Elämä ja reissut

bloggaaminen

Järkyttävä blogimasennus: kun on niin laiska, tyhmä ja saamaton

Enpä olisi uskonut, että kirjoitan vielä tällaisenkin postauksen. Yritän ajatella, että kaipa tämä vaihe on aika luonnollinen osa minkä tahansa luovan työn kaarta. Oli se luova työ sitten ammattimaista tai omaksi ilokseen bloggaamista, maalaamista, kirjoittamista, käsitöitä tai vaikka seiväshyppyä. Nimittäin aivan helvetillinen itsekiritiikki ja masennus kaikesta omasta tekemisestä. Onhan näitä […]

Nyt se läppäri kiinni! Miten kahvilassa pitäisi käyttäytyä?

Olen ihan tietoisesti viettänyt päivisin enemmän aikaa kahviloissa. Uudenvuodenpostauksessani kerroinkin, että pääsin vähän mökkihöperöitymään viime vuonna. Olen yrittänyt nyt tietoisesti lähteä kämpästä enemmän ulos. Olen tehnyt töitä lounasrafloissa ja kahviloissa, että saisin edes olla ihmisten keskuudessa, vaikka teenkin töitä yksin. Se on ollut hyvä ja virkistävä päätös, ja saan tehtyä […]

70-luvun ruoka

Et hei maksamuhennoksella päällystettyä banaanisalaattia ottais? Kurkistus 70-luvun keittiöön

Sain äidiltäni jouluna pinon vanhoja Menu-lehtiä, joita olen selaillut nyt muutaman viikon naurusta tirskuen. Voin kertoa, että vanhat aikakauslehdet ovat pirun hauska tapa viihdyttää vieraita vaikka ravintolaillan jatkoilla. Lehdet ovat keväältä ja kesältä 1977. Lehtiin liittyy hauska detalji. Ne ovat nimittäin tulleet Sylvi Haikoselle, joka on yksi tamperelaisen ravintolakulttuurin legendoista. […]

Tampereen työväenteatteri Lada

TTT:n kevätkausi alkoi: Blinejä, skumppaa ja Dostojevskiä

(*Sain ilmaiset pressiliput teatterinäytökseen) Tutustuin viime viikolla Tampereen työväenteatterin pressitilaisuudessa teatterin kevätohjelmistoon. Teatterihan on ollut viime päivinä julkisuudessa ikävämmissä merkeissä. Talouskurimus koettelee kulttuurialaa, ja teattereiden valtionavustuksia laskettiin. Valtionosuudesta riippuvainen TTT joutui tämän vuoksi irtisanomaan ja osa-aikaistamaan työntekijöitään. Yt-neuvotteluiden alla työskentely ei ole ollut henkilökunnalle helppoa, mutta siitä huolimatta TTT:llä on […]