Isompaan nälkään

siikakiusaus siikalaatikko

Kapriksella höystetty savusiikakiusaus

Meillä on nyt kalakausi. Madekeiton loputtua minun teki mieli uuniruokaa. Perinteisen lohikiusauksen sijaan halusin tehdä ruoan jostakin toisesta kalasta. Päädyin savusiikaan, ja halusin yhdistää voimakkaaseen kalaan kirpeyttä ja suolaisuutta. Maustoin kiusauksen kermakastikkeen tällä kertaa sitruunalla ja sinapilla, ja silppusin kiusauksen joukkoon kaprista. Maut kävivät hyvin yksiin savukalan kanssa. Älkä ihmetelkö […]

kirkas madekeitto resepti

Madekeitto kirkkaaseen kalaliemeen

Viikonloppuna teimme vihdoinkin madekeiton, jota olen himoinnut pitkään. Halusin tehdä kirkasliemisen keiton, jonka maku tulisi ennen kaikkea kalasta itsestään. Hauduttelimme kalalientä pitkään ja kyllä kannatti. Aito kalaliemi on niin upean tuoksuinen ja makuinen, että kissanruoalle haisevat aromikuutiot häviävät sille kuusi nolla. Kun kalaliemi on maistuvaa, ei keittoa tarvitse mehustaa ylettömästi […]

katkarapupastan resepti sitruuna persilja voi

Ihanaa vahinkoruokaa: katkarapupastaa ja sitruuna-persiljavoita

Lohesta se lähti. Tai enemmänkin sen puutteesta. Olen viikon verran viritellyt reseptiä lämpimästä porkkanasalaatista ja lohesta hunajan, appelsiinin ja vuohenjuuston kera. Keskiviikkona marssin Stockalle hakemaan aineksia, mutta matka tyssäsi kalatiskille. Kaikki kala oli todella vanhaa. Suomalainen lohi oli pyydystetty tyyliin 25. päivä. Aika ikävää, että Tampereen keskustasta on näin hiton […]

itse tehdyt falafel-pyörykät

Falafel-pyöryköitä, paahdettuja uunijuureksia ja sitruunakastiketta

Karsastin falafelia vuosia. Se oli minulle kasvissyöjien ikävä, kuiva ja mauton pihvi, joka mikrotettiin kebabbilassa pitaleivän (siis sen vettyneen sämpylän) väliin. Pääsin falafelin makuun vasta maistettuani kunnon kikhernepihvejä Zeytuunissa ja Fafa´sissa. Tampereen parhaita falafeleja saa muuten nyt samoilta huudeilta, sillä Fafa´s avasi pari päivää sitten ravintolan aivan Zeutuunin naapuriin Aleksanterinkadulle. […]