Perunapizza keltaisella tomaattikastikkeella

(*Sain viinin ilmaiseksi maahantuojalta)

Tarte flambée, flammkuchen, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ranskan ja Saksan rajamailla syödään omanlaistaan pizzaa. Siis ohutpohjaista piirasta, jonka juju ei ole perinteinen tomaattikastike, vaan runsas hapankerma ja juusto.

Kaverini oli vuosia sitten vaihdossa Alsacessa ja esitteli minulle tarte flambéen. Paikalliset ovat kuulemma erittäin tarkkoja siitä, miten oikeaoppinen liekkipiiras valmistetaan. Alsacelaiset ja elsassilaiset eivät myöskään pidä siitä, että ohutpohjaista piirasta kutsutaan pizzaksi. Ja kukaan ulkopuolinenhan ei osaa tätä pyhää herkkua valmistaa oikein, aivan kuten ei osaa pizzaa tai lipeäkalaakaan.

No eniveis. Itselleni on aina tärkeämpää pitää keittiössä hauskaa ja hyödyntää jämät kuin nillittää siitä, onko tämä ja tuo piiras nyt jonkun herra Seehorstin mielestä oikeaoppinen. Söin talvella Sitkossa heidän versiotaan vaaleasta pizzasta. Herkullisen pohjan päällä ei ollut tomaattikastiketta, vaan juustoa ja ohuita yrttimarinoituja perunasiivuja. Ihana idea, mutta niin paljon kuin Sitkoa fanitankin, pizza oli kuiva. Se kaipasi ihan rehellistä rasvaa.

Idea vaaleasta pizzasta jäi silti kytemään mieleeni. Eniten siinä viehättivät paperinohuet, rosmariinilla marinoidut perunat ja normaalista poikkeava väri. Bongattuani torilta ensimmäiset keltaiset tomaatit keksin sen: teemme oman versiomme vaaleasta liekkipiiraasta – tai pizzasta, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua.

En tingi mehevyydestä, joten pizzaan tulisi vaalea kastike keltaisista tomaateista. Täytteeksi ohuita rosmariinilla ja suolalla maustettuja perunasiivuja, juustoa ja vähän kaprista. Lisukkeeksi nokare hapankermaa.

En jaa nyt tarkkaa reseptiä, koska en suoraan sanoen muista sitä. Tuli kallisteltua miehen kanssa vähän Rieslingiä ninnonnunna, ruuhkavuosien kuormittamat aivot ja silleen. Ajattelin kuitenkin sössöttää pari sanaa valmistusprosessista. Kotikokki, joka osaa yhtään käyttää luovuuttaan ja uskaltaa leipoa pizzataikinan ilman grammavaakaa, saa kyllä juonesta kiinni.

Keittelimme tomaattikastikeen perusreseptillä. Siis suolaa, mustapippuria ja sokeria. Keltaiset tomaatit olivat yllättävän happamia, joten kastikkeeseen hulahti reilusti sokeria. Se sopi hyvin yhteen perunan tärkkelyksen kanssa.

Rosamunda-perunat pestiin, siivutetiin mahdollimman ohuiksi ja kuullotettiin pannulla öljyn, suolan ja tuoreen rosmariinin kera. Taivaallista! Perunasta tulee hienostunut lisuke, kun sitä ei kuori ja potun höystää timjamilla tai rosmariinilla. Pizzataikina pyöräytettiin perstuntumalla ja kohotettiin hartaasti. Paistoimme pizzat pizzakivellä ja nautiskelimme ranskankerman kanssa.

Lopputulos oli niin ohut, mehevä ja rapea, että piti taas kiittää itseään olemassaolostaan. Kun pohjalla oli kostuttava tomaattikastike, lopputulos ei ollut överirasvainen, sillä hapankerman käyttö pysyi aisoissa.

Niin ja se Riesling, jota tinttasimme. Sain Hardy´sin maahantuojalta laatikollisen ilmaisia näyteviinejä. Nyt maisteluvuorossa oli puolikuiva Nottage Hill Riesling (11,90 e). Tämän Rieslingin väri oli hyvin hento. Kuvastakin huomaa, että se on lähes vihertävä. Tuoksussa ei ole ihan petrolia, mutta hippunen vahaa kuitenkin. Hedelmäistä ja sitruksista, menee sarjaamme kelpo seurusteluviini.

Tietenkin tämän nautiskelu Riesling-viikkojen elämysten jälkeen oli vähän hassua. Kun sijoittaa pari euroa lisää, saa luonteikkaampaa Rieslingiä, mutta kuten sanottu: ei missään nimessä huono.

Kesä kesä kesä! Eipä liity edelliseen mitenkään, mutta olen niin kesäfiiliksissä! Barcelonan herkkureissun jälkeen mieli pursuilee ideoita. Rustasin vielä tänäänn Annan nettiin jutun villivihannesten käytöstä, ja kuusenkerkät pyörivät päässä. Jee!