Arvostelu: Plate on tyylikäs perusravintola

Menimme joulun alla syömään isolla kaveriporukalla. Pähkäilin, mistä ihmeestä saisin kiireiseen vuodenaikaan pöydän suurelle seurueelle. Sitten keksin Hämeenkadulla sijaitsevan, uudehkon Platen, jonka tilavasta salista järjestyi pöytä kymmenelle hengelle.

Paraatipaikka Hämeenkadulla

Plate sijaitsee tavallaan hyvällä paikalla Hämeenkadulla. Ratikkatyömaa alkaa jo hieman helpottaa, joten näkymät ovat taas paremmat, ja asiakasvirratkin alkanevat elpyä.

Toisin kuin tämän bloggauksen ensimmäisessä versiossa kirjoitin, kakkoskerroksessa sijaitsevaan ravintolaan pääsee hissillä. En kuitenkaan ole tiennyt tätä aikaisemmin, eivätkä varmasti kaikki muutkaan. Ravintolasta onneksi kerrottiin, että Plateen vievään hissiin pääsee Omenahotellin sisäänkäynnin kautta. Sinne siis, jos kulkeminen on hankalaa tai olet liikkellä vaikka vaunujen kanssa.

Platen tilassa toimi useamman vuoden italialaisravintola Como, joka tarjoili itselleni enemmän pettymyksiä kuin elämyksiä. Comon jälkeen paikassa piipahti lyhytikäiseksi jäänyt texmex-paikka.

Plate ei kuuluu suuriin ketjuihin, vaikka omistajilla tiettävästi on pari muutakin ravintolaa. Moni kysyi tästä heti kuultuaan minun käyneen Platessa, ja ketjuun kuulumattomuus tuntui olevan plussa.

Ravintola Plate Tampere arvostelu

Klassista ja välimerellistä

Platen listalla on melko paljon välimerellisiä makuja. Se ei kuitenkaan ole puhdas italialaisravintola. Luonnehtisin sitä eteläiseen Eurooppaan painottuvaksi, klassiseksi, keskihintaiseksi ravintolaksi. Burgereita täältä ei saa, eikä menu ole erityisen pihvivoittoinen.

Suuri sali on sisustettu melko vaaleasti, mutta ei kliinisesti. Takakabinetin seinää koristaa koukeroinen lintutapetti, joka on hieman eri maailmasta kuin muu, hotellimainen sisustus. Miellyttävää, ei mitään erityistä, mutta ei missään nimessä häiritsevää tai väkisin väännettyä kikkailua.

Palvelusta jäi varauksen teosta lähtien hyvä kuva. Kun tarjoilija huomasi, että puhuimme englantia, hän vaihtoi kielen lennosta ja kertoi kaiken oma-aloitteisesti englanniksi. Annoksia muokattiin allergioiden mukaan, ja listalla oli muutakin alkoholitonta juotavaa kuin vissyä.

Ravintola Plate Tampere arvostelu

Risotto toimi, leipä ei

Päivän risotossa (9,90 e) oli sieniä, ja valitsin sen alkuruoaksi. Risotto oli todella hyvää. Koostumus oli al dente, ja viinin ja parmesaanin maistoi. Ei oikomisia kermalla. Koostumus olisi voinut olla hiukan juoksevampikin, mutta yleiseen suomalaiseen ravintolatasoon verrattuna suoritus oli hyvä.

Myös keltuaiskreemin, valkosipuli-perunavaahdon, perunasipsin ja leivän kera tarjotut etanat (11,40 e) kiehtoivat. Kerrankin jotain muuta kuin etanapannu!

Etanoita tilanneet kehuivat annoksen persoonallisuutta ja keltuaiskreemiä. Makumaailma oli kuitenkin melko vaimea. Etenkin, kun perunaa tarjottiin kahdessa eri muodossa, ja paahdettu perunalastu muistutti tavallista sipsiä. Annos olisi kaivannut enemmän valkosipulia tai hapokkuutta.

Etana-annoksen suurin heikkous oli sen kanssa tarjottu raaka leipä. Tutkimme leipää useamman ihmisen voimin, ja tarjoilijakin myönsi, ettei leipä ollut kypsää, vaikka sen kuulemma kuuluu olla ”pullamaista”. Tilalle tuotiin kypsää leipää, mutta se maistui todella hiivaiselle ja jäi syömättä.

Hyvin kypsennetyt lonkerot

Pääruoaksi valitsin mustakalaa, jota tarjottiin grillattuna ja arancineina, gremolata-kastikkeen ja marinoidun salaatin kera (18,50 e). Arancineissa on riisiä, mutta annoksessa on sen verran niukasti hiilihydraatteja, että tarjoilija suositteli nälkäisimpiä tilaamaan jotain lisukelistalta annoksen täydennykseksi.

Otimme kaverin kanssa puoliksi bataattiranskalaiset ja majoneesin (6,50 e). Muissa pääruoissa lisukkeita oli niin reilusti, ettei ylimääräisiä lisukkeita tarvittu.

Mustekala on monessa paikassa sitkeää kuin kengänpohja. Platen mustekala oli kuitenkin kypsennetty hyvin. Se oli sopivan jäystettävää, mutta pehmeää. Semmoista napakkaa ” merellistä läskiä”, jota rakastan. Paistopintaa oli kauniisti.

Arancinit olivat rapeita, sisältä pehmeitä ja maukkaita. Sen sijaan lisukesalaatti jakoi mielipiteemme. Mustekala oli suolaista, ja marinoitu, vielä hapokkaalla gremolatalla kuorrutettu salaatti raikasti monen mielestä annosta. Vaikka olen happaman ystävä, hapokkuutta oli kuitenkin nyt minun makuuni liikaa. Olisin myös asetellut annoksen vähän eri tavalla. Iso salaattikasa peitti nyt mustekalan, ja arancinit piti kaivella niiden alta.

Paistettua siikaa ja mätikastiketta (25,50 e) kehuttiin maukkaaksi ja hyvin paistetuksi, vaikka lisukemuhennoksen fenkoli ja kaprikset eivät oikein jutelleet keskenään. Punajuuri-sienipihveistä ja juures-ohratabboulehista (18,80 e) tykättiin.

Naudan sisäfilee (28,50 e) oli kypsennetty hyvin, mutta tarjoilu sekä tuhdin punaviinikastikkeen että hennomman béarnaisen kera ihmetytti. Béarnaisen jäi nyt lihan ja tumman kastikkeen jalkoihin.

Ravintola Plate Tampere kokemuksia
Ravintola Plate Tampere kokemuksia

Kerrankin pistaasia!

Jälkiruoaksi valitsin pistaasi-toscakakkua veriappelsiinisorbetin ja mantelikrokantin kera (9,90 e). Tämä oli ihanimpia hetkeen nauttimiani jälkkäreitä. Juuri sopivan kokoinen, äkkimakea leivonnainen ja raikas sorbetti. Ja voi miten kivaa, kun jostain saa pistaasia ja sitrushedelmiä iänikuisten pannacottien ja valtavien suklaakakkujen sijaan!

Viinilistalta löytyi kukkainen, pirteä ja hedelmäinen, espanjalainen Muscat, jota suositeltiin mustekalalle. Alkudrinkit olivat erityisen hyvät, ja pidin myös talon glögistä. Se maistui aidolle omenalle ja yllättäen hieman ruskistetulle voille.

Ruoassa oli siis onnahteluja, ennen kaikkea raaka ja kypsänäkin taikinan makuinen leipä. Risotto, jälkiruoka, juomat ja palvelu lämmittivät kuitenkin mieltä, ja saimme läksiäislahjoiksi ravintolan kangaskassit. Hinta-laatusuhde oli kohdillaan, ja ruoasta jäi parempi fiilis kuin tilassa aikaisemmin olleista ravintoloista.

Ravintola Plate Tampere kokemuksia

Tuomio: Helppo ja tyylikäs ravintola hyvällä hinta-laatusuhteella.

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.