En ole mikään himoleipoja, mutta syksyllä löysin mämmikourilleni sopivan piirakan eli galetten, jonka täytin tuolloin kirsikoilla ja luumuilla. Tässä kuninkaan piiraaksi kutsutussa leivonnaisessa on maailman yksinkertaisin pohja. Sitä ei kohoteta, joten pelkoa lässähtämisestä ei ole. Pohja ei kuitenkaan ole kurkkuun takertuvaa, mautonta murua. Siitä pitää huolen runsas rasva.
Sama pohja muuntuu suolaiseksi tai makeaksi lisäämällä taikinaan hieman suolaa tai sokeria. Galettepohjasta saa myös helposti vegaanisen, kun käytät voin sijaan kasvispohjaista margariinia.
Galetten idea on rustiikkisuus. Ohuen pohjan päälle levitetään runsaasti täytteitä, ja lopuksi reunat painellaan kiinni kuin pussin suu. Reunojen ja rypytyksen ansiosta lopputulos on kaunis rennolla tavalla. Ei hankalaa taiteilua, ei näperrystä. Galette saa näyttää eväspussukalta.
VINK: Vaikka piirakka ei ole vegaaninen, käytin täytteessä Oatlyn kaurafraichea. Se on lempeämmän makuista kuin jugurtti tai rahka ja kiinteämpää kuin kermaviili. Rasvaa on vain kolmannes siitä, mitä ranskankermassa. Piirakkapohja on rasvainen ja lohessa on rasvaa, joten kevennys oli paikallaan. Kaurafraiche kesti myös hyvin kuumennusta.
Sekasyöjienkin kannattaa siis kokeilla rohkeasti kasvipohjaisia maidonkorvikkeita, sillä ne ovat joissakin ruoissa toimivampia kuin maitotuotteet. Esimerkiksi kaurakerma sopii loistavasti makeahkojen kasvisten, kuten sipulien, kaalien ja paprikan kaveriksi. Tämä kukkakaali-cashewpasta on ihanan samettista juuri kaurakerman ansiosta.
VINK VINK: Jos haluat täytteeseen enemmän värivaihtelua ja kalaa, käytä 300 grammaa lohta ja 2/3 parsanipusta. Koska rakastan parsaa ja sesonki on lyhyt, halusin, että parsa on pääosassa.
VINK VINK VINK: Piiras kannattaa paistaa useassa osassa, jotta täytteet eivät kuivu. Esipaista ensin pohjaa ja fraichea. Lisää tämän jälkeen lohi ja parsa, lopuksi muna. Olen päivittänyt reseptiä tältä osin tehtyäni piirasta pari kertaa uudelleen. Totesin, että vaiheissa paistaminen tekee lopputuloksesta herkullisimman.



Parsaa helposti kikkailematta
Parsareseptini ovat yksinkertaisia. Tämän kevätkasviksen maku on niin upea, etten viitsi peittää sitä liialla käsittelyllä tai vahvoilla mausteilla.
Parmesaanilla paneroidut parsatangot ovat helppo ja syntinen naposteltava. Tässä muodossa parsa maistuu todistetusti lapsillekin. Perinteisen pekonin tai parmankinkun sijaan parsan ympärille voi kääräistä myös kylmäsavuporoa. Voimakkaan makuinen liha tuo ruokaan grillifiistä, vaikka paistaisit sen pannulla.
Appelsiinilla maustettu voikastike sopii parsan maustajaksi. Tämä yhdistelmä maistuu ihanalta kalan kanssa. Raikas sitruunaparsa taipuu myös aasialaishenkisen seesamilohen ja kimchi-munien lisukkeeksi.
Parsa ja sen kauniit nuput antavat mukavaa makua ja näköä keväiseen keltaiseen kalakeittoon. Liemen väri tulee yhdestä lempimausteestani, kurkumasta, joka ei kuitenkaan peitä parsan makua.
Täysin vegaaninen galette
Tämä resepti sai paljon innostunutta palautetta, ja kyselitte myös vegaanisen version perään. Kas tässä vielä tuoreempi luomus: karamellisoidulla sipulilla täytetty, supermehevä galette!
Tämä resepti sopii myös pääsiäisen juhlapöytään. Olen koonnut valikoiman parhaita pääsiäisreseptejäni tänne. Löydät pääsiäissivulta niin sekasyöjille kuin vegaaneillekin sopivia ohjeita, makeita leivonnaisia ja suolaisia ruokia.








