Marangan ruoka ilahdutti, mutta cocktail-hammasta kolotti

Etsimme taannoin kaveriporukallemme kohtuuhintaista illallispaikkaa, jossa olisi rentoa ruokaa – mutta kuitenkin jotain muuta kuin hampurilaisia tai pizzaa. Ilta jatkui keskustan länsipuolella, joten päätimme syödä Marangassa. Kyseessä on Hämeenkadun länsipään välimerellinen ravintola, jonka tiloissa toimi ennen Maruseki.

Välimerellistä ruokaa omilta lautasilta

Marangan taustalta löytyy samoja tekijöitä kuin samanhenkisestä Salsalladasta ja Guru´sista. Maranga ei kuitenkaan kurkota yhtä pitkälle Lähi-Itään kuin esimerkiksi Guru´s, vaan menu painottuu enemmän Espanjasta, Italiasta ja Kreikasta tuttuihin makuihin.

Hintataso on maltillinen. Alkuruoat maksavat alle kympin ja kallein pääruoka 26,50 euroa. Ja nyt ne, jotka vihaavat muodikasta sosiaalista syömistä, voivat huokaista helpotuksesta: Marangassa kaikki voivat tilata omat ruokansa, eikä annoksia tarvitse kaivella lukuisista kipoista ja kupeista.

Jos kuitenkin haluatte jakaa ruokia, se onnistuu. Pöytään tuodaan pyynnöstä ylimääräisiä lautasia, jotta toimitus onnistuisi helposti ja siististi.

Maranga Tampere arvostelu

Missä Negronit ja Aperolit?

Lauantai-iltana pääsali oli täynnä, ja yläkerrassakin näkyi olevan asiakkaita. Olimme onneksi tehneet pöytävarauksen, ja suosittelen sitä muillekin.

Salin rakenne on samanlainen kuin Marusekin aikoina. Vanhat looshit ovat tallella, mutta sisustus ja pinnat on uusittu. Värimaailmassa on lämmintä keltaista ja vihreää. Yleisilme on trooppinen, mutta ei liian muovisella, Miami Vicen mieleen tuovalla kasarityylillä. Pidin erityisesti värikkäistä tapeteista.

Maranga Tampere arvostelu
Maranga Tampere arvostelu
Maranga Tampere arvostelu

Kohokohtien jutussa kerrotaan Marangan cocktaileista, ja päätimme aloittaa illan välimerellisillä drinkeillä. Olimme hämmentyneitä ja pettyneitä, kun tarjoilija kertoi, ettei listalla ole juurikaan drinkkejä, vaan tarjolla on viinejä, olutta ja siideriä.

Siispä viinejä ja oluita tutkimaan. Juomalista oli ihan ok, mutta välimerelliseen paikkaan sopisi, että viinitkin tulisivat tältä alueelta. Nyt joukossa oli muutama viini Uudesta-Seelannista ja Saksasta.

Kerrankin hyvää gluteenitonta leipää

Alkupalalistalta löytyy pienempiä, tikkuun työnnettyjä pintxoja ja hiukan isompia alkupaloja.

Valitsimme isompien annosten listalta vuohenjuustolla ja pinaatilla täytetyn filotaikinapiiraan (8,5 e) ja gluteenitonta kurpitsaleipää hummuksen kera (7 e). Pintxo-listalta tilasimme mustakala-annoksen gremolatan kera. (7,5 e).

Filotaikinapiiras oli todella hyvää. Taikina oli lehtevää, täytettä oli riittävästi, ja täyteläinen pinaatti ja pehmeä juusto olivat hyvässä tasapainossa. Leivän tilaaja kehui kurpitsaleipää erittäin hyväksi. Useimmiten gluteeniton leipä on pettymys, nyt ei. Kauniin kellertävässä leivässä oli reilu paistopinta, ja dippiä oli runsaasti.

Mustakala-annos kuulosti runsaammalta kuin oli. Koostumus oli kuitenkin hyvä: mustakala oli pehmeää, purutuntumaa oli sopivasti, ja pinta oli hiillostettu kauniisti. Maun puolesta hapokas gremolata jäi annoksesta eniten mieleen.

Runsas paella kaipasi mausteita

Pääruoaksi tilasimme paahdettujen kasvisten kera tarjotun halloumi-souvlakin (ei taida olla nyt pääruokalistalla, enkä muista hintaa) ja jaettavan seafood-paellan (58 e). En maistanut halloumia, mutta tilaaja popsi annoksensa kokonaan ja oli kovin tyytyväinen.

Sinisimpukoita, mustekalaa, meribassia ja tiikerirapuja sisältävä paella oli todella runsas. Lisukkeena tarjoiltu leipä ja aioli kasvattivat annosta. Emme saaneet kolmeen pekkaan urakoitua pataa tyhjäksi, vaikka parhaamme teimme. Koko rahalle sai siis vastinetta.

Olisimme kuitenkin kaivanneet paellaan enemmän Espanjasta tuttuja makuja, etenkin sahramia ja paprikaa. Riisi oli väriltään kauniin keltaista, mutta merellinen, hivenen jodimainen sahramin aromi uupui.

Maranga Tampere kokemuksia

Mikä ihana suklaakakku!

Jälkiruoaksi tilasimme suklaakakkua ja veriappelsiinisorbettia, jota listalla ei näköjään ole enää. Annos kohotti mielialaa paellan mietouden aiheuttaman pienen pettymyksen jälkeen. Mutakakku oli jumalaisen valuvaa ja syvän suklaista, kaiken lisäksi gluteenitonta. Veriappelsiinisorbetti raikasti suuta ihanasti ja toi tummaan annokseen väriä.

Koimme toisen juomahämmennyksen aterian päätteeksi. Olisimme juoneet mieluusti tuplaespressot, mutta ravintolassa ei ole erikoiskahvikonetta. Tyydyimme siis suodatinkahviin. Tämä oli pettymys, sillä kyseessä on iso ravintola, joka on profiloitunut nimenomaan välimerelliseksi. Kyllä täältä pitäisi espressoa saada, kun sitä saa paljon pienemmistä, supisuomalaisista kahviloistakin.

Maranga Tampere arvostelu

Oiva teatteriravintola

Palvelu oli ystävällistä peruspalvelua. Kysymyksiimme vastattiin, tarjoilija selvitteli ruoka-valioasioita ja jutteli mukavia.

Marangan hinta-laatusuhde oli mielestämme hyvä. Maksoimme neljän hengen täydestä illallisesta juomineen ja kahveineen alle 200 euroa, reilut neljäkymppiä per nenä. Se ei todellakaan ole kova hinta näin hyvästä ruoasta, vaikka odotimme juomatarjonnalta enemmän, eikä ruokalista sisältänyt tajuntaa räjäyttäviä wou-kokemuksia.

Eräs ystäväni testasi Marangan hieman meidän jälkeemme, ja fiilikset olivat samansuuntaiset: ei mitään unohtumatonta, mutta ei moitittavaakaan. Erityistä plussaa hän antoi siitä, että ravintola aukeaa arkisin jo kello 16 ja lauantaisin kello 14. Tampereen Työväen Teatteri on ihan vieressä, joten tässä on oiva paikka, jos haluat ehtiä syömään ennen kello 19 alkavaa näytöstä.

Tuomio: Rento hyvän hinta-laatusuhteen seurustelupaikka

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.