinkkua. Tarjoilija kävi kyselemässä kokilta, onko sitä. Kuulemma oli, mutta se oli jauhettu niin pieneksi, ettei sitä näe.

      Totesin, että aha. Käyn mieluummin paikoissa, joissa näen, mitä pizzani päällä on. 🙂

      Mutta ehkäpä, ehkäpä vielä jonain päivänä Turkuun ja originelliin Dennisiin, hmmm….

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*