Tampereen ensimmäinen Vegemesta meni minulta kokonaan ohi. Ravintola ei ehtinyt toimia pitkään Satamakadulla, kun se jo lopetti. Kokemukseni Helsingin alkuperäisestä Vaasankadun Vegemestasta oli maukas, vaikka asioinkin ravintolassa aamuyöllä. Vegemestaa on hehkutettu vuosikaudet hipsteripiireissä, mutta viime aikoina toiminta on yskähdellyt. Tällä hetkellä kaikki Helsingin Vegemestat on tietääkseni kuopattu, eikä Tampereelle ja Jyväskylään jalkautuminen ole sujunut ongelmitta.
Vegemesta aloitti muutama kuukausi sitten uudelleen Puutarhakadulla, edesmenneen La Fondan tiloissa. Kiinnostuimme paikasta kaverini kanssa luettuamme siitä kaksi täysin erilaista arviota. Indiemode-bloggaaja Joonas kirjoitti kokemuksestaan innostuneesti. Sen sijaan Sairas sokeri -blogia kirjoittavan Sannisen kokemus oli kuin eri ravintolasta. Kannattaa lukea Sannisen bloggauksen kommenttiketju, johon myös Vegemestan yrittäjä on osallistunut. Hän myöntää ravintolan käynnistysvaikeudet ja selvittää ongelmien syitä.
Lukemistamme arvioista huolimatta lähdimme ravintolaan avoimin mielin. Emme lynkkausmielialalla, vaan kiinnostuneina. Emme kuitenkaan voineet mitään sille, että mielissämme kummitteli koko ajan La Fonda, jonka ruokaan ja tyyliin ihastuimme kovasti.
Oranssilla teipatun ikkunan takaa löytyy pieni ja melko pelkistetty tila, jota värikkäät huonekalut piristävät. Vaikutelma on siisti, mutta pikaruokalamainen. Osa pinnoista on maalaamatonta lastulevyä. Ratkaisu on persoonallinen, mutta tekee tilasta hieman keskeneräisen näköisen. Emme voineet olla vertaamatta salia yksityiskohtia pursuilleeseen La Fondaan, joka oli harkitulla tavalla huoleton.
Olimme lounasaikaan ravintolan ainoat asiakkaat. Tiskin takana oli yksi työntekijä, joka otti meidät iloisesti vastaan. Valitsin listalta klassikkoannoksen, savujuustolla höystetyn Piraatin (tarjous 6,50 e). Muistelen syöneeni tämän Helsingissä ruisleivällä, ja pidin kovasti. Nyt ruisleipää ei ollut vaihtoehtona, vaan soijapihvi ja särpimet löytyivät moniviljasämpylän välistä. Lisukkeeksi valitsin bataattiranskalaiset (3,90 euroa) chilidipillä.
Kaverini valitsi Päivän pelastuksen (hinta muistaakseni reilut 8 euroa), jonka juju on punainen munakoiso-paprikakastike. Lisukkeeksi kaveri tilasi kuorelliset lohkoperunat yrttidipillä (nämäkin muistaakseni 3,90 euroa). Ruokajuomana nautimme tavallista ja kivennäisvettä. Valikoimassa olisi ollut myös monenlaisia virvoitusjuomia ja marjasmoothie.
Odottelimme ruokaa melko pitkään, kun ottaa huomioon, että jonossa ei ollut muita tilauksia. Tunnelma oli kovin hiljainen. Taustamusiikki olisi piristänyt, emmekä olisi kokeneet olevamme niin framilla tyhjässä ravintolassa.
Piraatti ei toiminut sämpyläversiona yhtä hyvin kuin ruisleivän kanssa. En maistanut savujuustoa juuri ollenkaan. Sämpylä oli kuitenkin paahdettu mukavan rapeaksi. Pihvi oli perustason soijapihvi. Soija- ja kasvispihvien ongelma on usein kuivuus. Tämäkin hampurilainen olisi kaivannut enemmän kastiketta, ja juustoa olisi voinut olla kaksin- tai kolminkertainen annos. Myös savujuuston pariksi sopivaa suolakurkkuakin olisi voinut olla reilummin.
Ystäväni Päivän pelastus kaipasi myös enemmän kastiketta ja pihvi makua. Hampurilaisen täytteet eivät vastanneet täysin listan kuvausta. Paprika-munakoisokastikkeen lisäksi hampurilaisessa oli samaa yrttidippiä, jota tarjottiin perunoiden kanssa. Tätä ei kuitenkaan mainittu listassa.
Kuvauksen mukaan molemmissa hampurilaisissa on täytteenä chiliä ja valkosipulia. Näitäkin voisi laittaa paljon enemmän, jotta kokonaisuus saisi ytyä, jota pihvistä puuttuu.
Odotin lisukkeilta aika paljon, koska Vegemestan ranskalaiset ovat kalliimmat kuin tavallisessa pikaruokapaikassa. Bataattiranskalaiset olivat harmikseni pehmeitä ja velttoja. Bataatti oli imenyt runsaasti rasvaa, mutta rapsakka pinta puuttui kokonaan. Kaverini arveli, että dipiksi valitsemani chilikastike oli Kukkokastiketta. En tajunnut kysyä asiaa, mutta maku oli kovin samanlainen.
Kaverini lankkuperunoissa ei ollut kuorta, vaikka kuorellisuus oli juuri se syy, miksi hän valitsi ne. Hän huomautti asiasta, ja tarjoilija kertoi, että heillä on aikaisemmin ollut kuorellisia perunoita, mutta lista on vaihtunut. Vanha lista oli kuitenkin tiskillä, ja tarjoilija myönsi mokan. Hän ei kuitenkaan osannut kertoa, miksi esillä oli lista, jonka annokset ovat muuttuneet. Perunoiden rapeus oli kuitenkin kohdallaan, toisin kuin bataattien.
Ystäväni ei syttynyt perunoiden kanssa tarjotulle yrttidipille. Mausta tuli hieman mieleen valmiista dippijauheesta tehty sipsikastike. Kysyimme kastikkeen raaka-aineita, ja tarjoilija kertoi, että kyseessä on vegaaninen majoneesi, sillä siinä ei ole lehmänmaitoa, vaan öljyä, kauramaitoa, etikkaa, suolaa ja yrttimaustetta. Huomautimme, ettei majoneesissa ole maitoa, vaan se tehdään öljystä ja kananmunasta. Tarjoilija hämmentyi, ja saimme hetken vakuutella, että majoneesin nimi ei liity millään tavalla maitoon.
Vaikka palvelu olikin melko hidasta, ja majoneesin koostumuksen kaltaiset asiat olivat hakusessa, asiointi oli lämmintä ja innokasta. Tarjoilija kyseli moneen otteeseen, miten ruoka maistui, ja pyysi palautetta. Sanoin, että bataattiranskalaiseni olivat niin pehmeät, että ne jäivät lähes syömättä. Tarjoilija kertoi, ettei mitään lisukkeita friteerata, vaan ne kypsennetään uunissa. Ravintolan uunia on petrattu vaihtamalla pellit, mutta bataatin kypsentäminen on edelleen hankalaa.
Jäin miettimään, että ravintolan perunat taisivat tulla pakkasesta, koska niissä oli friteerattu pinta. Pakasteperunat kypsentyvät uunissa suht rapeiksi, vaikka niitä ei voi verrata itse tehtyihin lankkuperunoihin, joita kaverini luuli saavansa. Uunibataatteja taas kannattaisi markkinoida vaikka uunijuureksina, koska koostumuksella ei ole mitään tekemistä ranskalaisten kanssa.
Vaikutelma uudesta Vegemestasta jäi tämän käynnin perusteella vaisuksi. En pettynyt yhtä pahasti kuin Sanninen, mutta en yhdy Indiemoden Joonaksen hehkutukseen. Jäin miettimään, onko aika kullannut muistojani. Söin ensimmäisen Vegemestan Piraattini monta vuotta sitten. Katuruoka- ja kasvisruokatarjonta on tuon jälkeen harpannut eteenpäin. Ehkä Vegemestan purilaisten maku ja koostumus eivät kolahda enää niin kovaa, koska kilpailijat ovat kirineet.
Suurin ongelma hampurilaisissa oli kuivuus. Soijapihvit olisivat kaivanneet enemmän kastiketta mehustajikseen. Myös muita täytteitä olisi voinut olla enemmän. Nyt sämpylä oli liian hallitsevassa roolissa.
Lukuisat pikkumokat vanhasta listasta vääriin perunoihin ja majoneesi-ihmettelyyn latistivat kokemusta. Olisin kovasti halunnut pitää tästä paikasta, mutta tällä kerralla petyin. Ateriamme maksoivat 10-13 euroa. Ruoan taso oli lähempänä pikaruokaa kuin ravintolamaista hampurilaisateriaa. En kovin herkästi maksa tästä ruoasta uudelleen summaa, jolla saan isomman aterian aika monessa muussa paikassa. Tarjoilija ansaitsee kuitenkin kiitokset yrittämisestä, vaikka suoritus ei nyt nappiin mennytkään.
Nostan hattua yrittäjälle, joka on uskaltautunut tälle liikepaikalle. Puutarhakatu ja keskustan länsipää ovat nykyään hiljaista seutua. Vegemestan lähellä ei ole samanlaista ravintolakeskittymää kuin esimerkiksi Aleksis Kiven kadulla. Lähekkäin sijaitsevat saman alan yritykset eivät ole aina uhka toisilleen, vaan parhaimmillaan ne buustaavat toisiaan ja profiloivat alueen ravintolakortteliksi.
Kokemus: Ystävällistä yrittämistä. Tärkeissä perusasioissa on kuitenkin parantamista.
Muita kuulumisia kaupungilta
Ravintola Henriks ilmoitti aloittavansa brunssin. Ensimmäinen brunssi tarjoillaan 11.10. kello 12 alkaen. Brunssiin sisältyy alkupalapöytä, pöytään tarjoiltu munakas tai risotto sekä vohveleita lisukkeineen. Brunssi maksaa 19 euroa, lasi kuohuvaa 5 euroa ja pullo 19 euroa.
Henriks ilmoitti samalla muuttavansa aukioloaikojaan ja ottavansa valikoimaan bistrolistan. Perinteiset fine dining -paikatkin näyttävät siirtyvän rennompaan istuskelukulttuuriin. Tämä on mielestäni hyvä suuntaus. Samalla keittiö pääsee näyttämään aivan uudenlaista osaamista.
Luin tänään mukavan Yle Tampereen uutisen. Neljän vuodenajan yrittäjä Yoni Ichtertz kertoo uskovansa, että Tampere saa vielä Michelin-ravintolan. Tästä huolimatta vain Bertha pääsi kärkikymppiin, kun Glorian Ruoan ja Viinin lukijat äänestivät Suomen parhaista ravintoloista. Turkulaiset prkl.
Ja siis tätä yrttisoosia kutsuttiin nimenomaan majoneesiksi, jota se ei todellakaan ollut, vaan kastike oli valmistettu kauramaidosta, etikasta, suolasta ja yrttiseoksesta. Kerrassaan erikoinen makuelämys.
Ai se oli kauramaitoa eikä soijamaitoa, korjaan tekstiin, kiitsa! Sulla on muuten aivan käsittämätön muisti. Miten tuo on mahdollista noilla yöunilla?
Vegemesta ei nyt ehkä tämän arvostelun perusteella houkuttele kokeilemaan, mutta tuo Henriksin brunssi oli kullanarvoinen vinkki, kiitos siitä! Tykkään kovasti käydä brunsseilla ja Tampereen tarjonta on edelleenkin aika suppea, vaikka valikoima onkin laajentunut viime aikoina kiitettävästi. 🙂
Henriks on muutenkin kiva paikka, suosittelen! Se on sellainen Satamakadun kätketty helmi.
Ja vaikka oma kokemukseni Vegemestasta oli nuiva, en yleisesti lyttäisi sitä täysin. Esimerkiksi tuohon Sannisen bloggaukseen oli tullut myös positiivisia kommentteja. Samoin ensimmäinen Vegemesta sai muistaakseni Aamulehdessä hyvän arvostelun, mutta kuulin soraääniäkin. Eräs kaverini, joka on ruoasta aika nirso, kehui ensimmäistä Vegemestaa. Ja hän on vielä vannoutunut lihansyöjä.
Heitänpä tähän vielä pari ajatusta, jotka tarttuivat mieleeni, kun puhuin asiasta eilen Facebookissa. Eräs keskustelija sanoi hyvin, että kasvisruoat ovat usein liian suolattomia ja liharuoat liiankin suolaisia. Soija on niin mauton raaka-aine, että se vaatii kunnolla mausteita, jotta pihviin tulisi mehevyyttä, jota lihaversiossa on luonnostaan, kun neste nousee lihan pinnalle.
Toinen kaverini haikaili alkuperäisen Vegemestan sämpylöiden perään. Tai eiväthän ne sämpylöitä olleet, vaan ruis- ja kauraviipaleita. Mielestäni pita- tai ciabatta-tyylinen leipä natsaisi kasvispurilaiseen vielä paremmin. Kaverini kuvaili kasvishampurilaisen tuhtia sämpylää osuvasti sieneksi, joka imee kokonaisuudesta kaikki nesteet ja maut.
Otan muuten mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä kasvis- ja kanahampurilaisista. Useimmiten kallistun tavalliseen lihaburgeriin, koska muut vaihtoehdot tuntuvat vain laimeilta versioilta alkuperäisestä. Kanapurilaisissakin on todella usein ongelmana kuivuus.
Täytyy hiukan kommentoida omia Vegemesta kokemuksiani. Itse aikoinaan kävin siinä ensimmäisessä Vegemestassa satamakadulla ja sen ruoka oli kyllä sellaista etten viitsi edes ääneen puhua. Eli verrattuna siihen aiempaan tämä uusi Vegemesta voittaa 10-0. Tässä uudessa on jo jotain yritystä vaikka paljon voisi parantaakin.
Henriks on hyvä ruokapaikka… mielenkiinnolla odottelen että ehtisin Brunssille.
Eikö olekin ihmeellistä: juuri tätä vanhaa Vegemestaa nirso kaverini kehui. Ja tästä uudesta olen kuullut niin kehuja kuin täysiä lyttäyksiäkin, ja oma kokemus jäi aika laimeaksi.
Olen ymmärtänyt, että Vegemestan yrittäjyys on perustunut aika paljon sellaiseen fiilistelyyn. Vaasankadun alkuperäisessä mestassa oli kauniisti kuvailtuna aika originelli meininki. Ruokaa tunnuttiin tekevän vähän sillä tahdilla, kuin tiskin takana ollutta saattui huvittamaan. Tämä voi johtaa hyvinä päivinä nappisuorituksiin, huonompina mokailuun. Tosin tämä on vain oma teoriani.