Kiireisen illan kreikkalainen salaattipiirakka

Viime viikonloppuna oli tosi hyvä boogie. Kävimme pienissä puutarhahäissä, aurinko paistoi ja Euroviisut tulivat telkkarista. Kun tulimme kotiin, sain pienen energiapiikin. Eipäs woltatakaan ruokaa, kyllä minä pyöräytän itse jotain viisunaposteltavaa. En kuitenkaan jaksanut tehdä mitään isoa. Ajatus piirakkataikinan leipomisesta tuntui jo liian työläältä, salaatin jaksaisin tehdä. Sitten mieleeni tuli K-ruoan resepti, joka oli pomppinut Facebook-fiidiini pitkin kevättä. Nappasin lähikaupasta paketillisen valmista piirakkataikinaa, ja siitä syntyi näyttävä kiireisen illan kreikkalainen salaattipiirakka.

Valmistaikinan edut

Ohjeessa suositellaan käyttämään Pirkan valmistaikinaa, koska se on K-ketjun brändi. Pirkka-taikinalla on kuitenkin toinenkin etu. Pakastetaikina on valmiiksi pyöreä, joten se on helppo kaulia ja muotoilla pyöreään piirakkavuokaan. Ja taas säästyy hermoja ja minuutteja.

Käytin pienehköä, halkaisijaltaan 21-senttistä, mutta korkeareunuksista vuokaa. Piirakkaan tulee paljon täytettä, joten laajan pohjan sijaan on parempi muotoilla siihen korkeat reunat, jotka pitävät salaattitäytteen paikoillaan.

Fetakastikkeen saa maustaa reilusti

Tapani mukaan tuunasin tätäkin ohjetta, koska ns. kuluttajaystävällisissä ohjeissa on minun makuuni aina liian vähän mausteita. Pohjan päälle tuleva fetakastike saa olla reilusti maustettua, sillä tässä piirakassa ei ole sitä valtavaa juustoraastemäärää, joka tavallisessa suolaisessa piiraassa on. Salaattipiirakan idea on toki olla raikas, mutta suosittelen silti tekemään fetakastikkeesta aika suolaista.

Valmistaikinapohjat ovat omaan makuuni aika kovia, mutta tässä piirakassa sei ei haittaa, päinvastoin. Pohja imee itseensä fetakastikkeen ja kasvisten nesteitä ja muhevoituu kyllä.

Lopputuloksena syntyi ihastuttava kesäpiirakka. Teki mieli vain tuijotella tätä kauneutta ja huokailla. Aion kokeilla joskus kreikkalaista salaattipiirakkaa myös sellaisena versiona, johon tulee itse leivottu, juustopitoinen pohja, mutta tästä pikaversiosta tuli nyt meikäläisen luottoherkku piknikeille ja yllätysvieraiden varalle. Päälle voi kasata vaikka millaisen salaatin, ja fetapohjaa voi tuunata ripauksella chiliä tai pestoa.

VINK: Jos käytät vähärasvaisempaa ja juoksevampaa luonnonjugurttia, valuta se, ettei pohja vety liikaa.

VINK VINK: Lorauta öljy ja etikka piirakan päälle vasta juuri ennen tarjoilua. Jokainen voi lisätä mausteet myös omaan annokseensa.

Problematisointi tuhoaa luovuuden

Eikös tullut ihana! Olin iloinen, että jaksoin vähän satsata, eikä homma kaatunut siihen, että asettaisin rimani liian korkealle. Se on ollut vuosikausia helmasyntini. Olen klassinen itseltään liikaa vaativa kympin tyttö, ja lisäksi ajattelen asiat välillä turhan monimutkaisesti.

Tämän piirakan pyöräyttäminen tyssäisi yleensä – tai olisi tyssännyt muutama vuosi sitten – siihen, että olisin alkanut vääntää piirakkapohjaa väsähtäneenä itse. Tai ei, olisin ajatellut, että se on PAKKO tehdä itse, koska muuten ohje on paska, ihmiset haukkuvat ja hävettää. Koko leipomuksen tekeminen, ainakin blogiin, olisi jäänyt, koska olisin uuvuttanut itseni ajatuksillani ennen kuin olisin liikauttanut pikkurilliänikään.

Ja jos olisin piirakan tehnyt, valokuvista olisi tullut hirveä poru. ”Mä en ole ammattikuvaaja ja kaikkien muiden ruokablogit ovat niin nättejä paitsi mun, valoa on jo niin vähän enkä kuitenkaan keksi mitään kivaa asetelmaa”. En olisi edes yrittänyt kuvata piirakkaa sillä valomäärällä, mikä käytettävissä on, vaan olisin angastannut ja jättänyt kuvaamatta.

Koko edellä kuvattu angstiketju on hölmö, koska esimerkiksi nämä joulusta yli jääneestä torttutaikinasta täysin ex tempore tehdyt yrttiset juustotangot ovat yksi suosituimpia ohjeitani.

Olen ”ihan hyvä” – eikä enempää tarvitse ollakaan

Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että olen rentoutunut monessa asiassa viime vuosina. Johtuu varmaan iästä ja kaikista elämänkokemuksista, jotka ovat suorastaan huutaneet, että ”työ on vain työtä ja sun ruokablogi on todellakin yksi ainoa ruokablogi, eikä ketään kiinnosta arvostella ja dissata sitä intohimoisesti”. En myöskään välitä enää kauheasti saamastani arvostelusta. Kaikki eivät pidä minusta, eivät tavastani tehdä asioita, kokata, kirjoittaa, kuvata, mitä nyt milloinkin teen.

Ja se on ihan ookoo.

En kuole siihen. Se ei itse asiassa kosketa minua millään tavalla.

Se, mikä minua koskettaa, on perheeni. Ydinläheiseni, puolisoni, lapseni, muutama ystävä. Tapa, jolla kohtelen heitä, jolla suhtaudun maailmaan ja itseeni. Se on kaiken ydin. Töitä pitää tietenkin tehdä, että saa rahaa ja voi elää. Duunit pitää myös tehdä hyvällä työmoraalilla, asiakkaita ja kollegoita kunnioittaen, parhaaseensa tähdäten. Ja tämä blogi on minulle nykyään myös osa työpalettia. Ainakin työnäyte, jonka perusteella minut on palkattu kirjoittamaan ja kuvaamaan sisältöjä muille.

Mutta silti. Olen tehnyt sekä tätä että työtäni toimittajana ja viestinnän jokapaikanhöylänä niin pitkään, että perushyvä kasiplussan taso löytyy aina, kun työnnän avaimet virtalukkoon ja käynnistän koneen. Joskus masiina vähän yskii, joskus se hyrrää kuin kissanpentu. Toisinaan kiidetään autobaanalla, mutta yleensä körötellään kahdeksaakymppiä ja kuunnellaan sitä ihan ookoota kanavaa, mikä nyt sattuu olemaan päällä. Ja se perusköröttely on täysin riittävää ja hyvää elämää, jota ei tarvitse jatkuvasti problematisoida, hävetä tai kritisoida.

Tuolla jossain on varmasti joku, montakin tyyppiä, jotka kiroavat kuivakkaista valmispohjista tehdyt hätäpiiraat alimpaan helvettiin ja kelpuuttavat vain ranskalaisen quiche-juustopohjan. Ja se heille sallittakoon.

Minä ronksuttelen pikapiirakkaani ja katselen koko perheen viihdeohjelmia tyytyväisenä. Aurinko laskee ja nousee taas, niin kuin jokaikinen päivä.