Juotettu joulukakku ohje

Juotettu joulukakku

Viime jouluna maistoin ystäviemme luona hurmaavaa, runsaasti hedelmiä ja pähkinöitä sisältävää kakkua. Kakku oli mausteinen ja hekumallisen kostea. Mausteinen, mutta myös hedelmäinen. Resepti oli kuulemma kavereidemme suvusta, ja ohjeen kehittäjä kirjaimellisesti juottaa kakkua jopa kuukauden ennen kuin tarjoilee sen.

Juotettu joulukakku saa tekeytyä pitkään

Ihastuin juotettuun joulukakkuun niin paljon, että pyysin kavereiltamme reseptiä. Alkuperäisestä ohjeesta tulee 2 – 3 kakkua, joten muokkasin taikinamäärän yhdelle kakulle. Mausteiden määrän pidin kuitenkin lähes ennallaan, sillä mielestäni kuivakakut kestävät reilusti makua.

Kun teet joulukakun tällä viikolla, ehdit juottaa sen kosteaksi aattoon mennessä, jos kostutat kakun päivittäin. Voit myös antaa kakun muhia rauhassa jääkaapissa loppiaiseen asti ja herkutella joulun makumaailmasta pitkälle tammikuuhun. Ja kuten tämä uutinen todistaa, huolella valeltu hedelmäkakku voi säilyä syömäkelpoisena jopa sata vuotta!!!!

VINK: Voit säädellä makumaailmaa valitsemallasi kostukkeella. Voit juottaa kakkua tuorepuristetulla appelsiinimehulla, vahvalla kahvilla tai kaakaolla, siirappivedellä tai rommilla. Alkoholi pidentää kakun säilyvyyttä.

VINK VINK: Koska kakkuun tulee paljon hedelmiä ja pähkinöitä, se murtuu melko helposti. Kakkua on kuitenkin helppo muovata ja paikkailla, kun se on kostea. Tomusokeri peittää murtumat. Leikkaa kakusta paksuja siivuja.

VINK VINK VINK: Käytin taikinaan kuivakaapista löytyneitä kuivattujen hedelmien ja pähkinäpussien jämiä. Taikinaan päätyi kuivattuja karpaloita, rusinoita, taateleita ja sekalaisia pähkinöitä. Valitse oma suosikkisi! Yhdistä vaikkapa kirpeitä karpaloita ja makeampia kuivattuja hedelmiä.

Juotettu joulukakku

1,5-litraiseen leipävuokaan (vuokaan on jäätävä tyhjää tilaa, ettei kakku valu uunissa reunojen yli)

  • 100 grammaa pehmeää voita
  • 2 desiä tummaa sokeria
  • 3 huoneenlämpöistä munaa
  • 3 desiä vehnäjauhoja
  • 1 teelusikallinen leivinjauhetta
  • 0,5 teelusikallista ruokasoodaa
  • 1/3 teelusikallista suolaa
  • 0,5 teelusikallista muskottijauhetta
  • 0,5 teelusikallista neilikkajauhetta
  • 1 teelusikallinen kanelia
  • 1 teelusikallinen kardemummaa
  • 1 teelusikallinen pomeranssinkuorijauhetta
  • 0,75 desiä vahvaa kahvia
  • 0,5 desiä siirappia
  • puolikkaan tuoreen appelsiinin mehu
  • 1 teelusikallinen sitruunamehua
  • 100 grammaa rusinoita
  • 200 grammaa mieluisia kuivattuja hedelmiä
  • 100 grammaa mieluisia pähkinöitä
  • 0,5 desiä mieluista kostutusnestettä

  1. Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri napakaksi vaahdoksi.
  2. Lisää joukkoon kananmunat ja vaahdota uudelleen.
  3. Tee toiseen astiaan jauhoseos. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda ja kuivat mausteet huolellisesti. Leikkaa pähkinät ja kuivatut hedelmät suurella veitsellä pienemmiksi. Kaada pähkinä- hedelmärouhe jauhoihin ja sekoittele hyvin.
  4. Yhdistä muna-sokeri-voivaahto jauhoseokseen. Sekoita, mutta älä vatkaa, ettei taikinaan tule sitkoa.
  5. Tee lopuksi nesteseos. Sekoita keskenään kahvi, appelsiini- ja sitruunamehu sekä siirappi. Kaada neste taikinaan ohuena nauhana ja sekoita.
  6. Öljyä ja jauhota leipävuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta veitsellä. Paista taikinaa leivinpaperin alla, uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti tai kunnes haarukkaan ei tartu enää taikinaa, kun kokeilet kakun keskiosaa.
  7. Jäähdytä kakku huoneenlämpöiseksi ennen kuin kumoat sen. Voit irrotella kakun varovasti veitsellä vuoan reunoista. Jos kakku ei meinaa irrota, koputtele vuoan pohjaa.
  8. Kostuta ja sivele kakkua mieluisalla nesteellä. Kääri kakku tiukasti folioon tai kelmuun ja säilytä sitä jääkaapissa. Voit tiivistää kakkua pitämällä sitä painon, esimerkiksi maitopurkin alla. Kostuta kakku tasaisesti parin päivän välein. Nauti 2 – 4 viikon kuluttua.

Juotettu joulukakku pähkinöistä ja rusinoista ohje
Juotettu hedelmäkakku resepti

Herkullisia vegaanisia kahvikakkuja

Loppuun vielä kahden muun joulukakun ohjeet. Näitä kysellään usein, joten vielä kerran poijjaat!

Monet kahvikakut onnistuvat loistavasti vegaanisina. Tämä vegaaninen taatelikakku on i-ha-na! En tee tätä kakkua enää millään muulla ohjeella. Hieman muokatun, unelmanpehmeän kakun alkuperäinen ohje on Kamomillan konditoriasta.

Leivoin hetki sitten myös perinteisen piimäkakun vegaanisena, siis vegejugurtilla. Aivan loistava tämäkin. Näissä molemmissa kakuissa on paljon siirappia, joka pitää koostumuksen kasassa ja muhevana, vaikka kananmunia ei ole. Kakut ovat siis makeampia kuin juotettu joulukakku.

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.