vispipuuro resepti

Puolukkavispipuuro ja piparkakkuvaahto

Tämä resepti sai alkunsa sen kaikkein pienimmästä ainesosasta, nimittäin piparkakuista, joita tuossa pöydällä on edelleen joulun jäljiltä.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten tavallisen puolukkavispipuuron voisi maustaa. Päätin tehdä puuron lisukkeeksi piparkakkumurusilla maustetun vaniljavaahdon, jotta pääsisimme kekseistä eroon.

puolukkavispipuuro ja piparkakkuvaahto ohje
puolukkavispipuuro ja piparkakkuvaahto ohje

Pari vinkkiä ennen kuin hyppäämme reseptin pariin. Ensinnäkin, vispipuuron vaatima nestemäärä vaihtelee sen mukaan, mitä marjoja tai hedelmiä käytät.

Esimerkiksi mustikassa ja puolukassa on niin kuituinen kuori, että puuroon saa laittaa aika paljon nestettä, jotta siitä tulee mukavan kuohkeaa. Tein joskus puuroa tämän Myllyn Parhaan reseptin mukaan, ja 7 desiä oli aivan liian vähäinen nestemäärä.

Toiseksi, marjat voi joko siivilöidä ja tai jättää puuron. Jos jätät marjat puuroon, väri on tummempi ja koostumus paksumpi. Toisaalta saat hyödynnettyä marjojen kuidut. Jos sekoitat marjat puuroon, nestettä kannattaa käyttää enemmän, jos haluat puurosta vaaleampaa ja notkeampaa. Voit käyttää veden lisäksi maitoa, joka vaalentaa puuroa.

Ja kolmanneksi, sokerin määrää kannattaa säätää marjojen mukaan. Mielestäni puolukka kaipaa enemmän makeutusta kuin mustikka tai hedelmät.

Puolukkavispipuuro

  • 1 litra vettä
  • 4 desiä puolukoita
  • 1,5 desiä mannasuurimoita
  • 1 desi sokeria
  • 1 teelusikallinen vaniljasokeria
  • 1/3 teelusikallista suolaa

Piparkakkuvaahto:

  • 2,5 desiä vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 23 piparkakkua
  • 1/4 teelusikallinen jauhettua neilikkaa

  1. Pane vesi ja puolukat suureen kattilaan. Keitä puolukoita 510 minuuttia. Kun marjat ovat pehmenneet, kaada puolukkamehu siivilän läpi toiseen kattilaan. Painele marjoja lusikalla siivilän pohjaa vasten, jotta saat hyödynnettyä ne mahdollisimman hyvin. Säästä halutessasi ylijäänyt marjasurvos ja käytä se esimerkiksi smoothiessa.
  2. Kiehauta siivilöity marjamehu uudelleen. Kaada joukkoon mannasuurimot, sokeri, vaniljasokeri ja suola. Vispaa koko ajan. Keitä puuroa sekoitellen noin 10 minuuttia. Ota puuro pois liedeltä ja anna jäähtyä.
  3. Jos jäähtynyt puuro on kovin tiivistä tahnaa, voit notkistaa sitä vesi- tai maitotilkalla. Pieni maitotilkka myös vaalentaa puuron väriä kauniisti. Vatkaa puuroa sähkövatkaimella 1015 minuuttia, kunnes se on vaahtomaisen kuohkeaa.
  4. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Mausta vaahto murustetuilla piparkakuilla ja hyppysellisellä neilikkaa. Tarjoile viilentynyt mustikkavispipuuro vaahdon kera.

vispipuuro resepti

Kokkasin syksyllä mustikkavispipuuroa ja kardemummavaahtoa, ja mietin jo tuolloin, miksi suomalaisia vispipuuroja ei tarjoilla enää jälkiruokina. Niinpä tein plikalle välipalaksi puuroannoksen oikein annosmaljaan. Murustin pohjalle vielä lisää piparkakkua. Oli kuulemma herkkua, eikä tyttö oikein ymmärtänyt, että vispipuurokin on puuroa.

Tämäkin yksinkertainen resepti alkoi nyt elää mielessäni. Haluan kokeilla keväällä esimerkiksi appelsiinivispipuuroa tumman suklaan tai kanelin kera, kesällä mansikkapuuroa viherpippurivaahdon kanssa.

Mielessä myllää nyt muitakin ideoita. Kirjoitin jo aiemmin siitä, että haluan uudistaa Savusuolan ulkoasua. Nyt pääsimme nettivelhofrendini kanssa tuumasta toimeen. Kaverini löysi kohtuuhintaisen ulkoasupohjan, jossa on mahtavia ominaisuuksia, esimerkiksi mahdollisuus tehdä ketteriä videopastauksia.

Olen miettinyt kokkailuvideoiden tekoa aikaisemminkin. Youtube-kanavaa en jaksa perustaa, koska nykyisissäkin on jo ihan tarpeeksi hoidettavaa. Sen sijaan olisi kiva havainnollistaa joskus postauksen yhteydessä lyhyellä videolla, miten vaikka kaalikääryleet pyöräytetään tai cannellonit täytetään.

Instagramin My Storyyn olenkin jo jonkin aikaa kuvannut arkeani. Kannattaa hei tsekata, on meinaan sen verran timanttista sisältöä. Tänäänkin kävin rintsikkaostoksilla ja ostin narisevat rintaliivit, joita ei voi palauttaa. Niri-nari-niri-nari saatana!

 

10 Kommenttia

  1. Ei varmaan yllätys että meillä tarjotaan vispipuuro(j)a myös jälkkärinä! Suunnilleen kaikki mummoilujutut mitä bongaan blogeista on meillä normiarkea tai -juhlaa 😉

    Mutta siis se miksi oli pakko reagoida tähän juttuun on se, että kuinka hauskasti eri näköistä tulee näköjään suunnilleen samalla reseptillä. Minulla ei ole suolaa eikä vaniljasokeria, mutta vatkaan puuron niini että siitä tulee ihan hennon vaaleanpunaista. Mielenkiintoista, vai voiko suola vaikuttaa väriin noin voimakkaasti? Jos haluat verrata kuvaa, se löytyy tuolta http://sauvajyvanen.blogspot.fi/2016/10/puolukkavispipuuro.html

  2. Hmm, ajattelin, että tumma väri johtuu siitä, että jätin marjat puuroon. Mutta pitääkin testata tuota suolajuttua ensi kerralla!

    • Mitä mannasuurimoita muuten käytit? Tämä on tosi mystsitä, koska kaikkien ainesten mittasuhteet näkyvät olevan meillä kuitenkin ihan samat.

  3. Joo samaa minä mietin kanssa, luin tosi tarkkaan tuon ohjeen ja vertasin sitä moneen kertaan eessuntaas. Jätän aina puolukat siivilöimättä, maku ei minusta kärsi, mutta että edes jotain ravinteita jäisi puuroon. Minä käytän aina Vääksyn Myllyn mannasuurimoita (paitsi jos teen jotain ruis- tai spelttimannaa). Epäilen tällä hetkellä että tuossa Ankarsrumin vatkauksessa on joku taika, sillä olen saanut vaahdot onnistumaan ihan uusilla leveleillä (sori että olen jämähtänyt 8-vuotiaan suomeen).

  4. Mikä tuo Ankarsrum siis on? Hitsi kun tää on outoa!

  5. Se on mun ihana yleiskone. Toivottavasti ei haittaa että linkkaan tässä jatkuvasti muihin sivuihin (sano vaan jos ärsyttää niin lopetan). Pohdin siis blogissani aikoinaan minkä yleiskoneen ostan http://sauvajyvanen.blogspot.fi/2015/02/yleiskonevertailua-kenwood-vs-ankarsrum.html ja päädyin ruotsalaiseen ruotsissa tehtyyn Ankarsrumiin http://assistent-original.se/

    Olen ollut todella tyytyväinen, sekä taikonoihin, vaahtoihin että lihamyllyyn makkarasuppiloineen. Ja mikä hassuinta, mies löysi 30 v vanhan koneen kirpparilta 15:lla eurolla ihan muutama hetki sen jälkeen kun olin ostanut tuon. Se kone on mökillä ja kesäisin kovassa käytössä, tosin vain taikinan teossa.

    • Voi ei todellakaan ärsytä, vinkit ovat tervetulleita! Mä olen myös pohtinut tuota yleiskonetta. Onko siitä hyötyä vai viekö se vain tilaa ja rahaa? Olen niin pihi, ja koska köökkimme kaapit ovat jo täynnä, en ole uskaltanut ostaa.

      Sori muuten, kun kommenttisi oli jossain odotustilassa. Olen kyllä ottanut kommentoinnin moderoinnin pois päältä sen jälkeen, kun pääsin roskapostipiinasta eroon, mutta nyt se oli taas jostain syystä päällä, outoa.

      • Ah, minulla oli näköjään moderointiasetuksena se, että kommenttia ei julkaista automaattisesti, jos siinä on yli kaksi linkkiä. Nostin vähän tuota linkkausten määrää, koska ainakin itse niitä tulee jätettyä kommentteihin usein enemmänkin kuin kaksi, kun annan jotain vinkkejä.

  6. No mulla se on siinä pöydällä koko ajan, kun kaapeissa ei ole tilaa, eikä oikein pöydälläkään mutta siinä se nököttää. Rahaahan se vei silloin kun se ostin, mutta senhän jälkeen kaikki on pelkkää säästöä. Ja paljon mielihyvää sen lisäksi. Käytän sitä vähän kausittain, välillä on pitkiä aikoja että suunnilleen päivittäin, välillä sitten on vähän väliä, viikko pari käyttämättä. Mutta joo, mielihyvä kai on suhteellista, minä jaksan edelleen fiilistellä sitä upeaa vispipuuroa tai kuohkeita kakkuja, ei ole mikään kynnys vääntää sämpylät tai leipä tai iso pullataikina koska vaan. Puhumattakaan siitä makkaranteosta, jos sulla on joskus aikaa, niin mulla on niitä fiilisteleviä makkarapostauksia https://sauvajyvanen.blogspot.fi/search/label/makkara Ja tietty kaikki riistajutut on helpompia hyvän lihamyllyn kanssa (minä katsos en dissaa jauhelihaa).

  7. Me olemme hyödyntäneet anoppilan lihamyllyä makkarapuuhissa, mutta kieltämättä kutkuttaa kyllä hankkia kunnon vehkeet kotiinkin!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.