Elämä ja reissut

Pääsiäistoivotuksia ja voi saatana kun lapsesta tuli hevari

Puoli tuntia lähtöön. Olohuoneen lattia on edelleen täynnä sekalaisia tavaroita. Lapsi purkaa matkalaukkua samaa tahtia kuin sitä pakataan. Olen uhonnut, että teen vielä pikaimuroinnin. Mies on jostain käsittämättömästä syystä valinnut pakkausmusiikiksi Teräsbetonia. Olen kauhuissani. Ennen kaikkea siksi, että lapseni on aivan lumoutunut ja tekee musiikin tahtiin monimutkaisia spagaatteja ja taivutuksia. […]

Nämä asiat ärsyttävät resepteissä – top 5

Somessa kiersi viime viikolla Epicuriousin juttu, jossa listataan 20 ärsyttävintä asiaa resepteissä. Lista sai minutkin miettimään aihetta niin paljon, että alkoi oikein syyhyttää ärsytyksestä. Olkoonkin, että osa listan asioista on turhaa nillitystä, jotka on keksitty luultavasti siksi, että kirjoittaja on halunnut juttunsa kivan tasaluvun tyyliin, 10 ärsyttävintä sitä tai 20 […]

TTT Viita

Sielun ja ruumiin ruokaa ravintolassa ja teatterissa

Teatteriminäni on aktivoitunut aivan liian pitkän tauon jälkeen. En ole tainnut puhua siitä täällä aikaisemmin, mutta minulla oli teini-ikään asti vakava haave tulla näyttelijäksi (tosin halusin olla myös taidemaalari, kirjailija, sarjakuvapiirtäjä, kirurgi ja seksikäs agentti). Se oli hassua, sillä olin lapsena ja nuorena kamalan ujo, mutta näyttelemisestä pidin. Minulla oli […]

BasBas & Staff Wine Bar arvostelu

Asiakas, sinä et ole tähti

Pakko kirjoittaa tästä aiheesta nyt kaiken kivan hilipatihipan, ilmaisten illallisten ja vastaavien lomaan. Minulla on ollut tänään todella paha ja tyrmistynyt olo. Vedin aamukahvit väärään kurkkuun, kun luin Helsingin Sanomien jutun rasismista, jota maahanmuuttajataustaiset helsinkiläiset kokevat. Bussikuski Mohamed Nurin kommentti oli erityisen pysäyttävä. Nur kertoo jutussa, että asiakkaat ovat jopa […]