quornin maku quorn-resepti

Kasviswokki paahdetun quornin ja pähkinöiden kera

Maistuisiko tärkkelyksellä kasvatettu sieniproteiini? Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei helvetissä.

Suurin piirtein tämä oli ensireaktioni, kun kuulin pari vuotta sitten quornista. Se on lihankorvikkeeksi tarkoitettu mykoproteiinivalmiste. Mykoproteiini tehdään Fusarium venatum -sienestä ja jalostetaan tofumaiseksi ruoka-aineeksi. Suuressa osassa quorn-tuotteista on sidosaineena kananmunaa, mutta Suomessa myydään jo ainakin vegaanisia quorn-nugetteja.

Nugettien lisäksi quornia saa esimerkiksi leikkeinä, rouheena ja kuutioina. Ostin ensimmäisen quorn-kuutiopaketin pari viikkoa sitten sillä mentaliteetilla, että tuleepahan maistettua, ja parempi se on rahansa tähän panna kuin vaikka röökiaskiin.

Yllätys oli iloinen, koska en odottanut yhtään mitään. Quorn olikin todella maukasta ja sen koostumus mukavan tiivis. Ville ei pidä tofusta eikä haluaisi käyttää kaukana kasvatettua soijaa. Quorn kuitenkin maistui, ja tuote valmistetaan Briteissä. Hämmästyksekseni minun alkoi tehdä quornia oikein mieli, ja eilen kokkailin quornilla, seesaminsiemenillä ja maapähkinöillä kuorrutettua wokkia.

quornin käyttä quorn-wokki

Kastoin kuutiot kananmunaan ja pyörittelin ne seesaminsiemenissä. Siemenet ja pähkinät sopivat todella hyvin yhteen quornin kanssa, joka maistuu ja tuoksuu puoliksi kanalle, puoliksi sianlihalle.

Sekoitin puolet kuutioista wokkiin, jotta ne imivät itseensä kunnolla marinadia. Puolet säästin koristeiksi annoksen päälle. Näin ruokaan tuli myös kivan vaihteleva suutuntuma. Kuivana pysyneet, paahdetut kuutiot olivat rapsakoita. Wokkiin sekoitetut taas imivät kastiketta itseensä kirjaimellisesti sienen tavoin.

Jos haluat oikaista, voit vain paahtaa quornin, seesaminsiemenet ja pähkinät pannulla. Tällöin wokkiin tulee seesaminsiemeniä, mutta ne eivät paahdu quorniin kiinni. Tässä tapauksessa voit lisätä wokkiin pari munaa tuomaan proteiinia jos haluat, mutta voit jättää ne poiskin.

Tein reilun satsin kastiketta, koska nuudelit imevät sitä paljon. Seuraavana päivänä wokkia on myös mukava notkistaa yli jääneellä kastiketilkalla. Jos olet kuivempi tyyppi, voit puolittaa marinadin määrän.

Quorn-maapähkinäwokki

(46 annosta)

  • 1 pussillinen eli 300 grammaa quorn-kuutioita
  • 200 grammaa riisinuudeleita
  • 2 munaa
  • 1 pieni purjo/puolet isosta
  • 0,51 punainen mietoa chili
  • 3 porkkanaa
  • 1 kesäkurpitsa
  • 2 desiä maapähkinöitä
  • 2 ruokalusikallista seesaminsiemeniä
  • pari kourallista tuoretta korianteria
  • vettä nuudeleiden keittämiseen
  • öljyä kasvisten kuullottamiseen

Kastike:

  • 0,5 desiä soijaa
  • 2 ruokalusikallista mirin-kastiketta
  • 2 ruokalusikallista seesamiöljyä
  • 3 ruokalusikallista tummaa sokeria/hunajaa/vaaleaa siirappia
  • 1 ruokalusikallinen vettä
  • 1 limen mehu
  • 24 valkosipulinkynttä
  • peukalonkynnen kokoinen pala inkivääriä

Pinnalle:

  • tuoretta korianteria
  • seesaminsiemeniä

  1. Ota quorn-kuutiot sulamaan hyvissä ajoin. Tee maustekastike, kun quorn sulaa. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet ja inkiväärinpala. Sekoita kaikki marinadin ainekset kipossa ja anna kastikkeen vetäytyä.
  2. Vispaa munat kulhossa ja dippaa quornin palat kevyesti munavaahtoon. Levitä lautaselle reilusti seesaminsiemeniä ja pyörittele kuutiot tasaisesti siemenissä. Jos haluat valmistaa ruoan nopeammin, voit ohittaa tämän työvaiheen.
  3. Pese purjo ja kesäkurpitsa. Silppua purjo ja suikaloi kurpitsa. Kuori ja suikaloi porkkanat. Silppua chili. Lorauta pannulle öljyä ja kuullota ensin pari minuuttia purjoa ja chiliä keskilämmöllä. Älä anna purjon tummua.
  4. Lisää seuraavaksi pannulle porkkana ja parin minuutin kuluttua kesäkurpitsa. Kaada pannulle myös loppu munavaahto tai pari kokonaista munaa ja sekoittele. Jätä kasviksiin hieman purutuntumaa ja kaada ne omaan astiaansa odottamaan.
  5. Lisää pannulle hieman öljyä ja paahda quorn. Sekoittele kuutioita koko ajan, jotta seesaminsiemenet eivät pala. Ellet ole kuorruttanut kananmunaan dipattuja kuutioita siemenillä, lisää siemenet pannulle samaan aikaan kuin quorn.
  6. Kun olet paahtanut kuutioita noin 7 minuuttia, lisää pannulle maapähkinät. Paahda vielä pari minuuttia ja nosta pannu pois kuumalta liedeltä.
  7. Keitä lopuksi nuudeleita pari minuuttia runsaassa vedessä. Siivilöi nuudelit ja kaada ne kasvisten joukkoon. Lisää wokkiin 2/3 maustekastikkeesta ja runsaasti korianteria. Sekoita osa quorn-kuutioista ja pähkinöistä wokkiin imemään makuja ja ripottele loput annosten päälle. Voit myös lisätä kaiken quornin ja pähkinät tarjoiluvaiheessa annosten päälle.
  8. Koristele annokset korianterilla ja halutessasi parilla purjorenkaalla tai porkkanasuikaleella. Nauti heti. Voit vielä lisätä annokseesi kastiketta, jos kaipaat enemmän makuja. Jos ruokaa jää yli, loppu kastike kannattaa säästää wokin notkistamiseen seuraavalla tarjoilukerralla.

 

quorn-pähkinänuudelit ohje

Quornista tuli siis yksi uusi proteiinivaihtoehto tähän talouteen. Jos quornin lisäaineet, mahdolliset allergiat ja vastaavat mietityttävät, valmistajan kotisivuilta löytyy aika hyvin vastauksia kysymyksiin.

Pähkinänkuoressa voisi sanoa, että suuressa osassa quorn-valmisteita on kananmunaa, mutta markkinoilla on muutamia vegaanisia versioita ja niitä tulee koko ajan lisää. Quorn-rouhe, kuutiot ja fileet ovat gluteenittomia, nugetit eivät. Pähkinää ja maitoa tuotteissa ei ole.

Quorn on hyvä vaihtoehto esimerkiksi tofulle ja broilerille. Suomalaiselle kuluttajalle miinus on tietenkin se, että tuote on ulkomaalainen, mutta eivätpä nuo käyttämäni limetkään takapihallamme kasvaneet. Maistamistani lihankorvikkeista tämä on makunsa, tuoksunsa ja rakenteensa puolesta lihamaisin.

Nyt vain odottelemaan, että joku elintarvike-start up alkaa jalostaa jotain samantyylistä suomalaista sienistä. Ja Suomiruokaa-haasteen hengessä lupaan, että seuraava resepti on taas härmäläisempi!

 

One Comment

  1. Pingback: Helmikuun ruokalista - resepti joka päivälle - Hilla Stenlund

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.