Ravintola Frankly, klassikko ilman kikkailua

(*Söin ja join ilmaiseksi)

Kesäkuussa kävin pitkästä aikaa yhdessä Tampereen 2000-luvun klassikkoravintoloista, Hallituskadun Franklyssa. Frankly oli hip-paikka silloin, kun allekirjoittanut eli vielä marinoiduilla broilerisuikaleilla ja nuudeleilla. Se oli askel kohti rennompaa ja kohtuuhintaisempaa ravintolaruokaa; fiinimpi kuin valtavia jättileikkeitä tarjoavat perinneravintolat, silti maanläheisempi kuin tuon ajan hienoimmat tamperelaispaikat Tiiliholvi ja Näsinneula.

Kun kaupunkiin alkoi syntyä uuden aallon ravintoloita Berthan vanavedessä, Frankly jäi hieman taka-alalle. Sillä on kuitenkin aina ollut vakiintunut kannattajajoukkonsa. Franklyssä vietetään ahkerasti pikkujouluja ja piipahdetaan illallisella ennen Tampereen Työväen Teatterin näytöstä. Minulle ravintolan tyyli on jäänyt hieman epäselväksi viime vuosina. Franklya on markkinoitu välimerellisenä ravintolana, mutta senkin listalle tuli pari vuotta sitten muodikkaita, pitkään haudutettuja liharuokia.

Franklya luotsaa nykyään Jörg Widman, joka omistaa myös texmex-henkisen Zarillon. Ravintolan linjaa on selkiytetty. Raaka-aineissa ja makumaailmassa painotetaan nyt enemmän Pohjoismaita. Myös tilaa on remontoitu reippaalla kädellä. Tumman puun ja punaisten pintojen tilalle on tullut vaaleutta ja valoa. Ravintolassa on myös aikaisempaa enemmän asiakaspaikkoja. Tänä kesänä Franklyssa on ensimmäistä kertaa myös terassi ja oma terassimenu burgereineen.

Listaa ei kuitenkaan ole uudistettu liian rankalla kädellä, sillä kanta-asiakkaita ei haluta karkottaa. Suositut jättikatkaravut (9,5 e) ovat edelleen alkupalavalikoimassa. Niitä ei kuitenkaan mausteta enää chilillä, vaan mango-kesäkurpitsasalsalla ja paahdetulla valkosipulilla höystetyllä majoneesillä. Lisukkeet kuulostivat niin mukavilta, että valitsin ravut herättelemään ruokahalua.

Valinta meni niin nappiin kuin suomalaisessa vain ravintolassa voi. Rapujen tuoksusta huomasi vienosti, että ne ovat pakastekamaa, mutta minkäs täällä teet. Kypsennys ja maustaminen olivat onnistuneet hienosti. Ravut olivat napakoita ja pehmeitä. Makeanhapokas salsa tuki ravun luonnollista, makeahkoa sävyä paremmin kuin chili. Majoneesissa oli valkosipulia juuri sopivasti, ja annos oli todella kaunis. Myös Elosen pehmeä leipä katosi korista nopeasti.

Minka ja Heikki tilasivat alkupalaksi Pohjanmemeren keittoa (10 e), joka jäi himottamaan minuakin. Jättiravut, turska ja kesän kasvikset muodostivat kauniin ja kuulemma varsin herkullisen kokonaisuuden. Heikin mielestä keiton suolaisuus hipoi ylärajoja, mutta Minka piti siitä, että makua oli kunnolla. Luulen, että minäkin olisin liputtanut aitoon kalaliemeen keitetyn, selkeän keiton puolesta.

Valitsin pääruoaksi voissa haudutettua turskaa (24,90). Se tarjoiltiin kesän kasvisten ja leppäsavujuustokastikeen kera. Menussa kerrottiin, että kala on MSC-sertifikoitua eli ekologisesti pyydettyä. Kiitokset sekä eettisestä valinnasta että sen merkitsemisestä listaan!

Kuten olin uumoillut, turska-annoksen kasvislisukkeet olivat samat kuin kalakeitossa. Tämä oli pettymys Minkalle, joka joutui syömään kaksi kovin samanlaista annosta. Samojen kasvisten hyödyntäminen on keittiöltä toki taloudellista, mutta asiakkaan kannalta tylsää.

Muistikuvieni mukaan Franklyn annokset ovat isoja – niin olivat nytkin. Olin niin nälkäinen, että söin koko pääruoan, mutta monella jäi ruokaa lautaselle. Tilasin vielä lisukelistalta värikkään perunasalaatin, mikä oli aivan liikaa. Kirkkaaseen kastikkeeseen tehty salaatti oli todella maukasta ja raikasta. Yhdet lisukeperunat riittävät silti mainiosti kahden tarpeisiin, ja itse annoksessakin on riittävästi urakoitavaa. Minä vain närpin salaattiani, mikä jäi harmittamaan tällaista hävikin kammoajaa.

Kesäisiin alkupaloihin verrattuna pääruoat olivat ronskeja. Esimerkiksi turskassa olisi voinut olla vähemmän voimakasta kastiketta. Nyt suuni turtui, ja kala hävisi mausteille. Turska oli kypsennetty hyvin, mutta lisukepavut olivat kaikkien makuun liian pehmeitä.

Kasvisruokalistalta löytyi iloksemme endiivejä (15,90 e). Poppooseemme hypännyt valokuvaaja Heinämäen Katri ihastui endiiveihin, mutta mietti, olisiko lisukkeita voinut viilata. Nyt kasvisten lisukkeina siis oli kasviksia. Annoksessa ei ollut proteiinia, ja värimaailma ja suutuntuma olivat hiukan yksitoikkoisia. Heikin pestolla täytetty portobelloannos (15, 60 e) oli muhkea, mutta sekin kaipasi proteiinia. Myös salaatin oliivit voisi vaihtaa napakoihin, kivellisiin kalamataoliiveihin.

Jani tilasi niin klassisen annoksen Franklyssa voi, valkosipulihärkää (59,80 e) kahdelle (!). Lisukkeina tarjottiin pekoni-papu-sienipaistosta ja punaviinikastiketta. Lihan kypsyys oli Janin mukaan oivallinen, vaikka lämpötila olikin hieman haalea. Päättelin, että tämä oli omassa genressään erinomainen annos, vaikka minä en olisi sitä valinnut.

Jälkiruokien kohdalla ähkäisin jo tuskaisesti. Saimme nimittäin kuulla, että meille valmistetut annokset olivat normaalia isommat. Valitsin raikkaan limepannacotan ja mansikat (6,90 e). Valitettavasti annos jäi puoliksi syömättä, koska olin niin täynnä. Olisin kaivannut pannacottaan enemmän limen makua ja vähemmän liivatetta. Mansikat olivat kuitenkin oivallisia jo kesäkuun alussa. Tämä on hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät pidä supermakeasta.

Minkan ruusunmarjasorbetti vanilja-siiderisiirapin kera (7, 20 e) oli todella kaunis. Sain maistiaiset annoksesta. Siirappi oli minulle liian makeaa, mutta sorbetista pidin, samoin annoksen kullanpunertavista sävyistä. Ne mätsäävät upeasti myös tuohon kuvan taustalla siintävään punaiseen autoon. Varmasti harkittu veto.

Viinilistalla on mukavasti myös laseittain myytäviä vaihtoehtoja. Alkupalan kanssa maistelemani Arthur Metztin Riesling ( 8,50/38 e) oli oiva veto, vaikka viini vähän jyräsikin salsaa. Pääruoan kanssa tein villin valinnan: punkkua! Klosterneuburgin Pinot Noir ( 9,60/42 e) ei kuitenkaan synkannut turskan kastikkeen kanssa, mutta suositus ei siis ollut ravintolan. Santa Carolinan Late Harvest Sauvignon Blanc ( 6,50 e) maistui jälkkärin kanssa kaltaiselleni Sauvignon Blancin ystävälle.

Kokki Johanna Palo ehti piipahtaa salin aikana morjenstamassa meitä. Johannasta huomasi, että hän todella pitää työstään. Menun uudistukset ovat perusteltuja, ja keittiössä tiedetään, että vanhoilla asiakkailla voi kestää hetki muutoksiin tottumisessa. Palautteemme otettiin vastaan rakentavassa hengessä. Kun Jani esimerkiksi huomautti lihan viileydestä, ravintolan väki lupasi kokeilla, pysyisikö annos paremmin lämpimänä, jos lautanen olisi kuumempi.

En varmaan olisi tullut lähteneeksi Franklyyn ilman kutsua, mutta olen iloinen, että menin. Paikka on paljon fressimpi ja selkeämpi kuin ennen, ja keittiöllä on hyvä ote työhönsä. Pääannokset ovat omiin tarpeisiini aika suuria, mutta tiedän, että moni iäkkäämpi teatterivieras pitää juuri siitä, että ravintolassa saa kunnolla vastinetta rahoilleen.

Franklyn lounas on nyt kesätauolla, mutta ajattelin käydä testaamassa senkin syksyllä. Ja tässä on taas yksi oiva vaihtoehto niihin hankaliin tilanteisiin, jolloin pitäisi keksiä ravintola seurueelle, jossa on sekä foodieita, pippuripihvin ystäviä että kasvissyöjiä.