Olen nähnyt valon: Fafa´s ja ihan oikea falafel

Mahtava päivä! Hehkuti hehkuti hehkuti! Vaikka horisontti on yhtä hernerokkasumua, minulla oli kaikin puolin piristävä pikkulauantai. Yhdistin työt ja huvit ja piipahdin Helsingissä Norexin syystastingissa tutustumassa Uuden-Seelannin Sauvignon Blanceihin ja biodynaamiseen viininviljelyyn. Tarkempi reportaashik luvassa myöhemmin.

Jo pelkkä silakkakaupungissa pyörähtäminen repäisi mukavasti irti arjesta. Tein meno- ja paluumatkalla niin hurjalla tahdilla töitä bussissa ja junassa, että itsekin ihmettelin. Sitä se askeettisuus ja netittömyys teettää. Pitäisi varmaan lähteä useammin reissuun ihan vain siksi, että olen näköjään tehokkaimmillani virikkeettömässä liikennevälineessä.

Aamun duunirupeaman jälkeen vuorossa oli lounas ja juoruilua Hetan kanssa (jonka Viinillä-blogi on ainakin toistaiseksi tauolla, vääryys!). Pyysin, että vie mansejuntti johonkin hyvään paikkaan lounaalle, ja Heta ehdotti Kampin Fafa´sia. Innostuin, koska valittaessani tamperelaisen kebabin tasosta olen saanut kuulla kateutta herättäviä tarinoita Fafa´sin ihanasta falafelista.

Ja nyt, en voi enää pihtailla tätä. Kun hän vain on….niin mehevä.

Fafa´s falafel

Tamperelaista Jörn´s Döneriä on verrattu Fafa´siin. Katukojua pitävän Jörnin menu on ymmärrettävistä syistä paljon karsitumpi, mutta vertaus ei ole tuulesta temmattu. Fafa´sista saa salaatteja ja pitaleipiä falafel- ja kanatäytteellä. Annokset höystetään esimerkiksi fetalla, halloumilla, vuohenjuustolla, pestolla, paahdetulla munakoisolla, hummuksella, tsatsikilla, matbuha-tomaattikastikkeella, chilillä…. Siis kaikella tuoreella, mausteisella ja raikkaalla. Kaikella sillä, mitä peruskebsulat ja harmittavan monet lounasravintolat tuntuvat viimeiseen asti karttavan.

Pohjoisella Rautatienkadulla sijaitseva Kampin Fafa´s on pieni. Ruoka syödään suht nopeasti paikan päällä tai otetaan mukaan. Kassa ja keittiö toimivat sveitsiläisen käkikellon tarkkuudella. En ole saanut lounasruokaa ehkä koskaan näin nopeasti. Heta tuli ravintolaan viitisen minuuttia minua myöhemmin, mutta sai ruokansa lähes samaan aikaan kuin minä. Lasku maksetaan tilaushetkellä, myyjä ottaa nimesi ylös ja huikkaa tiskin takaa, kun annos on valmis.

Söimme pitat falafelilla, paahdetulla munakoisolla ja fetalla (8,9 e). Uhmasin ähkyä ja tilasin vielä ihanan näköiset bataattiranskalaiset tsatsikilla (4,9 e). Limellä maustettua vettä saa ilmaiseksi, ja tarjolla on ihania erikoislimppareita. Pita-annos oli aivan mieletön. En ole koskaan saanut Suomessa näin hyvää falafelia. Korjaan: niillä kebsuloiden mauttomilla keltaisilla jauhopuikoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä söin tänään. Annos oli iso ja mehevä. Pita oli napakka ja pehmentyi kastikkeista sopivasti, ei kuitenkaan vetiseksi. Kastikkeet olivat raikkaita ja mausteisia, munakoiso kaviaarimaisen suolaista ja ekstra-lisukkeena tarjottu chili tuoretta. Ja ihan hiton potkivaa. Onneksi sitä ei ollut liikaa.

Fafa´s falafel
Bataattiranskalaiset ovat monissa paikoissa vetelät, mutta näissä oli mukavasti rapsakkuutta. Tsatsiki ei ollut kreikkalaistyylistä kurkku-valkosipulikastiketta, vaan enemmänkin minttujugurttia. Pidin dipin yrttisyydestä, mutta olisin kaivannut pienen hipun lisää suolaa joko ranuihin tai dippiin. Mutta ihan hipun vain. On mukavaa, että perunoiden kanssa tarjotaan joskus raikkaampaa kastiketta, ei aina majoneesia.

Vaikka lounas oli iso, en ollut väsynyt tai ähkyssä ruoan jälkeen. En söisi tavallista kebabia lounaaksi, koska koomailu ja närästys ei kauheasti nappaa puoliltapäivän (voiko se napata koskaan?), mutta tämän söin heittämällä. Ja tiedoksi niille, jotka vänkyttävät, että jaaha, rehuja ja ämmäinruokaa: ei todellakaan ole. Pikaruoka voi kuin voikin olla samaan aikaan täyttävää, syntistä, terveellistä ja raikasta. Se vain vaatii hiukan enemmän vaivannäköä kuin uppopaistaminen ja mikron kilauttelu.

Jälleen kerran saarnaa ruoan hinta-laatusuhteesta. Iso falafelini maksoi nippa nappa yhdeksän euroa. Yhdeksän. Grillien makkaraperunat ja mikrossa lämmitetyt kebabit alkavat olla Tampereella samoissa hinnoissa. Ja minulle on tosiaan sanottu, että tuoreiden yrttien ja itse tehtyjen kastikkeiden käyttäminen on pikarafloissa mahdotonta, koska a.) se on kuulemma liian kallista ja firma menee konkkaan ja b.) ainakaan Tampereella kukaan ei halua syödä sellaista. Kummasti se Fafa´sin ovi vain kävi koko ajan, enkä bongannut edes yhtään Jacques Cousteau -pipoa. 

Fafa´sin miljöö on pieni, värikäs ja rouhea. Astianpalautuspisteestä löytyi Kettukarkki-kuosia, josta en tietenkään muistanut ottaa kuvaa.

Fafa´s falafel

Fafa´s falafel

Fafa´s tekee muuten myös cateringia. Tilauksen voi tehdä vaikkapa helpolla nettilomakkeella. Se laskee koko tlauksen hinnankin näpsäkästi valmiiksi.

Kuulin keväällä huhuja, että Fafa´s olisi etsinyt toimitilaa Tampereelta. Hourinko, vai onko jollain asiasta lisää tietoa? Juorutkaa, ilmiantakaa! Olisi ihanaa saada Fafa´s myös tänne. Tai edes joku, joka tekisi yhtä jumalaista falafelia ja pelastaisi meidät pakastealtaan höttönatturoilta. Psst, Jörkan poppoo, Arto rastas ja Bar Burrito, oisko mitään?

 

4 Kommenttia

  1. Fafa’s on kyllä ihan paras!! ja nuo bataattiranut! ”harmi” että pitat ovat niin isoja, että harvoin jaksaa enää ranuja 😀

    • Juu, ranujen tilaaminen oli minultakin sinänsä virhe, että hukkaan menivät, kun jaksoin nippa nappa puolet. Mutta kun en vain voinut vastustaa! Viimeisin kokemus Tampereen edesmenneessä Vegemestassa oli niin ikävä. Bataattiranut olivat siellä lötköjä, ja niiden kanssa tarjottu soijamajoneesi outo. Halusin näitä, koska tiesin, että näin hyviä en tule ihan lähiaikoina saamaan.

  2. Heaven Queen

    En oikein tiedä mitä tapahtui kun Fafa’sin facebook-sivujen mukaan etsivät taannoin tilaa Tampereelta mutta ei sitä ilmoitusta ees ole enää fb:ssä enkä ole missään muualla nähnyt tietoa koko asiasta niin oletan ettei sitä ole tänne nyt kuitenkaan tulossa, valitettavasti. 🙁

    • No näin minäkin muistelen, sä taisit käydä vinkkaamassa juuri tästä mulle joskus keväällä. Liiketilojahan täällä kyllä piisaa nyt, kun liikkeitä nousee ja kuolee hurjalla tahdilla ihan pääkadunkin varrelta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.