Kinuskin makuinen Fanny-vanukaskakku

(*Kuvan cava-pullo saatu ilmaiseksi Pernod Ricard Finlandilta)

Tämän tekstin aloittaminen on vaikeaa. Miten kirjoittaa ruokablogia, kun koko maailma on suurimmassa kriisissä sitten toisen maailmansodan? Millaisilla saatesanoilla kertoa, että tässä ois ny tämmönen kiva vanukaskakku?

No, yritetään.

Viimeinen viikko on kulunut kotona, hyvin vähäisten ihmiskontaktien varassa. Kuten miljoonissa muissa kotitalouksissa, täälläkin tasapainoillaan arkisten rutiinien, pikkuasioista narisemisen ja iloitsemisen sekä suuren pelon ja epävarmuuden välillä.

Ruokaa on kuitenkin pakko tehdä, ja olemme kokanneet sitä nyt enemmän kuin normaalisti. Melko arkista tosin, sillä kun lähes jokainen ateria tehdään itse, eikä lapsi syö koulussa, ruoan hintaan pitää kiinnittää tavallista enemmän huomiota.

Kinuski+vanukas+kakku=tutiseva taivas!

Kokkauksen lisäksi teemme töitä parhaamme mukaan. Minä olen valokuvannut tällä viikolla erääseen työjuttuun liittyen vappu- ja hääruokia. Vähän absurdiahan se oli, mutta vei ajatuksia kivasti muualle.

Häämenuseen leivoin helpon hyydykekakun lapsuuteni suosikista, Fanny-vanukkaasta, joka on tullut takaisin markkinoille. Vaikka yhteistyö liittyy ihan muihin juttuihin, eikä diili velvoita minua jakamaan työkeikkaa varten kehiteltyjä ohjeita täällä, haluan Fanny-kakun reseptin talteen, ja sitä on Instassakin jo kyselty. Olkaahan hyvä! Somisteista ja macaroneista kiitokset Pilvilinnan Annalle. <3

Itse asiassa olen hekumoinut ajatuksella kinuskinmakuisesta Fanny-kakusta siitä saakka, kun löysin tämän Leivontalaboratorion Fanny-kakkuohjeen. Oma kinuskinen, suolaisenmakea Fanny-kakkuni syntyi useampaa eri reseptiä soveltamalla. Lopputuloksena vuosta paljastui ihanan pehmeä ja tutiseva, makumaailmaltaan snickersmäinen kakku, jonka valmistaminen on helppoa.

Kiilteen voi korvata karkkimurskalla

Kuten kuvista näkyy, tein kakkuuni kinuskikiilteen Meillä kotona -lehden ohjeella. Kinuskiilteen ohjeita löytyy myös Annin uunista ja monesta muusta leivontablogista.

Ajattelin, että liivatteella hyydytetyn kiilteen tekeminen on turvallinen vaihtoehto. Leivontalaboratorio oli nimittäin koristellut oman kakkunsa valmiilla kinuskikastikkeella, kuten ensin itsekin suunnittelin. Juokseva kastike oli kuitenkin sulanut kakun sisään hyvästä hyydytyksestä huolimatta.

Lisäksi olen lukenut leivontapalstoilta kauhukertomuksia siitä, miten kinuskitäytekakun kuorrute on muuttunut kivikovaksi, ja kakun leikkaaminen on ollut mahdotonta. Halusin siis pelata varman päälle, ja kiilteet onnistuvat minulta hyvin.

Maun puolesta kinuskikiille onnistuikin erinomaisesti. Ja vaikka koostumuskin oli sellainen kuin muissakin ohjeissa, en ihastunut erityisesti kiilteen suutuntumaan. Tahmeuden ja hyytelömäisyyden yhdistelmä tuntui oudolta.

Jatkossa jätän siis kinuskikiilteen pois ja murustelen kakun päälle poppareiden lisäksi Daim-rakeita tai fudgea. Tai ehkä lorautan valmista kinuskikastiketta annospalan päälle, koska leikatun palan ulkonäkö ei ole niin justiinsa.

VINK: Laitan kiilteen ohjeen tähän, ja halutessasi voit tehdä sen. Voit kuitenkin jättää kiilteen pois ja tuoda kakkuun lisää suolaisenmakeaa makua mainitsemillani fudge- tai Daim-rakeilla.

VINK VINK: Käytin täytteeseen enemmän liivatetta kuin saman kokoiseen juustokakkuun. Kun jämäkkää tuorejuustoa on vähän ja juoksevaa vanukasta paljon, hyydyttäjää tarvitaan runsaasti. Kakun koostumus ei myöskään ole yhtä moussemainen kuin juustokakun, vaan hyytelömäisempi.

VINK VINK VINK: Jotta kakun koostumuksesta tulisi napakka, käytin kuohukermaa, en vatkautuvaa vaniljakastiketta. Jos käytät vaniljavispiä, huomioi, että siinä on sokeria, joten sitä ei tarvitse lisätä täytteeseen kovin paljon.

VINK VINK VINK VINK: Käytin halkaisijaltaan pientä ja korkeaa irtopohjavuokaa. Jos et omista sellaista, valitse silti suht pieni, noin 20-senttinen vuoka.

Fanny-vanukaskakku

Pieneen ja korkeaan/20-senttiseen irtopohjavuokaan

Pohja:

  • 150 grammaa Digestive- tai kaurakeksejä
  • 50 grammaa voita
  • 1 teelusikallinen vaniljasokeria

Täyte:

  • 500 gramman tölkki kinuski-Fannya
  • 2 desiä kuohukermaa
  • 200 grammaa kinuskinmakuista tuorejuustoa
  • 3 ruokalusikallista sokeria
  • 2 teelusikallista vaniljasokeria
  • 1/3 teelusikallista suolaa
  • 7 liivatelehteä
  • tilkka vettä liivatteiden liotukseen ja kiehauttamiseen

Kiille:

  • 2 desiä kuohukermaa
  • 1,5 desiä tummaa sokeria
  • 0,5 teelusikallista suolaa
  • 2 liivatelehteä
  • tilkka vettä liivatteiden liotukseen

Koristeeksi:

  • Daim-rakeita tai murusteltuja fudge-karamelleja (jos jätät kiilteen pois)
  • Kourallinen suolaisia popcorneja

  1. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperiarkki. Murskaa keksit hienoiksi esimerkiksi morttelilla tai laita keksit muovipussiin ja kauli niitä. Sekoita vaniljasokeri keksimurskaan. Sulata voi. Sekoita voisula keksimurskaan huolellisesti. Painele keksimassa vuoan pohjalle.
  2. Tee seuraavaksi täyte. Pane liivatelehdet likoamaan viileään veteen. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon tuorejuusto ja Fanny-vanukas. Sekoita hyvin. Maistele ja mausta sokerilla, vaniljasokerilla ja suolahipulla.
  3. Kaada pieneen kattilaan sen verran vettä, että pohja peittyy. Kiehauta vesi. Ota liivatelehdet pois liotusvedestä. Puristele ne ja lisää kiehahtaneeseen veteen koko ajan sekoittaen. Anna liivatenesteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Lisää liivateneste kakun täytteeseen ja sekoita hyvin.
  4. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. Jäähdytä kakkua jääkaapissa ainakin viisi tuntia, mieluiten yön yli.
  5. Jos koristelet kakun kiilteellä, tee se seuraavana päivänä. Laita liivatelehdet likoamaan viileään veteen. Kiehauta kerma. Lisää kermaan sokeri ja sekoita seosta keskilämmöllä kaksi minuuttia, kunnes se muuttuu ruskeaksi kinuskiksi. Ota liivatelehdet pois liotusvedestä. Puristele ne ja lisää kinuskiin sekoitellen. Mausta kiillekinuski suolahipulla ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
  6. Ota kakku huoneenlämpöön, kun kiilleneste jäähtyy. Kaada kiille kakun päälle, kun kiilleneste on hailakkaa ja kakku hieman lämmennyt. Näin kiille ei uppoa kakkuun. Hyydytä pinnoitettua kakkua jääkaapissa useita tunteja, mieluiten yön yli.
  7. Irrottele kakku irtopohjavuoan reunoista ensin varovasti veitsellä ennen kuin avaat reunat. Ota kakkulautanen vuoan viereen ja siirrä kakku varoen lautaselle. Leikkaa ylimääräinen leivinpaperi pois kakun reunoilta terävän veitsen kärjellä. Siisti kakun reunat nuolimella: kasta nuolin kädenlämpöiseen veteen ja valelele sillä varovasti reunoja.
  8. Jos et tee kinuskikiillettä, ripottele kakun pinnalle Daim-rakeita tai pari murskattua fudge-karkkia. Viimeistele kakku kourallisella popcorneja.

Fanny-vanukaskakku ohje
Kinuskijuustokakku kinuskikiille resepti

Saisiko olla äkkimakeaa vai kirpsakkaa?

Jos olet samanlainen Snickers-friikki kuin minä, tässä vielä överimpi leivonnainen, nimittäin toffeepiirakka. Piiraaseen tulee suolainen murupohja ja päälle PELKKÄÄ tahmeaa, paksua, suolaisenmakeaa toffeeta. Kun vielä ripottelet pinnalle isoja sormisuolakiteitä, niin on kaunista ja nannaa.

Jos taas edustat täysin päinvastaista koulukuntaa ja kaipaat raikkautta, veriappelsiinijuustokakku on juttusi. Tämän kakun voi tehdä ympäri vuoden, sillä God Morgon valmistaa erinomaista veriappelsiinimehua, jolla voit maustaa täytteen ja kiilteen.

 

2 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*