pho-keiton ohje

Tumma pho-keitto ja taikinamykyt

Hahhah, huijasinpas sinua, senkin Googlen orja. Ei täällä mitään pho-keiton reseptiä ole, mutta jankutanpa nyt lause toisensa jälkeen tummasta pho-keitosta, joka kuulostaa seksikkäämmältä ja on parempi vaihtoehto hakukoneoptimoinnin kannalta kuin totuus. Nimittäin klimppisoppa aasialaisittain.

Keväällä teimme oikeaoppista pho-keittoa, ja kypsensimme osan keiton lisukkeista tulikuumassa liemessä hot pot -tyyliin. Keitimme tuolloin mausteisen, mutta raikkaan aniksen sävyttämän liemen, johon dippasimme ohuita lihansiivuja ja uppomunia.

Nyt kun säät ovat viilenneet, mieleni halajaa vahvempia makuja ja sakeita liemiä. Syön myös lihani mieluiten ylikypsänä. Halusin tehdä aasialaistyylisen lihakeiton, jonka liemi olisi väkevämpi. Päämausteiksi valitsin kalakastikkeen, tumman soijan ja inkiväärin. Olin jo nappaamassa kaupasta nuudelipakettia, kun keksin, että voisimme tehdä keiton lisukkeeksi mykyjä. Taikinapalleroita, klimppejä, miksi niitä haluaakaan kutsua.

Klimppisoppa voi kuulostaa inhottavalta, mutta minä rakastan sitä. Mukavimpia työkeikkoja oli muutaman vuoden takainen Nokian Uutisiin kirjoittamani juttu Sarkolan kylän Suvisunnuntaista, jossa tarjoillaan aina klimppisoppaa. Sain tuolloin maistella oikeaoppisesti tehtyjä klimppejä ja ihastuin niihin. Nehän ovat suomalainen versio pastasta tai aasialaisten dumplingeista.

Ja kas näin syntyy manselais-aasialainen fuusio, vahva aasialainen keitto ja taikinapallerot!

Pho-keitto ylikypsän lihan ja taikinamyjyjen kera

Keitto:

  • vajaa kilo naudan tai peuran paistia tai ulkofilettä
  • 4 suurta porkkanaa
  • 1 keltasipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 4 sentin pala lanttua tai palsternakkaa
  • 1 nippu ruohosipulia tai puolikas purjo
  • 1 punainen paprika
  • 1 desi tummaa soijakastiketta
  • 1 desi kalakastiketta
  • 5 sentin pala inkivääriä
  • 1 kuivattu mieto/keskivahva chili
  • suolaa
  • sokeria
  • vettä
  • öljyä kuullottamiseen

Taikinamykyt:

  • 2 desiä maitoa tai vettä
  • 1 kananmuna
  • 23 desiä vehnäjauhoja (munien koko vaikuttaa määrään)
  • 0,5 teelusikallista suolaa
  • 0,5 teelusikallista sokeria

  1. Kuori ja paloittele inkivääri, puolet porkkanoista, lanttu/palsternakka, keltasipuli ja valkosipuli. Rouhi chili.
  2. Kuumenna suuren kattilan pohjalla tilkka öljyä. Kuullota chiliä ja sipuleita hetki öljyssä ja lisää joukkoon liha. Ruskista lihan pintaa hetki molemmilta puolilta. Lisää kattilaan tämän jälkeen palsternakka/lanttu ja pari lohkottua porkkanaa. Kaada kattilaan niin paljon vettä, että liha ja kasvikset peittyvät.
  3. Keitä lihaa ja kasviksia kannen alla, kunnes liha on ylikypsää ja irtoaa helposti säikeinä. Tässä kestää pari tuntia.
  4. Kuori lihastavaahto keiton pinnalta. Nosta keittojuurekset ja liha pois liemestä ja siivilöi liemi tasaiseksi. Mausta liemi kalakastikkeella, soijalla, sokerilla ja suolalla. Leikkaa liha ohuiksi siivuiksi.
  5. Tee seuraavaksi taikinamykyt. Sekoita munat ja jauhot maitoon tai veteen. Taikina saa jäädä juoksevammaksi kuin pastataikina. Lisää jauhoja sen verran, että taikina on sakeaa, mutta pystyt lusikoimaan sitä helposti. Mausta taikina ripauksella suolaa ja sokeria. Voit jättää taikinan ensin löysemmäksi ja keittää liemessä yhden testipalleron. Jos se hajoaa, lisää taikinaan jauhoa.
  6. Kuumenna keittoliemi uudelleen kiehumispisteeseen. Ota mykytaikinaa teelusikkaan ja kaada lusikallisia varovasti yksi kerrallaan kuumaan liemeen.
  7. Lisää lopuksi paloiteltu paprika, loput porkkanaviipaleet sekä ruohosipulisilppu/purjorenkaat liemeen. Kiehauta näitä kasviksia vain pari minuuttia, sillä ne saavat jäädä al denteksi. Jos haluat keittoon vielä enemmän potkua, lisää tässä vaiheessa joukkoon lisää chilirouhetta ja silputtua inkivääriä, joka saa jäädä pureksittavaksi.
  8. Lisää lopuksi joukkoon ohueksi siivutettu liha. Koristele keitto tuorella ruohosipulisilpulla tai parilla purjorenkaalla ja nauti.

liha-pho-keiton ohje

liha-pho-keiton resepti
taikinamykyjen resepti
miten pho-keitto tehdään

Liha kannattaa siivuttaa vasta keittämisen jälkeen. Jos siivutat lihan raakana ja keität sen ylikpsäksi, siivut hajoavat helposti säikeiksi ja sakeuttavat liemen. Keiton idea on vahvan makuinen, mutta kirkas liemi, josta raaka-aineet erottuvat selkeästi.

Liemen keittojuurekset näyttävät kypsennyksen jälkeen mössöltä, mutta ne ovat niin maukkaita, että kasvikset kannattaa hyödyntää. Heti kun sain edustuskuvat blogiin räpsittyä, kahmaisin omalle soppalautaselleni aimo annoksen ylikpsää porkkanaa ja sipulia. Omnom!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.