uunikala sitruunakastikkeessa

Kuhaa ja uunikasviksia täyteläisessä sitruunakastikkeessa – testissä Valion ruokarahka

En pomppinut riemusta, kun kuulin ensimmäistä kertaa Valion ruokarahkasta. Maustamaton, rasvaton maitorahka on yksi niistä harvoista ruoka-aineista, joita en tahdo saada alas. Mielestäni rahka on parhaimmillaan, kun siihen sekoittaa kermaa, eikä koostumus ole kuin kurkkuun tarttuvaa, märkää betonia.

Naureskelin Facebookissa pyöriville Valion mainoksille, joissa ruokarahkaa yhdistetään niin wokkiin kuin kanapastaankin. Idea kuulosti yhtä houkuttelevalta kuin reseptit, joissa yhdistellään suvereenisti aurajuustoa, tölkkiananasta, kinkkusuikaleita, Koskenlaskijaa, raejuustoa ja aromisuolaa.

Sitten bongasin WTD-Natalta bloggauksen, jossa hän esitteli näitä Valion uutuustuotteita, kuten ruokarahkaa. Natan mukaan ruokarahka muistuttaa hieman smetanaa, ja juuri tällaista tuotetta hän on etsinyt voidakseen kokkailla kotona virolaisherkkuja. Vaikuttajamarkkinointi toimi. Nappasin purkillisen ruokarahkaa kärryihini Stockalla ja päätin sijoittaa kokeiluun pari euroa.

Kokemuksia Valion ruokarahkasta

Hämmästykseni oli suuri, kun avasin purkin. Kyllä vain: ruokarahka on kuin vähärasvaista smetanaa. Mielestäni nimi ruokarahka ei kuvaa tuotetta. Koostumus on samalla tavalla emulsiomainen, valuva ja kiiltävä kuin smetanassa. Vain väri on valkoisempi, koska rasvaa on vähemmän. Ruokasmetana tai arkismetana olisi mielestäni osuvampi nimi tuotteelle, mutta ehkä suomalaiset karsastaisivat sitä, tiedä häntä.

Löysin Stockalta myös tarjouskuhaa. Vaikka kuha on parhaimmillaan paistettuna, halusin toteuttaa laiskan kokin kalavuoan, joka on ollut pitkään reseptilistallani. Kala kun on yksi helpoimpia ja nopeimpia arkiruokia. Noin puoli kiloa kypsyy uunissa parissakymmenessä minuutissa, siis samassa ajassa kuin pakastepizza.

Teen usein pikakalan lisukkeeksi salaatin, mutta nyt halusin käyttää ihania kesäkasviksia; porkkanoita, purjoa ja uusia perunoita. Tein niistä pedin uunivuokaan ja hauduttelin kasviksia ensin hetken uunissa ennen kuin lisäsin kalafileet päälle. Ruokarahka kesti hyvin kuumuutta, ja kastike oli samaan aikaan täyteläinen, mutta ihanan hapan ja raikas.

Uunikalaa ja kasviksia raikkaassa smetanakastikkeessa

46 annosta

  • 500600 grammaa mieluista kalaa, kuten kuhaa, lohta, siikaa tai seitiä
  • 500 grammaa perunoita
  • purjon valkoinen osa
  • 3 porkkanaa
  • pieni kesäkurpitsa tai puolet isosta
  • 24 valkosipulinkynttä
  • 500 grammaa ruokarahkaa
  • 2 desiä kuohukermaa
  • 2 ruokalusikallista sitruunamehua
  • 1−2 ruokalusikallista sinappia (voimakasta voi käyttää vähemmän)
  • kourallinen tuoretta tilliä
  • suolaa
  • pippuria
  • sokeria
  • öljyä


  1. Tee ensin kastike ja esivalmistele kasvikset. Sekoita ruokarahka ja kerma kulhossa. Mausta sitruunamehulla, sinapilla, tillillä, suolalla ja pippurilla. Maistele ja lisää kastikkeeseen pieni ripaus sokeria pyöristämään hapokkuutta ja syventämään makuja.
  2. Pese kasvikset hyvin. Kuori halutessasi porkkanat ja perunat. Leikkaa kasvikset tasaisen kokoisiksi lohkoiksi ja purjo renkaiksi. Mitä pienempiä lohkot ovat, sitä nopeammin ne kypsyvät. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet.
  3. Kaada uunivuoan pohjalle loraus öljyä sekä hieman suolaa ja ppuuria. Pyörittele kasvikset hyvin öljyssä ja levitä ne tasaisesti vuoan pohjalle. Kaada kasvisten päälle 2/3 kastikkeesta. Kypsennä niitä uunin keskitasossa noin 200 asteessa, kunnes perunat ja porkkanat ovat puolikypsiä. Sekoittele kasviksia esikypsennyksen aikana, etteivät ne kärähdä pinnasta.
  4. Käsittele kala, kun kasvikset esikypsyvät. Jos kalassa on nahka, leikkaa se halutessasi irti pitkäkärkisellä, ohuella veitsellä. Tunnustele, onko kalaan jäänyt ruotoja, ja nypi mahdollisen ruodot pois. Hiero kalaan molemmin puolin kevyesti suolaa ja pippuria.
  5. Nosta vuoka pois uunista. Asettele kalafileet kasvisten päälle ja kaada loppu kastike kalan päälle. Kypsennä vielä noin 20 minuuttia, kunnes kala on kypsää. Kalan on tarkoitus lohjeta helposti, mutta älä ylikypsennä sitä tikkuisen kuivaksi. Koristele annos halutessasi esimerkiksi tillillä, sitruunalohkoilla tai juustoraasteella ja nauti.

Sitten vielä tilitystä aiheesta herkulliset uuniruoat, joiden stailaaminen on helvetillistä. Oikeasti. Kaikki kermassa tai smetanassa uivat lohtuoruoat, kuten laatikot ja padat ovat aivan perseestä. Päätin nyt valottaa teille, millaisen tuskan kautta tuo artikkelikuvaksi valitsemani otos syntyi. Marja Tiuraa lainatakseni, se oli raskas prosessi.

Lähdin liikkeelle siitä, että keltaisenbeige, itsessään lilluva kermamössö on tosi tylsän värinen. Hei, vuoan allehan voisi asetella vaikka jonkun kivan kankaan! No kuulkaa kun mulla sattuu olemaan laatikossani ihan just tähän tarkoitukseen Tokmannin eurokorista nappaamani sinisenkukertava astiapyyhe. Ai että, keltaiset sitruunansiivut ja sininen rätti, siis niinku kesäaurinko ja liplattavat laineet Näsijärvellä.

helppo ja nopea uunikala

Joo. Et sitten ajatellut vielä diskopalloa, pehmustettuja käsirautoja, tulppaaniasetelmaa ja tuoksukynttilöitä tuohon kuvaan änkeä? Energiakiviä ja eukalyptuksenlehtiä?

Tajusin, että en voi käyttää rättiä enää koskaan. Kuvioinnin katsominen saa aikaan migreenikohtauksen. No tuota, jos otan rätin pois ja panostan yrteillä leikittelyyn. Kyllä kyllä, yrtit pelastavat, yrtit ovat hyviksiä, fressi fiilis, kesäisiä mielikuvia, kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, että olet yrittänyt stailata beigeä mössöä epätoivoisesti lohkomalla annoksen päälle raakoja porkkanoita tuomaan väriä.

uunissa paistettu kuha sitruunakastikkeessa

Kilisee kilisee kulkuuset, helkkyyen, välkkyyen.

Janica. Liika on liikaa. Pari tillinoksaa riittää. Ymmärrätkö, että tämä näyttää ala-asteikäisen askartelemalta joulukuvaelmalta. Sellaiselta, johon muksu on kerännyt itse metsästä männynoksia, kiviä ja käpyjä. Se kiikuttaa liimasta märän rakennelman sinulle, vilkaiset papereita ja askarteluita pursuilevaa hyllyä ja mietit, mihin helvettiin tämänkin nyt laittaisi? Ei sitä voi poiskaan heittää. Tulee paha mieli ja paha lapsuus ja paha äitiys.

Josko kuitenkin jotain pelkistetympää.

Vaikka porkkana.

Kuorittu. Se, jonka päästä haukkasit palan. Onko se söpöä vai typerän näköistä? Leikkaat varmuuden vuoksi jyrsityn kohdan veitsellä tasaiseksi. Tässä on nyt kuulkaa tämä ruoka ja tämä porkkana. Paljaana. Niin kuin Sami Minkkinen. Tai Timo Soini. Plokissaan. Hyvä ruoka. Kala. Sellaisenaan. Tällaisenaan.

Yksin. Ei ole hyvä olla. Kokeilen vielä symboliikkaa.

Veitsi.

Joka katkaisi porkkanan.

Ehkä rakkaudenkin.

Ihmisen maallinen tie, niin lyhyt. Ota elämä vastaan, murheineen. Kala. Jeesus jakoi kaloja ja leipiä. Kaksi, viisi. Kuinka monta mitäkin oli? Puhutko ehkä sittenkin lottorivistäsi? Kakkaa. Pöydässä. Raapaleita.

sitruunakalan ohje

Veitsessäkin jälkiä, rumia. tahmaa. Elämäni paljastuu. Olenkin tavallinen paskaisessa kerrostaloasunnossa elävä kolmekymppinen. Ei ole merkkiveistä, kallista. Ehkä sittenkin puuta. Siinä on maa, luonto. Sieltä kalakin on tullut. Kasvikset.

uunissa paistettu kuha sitruuna-smetanakastikkeessa

Sitrusreseptejä ja Marja Tiuran viisauksia:

Joo. Semmoinen tiistai-ilta mulla, mites sulla? Annetaan lopuksi vielä Marjan puhua. Tätä rauhoittavaa mantraa kuunnellessasi voit perehtyä vielä sitruuna-rahkapiirakan, hunajalla ja kurkumalla maustetun appelsiinirahkan tai perunaröstin ja maailman helpoimman sitruunasiian resepteihin.

https://youtube.com/watch?v=Vqs4vlaAdck

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.