Perinteinen italianpata itse tehtynä

Kun olin lapsi, yksi ruoka oli ylitse muiden. Italianpata. Se pussista tehty jauheliha-spagettipata, joka maistui 90-luvun ihmisen suuhun kivan mausteiselta. Olen tehnyt italianpataa aikuisena pariin kertaan ihan siitä pussista, ja se maistuu yhtä hyvältä kuin ennenkin. Nyt, kun kasvikset alkavat olla parhaimmillaan, halusin tehdä lapsuuden suosikkiruokani tuoreista raaka-aineista, kuitenkin uskollisesti alkuperäiselle makumaailmalle. Perinteinen italianpata itse tehtynä hurmasi meillä taas uuden sukupolven, joten tätä tulee tehtyä varmasti usein.

Pari tuoretta vihannesta ja aidot mausteet

Olen näköjään tehnyt italianpataa aikaisemminkin. Nyt tuo lähes kymmenen vuotta vanha ohje vähän hymyilyttää. Onhan se hyvä, mutta mielestäni tarpeettoman koukeroinen. Koukeroisuus tuntuu olevan aloittelevalle kotikokille tyypillistä. Siis tehdään ihan tavallinen makaronilaatikko, mutta ripsaistaan siihen yksi ruokalusikallinen siideriä hienosteluksi ja viittä eri maustetta.

Mitä enemmän opin ruoanlaitosta, sitä yksinkertaisemmaksi tyylini muuttuu. Sokeriherneiden palkojen sijaan laitoin italianpataan tavallisia pakasteherneitä, joita pussiversiossakin on, enkä todellakaan alkanut kalttailla tomaatteja tällaiseen arkiruokaan. Hyvä tomaattimurska tai tölkkitomaatit riittävät.

Mausteista, ei tulista

Italianpadan tärkein mauste on paprikajauhe. Sitä saa laittaa reilusti. Chiliä tulee vain pikkuinen ripaus – ellet sitten halua tarkoituksella tulista ruokaa. Mutta minun lapsuuteni italianpata ei ollut tulinen, vaan paprikainen. Spagetin voi korvata makaronilla, mutta minulle rakettispagetti on tässä se juttu. Rakastin lyhyeksi pätkittyä spagettia, ja se ilahduttaa omia lapsiani yhtä paljon.

Mutta, pidemmittä puheitta: aito 90-luvun italianpata.

VINK: Tein italianpadan vegaanisena Elovena-kauramurusta. Voit toki tehdä padan jauhelihasta. Käytä sitä 400 grammaa. Kauramuru paisuu kypsennettäessä, mutta jauheliha kutistuu, joten lihaa tarvitaan enemmän.

VINK VINK: Voit korvata kaalin juurisellerillä, lantulla tai palsternakalla. Pienen juurespalan idea on antaa pataan makua.

Itse tehty italianpata

  • 250 grammaa rakettispagettia
  • iso pussi eli 350 grammaa Elovena-kaurajauhista
  • 400 grammaa tomaattimurskaa
  • 70 grammaa eli 2 ruokalusikallista tomaattipyrettä
  • 1 keltasipuli
  • 2-4 valkosipulinkynttä
  • 2 porkkanaa
  • 2 paprikaa
  • nyrkin kokoinen pala kaalia
  • 100 grammaa pakasteherneitä
  • 1 kasvisfondinappi, esim. Knorr
  • 2 teelusikallista paprikajauhetta
  • 2 teelusikallista kuivattua timjamia/oreganoa
  • teelusikan järjellinen chilijauhetta
  • suolaa
  • sokeria
  • mustapippuria
  • öljyä kuullottamiseen

  1. Esivalmistele ainekset. Kuori ja silppua kelta- ja valkosipuli. Kuutioi porkkanat ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Silppua kaali.
  2. Pane spagetti kiehumaan runsaaseen suolaveteen. Kuullota sen kiehuessa kasvikset: ensin sipulimurska, sitten kaali, porkkana ja lopuksi paprika.
  3. Kun spagetti on puolikypsää, kaada osa keitinvedestä pois. Jätä vettä sen verran, että spagetti peittyy selvästi. Kaada kattilaan tomaattipyre, tomaattimurska, kasvisfondi ja kuullotetut kasvikset. Lisää tarvittaessa vettä, jotta ainekset peittyvät hyvin. Keitä, kunnes spagetti on kypsää ja kasvikset mukavan pehmeitä.
  4. Kuullota lopuksi kaurajauhis pannulla öljyssä. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
  5. Sekoita kaurajauhis muihin pata-aineksiin. Sekoita, maistele ja mausta paprikajauheella, yrteillä, suolalla, pippurilla ja chiliripauksella.

Vegaaninen itse tehty italianpata ohje
Vegaaninen itse tehty italianpata resepti

Lapsuuden makaroniherkut tuunattuina

Tykkään tehdä tämmöisiä perusruokia vähän pimpattuna. Yksi parhaista kokeiluistani on béchamel-kastikkeella kruunattu makaronilaatikko, siis makaronilaatikkolasagne. Tästä tuli talvella suorastaan somehitti, josta Kotiliesi teki jutun.

Entä muistatko legendaarisen jauheliha-makaronimössön? Opiskelijoiden herkun, jolla on myös poliittisesti epäkorrekti lempinimi nistipata. Tämä oli lapsena toinen suosikkini, ja pari vuotta sitten tein parannellun jauheliha-makaronipadan. Tulee tosi hyvää, kun kun maustat makaronin hyvällä lihaliemellä ja yrteillä. Vegeversioon laittaisin kaurajauhista ja kasvisfondia.

Entä sitten kalapuikot, nuo jokaisen lapsiperheen arjen pelastajat? Niiden kanssa maistuu kananmunakastike ja vähän ajan kuluttua kunnon uudet perunat. Kun julkaisin tuon reseptin, jotkut tulivat tietenkin haukkumaan kalapuikkoja ja vikisemään, miksi tässä ei ole leivitettyä ahventa tms. No koska kalapuikot ovat juuri se juttu! Ja vaikka olenkin kulinaristi, mielestäni pussi-italianpadassa ja kalapuikoissa ei ole mitään pahaa. Kunhan lapsi saa jotain ruokaa.

Ruoan laittaminen ja syöminen yhdessä on toki tärkeää ruokakasvatusta, mutta kuitenkin bonusta.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.