Hopealinjojen risteilyt

Kuohuvaa lainehilla – testissä Hopealinjojen samppanjaristeily ja Essi Avellanin tasting

(*Hopealinjat tarjosi risteilyn ruokineen ja juomineen)

”Tulkaa joskus Hopealinjojen lounasristeilylle, ne on oikeesti tosi kivoja!”.

Hopealinjoilla pari kesää tarjoilijana työskennellyt siskoni yritti houkutella meitä risteilylle ties kuinka monet kerrat, mutta aina se jäi. Osittain ajanpuutteen vuoksi, osittain siksi, että minkään suomalaisen sisävesilaivan keittiö ei houkutellut minua. Tosin mielikuvani perustui vain mutuuni, ei minkään sorttisiin faktoihin. Kunhan nyt olin saanut päähäni, että järviristeilijöiden buffeteissa laatu korvataan määrällä, ja pöydässä on lähinnä majoneesisalaatteja ja cocktailpyöryköitä.

Kova kokki köökissä

Tänä kesänä perinteinen tamperelainen laivayhtiö Hopealinjat pestasi ravintolatoimenjohtajakseen Anette Mellinin. Innostuin uutisesta, sillä maisteltuani Anetten luomuksia Ahlmanin tilapuodissa vakuutuin hänen taidoistaan. Ahlmanin kartanon lisäksi Anette on vetänyt Parasta pöytään Pirkanmaalta -lähiruokahanketta, ja hän toimii aktiivisesti Chaîne des Rôtisseurs -järjestössä. Uskalsin ounastella, että tänä kesänä tarjolla on jotain muuta kuin tukun valmissalaatteja.

Kun Hopealinjat kutsui Tampere Food Club -poppoomme samppanjaristeilylle, jota emännöi Essi Avellan, kaikkien välitön vastaus oli kyllä. Risteily tehdään uudella Silver Sky aluksella, se kestää kolmisen tuntia. Laiva puksuttelee Nokian Edenille ja takaisin, ja iltaan kuuluu ohjattu tasting, kolme lasillista samppanjaa ja pieniä suolapaloja. Risteily maksaa 120 euroa.

Hopealinjojen samppanjaristeily
Hopealinjojen samppanjaristeily
Hopealinjojen samppanjaristeily

Essi Avellan tuntee samppanjat kuin taskunsa

Risteilimme samana myrskyisenä lauantaina, jolloin Flow-festarit jouduttiin keskeyttämään Helsingissä. Astuessamme laivaan taivas oli synkkä. Jännitin, miten kroppani kestäisi, jos joutuisimme myrskyyn ja alus keinuisi. Taivas ei onneksi revennyt täysillä, vaikka ulkona ripotteli ja tuuli vihmoi.

Pari sanaa Essi Avellanista, jos nimi ei ole sinulle tuttu. Ensiksi parhaat uutiset: Essi on kotoisin Pirkanmaalta! Hän on ensimmäinen suomalainen, joka on suorittanut viiniasiantuntijoiden Master of Wine -tutkinnon. Hän kirjoittaa useisiin ruoka- ja viinilehtiin ja on kirjoittanut viinikirjoja. Samppanja on Essin suuri intohimo, ja hän tuomaroi ja arvioi samppanjoita kansainvälisissä viinikilpailuissa ja -paneeleissa.

Essi oli valinnut maisteltavaksi kolme Laurent-Perrierin samppanjaa: La Cuveé Brutin (44,94 e Alkossa), joka on moderni, erittäin kuiva ja mineraalinen, Maison Fonde 1812:a, joka on perinteisempi, parfyymisempi ja paahteisempi sekä Cuveé Rosen (76,03 euroa Alkossa), joka on hennon roosa, vivahteikas ja hitusen viilimäinen rosee.

Hopealinjojen risteilyt ohjelma

Kuplivasta sokerista kuivaksi juhlajuomaksi

La Cuveé Brut on todella kaukana siitä sampanjasta, jota alettiin valmistaa Ranskassa Champagnen alueella 500-luvun lopussa. Nykyinen pirskahteleva juoma on satojen vuosien kehitystyön tulos, joka heijastelee aina oman aikansa makua ja yhteiskuntaa.

Jos et tiedä, mistä Dom Pérignon -samppanjan nimi tulee, kerrottakoon nyt. Domppa ei ole brändipalaverissa keksitty hahmo, vaan hän oli 1600- ja 1700-lukujen taitteessa elänyt munkki, joka kehitti samppanjan korjuu- ja puristusmenetelmiä. Dom Périgonon keksi, miten vaaleaa samppanjaa voidaan valmistaa tummista Pinot Noir  ja Pinot Meunier -rypäleistä. Hän hoksasi myös, että viini säilyi paremmin pullossa kuin tynnyrissä.

Dompalla oli vain yksi huoli. Viininpirulaisesta tuli kuplivaa, vaikka hän teki mitä. Alkuaikoina kuplivuus ei siis ollut toivottu ominaisuus, vaan enemmänkin haitta. Kuplat alettiin liittää ylellisyyteen ja juhlahetkiin vasta 1700-luvulla, ja Ranskan kuningas salli viinin myymisen poreilun mahdollistavissa pulloissa vuonna 1728.

Tuonkin ajan kupliva samppanja oli silti vielä kaukana nykyisestä, se oli nimittäin makeaa. Ja kun sanon makeaa, tarkoitan, että se oli aivan hel-vetin makeaa. Samppanja oli kuin poreilevaa sokeria, ja koska sokeri oli kallis ylellisyystuote, ominaisuutta pidettiin hyvänä.

Turun Tall Ships Racesissa pääsin juttelemaan olut- ja viiniasiantuntija Janne Laihon kanssa. Hän sai pari vuotta sitten harvinaisen tilaisuuden maistaa samppanjaa, jota löytyi Ahvenanmaan Föglöhön 1800-luvun alussa uponneesta laivasta. Hylyssä oli esimerkiksi Veuve Clicquotin ja Heidsieckin samppanjoita. Jannen mukaan 1800-luvun arvosamppanjat maistuivat nykyihmisen suussa melko luotaantyöntäviltä makeutensa vuoksi.

La Cuveé Brut taas on malliesimerkki tällä hetkellä suositusta samppanjatyylistä. Se on raikas, mineraalinen ja ryhdikäs, suoranainen suunpuhdistaja. Kuplia on mukavasti, kaipaamaani paahteisuutta ja pähkinäisyyttäkin hieman. Olen kuitenkin selvästi voisemman, täyteläisemmän ja parfyymimaisemman skumpan ystävä. Tarttuisinkin Alkossa mieluummin halvempaan, omassa kategoriassaan hyvään cavaan tai satsaisin kalliimpaan ja aromaattisempaan samppanjaan.

Hopealinjojen samppanjaristeily

Leveä glamourlasi tappaa kuplat

Tarina samppanjan historiasta ja kehityksestä toi mieleeni vanhanaikaiset samppanjalasit. Tiedättehän, ne leveät ja maljamaiset, jotka voidaan latoa torniksi, jonka huipulta samppanja valuu lasista toiseen kuin kultainen vesiputous. Miksi sellaisia laseja ei enää käytetä?

Maljamaisen lasin käyttöön ei ollut Essin mukaan aikoinaan erityisempää syytä kuin muoti. Alkuaikoina samppanjalasit olivat kapeita, mutta ne levenivät pikkuhiljaa. Leveä lasi on näyttävä, mutta jos juomasta haluaa saada kaiken irti, se on huono vaihtoehto. Aromit nimittäin karkaavat laakeasta lasista alta aikayksikön.

Toisaalta yläosaa kohti todella voimakkaasti kaventuva lasikin on huono, sillä se sulkee maut ja tuoksut liian tehokkaasti sisälleen. Nyt muodissa oleva kapea, mutta melko suora lasi on ihanteellinen kuplien ja aromien kannalta.

Aromeja piisasi seuraavassa samppajassa, Maison Fondee 1812:a. Siinä oli ripaus parfyymisuutta ja rotevaa paahteisuutta, joita rakastan. Parfyymisuus ei kuitenkaan ollut häiritsevää. Suomeksi: juoma ei alkanut tuoksua lämmetessään mummohajuvedelle ja ylikypsille hedelmille.

Tässä vaiheessa pöytään tuotiin Anetten loihtimia suolapaloja. Maistelimme ravunpyrstöjä siianmädin kanssa, kylmäsavukuhaa tillimajoneesin ja kurkun kera, savusärkeä ja tryffelikreemiä ruissipsin päällä, prosciutto-parmesaani-mansikkaleipiä, Ahlmanin juustoja sekä kantarellirisottoa.

Ruoissa ei ollut mitään muuta vikaa kuin se, että ne olivat liian hyviä ja olisin halunnut syödä paljon enemmän. Jokainen sai kutakin suolapalaa pari kappaletta. Lisäksi meille tarjoiltiin väliruoan kokoinen risottoannos ja jälkiruokajuustot. Etenkin ravunpyrstöt ja siianmäti olivat ihania, ja tryffelin määrä oli säädetty ruissipseissä juuri kohdilleen. Risotto oli juuri niin täyteläistä, al denteä ja valuvaa kuin sen kuuluukin olla. Lauralle järjestyi gluteeniton versio niistä ruoista, jotka eivät keliaakikolle sovi.

Vaikka samppanja on arvokasta ja ohjattu tasting kasvattaa risteilyn hintaa, kaipaisin enemmän ruokaa, varsinkin, jos olisin maksanut risteilystä. Mietin, mahtaisiko noutopöytä toimia, en ole ihan varma. Toisiko se saliin liikaa trafiikkia ja hälinää?

samppanjaristeily Hopealinjat ruoka

Hopealinjojen risteilyt ruoka
Samppanja pääsee oikeuksiin magnumpullossa

Toinen samppanja tarjoiltiin magnumpullosta, joka on tilavuudeltaan 1,5-litrainen. Essi kertoi suosivansa magnumia aina, kun porukka on sen verran iso, että yhden pullon jälkeen tulisi todennäköisesti korkattua toinen. Magnumpullo voi tulla halvemmaksi kuin kaksi normaalikokoista pulloa. Tärkein syy magnumin suosimiseen on kuitenkin samppanjan laatu.

Magnumpullossa on saman kokoinen kaula kuin tavallisessa pullossa, mutta viiniä on puolet enemmän. Pulloon pääsee siis puolet vähemmän happea, mikä on eduksi maulle. Viini ei oksidoidu eli hapetu yhtä helposti kuin tavallisessa pullossa. Hapettuminen tekee kuivasta vaaleasta viinistä rusehtavaa ja imelää. Hapettumisen riski on suurin luonnonkorkkipulloissa, sillä jos korkki kuivuu, se supistuu ja pulloon pääsee happea. Tämän vuoksi luonnonkorkillinen pullo kannattaa säilyttää kyljellään, jotta viini koskettaa korkkia ja pitää sen kosteana.

Viimeiseksi tarjottulla Cuveé Rosella on muuten todella kaunis pullo, ja sisältökin miellytti meikäläistä. Mainitsin alussa viinin hennon viilimäisen maun ja tuoksun. Tämän paremmin en osaa kuvailla hienostunutta happaman makeaa aromia, jonka löydän välillä vaaleista roseista.

Roseesamppanja saa värinsä tilkasta Champagnen punaviiniä, jota lisätään vaaleaan samppanjaan. Vaaleanpunaista samppanjaa on hankalampi valmistaa kuin vaaleaa, mikä selittää osittain korkeaa hintaa. Vaikka tämä roseesamppanja oli hyvä, rankkaan parhaaksi ehdottomasti kakkosviinin. Syvästi pohdiskelevasta ilmeestään päätellen Laura oli samaa mieltä.

Hopealinjojen risteilyt

Essi Avellan samppanjaristeily

Reilut kaadot

Ilta kului maistelun, kuuntelun ja valokuvaamisen lomassa nopeasti. Ehdin onneksi vilkaista pari kertaa ikkunasta ulos ja käväisin kannella valokuvaamassa Pyynikkiä. Reitin parasta maisema-antia ovat ehdottomasti Pyynikki kesäteattereineen ja tehdasmiljöineen sekä ranta-Kaarila.

Periaatteessa hintaan kuuluu kolme samppanjalasillista. Ehdimme jo hätääntyä, että OMG ALERT JUOMA LOPPUU KESKEN, ja ostimme omakustanteisesti yhden Cuveé Brut -pullon. Essi tosin kiersi salissa täyttelemässä tyhjentyneitä laseja, joten loppujen lopuksi kaadot olivatkin reilut.

Istuimme keskellä salia pitkässä pöydässä, josta Essin esitystä oli helppo seurata. Väljempi asettelu olisi tosin tehnyt operoinnista helpompaa, jos haluaa kirjoitella muistiinpanoja ja napsia valokuvia muistoksi. Pieni vihko ja kynä sopisivat kattaukseen, sillä tastingista saa muistiinpanojen avulla enemmän irti. Joskush shaattaa nimittäin khäydä niin, että muishtikuvat ovat sheuraavan päivänä hiukan hatarat (tosin en myännä, että minulle olisi käynyt näin). Hämäränä iltana myös tuikkukynttilät toisivat risteilylle romanttista tunnelmaa.

Hopealinjojen risteilyt
Hopealinjojen risteilyt

Tsekkaa Hopealinjojen teemaristeilyt

Samppanjaristeily järjestetään tietääkseni vain kerran vuodessa. Hopealinjojen tarjontaa ja teemaristeilyjä kannattaa silti tsekkailla vielä syksyllä ja heti ensi keväänä, sillä valikoimassa näyttää olevan mielenkiintoisia risteilyjä, joista osa on aivan uusia.

Ohjelmallisia, rauhallisia iltaristeilyjä ei suositella lapsille. Mielestäni on todella hyvä, että tämä on sanottu suoraan firman nettisivuilla. Pikkuväkeä ei kuitenkaan hyljeksitä: heille on tarjolla toiminnallisia merirosvoristeilyjä, joilla herkutellaan ja risteillään Viikinsaareen etsimään merirosvoaarretta. Lapset voivat kokeilla laivan ohjaamista ja saavat tästä kunniadiplomin. Kuulostaa älyttömän kivalta, ja panen vinkin korvan taakse ensi kesän varalle.

Ahkeran matkailijan kannattaa ostaa elämyspassi tai aktiivipassi, jolloin risteileminen tulee halvemmaksi kuin yksittäisillä lipuilla. Tuotevalikoimaan tuli äitienpäivän tiimoilla myös hemmottelulahjakortti, johon sisältyy illallisristeily ja hoito Day Spa Studio Feel Itissä.

Viikinsaari on auki vielä 2.9. asti. Kävin siellä viimeksi neljä vuotta sitten ja petyin ruotsinlaivamaiseen brunssiin, jossa ihmiset napsivat lihapullia jopa käsin lämpöastioista. Anette on onneksi pannut saaren keittiössä tuulemaan hyvällä tavalla, ja ravintola on kuulemma aivan eri paikka kuin pari vuotta sitten.

Ja jos Laitisen Vesa antaa ravintolalle neljä tähteä Aamulehdessä ja valittaa vain siitä, että paikkaan ei voi soittaa, tähdet ovat hyvässä asennossa ja kuplat kuosissa. Cin cin!

 

2 Kommenttia

  1. Me oltiin muutan viikko sitten ihan perus illallisristeilyllä Silver Skyllä ja buffasta tarjoiltu ruoka oli kyllä positiivinen yllätys makujensa puolesta. Uunijuurekset eivät ehkä oikein olleet sesongin mukaisia, mutta toisaalta varma valinta. Sen sijaan varsinkin pikkelöidyt vihannekset ja huippumurea naudanrinta maistuivat todella herkullisilta. Isoin miinus tuli omalla kohdallani siitä, että varsinaista jälkiruokaa ei ollut, vaan kahvin kanssa oli tarjolla tikkareita ja kaupan täytekeksejä. Luulisi, että vaikka jonkun mustikkapiirakan ja vaniljakastikkeen saisi tehtyä suht edullisesti tarjolle, tai edes jonkun rahkan. Kyllähän nyt illalliseen jälkiruoka kuuluu!

    Sitä mietin myös, onko tuollainen perusristeily ihan hintansa (50 €) arvoinen, kun mitään ohjelmaa ei ruokailun lisäksi ollut. Meillä oli siis kasassa iso porukka juhlimassa yllätyssynttäreitä, joten siinä oli ohjelmaa kerrakseen, mutta mukana oli myös muita asiakkaita, joiden ainoa ohjelmanumero oli syöminen ja maisemien katselu. Laivassa ei soinut edes musiikki, eli ehkä vähän ankea tunnelma olisi saattanut olla.

  2. Juuri tuollaiset jutut kuin pikkelöidyt kasvikset nostavat buffetia heti piirun verran perinteisen yläpuolelle, vaikka eiväthän ne erityisesti rahaa tai vaivaa vaadi. Kuten ei se mustikkapiirakkakaan. Kyllä minäkin olettaisin, että buffassa on itse tehty jälkkäri, jos muuhunkin ruokaan satsataan.

    Ja jos joku matkanjärjestäjä sattuu lukemaan tätä, niin vinkki: nauhoitettu opastuskin on parempi kuin ei mitään, se voi olla suoranainen nautinto, kun homma hoidetaan hyvin.

    Muistan vieläkin venereissun, jonka teimme Porvoossa kesällä 2010. Risteilimme pienellä kulahtaneella purtilolla Porvoon edustalla. Kippari veti röökiä ja pakokaasupilvestä päätellen vene kävi jollain löpöllä…. Opastus tuli nauhalta, ja voi jessus, että se oli hyvä! Opas oli selvästi ammattinäyttelijä. Hän jutusteli aivan kuin olisi istunut veneessä ja havainnoinut maisemia sieltä käsin. Kippari osasi tahdituksen, ja hän alkoi kääntää venettä juuri kaksi sekuntia ennen kuin opas sanoi, että ”nyt alamme kääntyä sinne ja sinne”.

    Ammattilaisen kanssa tehty, eläytyvä nauhoitus on siis loistava investointi, jos risteilyllä ei ole opasta. Muistan vieläkin tämän putputtavan paatin ja vähän Vesku Loirilta kuulostavan oppaan äänen. Ja kyllä minä kaipaan opastusta, vaikka olen pirkanmaalainen ja Nässy on tuttu. Tuo järvi rantoineen on kuitenkin tarinoita täynnä, enkä minä tunne kovin hyvin esim. Pyynikin ja sen rantojen historiaa. Ja opastuksen loputtua voisi olla jotain miellyttävän harmitonta pianotilulilua taustalla. Ja sen opastuksenhan ei tarvitse olla koko ajan äänessä/kovin pitkä, jotta porukka saa myös seurustella vapaasti.

    Lopuksi vielä yksi asia, josta unohdin tuossa postauksessa antaa kiitosta. Tämä voi nyt kuulostaa hassulta ja olla monen mielestä pieni juttu, mutta minulle se merkkaa paljon. Nimittäin vessa. Silver Skyn vessat olivat ihanan isot ja siistit. Pelkään aina käydä risteilypaattien vessoissa, sillä kokemukset näistä ahtaista kopeista ovat olleet, tuota, melko eksoottisia. Siksi tuntuikin luksukselta päästä isoon ja puhtaaseen toilettiin, jossa oli kunnon peili ja valaistus huulipunan puunaamiseen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.