Haikailin Tampereelle pitkään paikkaa, jossa voisi syödä hyvin ja hivuttautua drinksujen kautta biletyksen puolelle. Haaveeni toteutui, kun Tuomiokirkon kupeeseen, entisen Huviretki-hotellin tiloihin avattiin Olympia-kortteli. Olympiassa voit tehdä kaiken edellä mainitun yhden illan aikana, paikkaa vaihtamatta.
Olympiakortteli on keikkapaikka ja rento ravintola
Kiinteistön vanhassa osassa toimi jo sata vuotta sitten elokuvateatteri Olympia, jonka mukaan kortteli on saanut nimensä. Olympia-sali, johon noustaan näyttävää portaikkoa pitkin, on remontoitu keikkapaikaksi.
Alakerran uudemmassa päässä taas toimii ravintola Muusa. Se on skandinaavis-välimerellinen gastropub, jossa on laadukas olutvalikoima ja kaupungin pienin tanssilattia. Viikonloppuiltoina Muusassa on samanlaista meininkiä kuin Doriksessa, Klubilla ja aikoinaan Yo-talolla. Kaikista näistä paikoista Muusasta saa laadukkaimmat drinkit ja kiinnostavimmat pienpanimo-oluet.
Kuten kuvista näkyy, vanha ja uusi lyövät kättä kiinteistön tyylissä. Olympia-salin puolella on vanhoja plyysisohvia, ja kaikkialta voi bongata koreita ornamentteja ja lamppuja. Muusan puolella tyyli on industriaalimpi. Päämateriaali on trendikäs kupari, seinät ovat tummat ja pöydät puuta.
Tampereen parhaat drinkit
Kävin syömässä Muusassa ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten. Kokemus oli tuolloin ok. Lupaava, mutta ei tajunnanräjäyttävä. Löysin arkistoistani annoskuvia viime talvelta. Söimme tuolloin chorizoa lanttuhummuksen kera, muikkuja pikkelöityjen kasvisten ja tsatsikin kanssa sekä intialaishenkisen kanaruukun.
Muistan, että lanttuhummus oli aromikkaan makeaa ja chorizo syntisen suolaista. Kanaruukun esillepano oli aika vaatimaton ja annoskoko pienehkö. Maku yllätti kuitenkin positiivisesti. Muikut olivat rapeita, mutta annos oli viileä ja kaipasi suolaa.
Olen käynyt Muusassa myös drinkillä, oluella ja bilettämässä. Olen juonut täällä kaupungin parhaita cocktaileja, joissa käytetään tuoreita yrttejä ja täyshedelmämehuja. Baarimestarit ovat taitavia eivätkä he vinoile tai puuskahtele, kun tilaat ”jotain hapanta” tai ”pyydät yllättämään”.
Menu painottuu kasvisruokaan
Pari viikkoa sitten söimme Muusassa toisen kerran. Olimme menossa Tampereen Teatterin Cats-musikaaliin, ja Muusa on pienen jaloittelumatkan päässä teatterista. Keittiö aukeaa arkena kello 16 ja sulkeutuu kymmeneltä. Laskimme, että ehdimme istua pari tuntia Muusassa ennen näytöstä, sillä keittiö ei varmaankaan ole iltapäivällä kovin työllistetty.
Tilasimme aperitiiveiksi gt:t kurkun kera ja perehdyimme tarjontaan. Muusan filosofia selviää jo ruokalistaa tutkiessa. Yleensähän kasvisruoat löytyvät listan häntäpäästä ja vaihtoehtoja on maksimissaan kaksi.
Muusassa kasvis- ja vegaaniruoat ovat tasa-arvoista ruokaa siinä missä liha, kala ja kanakin. Kasvisvaihtoehtoja ei ole tungettu pienellä präntillä menun loppuun, vaan vegevalikoima loistaa jo etusivulla. Suuri osa annoksista on muokattavissa vegaanisiksi, ja tulkitsin ravintolan nettisivuilta, että myös gluteenittomat annokset onnistuvat.
Kyseessä ei kuitenkaan ole kasvis- tai vegaaniravintola, vaan kasvispainotteinen paikka. Linja on luonteva, sillä listalla on paljon välimerellistä ruokaa, jossa kasviksia käytetään runsaasti.
Jumalainen mezelauta
Tilasimme jaettavaksi alkupalaksi mezelankun (17 e), jonka saa pyydettäessä vegaanisena. Pääruoaksi valitsimme vegaanisen hodarin eli No dogin (17,50 e) ja Halloumihipat-nimisen lajitelman halloumia ja lisukkeita (17 e).
Katsellessani viereisiin pöytiin kannettuja ruokia mieleeni hiipi epäilys. Annoskoko näytti todella suurelta, paljon runsaammalta kuin viime talvena. Miten ihmeessä jaksaisimme syödä kaiken kahteen pekkaan? Epäilykseni vahvistuivat, kun mezelankku saapui pöytään. Kuva ei anna oikeutta sen koolle, joka oli melkoinen.
Annoksessa oli paahdettua chorizoa, tuoretta chiliä, voipapu-tabboulehia, foccaciaa, halloumia, pikkelöityjä kasviksia, polentaranskalaisia, lehtikaalipestoa ja -sipsejä sekä omenatsatsikia. Kaikki oli hyvää ja tasaisen taitavasti tehtyä. Chili ja chorizo turruttivat sen verran makuaistia, että hento kukkakaali hukkui niiden alle. Tsatsikissakin hapan omena voisi maistui rohkeammin.
Pikkelöidyt kasvikset olivat mukavan napakoita. Ne oli kuivattu hyvin ennen laudalle asettelua, joten marinadi ei kastellut muita ruokia. Hapan eukko kun olen, en olisi pannut pahakseni, jos kasviksissa olisi ollut enemmänkin etikkaa, mutta kyllä ne näinkin maistuvat. Kasvisten kunkkuja olivat marinoidut tomaatit, punakaali ja porkkanat. Voipapu-tabboulehissa olisi voinut olla enemmän papuja. Rohkeasti paahdettu halloumi ja jumalaisen rapeat polentaranut saivat minut polvilleni.
Pääruokaa piti odotella
Alkuruoka taittoi nälän niin tehokkaasti, että kysyimme tarjoilijalta, oliko keittiö alkanut jo valmistaa pääruokia. Ei ollut. Siispä peruimme halloumiannoksen, ja tämä onnistui helposti.
Pääruoan odottelu oli illan heikoin osuus. Olimme kertoneet tilausta tehdessämme, että meidän olisi pakko lähteä viimeistään kello 18.45. Kysyimme, ehtisimmekö syödä 1,5 tunnissa sekä alku- että pääruoan. Tarjoilija vakuutti, että se onnistuisi. Sali ei myöskään ollut ääriään myöten täynnä.
Kello 18.30 istuimme kuitenkin edelleen pöydässä ilman pääruokaa. Se saapui vain muutamaa minuuttia ennen kuin meidän oli pakko juosta teatteriin. Hodarin syöminen meni siis hotkimiseksi. Valitettavasti annos oli taas hieman viilennyt. Yleensä annan palautteen heti ravintolassa enkä nurise jälkeenpäin blogissa, mutta nyt en kerta kaikkiaan ehtinyt.
Mutta itse annokseen. Millainen on vegaaninen hodari? No se on kuulkaas hyvä.
Täytteenä ei ollut soijanakkia, vaan friteerattuja soijasuikaleita. Ne eivät ole estetiikan ilotulitusta, mutta rapea fritattaus tuo hodariin ruokapornon tuntua. Vegaaninen majoneesi toimi hyvin. Sen sijaan kookos-minttucremen ja pikkelöityjen kasvisten analysointi jäi kiireen jalkoihin.
Hodarin lisukkeena oli samoja polentaranskalaisia kuin alkupalassa. Ihanimpia lisukkeita aikoihin, voisin syödä näitä kilokaupalla! Jos haluat vain pikkusuolaista oluen kanssa, voit tilata lisukelistalta pelkät ranut (5 e) tai vaikka hodarin täytteenä olleita fritattuja soijasuikaleita (5 e). Myös maa-artisokkakakku (7 e) ja pinaattifohveli (4 e) kuulostavat kiinnostavilta.
Cityhipsteri kiittää ja kumartaa
Kiireestä huolimatta Muusan ruoasta jäi todella positiivinen kuva. Muistelimme mezelankun ihanuuksia, hodarin pehmeää leipää ja rapeita soijasuikaleita pitkään jälkeenpäin. Kasvikset olivat annosten pääosassa, ja niitä oli käytetty monipuolisesti ja kekseliäästi.
Ravintolan tyyli ja makumaailma istuvat loistavasti omaani. Olen tällainen kasvisruokapäiviä pitävä, tuottajien perään kyselevä cityhipsteri, joka rakastaa mausteita ja meze-annoksia.
Kerrotaan silti helpottava tieto lihan iloja kaipaaville: listalla on esimerkiksi Kurjen tilan luomukaritsaa. Lihan alkuperä on merkattu listaan, ja nettimenusta pääsee linkin kautta tilan sivuille. Ruoan alkuperä ja tuotantotavat ovat selvästi tärkeitä ravintolalle. Tyyliin sopisi, jos muidenkin raaka-aineiden tuottajista mainittaisiin lyhyesti. En kaipaa mitään pitkää saarnaa, vaan esimerkiksi tietoa siitä, minkä juustolan juustoa jälkkärissä on.
Muusassa järjestetään myös brunssi sunnuntaisin kello 12−16. Se maksaa 19,5 euroa ja tunnelmaa luo dj. Kesällä brunssia pääsi nauttimaan kauniiksi kehutulla sisäpihalla. En ole testannut vielä brunssia, mutta esimerkiksi 365 Days With Ida ja Optimismia ja energiaa ovat kirjoittaneet siitä.
Lukemani ja kuulemani perusteella brunssi on herkullinen, mutta tunnelma hektinen. On toki mahdollista, että Optimismia ja energiaa -Katjan mainitsemat jonotus- ja palveluongelmat ovat ratkenneet, kun rutiinia on kertynyt. Katjan ja parin muun tuttavani kokemus on kuitenkin samanlainen kuin omani. Ruoka on hyvää, mutta sitä voi joutua odottelemaan. Muusa on silti yksi niistä paikoista, jota suosittelen joka kerta, kun minulta kysellään kiinnostavia ja kohtuuhintaisia ravintoloita.
Tuomio: Kekseliästä trendiruokaa ja laatudrinkkejä, salin logistiikka kaipaa hiomista
PS. Jäsensin nyt ensimmäistä kertaa ravintola-arvostelua väliotsikoilla. Hot or not? Haluatteko, että teen näin jatkossakin vai riittävätkö kuvat tekstin jakajiksi? Tekeekö väliotsikko lukemisesta helpompaa vai syntyykö siitä liian lehtimäinen, taviskokemuksesta etäännyttävä vaikutelma?
Ehdottomasti väliotsikot!
Neurootikkominä ei nyt kestä, kun vanhoissa jutuissa ei oo niitä. Hirvee vaiva laittaa. Nonni, nyt meni nääkin yöunet!