Illanistujaiset.
Siinä ykkösvinkkini kaamosahdistuksen karkoittamiseen. Yhdet lähipubissa (”yhdet” ehhehhehhhh), nyyttärit, kaveri-illalliset ja sivistyneeksi viininmaisteluksi naamioidut bileet ovat paikallaan etenkin nyt. Syksyllä minun tekisi mieli toukkaantua kolooni ja voivotella onnetonta kohtaloani tässä maailmassa. Yhdessä muiden kanssa voivotteleminen on kuitenkin paljon antoisampaa.
Viime viikolla kutsuin viini-iltaan kaksi kaveribloggaajaa, Mun elämä, milloin siitä tuli niin ihana -bloggaaja Emmin ja naapurini, Viinillä-bloggaaja Hetan. Pientä hehkutusta leidien blogeista. Emmillä on todella hyviä Tampere-, lifestyle-, ravintola- ja ruoka-aiheita ja napakoita kannanottoja aiheesta kuin aiheesta. Heta puolestaan on viini- ja alkoholiasioissa aivan käsittämättömän pro. Tällainen omistautuminen ja asiantuntemus vetää hiljaiseksi ja nöyräksi.
Meidän tosiaan piti maistella niitä viinejä.
Hmm.
Muistan, että Heta sanoi punkusta, että onpas savuinen. Ja yritimme me jotain jauhaa niistä Rieslingin hapoista ja eksoottisten hedelmien aromeistakin. Eli joo, kyllä se ilta viininmaistelusta meni – lienee parempi olla hiljaa siitä, kuinka monta viinipulloa tuhosimme…
Tein buffetsalaattipöydän ja juustoisen lohi-perunapiirakan. Jälkiruoaksi oli kehuttua Kolmen kaverin klassikkojäätelöä, mustikka-kardemummaa, jota tuunasin appelsiininkuorella. Kolmea kaveria saa nyt siis Tampereeltakin, ainakin Stockalta ja muistaakseni Tammelan K-Mestarista.
Salaatin päätäytteenä oli roseeksi paistettua peuran sisäfilettä. Liha kannattaa paistaa ainakin vuorokautta ennen tarjoilua. Marinadi syntyy soijasta, hunajasta, valkosipulista, suolasta, pippurista ja kuivatuista yrteistä. Liha saa imeä suolaisenmakeaa marinadia itseensä jääkaapissa mahdollisimman pitkään. Tämä tarjoillaan siis kylmänä.
Marinoin myös punasipulirenkaita öljystä, sitruunamehusta, punaviinietikasta, suolasta, pippurista ja hunajasta tehdystä seoksessa. Sipulit raakakypsyvät mukavan pehmeiksi, jos niiden malttaa antaa muhia marinadissa tarpeeksi kauan. Hajun saa jääkaapista pois, kun kaataa lautaselle pari ruokalusikallista ruokasoodaa ja panee lautasen pariksi tunniksi jääkaappiin.
Paahdoin lisukkeiksi myös erilaisia paprikoita ja kesäkurpitsaa, ja tein puolikuivattuja tomaatteja. Jälkimmäiset ovat nykyään tarjoilusuosikkini. Viipaloi mitä tahansa tomaatteja leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kaada päälle öljyä, suolaa, sokeria tai hunajaa, mustapippuria ja valitsemaasi kuivaa yrttiä. Sekoita. Paahda uunin alatasolla useampi tunti 120-150 asteessa. Tarkkaile, ettei sokeri pala.
Kolmen kaverin jäätelö on koostumukseltaan aika erilaista kun se kauppojen jäätelö, johon suomalaiset on totutettu. Jäätelömassassa on usein paljon ilmaa, joka toisaalta kuohkeuttaa koostumusta, mutta myös laimentaa sitä. Kolmen kaverin jäätelö on todella tiivistä ja maku voimakas, yksi maltillinen pallo riittää tyydyttämään makeannälän. Tämä maistui hauskalla tavalla mustikkapiirakalle. Herkku sulaa todella nopeasti, joten se kannattaa nauttia heti. Tuoteseloste oli mukavaa luettavaa: tunnistin kaikki ainesosat.
Mitäs mitäs mitäs siellä pöydän äärimmäisessä laidassa nöpöttää? No sehän on äärettömän ruma, mutta ah niin kätevä silikoninen piirakkavuoka. Ja sen uumenissa melkoisella juustoannoksella höystetty lohi-perunapiirakka. Fiksu tyyppi kun olen, en sitten yhtään lähempää viitsinyt tuota piirakkaa kuvailla. Mutta kun oli nälkä, kun piti saada jo syödä.
Kyseessä on siis sovellus tämän postauksen parsapiiraasta. Muokkasin reseptiä, jotta sain hyödynnettyä jääkaappiin kertyneitä jämiä. Ja näillä sovelluksilla piiras tuntui toimivan vieläkin paremmin. Piirakan pohjan salaisuus on muusijauhe. Muusijauheesta saa oivallisen pohjan myös rieskoihin, vaikka en muusia tällaisesta tekisikään.
Piiraaseen tulee todella paljon täytettä, joten mitä suurempi ja syvempi vuoka, sen parempi. Minä käytin 28-senttistä, erittäin korkeareunaista vuokaa.
Pohja:
1 desi perunamuusijauhetta
4 desiä vehnäjauhoja
1 desi kauraleseitä tai -hiutaleita (jos käytät hiutaleita, vajaa desi riittää)
1 teelusikallinen leivinjauhetta
175 grammaa pehmeää voita tai margariinia
2 desiä kylmää vettä
Täyte:
300 grammaa lohta
300 grammaa perunoita
2 desiä kermaa
1 desi maitoa
3 munaa
200 grammaa maustamatonta tuorejuustoa
170 grammaa sinihomejuustoa
1 desi raastettua vahvaa juustoa (kuten Emmental)
puoli punttia silputtua tilliä
1-2 ruokalusikallista kapriksia
1 teelusikallinen viherpippuria
1 teelusikallinen valkopippuria
tilkka sitruunamehua
2 ruokalusikallista Dijon-sinappia
suolaa
ripaus sokeria
Pinnalle:
Emmentalia
Perkaa lohi ja leikkaa se isohkoiksi siivuiksi. Pese perunat, mutta älä kuori niitä. Pilko perunat lohkoiksi ja esikiehauta lohkoja pari minuuttia.
Tee seuraavaksi pohja. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään. Nypi pehmeä voi joukkoon ja lisää lopuksi kylmä vesi. Älä vaivaa liikaa, vain sen verran, että ainekset sekoittuvat hyvin. Levitä taikina öljyttyyn vuokaan. Tasoita pinta ja reunat. Esipaista pohjaa 180-200 asteessa viitisen minuuttia.
Lado perunat, lohi ja kaprikset pohjan päälle. Tee munista, nesteistä, tuorejuustosta ja sinihomejuustosta sekoitus. Vatkaa tasaiseksi sähkövatkaimella. Mausta tillillä, sinapilla, sitruunalla, pippureilla, suolalla ja ripauksella sokeria. Sekoita lopuksi joukkoon Emmental-raaste. Kumoa täyte pohjan päälle ja varmista, että Emmental sekoittuu massaan tasaisesti.
Paista piirakkaa 180-200 asteessa, kunnes pinta alkaa rusehtaa. Ripottele paiston loppuvaiheessa päälle vielä hieman Emmentalia, jotta piirakka saa kauniin pinnan.
Piiras on parhaimmillaan pari tuntia paistamisen jälkeen. Voit tehdä piiraan valmiiksi edellisenä päivänä ja antaa sen mehustua jääkaapissa. Ota piirakka huoneenlämpöön noin tuntia ennen tarjoilua.
Ja ei kun lasi käteen, jalat rahille ja elbailemaan.
Ettei nyt ihan löhöilyksi ja lipittelyksi menisi, loppuun vielä tärkeää asiaa. Armas-konsepti ei olekaan kuollut! Tulin surulliseksi, kun kuulin kuukausi sitten, että Tampereen kaikki Armas-pikaruokalat on lopetettu. Sinne meni sekin ihana kebab. Nyt korviini kantautui ilouutinen. Aivan älyttömän kova jengi, siis Ravintola C:n ja Armas C´ateringin poppoo avaa Tuomiokirkonkadulle uuden paikan. Kun tiimissä on Christina Suomisen kaltaisia osaajia, sopii odottaa paljon.
Tuomiokirkonkadun edesmenneen Armaan tiloihin tulee uusi paikka, jonka konsepti kuulostaa alkuperäistä rouheammalta. Kuppila-nimisestä paikasta saa lämmintä ruokaa, lounasta, salaattia, kahvia ja pullaa. Lounas maksaa 8,40 euroa. Tänne!
Kolmen kaverin jäätelöä saa Tampereella myös Turtolan Sittarista ja Duon K-kaupasta. Uutuusmaku punaherukka pitäisi päästä vielä testaamaan. Maksan mielelläni kotimaisesta kunnon jäätelöstä, amerikkalaistyyppiset jätskit kastikkeineen ja muine överimakeine komponentteineen eivät uppoa.
Itse kuulun luokkaan jäätelörohmu, joten nämä yksi pallo riittää -lausahdukset lähinnä huvittavat itseä. Ehkä vähän sama kuin sanoisi sipsien ystävälle ”pari sipsiä riittää ja loppu pussi kaappiin”. 😀
Kiitos vinkeistä! Arvelinkin, että Kolme kaveria levittäytyy varmasti tehokkaasti Tampereella, kunhan pääsee alkuun.
Minulla on jännä suhde kaikkeen makeaan. Mun on siis saatava jotakin makeaa joka päivä. Kaapissa on aina suklaata ja keksejä, pakastimessa jäätelöä. Rakastan kaikkea makeaa, paitsi irtokarkkeja. Ja pullasta pidän vain, jos se on tuoretta ja sitkasta. En suostu syömään hikeentyneitä munkkeja tai kovaa, mautonta jauhopullaa.
Sokeripiikkini täyttyy kuitenkin nopeasti. Tiedän, tämä kuulostaa raivostuttavalta, jos kuuluu itse luokkaan ”ei kolme suklaalevyä tapa, ei kulholliseen raakaa keksitaikinaa huku, kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan”. En ole koskaan syönyt kokonaista paketillista jäätelöä tai suklaalevyä. Mielestäni kaksi riviä suklaata on jo paljon. Jos syön makeaa enemmän kuin pari suklaariviä/yhden jäätelön/yhden leivoksen, mulle tulee todella paha olo. Ensin olen suorastaan hyperaktiivinen ja todella energinen. Sitten tulee nopea romahdus, alkaa kuvottaa, pyörryttää ja väsyttää.
Luulen, että tämä liittyy verensokeriin. Raskaana ollessani kävin sokerirasitustestissä, ja juotuani sen äkkimakean litkun sydämeni alkoi tykyttää, aloin hikolla ja lähes pyörryin. Ja minulla ei varmaankaan ole sitä geeniä, joka saa ihmisen addiktoitumaan sokeriin. Siitä huolimatta en todellakaan välttele sokeria. Syön sitä joka päivä, mutta vähän. Ja säästän sokerin mieluummin sinne, minne se mielestäni kuuluu, eli suklaaseen, leivonnaisiin ja makeisiin jälkiruokaviineihin, en jugurtteihin, puuroihin, mehuihin ja limsoihin.
Voin suositella myöskin lämpimästi Maatalon jäätelöitä, ainakin Lähiruokapuoti Lempistä saa muutamaa makua.
Nuo uunissa kuivatut tomaatit on niin jumalaisen hyviä. Viimeksi tarkoitus oli heitellä ne jonkin ruuan tai salaatin sekaan ja myönnän napsineeni kaikki samantien. 😀
Muistelin syöneeni myös noita Maatalon jäätelöitä ja tykänneeni kovasti. Vanilja maistuu oikealle vaniljalle, ei vaniljan kaltaiselle aromille.
Meilläkin nämä tomaatit loppuvat aina kesken, vaikka tekisin niitä kuinka paljon. Esim. 500 grammaa tomaatteja kutistuu kuivattaessa niin pieneksi määräksi, että sen vetäisee helposti yksinään iltapalana. Tuossa kuvassa on juurikin reilut puoli kiloa luumutomaatteja…
Pakko kommentoida tuohon Maatalon jäätelöihin. Maatalon Jäätelön salmiakki..aah.. miten hyvää! Parasta salmiakki jätskiä mitän olen syönyt. ChiliFest tapahtumasta tuota sai myös chili versiona. Suosittelen!
Mmm, salmiakki- ja lakritsajäätelö. Nämä jakavat mielipiteet. Puritaanien mielestähän etenkin salmiakin ja jäätelön yhdistäminen on perverssiä. Minä taas pidän suolaisen ja kermaisenmakean yhdistelmästä.
Tuota Maatalon jäätelön chili-salmiakki jäätelöä saa ihan Tammelasta chilitarvikeliikkeestä Kullervonkadulta. Pitääkin joku päivä sitä hakea.