Viimeisiä viedään. Vielä tämä viikonloppu ja alkuviikko, ja sitten pitäisi löytää taas arkinen rytmi aamuherätyksineen ja velvoitteineen. Välipäivät ovat sujuneet ihanan rennosti. Olen tavannut ystäviä, kyläillyt ja syönyt helppoja ja ei niin kevyitä ruokia.
Uutenavuotena teimme nyyttärihengessä hodaribuffetin, josta teen oman juttunsa. Muut päivät ovat olleet hiilihydraatti- ja juustopainotteisia. Pyöräytimme viime viikonloppuna nopealla aikataululla illallisen kaveriperheelle. Skumpan kaverina syötiin makeaa saaristolaisleipää, jonka päälle siveltiin jugurtista, majoneesista, kananmunasta ja sipulista sekoitettua kastiketta. Mausteeksi hieman sinappia ja sitruunaa. Kaikenmoiset levitteet, tahnat ja vaikkapa uuniperunan täytteet ovat hyvä tapa tyhjentää jääkaappia jämistä.
Pääruoaksi keksin uunilohen stroganoff-kastikkeella. Siis tomaattipohjainen kastike kasviksilla, tillillä, suolakurkulla ja smetanalla. Kastikkeesta tuli hyvää, mutta kirosin pakastekalan alimpaan helvettiin. Ison Citymarketin leipä-, liha- ja kalaosasto ammottivat joulun jälkeen eioota. Ainoa tarjolla oleva kala oli pakasteessa lohimedaljonkien muodossa. Kala oli aivan kamalaa. Se maistui jonkinlaiselta kokoon puristetulta kalamurekkeelta, jossa oli isoja ruodonpaloja joukossa. Otti todella paljon aivoon, koska pasta ja kastike onnistuivat hyvin. Kehno tai vanha kala on sen sortin turn off, että en vain pysty. Minulla on tämän suhteen kauhean herkkä nenä, enkä voi syödä kalaa, joka maistuu yhtään mutaiselta tai väkevältä.
Miksi muuten myös ihan tavallisen suolakurkun löytäminen on niin vaikeaa? Myynnissä on jos jonkinmoista sokerissa uitettua maustekurkkua, mutta ei suolakurkkua. Salhojankadun pubista saa onneksi sopuhintaan huikean kurkku- juustolautasen, jossa on kunnolla oikeaa suolakurkkua. Nimimerkillä olen saattanut korvata illalliseni joskus tällä ja 11-volttisella bissellä.
Viime viikolla pääsimme kylään kavereidemme sukulaisten vapaa-ajanasunnolle. Pakkanen naukui lähes parissakymmenessä, ja meidän teki mieli lämmintä lohturuokaa. Siispä tempaisimme kolme pellillistä pizzaa. Läskiä pizzaa. Mmmmmm.
Talosta löytyi hauskoja palasia menneisyydestä. Muistelen, että keittiössä oli ennen remonttia vanhat kutsunapit, joiden avulla on voinut hälyttää palvelusväkeä huoneisiin. Vielä Kalevan tornitaloihin tehtiin tuollaisia hälytysnappeja, myös paljon pienempiin huoneistoihin. Nykyään ne ovat tarpeettomia, mutta hauskojayksityiskohtia samalla tavalla kuin roskakuilut. Pidän kovasti tuollaisista yksityiskohdista, uuden ja kiiltävän perään en niinkään ole.
Pizzaähkyjen jälkeen oli vuorossa saunaa ja kynttilöitä, ja mitäs sen jälkeen taas tekisikään, hieman juustoa kenties. Tällaista löysää rötväilyä tämä on ollut, ja tällaisena elo jatkuu vielä muutaman päivän. Aina ei vain jaksa, eikä tarvitse.
Ai niin, edellisenä iltana avatusta skumpasta saa ihan mukiinmenevän aperitiivin runsaalla jäämurskalla.
Jos muuten spottaatte joskus työpaikkailmoituksen, jossa etsitään ihmistä 24/7-mammijaksi, vinkatkaa minulle välittömästi. Sain pari päivää sitten selventää parille tuttavalleni mammimisen etymologiaa. Tämä ällöttävän imelä sana tarkoittaa siis loputonta loisimista sängyssä tai sohvalla. Aina välillä valitetaan, että nyyh nyyh, mulla olisi vessahätä, mutta en jaksa nousta täältä lämpimästä poterostani.
Harrastaisin erityisen mieluusti sellaista viini+salamipizza+suolapähkinät+saksalaiset ja brittiläiset rikossarjat -mammimista ihan ammatikseni. Aamusta iltaan tinttailisin ja napostelisin tuossa sohvalla, Morse pyörisi taustalla ja välillä määkisin, että tuokaa mulle villasukat ja Rennietä.
Siinäpä tavoitetta loppuelämälle.
